Kuumottakaa kansanedustajaehdokkaita tällä

Jälkijättöistä jupinaa: Uusi poliisilaki

Suosittelen vakavasti tutustumaan ja pistämään ehdokkaat ahtaalle, sillä kyseessä on meidän oikeusturvamme.

Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Kekkonen Fagerholm

Kekkonen hiihtää ja Kekkonen kalastaa

Kekkonen hiihtää ja Kekkonen kalastaa

Kekkonen juoksee ja Kekkonen matkustaa

Mutta miten käy Kekkoselta rock'n'roll?

- Suomen Talvisota 1939-1940: Kekkonen-rock, 1970.

Ymmärtääksemme Kekkosta kulttuurimme myyttinä, meidän tulee ensin ymmärtää häntä 1. historiallisena henkilönä, 2. poliittisena toimijana, sekä 3. oman myyttinsä luojana. Teksti ei taaskaan ole lyhimmästä päästä, mutta suosittelen sitä silti teille kaikille. Kunnon alustus tuo huumoriinkin makua.

-

Urho Kaleva Kekkonen syntyi syyskuussa 1900 Pielavedellä. Lapsuuden varhainen koti, paljon mainetta savupirttinä niittänyt Lepikon torppa, on suojattinsa tavoin herättänyt tunteita, kuvia siitä on jopa retusoitu Kekkosen legendan mukaisiksi. Hän nimittäin on nähtävästi kertonut kasvaneensa savupirtissä, mutta Juho-isä oli kuitenkin ehtinyt, pentele, rakennuttaa taloon savupiipunkin. No, tosiasiassa Kekkosen perhetausta oli tavanomainen savolainen pienviljelijä-kaskeajatarina, joten tämä osoittautui vähäiseksi sepitykseksi.

Kekkonen valmistui 1926 lakitieteen kandidaatiksi ja sai pian töitä Etsivästä keskuspoliisista, nyky-Supomme tuolloisesta edeltäjästä. Hänen hallinnollisesta linjastaan ei kuitenkaan laitoksessa pidetty, joten ura poliisin palveluksessa jäi lyhyeksi. Maalaiskuntien liitossakin herra aiheutti aaltoja siinä määrin, että monoa tuli. Seuraavaksi syntyikin väitöskirja. Äärioikeisto sai miehen varuilleen 1930-luvun alussa. Hän liittyi Maalaisliittoon (so. Keskusta) ja julkaisi ohjelmansa pamflettina "Demokratian itsepuolustus".

Kekkonen sai kyseenalaista mainetta yrittäessään saada Isänmaallista Kansanliikettä kiellettyä 1938 ollessaan sisäasianministeri. Sota-aikana hän joutui hippasen sivuraiteille valtapolitiikasta – hän toimi evakkoasioiden parissa, sekä myöhemmin valtionvarainministeriössä – ja oli rauhanoppositionkin kannalla. Tämä kuitenkin antoi Kekkoselle mahdollisuuden esittää maalaisliitossa linjanvetoa vuonna 1944. K-linjaksi myöhemmin vakiintunut politiikka rakentui arvokonservatismin ja suomalaisen kansallismielisyyden varaan. Kekkonen alkoi painottaa ulkopolitiikan asemaa, missä suhteet Neuvostoliittoon olivat ensiarvoisen tärkeitä.

Suomi sopi 1948 Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, jonka myötä maa siirtyi ihan oikeasti ja konkreettisesti tämän etupiiriin Itä-Länsi -vertailussa. Samalla alettiin rakentaa myyttiä Suomen puolueettomuudesta. Tähän prosessiin osallistuivat niin monet toimijat maassamme, että sen sysääminen yhtään kenenkään yksittäisen henkilön niskaan olisi kuitenkin edesvastuutonta, vaikka Kekkonen eritoten osasi vallitsevasta asiaintilasta hyötyäkin.

Vuoden 1950 presidentinvaalien myötä Kekkosen asema vahvistui ja hän toimi useaan otteeseen pääministerinä. Jo tällöin oli nähtävissä Kekkosen kyky käyttää N-liitto-korttia sisäpolitiikassa.

Tämän kirjoituksen otsikko on vallan harhaanjohtava – ihan tarkoituksella, uskokaa – sillä vuoden 1956 vaaleissa Kekkonen sai 151 valitsijamiestä ja SDP:n K. A. Fagerholm, pitkäaikainen eduskunnan puhemies ja entinen pääministeri hänkin, 149. Mitään koko kansan mandaattia Kekkonen ei siis ollut tähän mennessä urallaan milloinkaan saanut. Sitä vastoin hän oli tunnettu, osin syystäkin, juonittelevana ja pyrkyrimäisenä valtapoliitikkona.

Ensimmäinen presidenttikausi oli täynnä draamaa. Kilpakumppani Fagerholmin johtama hallitus kaatui , kun N-liiton kanssa käydyt neuvottelut olivat kariutuneet ja suurlähettiläs oli kutsuttu pois nimeämättä uutta. Kekkonen ja tämän luottomies, Ahti Karjalainen, saivat neuvoteltua tilanteeseen ratkaisun. Tästä alkoi pitkä vaihe, jossa Kekkonen saattoi N-liiton suoran vaikutuksen tai sen illuusion avulla vaikuttaa yhteiskuntamme puoluepolitiikan ytimeen, eduskuntaan ja valtioneuvostoon vastoin vaalien tulosta.

Kekkonen aiheutti näin pahaa verta, ja seurauksena oli eduskunnassa kehittynyt koalitio, joka harkitun presidenttiehdokkaansa, entisen oikeuskansleri Olavi Hongan, mukaan sai nimekseen Honka-liitto. Kas kummaa, kun Neuvostoliitto puuttui peliin ja lähetti Suomelle 1961 lokakuussa nootin, jossa se esitti kiristyneen kansainvälisen tilanteen vuoksi YYA-sopimuksen edellyttämänä sotilaallisia neuvotteluita. Honka luopui leikistä, ja Kekkonen valittiin uudestaan presidentiksi.

Suomesta oli kadonnut oppositio, sillä maamme kansainvälisesti arka tilanne näytti pysyvän Kekkosen avulla järjestyksessä, ja hyväthän nuo herra presidentin välit näyttivät idän johtajiin olevankin. Käykää katsomassa Tamminiemen saunaa, kun voitte, käsittääkseni siinäkin saunassa on mm. Hrustsev dokannut. Kekkonen valittiin ihan kotimaisin voimin heti ensimmäisellä kierroksella kolmannelle kaudelle, jota poikkeuslailla jatkettiin vielä neljällä vuodella. Neljännelle kaudelle häntä kannattivat kaikki isot puolueet.

Kekkonen kirjoitti presidenttinä ollessaan ns. myllykirjeitä ja toimi varsin suvereenisti muistä välittämättä, etenkin ulkopolitiikassa. Jo toisen kauden aikana alettiin Saksassa kutsua tälläistä itäänpäin rähmällään oloa suomettumiseksi. Vasta, kun Mauno Koivisto perustuslakiin vedoten kieltäytyi 1981 pääministerinä eroamasta, alkoi homma olla paketissa. Kekkonen tosin oli jo kovin sairas, minkä mm. kuuluisa Islannin matka oli jo osoittanut, vaikka tiedotusvälineet ja viranomaiset olivat näitä huhuja jo 1970-luvulla tasaisesti vbähätelleet ja suorastaan peitelleet.

Tässä siis historiaa, ja nyt itse asiaan...

-

Kekkonen loi eläessään itsestään kuvan korvaamattomana valtiomiehenä, jota Suomi tarvitsi pärjätäkseen Neuvostoliiton kanssa. Hän käytti tähän varsin häikäilemättömiä keinoja. Seurauksena presidentin valtaoikeuksia on hänen jälkeensä ajettu tasaisesti alas, jotta uutta Kekkosta ei enää ikinä tulisi. Kekkosvihamielisyys sai tilaa hänen kuoltuaan 1986, ja hänen isänmaallisuudestaan ja siihen liittyvistä asioista onkin väännetty peistä Pekan mitalla siitä lähtien. Lukuisia väitöskirjoja on tehty, eikä kesksutelu ole siltikään hyytynyt.

Kun Neuvostoliitto sitten sortui, ja Suomessa alkoi sen seurauksena vastareaktio suomettumiselle, Kekkosesta alkoi rakentua populaarikeskustelussa uudenlainen hahmo. Mainittakoon myös se, että hän tuli vuoden 2004 Suurin suomalainen äänestyksessä kolmanneksi Mannerheimin ja Rydin jälkeen, mikä selvästi kertoo tästä mielipideilmaston heilahduksesta.

Jos Kekkonen oli elinaikanaan luonut myyttiä itsestään, ja ymmärtänyt hyvin julkisuuden merkityksen valtiomieheydelle, niin nyt hänestä kehittyi osalle maatamme jonkinlainen suomalaisuuden pelastajahahmo. Ja tästä me pääsemmekin päivän asiaan:

Mytologinen Kekkonen

Kun vanhimmat Kekkosen jälkeisen ajan suomalaiset ovat jo 25-vuotiaita ja hänen presidenttikauttansa kokemattomat jo kohta 30, on syntynyt uusi tulkinta Kekkosesta hahmona, jolla ei ole mitään tekemistä edellä käsittelemieni asioiden kanssa. Ainakin mainosihmisille lienee täysin mahdotonta kuvitella, että joku saattaisi olla tietoinen todellisesta historiastamme siinä määrin, että Kekkosen käyttäminen vaikuttaisi heistä lähinnä vastenmieliseltä, suorastaan psykoottiselta. En minä haluaisi kantaa ylläni Stalinia tai Che Guevaraa, mutta:

Sampo-pankin maksukortin kuvavalinta lienee useimmille tuttu:

Sampo Pankki julkisti tiistaina julkistettiin pankin uudet maksukortit. Tulevaisuudessa voi maksaa laskunsa vaikkapa Lasse Virenin tai Urho Kekkosen kuvilla varustetulla luottokortilla.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Kekkonen%20luottokorttiin/art-1288335900738.html , julkaistu 5.9.2005 10:07

Siinähän tuo möllöttää, vahvana ja hallitsevana. Mitä tämä kertoo käyttäjästään. Minä kannatan vahvaa itsevaltaista hallintatapaa, koska se pitää pankit pystyssä ja hillot pyörimässä? Kun Mubarak ja Gaddafi ovat taas otsikoissa kysyn teiltä, onko voittaja?

No pahempaa on tietenkin luvassa. Kun Sammolla (lol!) kyseessä oli kuitenkin visuaalisesti historiallisen näköinen Kekkonen, niin Tele-Finland meni noin 27 000 astetta ulkoavaruuteen omalla Kekkosellaan:

Siis oikeasti!

Super-Kekkonen pelastaa Suomen Kansan historialta. Niin tästähän seurasi ihan oikeasti myös oikeusjuttu:

Markkinaoikeus antoi perjantaina matkapuhelinliittymien markkinointia koskevan väliaikaisen kiellon Tele Finlandille. Operaattorin mukaan kielto koskee kolmea mainonnassa käytettyä tai niihin rinnastettavaa ilmaisua tai niiden yhdistämistä mainintaan siitä, että Saunalahti on irtisanonut sopimuksensa Sonera Mobile Networksin kanssa.

http://www.digitoday.fi/mobiili/2005/09/05/markkinaoikeus-tuomitsi-tele-finlandin-mainonnan/200514892/66 , julkaistu: 09.09.2008 14:40

Tämä oli jo liian paksua siis. Sittemmin ko. yhtiö on tajunnut itsekin, että jotkut sen asiakkaat saattoivat jopa suuttua tällaisesta mainonnasta, sillä nykyinen mainoshahmohan on ruumiinrakenteeltaan sama jantteri, mutta pikemminkin Matti-meikäläisen näköisenä (ja on sillä se lentävä rottakin) kuin Kekkosena. Mitäköhän ne mainosihmiset ovat ajatelleet, kun tuon idean saivat. Tiedän vain, että, jos olisin ollut TF:n asiakas, olisin mennyt heti mainoksen nähtyäni liikkeeseen ja ilmoittanut irtisanovani sopimuksen siltä seisomalta.

Tähän tämä Kekkosen viljely ei kuitenkaan loppunut. S-marketissa käyminen on tuottanut minulle nimittäin viimeaikoina suoranaista raivoa tämän seuraavan yhä käytössä olevan mainoksen takia:

Kuvan olen itse ottanut 19.2.2011. Taustalla tässä on Avainlippu-organisaatio. Heidän sivuillaan tätä psykoottista vetoa ei kuitenkaan selitellä, joten antakaa minun:

Sankaripresidentti Urho K. on juuri tyrmännyt ulkomaisen vastustajansa ja julistettu iänkaikkiseksi ja ainoaksi valtiomieheksemme. Jopa Elvis on joutunut toteamaan, että suomalainen voittaa aina, mutta anna ny edes vitonen! Tämähän on puhdasta K-linjaa, 60 vuotta myöhemmin ja lähikaupan kassalla, mutta silti.

-

Kekkosesta on selvästi tulossa epähistoriallinen hahmo, jonka kaikki tunnistavat, mutta jonka historiallinen merkitys on niin pahoin sekoitettu ja hämmennetty, ettei siihen liittyviä selvästi negatiivisia arvolatauksia edes osata ajatella. Tällaiseen universumiin ei mahdu muita, ja siksi otsikkoni on yhtälailla epähistoriallinen, sillä Fagerholmista on tullut historian alaviite ja Kekkosesta supersankari.

Minulle Urho Kaleva Kekkonen edustaa pahinta mitä edustuksellisessa demokratiassa saattaa tapahtua: säilytetään mielikuva demokratiasta, kun samalla luodaan tämän kulissin taakse autoritaarinen, perustuslaista ja kansalaisten oikeuksista piittaamaton, häikäilemätön valtapyramidi. Kun sen tekee vielä kaveri, jonka päänavaus politiikassa kantoi nimeä Demokratian itsepuolustus, niin kyseessä on pahimmanlaatuinen petos demokratiaa kohtaan. Kun siis näen näitä mainoksia, ajattelen jotakuinkin näin: eivätkö nuo urpot (mainoksen tekijät ja sen käytäjät) tajua, millainen mies tässä nyt oli kyseessä, vai eivätkö he edes välitä?

Demokratian ainoa takuu on avoimuus ja Kekkonen osoittautui avoimuuden vastakohdaksi. Ajat olivat toisenlaiset, mutta tämä historiallisen henkilön valkopesu ei anna tuleville sukupolville mitään hyviä malleja, sillä Kekkosen kaljun mukana kulkee muutakin kuin vain läppä, siinä kulkee ajatus suomettumisesta kansallisuskona.

Ei minun Suomessani!

Merten mastodontit ja ympäristöongelmat

Kuten muutama vuosi sitten julkisuuteen vuotaneessa raportissa todettiin, meriliikenteen CO2-päästöjä on toistaiseksi pahasti aliarvioitu. Guardianin 13.2.2008 päivätty artikkeli täällä. Maersk, yksi maailman suurista laivausyrityksistä, on tätä pohdittuaan päättänyt tilata aiempaa suurempia konttirahtialuksia. Näillä megalaivoilla on siis tarkoitus tiputtaa saastekuormaa suhteessa kuljetettuun rahtiin. Guardianin artikkeli täällä.

Maersk on tosiaankin tilannut DSME:ltä Koreasta kymmenen kolmois-E -luokan rahtilaivaa. (Lehdistötiedote täällä). Pituutta näillä möhköfanteilla tulisi olemaan 400 metriä, leveyttä 59 metriä, ja kokonaiskorkeutta 79 metriä. Konttikapasiteetti olisi hulppea 18000 TEU:ta. Ja tämähän tarkoittaa seuraavaa:

• Vuosina 2001-2007 Helsingin konttiliikenne oli n. 400 000 vuositasolla, minkä laskennallisesti tällainen laiva hoitaisi käymällä kerran kuukaudessa käännöllä (oikeasti tietenkin suhde lähtevän ja saapuvan välillä ei tähän väänny).
• Kotka muuten on Helsingin tasolla, ja yhdessä ne hoitivat vuonna 2007 yli 60 % koko maan konttiliikenteestä, joka oli 1 600 000 TEU:ta, mikä kulkisi laskennallisesti siis noin 90:llä reissulla näillä laivoilla.
• Lisää Suomen satamaliikenteestä: Suomen konttikuljetukset meritse. Merenkulkulaitoksen julkaisuja 4/2008.

Verrattuna suurimpiin tällä hetkellä liikenteessä oleviin laivoihin, saman varustamon E-luokkaan (ensimmäinen näistä kahdeksasta oli kuuluisa Emma Maersk) nämä jättiläiset kykenisivät kuljettamaan 16 % enemmän kontteja (2500 TEU:ta). Ne olisivat kuitenkin vain kolme metriä näitä pitempiä. Laivat tulisivat käyttöön samalle linjalle Kiinan (Ningbo) ja Euroopan (Rotterdam) välillä.

Maailman ennätyksiä laivoissa voi sihtailla täältä.

Maailman pisin laiva, massiivinen ja hyvin nimetty supertankkeri Seawise Giant pistettiin hiljan lihoiksi Intiassa. Tämä 458-metrinen järkäle upposi Irakin-Iranin sodassa 1988 Hormuzin salmessa ilmahyökkäyksessä. Laiva kuitenkin korjattiin ja palasi liikenteeseen Jahre Viking-nimisenä. Ennen loppua alus toimi paikallaan pysyvänä tankkina Knock Nevis-nimisenä.

Maailman suurimpia aluksia ovat bruttorekisteritonneissa mitattuna taas 1970-luvun lopussa Ranskassa rakennetut Batillus-luokan supertankkerit. Näihin 414-metrisiin mörköihin mahtui 225 000 minimitilavuustonnia öljyä. Laivoja oli neljä, mutta kolme niistä pistettiin palasiksi jo 1980-luvulla, kun öljymarkkinat osoittautuivat kannattamattomiksi tällaisille jättiläisille. Viimeinen näistä purettiin 2003 Pakistanissa.

Valtaosa merten jättiläisistä onkin, tuskin yllättäen, kuljettanut raakaöljyä pitkin poikin valtameriä. 350 m+ -luokassa, muita kuin öljytankkereita ovatkin vain seuraavat:

• Edellä mainitut E-luokan Maerskit
• G-luokan Maerskit
• MSC Danit, MSC Beatrice, MSC Sola, sekä MSC Ivana
• CMA CGM Andromeda
• Royal Caribbeanin Oasis-luokan laivat (suurimmat Suomessa rakennetut laivat koskaan)
• AS-luokan Maerskit

Maailman pisin sota-alus on tietenkin "vain" 342-metrinen lentotukialusvanhus USS Enterprise (maailman ensimmäinen fissiokäyttöinen sellainen muuten). Ja pisimmäksi se varmaan jääkin, sillä uudet Gerald Ford -luokan laivat näyttäisivät jäävän 333-metriin, kunhan nyt ensimmäinen niistä valmistuu.

Maersk, kuten huomaatte on megaluokassa ihan omassa luokassaan. Se on myös saanut paljon kritiikkiä niskaansa merten saastuttamisesta, minkä takia nyt olisi tarkoitus vähentää rahtiin verrattuna suhteellisesti päästöjä jopa 50 %:lla. Kansainvälisillä vesillä päästöjä on toistaiseksi ollut lähes mahdotonta rajoittaa, ja arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä kuljetusmäärät kolminkertaistuisivat nykyisistä.

"Hyvällä tsägällä" minä pääsen näkemään ensimmäisen 500-metrisen rahtilaivan elinaikanani, ainakin jos merirosvous Intian valtamerellä jatkuu.

Levyarvostelu: Lisa Miskovsky - Violent Sky

In Flamesin levyllä vieraillut ja jo vuosikymmennen levyjä tehtaillut Umeålainen Lisa Miskovsky on pysynyt kohtuullisen hyvin ainakin oman musatutkani alla. Kentin Joakim Berg muuten kuuluu hänen taustavoimiinsa.

Tämän kovatasoisenkin lumilautailijan rennon jämäkkä electronica on kuitenkin varsin asiallista, ja kun laulusaundissa on hippasen Marianne Faithfullia, voin suositella ottamaan hänen juuri julkaistun albuminsa Violent Sky haltuun.

Koska Spotify on Ruotsista, ilmestyi tämä levy nopeasti sinne ja suoraan etusivulle, eli eikun kuuntelemaan...

1. This Fire (3:28)

Avausraita alkaa tiukalla tribaaliteknobiitillä, josta tulee mieleen ehkä hippasen turhan voimakkaasti männävuosien Madonna (silloin Orbitin aikaan). Äänimaisema on pelkistetty, mutta selkeä ja luonteeltaan orgaaninen, eikä missään tapauksessa liian pakattu ja ruvella, kuten viimeaikoina on ollut maailmalla tapana.

2. Got a Friend (3:43)

No nyt päästään asiaan. Tämä biisi on kummallinen sekoitus alt rock -rallatusta ja indie-electroa. Sanoissa on kuitenkin sopivaa terää kertsi on sulaa rautaa. Miskovskyn vanhempaa tuotantoa peilaten äänimaisema on akustisempi kuin avauksessa, mikä luokin hienon balanssin tiukan basson ja ohueksi hiottujen rumpujen kanssa.

3. Lover (3:35)

Tässäpä laulusaundi. Vaikka bassomiksaus on aika epätodellinen liidilaulussa, ei siinä ole hippaakaan vihaamaani treblekätinää, joka kielii agressiivisesta kompuroinnista. Päin vastoin, Miskovskyn laulu on suorastaan hellän pehmeää, kuin kopi luwak ikään. Stemmat ovat upeat ja pelkistetty äänimaisema samalla vahva ja herkkä. Biisissä on paljon samankaltaisuutta Roisín Murphyn uusimpaan tuotantoon. Erinomaista.

4. Silver Shoes (5:44)

Huh, kun puhutaan efekteistä, niin aina ei tarvita hulluja kaikuja, autotunea ja muita itsestään selviä kikkoja. Kompuralla ja EQ:lla tämän laulun, no tarkalleen ottaen, laulu on erotettu pehmeän ambientista tausta omaksi todellisuudekseen etualalle. Efekti on hippasen erikoinen, sillä se aiheuttaa silmät sulkiessani suoranaista vertigoa ääniavaruudessa. Miskovskyn äänen valovoimaisuus kantaa kuitenkin tämän vähän turhankin editoidun saundin yli.

Tässä on muuten kelpo esimerkki nykypäivän psykoakustisesta äänenkäsittelystä. Laulu ei tapahdu pistemäisesti stereokuvassa, vaan koko äänimaisemassa kummallisen leveästi. Mitäköhän plugaria ovat studiossa käyttäneet?

5. Some of Us (4:08)

Miskovsky kykenee löytämään hyviä, pelkistettyjä koukkuja, jotka yhdessä sopivan moniulotteisen äänimaiseman kanssa luovat liikkeen tunnun muuten varsin minimalistisiin biiseihin. Tämäkin biisi tapahtuu jossain A-Ha - William Orbit - Madonna -kolmion keskivaiheilla.

6. Call Me Anything But My Name (4:21)

Yksinkertainen rumpukoukku, pelkistetty jumitustausta ja simppeli, toistoon perustuva laulumelodia. Muuta ei tarvita, sillä tämä biisi on jotakuinkin täydellinen fiilistelypala. Minimalismista syntyy unenomainen, herkkä tunnelma, jota ei riko mikään.

7. Get It On (4:10)

Electronican sekaan puskee loppupuolella levyä the S -rokkia. Sanoisin, että tässä biisissä Ruotsin lähihistorian populaarimusiikin vaikutteet näkyvät selvästi. Kent ja Cardigans tulevat nopeasti mieleen, mutta muitakin vastaavia tämä kappale sivuaa. Siksi se on selvästi levyn loppupuolella. Ei huono, muttei ehkä niitä kehitellyimpiäkään.

8. Wise Guy 2010 (3:12)

Paras teho on jo nähty, mutta ollakseen ns. b-osaston biisi, ei tämäkään ole aivan turha. Meininkiä pidetään tasaisesti yllä ja hauskoja vokaalikoukkuja tarjoillaan pitkin biisiä. Levyn lopulle ovat kuitenkin päätyneet nämä selvästi bassokitaravetoisemmat biisit, ja vaikka itse niistä pidänkin, on meininki ehkä turhan tasaisen junnaavaa.

9. Let Them Come (3:36)

Leirinuotio-electronicaa. Sympaattista ja meditoivaa. Lähinnä täytyy kunnioittaa hulluja kitarasaundeja, muuten biisi on kyllä oikeassa paikassa levyä.

10. A Little High (4:56)

Lopuksi tarjoillaan levyn ainoa oikea slovari. Insuliinin omainen uni on vienyt kuulijan tajunnan rajamaille, missä todellisuus on värejä ja autiutta, vapaata assosiaatiota ja hiljaisuuden virtaa. Tämä laulu on täydellinen lopetus muuten elektroniselle levylle. Akustinen kitara ja ympäri korvia kaikuva laulu jättävät hellät hyvästit.

Super Bowl -ennakko

Jos haluatte tietää, mitä yöllä tulee tapahtumaan, lukekaa tämä:

Super Bowl XLV Preview Guide

Nauttikaa siitä.

Me nautimme hampurilaisista, Pittsburghin pierogeista ja Amerikkalaisesta oluesta!

Levyarvostelu: Electric Six - Zodiac

Tämä levy on muuten julkaistu jo syyskuussa 2010, mutta koska aiheesta ei ole keskusteltu paljoakaan, katson tarpeelliseksi esittää kantani tästä Detroitin modernin helmen seitsemännestä studioalbumista.

Bändiltä on tullut viime vuosina tasaisesti materiaalia, jota on luonnehtinut selvä epätasaisuus. Jokaiselle albumille on mahtunut klassikoita, mutta myös kohtuullisen huonoa materiaalia. Mitään Señor Smoken kaltaista ei kuitenkaan ole kuultu, mikä selittänee meikäläisenkin huonon kiinnostuksen.

Se korjataan nyt:


1. "After Hours"   2:22

Levyn avaa rock and roll -henkinen rytistys. Biisi ei ehkä ole elämää suurempi, mutta se asettaa levylle ominaisen tiukan tempon. Tällä kertaa ei hidastella, vaan pingotaan sydän kurkussa, ja hyvä niin.

2. "American Cheese"   4:20

Tätä voisi monella tapaa kutsua varsin detroitilaiseksi kappaleeksi. Se on myös näin musiikillisesti ja sovituksellisesti hyvin tyypillinen myöhempien aikojen E6 kappale. Vastaus on tietenkin cheddar, mutta mikä tekee tästä laulusta lopulta hyvän, on 2:30 tienoilla alkava akustinen väliosa falsettilauluineen:

This conversation is just a time killer, time filler 

Taking its toll upon my heart 

This corporation is just feed filler, seed spiller 

Hell bent on tearing us apart 

My king of the nation died from painkillers long after thriller 

They sell his music at K-Mart 

Going station to station 

Looking for Ben Stiller getting Phyllis Dillered 

Now too lets go back to the start

Toimii!

3. "Clusterfuck!"   4:36

Hienosti nimetty biisi tuo esiin toisen uusimmille kahdelle levylle ominaisen juonteen: funk-elektronikan. Vocoder kohtaa naistaustakuoron, groovaava biitti ja paksu basso luovat taustan kilkuttavalle pianolle. Kertsi on tietenkin iskevintä mahdollista E6:ta: Singing yeah, it was a clusterfuck - oh yeah it really fucked us up!

Sopivalla tavalla kasaria, nyky-r'n'b:tä, perus-E6:ta rankkoine kertsikitaroineen ja huutoineen. Erinomaista, suorastaan parasta A-ryhmää.

4. "Countdown to the Countdown"   3:08

Tämä muuten kuulostaa alkuun aivan Eelsin laululta Dog-faced boy. Siinä välissä on vaan kumma ambient-syna-breikki. Tässä ollaan siis taas siellä E6:n psykedeliaosastolla. Vauhtia on kuitenkin huolella, eikä pituuttakaan liikaa.

5. "Doom and Gloom and Doom and Gloom"   5:23

U2 Berliinissä vai Rollarit helvetissä? Ei tämä taas sitä Dickin pitkällistä keskustelua elämän tarkoituksesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Ehkei tämä yllä esikuviensa tasolle, mutta kasari-fonisoolo pelastaa paljon.

Huomattavaa on sekin, että Jimmy Carteriin ja Broken Machineen verrattuna tässä on jatkuva töpinä päällä. Niin siis siihen asti, kun biisi puolivälissä kokee hitaan kuoleman: halftime-vetistelyä (jazz-melismoineen) ja takka. Alku hyvä, loppu turha.

6. "Jam It in the Hole"   3:51

Sitten taas diskofunk-kytkin päälle ja menoksi. Dick tosiaankin toteaa tässä, että: Stop, we are good times, we're from the 80s and we're here to help... Tosiaankin! Ei ehkä maailman innovatiivisinta musiikkia, mutta tätähän tämä on ja syystä. Biisin lopussa on kuitenkin hehkeää kuorolaulua ja siitä jää todella hyvä olo, ja tämähän on tärkeintä.

7. "I Am A Song!"   3:44

Vaikka kyseessä on varsin tyypillinen E6-balladi, tämäkin on levylle tyypilliseen tapaan vauhdikas. Perusvarmaa, ja mikä tärkeintä, tällä levyllä ei vielä sen puolivälissä ole yhtään täyttä pommia.

8. "It Ain't Punk Rock"   3:58

...till the punk rockers say it's punk rock. Tämä on sitä itseään, eli siis huumorirokkia. Ei ehkä niitä kekseliäimpiä kappaleita, muttei nyt täysin turhakaan. No, ok ilman industrial-space-outroa kyllä kohtuullisen turha.

9. "Love Song for Myself"  4:20

E6 goes Kylie. Ja todellakin tämä on laulu minulta minulle. Huumori kukkii taas vintagehengessä ja biitti puree. Nämä kappaleet ovat ihan syystä levyn loppupuolella, mutta tämä on b-puolista kyllä niitä parempia. Itseasiassa Dick voisi ihan hyvin tehdä puhdasta teknoakin.

10. "The Rubberband Man"   3:50

Kyseessä on tietenkin Spinnersin vanhan klassikon uudelleenlämmittely, ja millainen! Jäätävää rock-hyppyytystä laulun nimen mukaisesti. Tämä lienee parhaita, ellei jopa paras lainaveto, johon E6 on urallaan kyennyt. Ehdottomasti A-luokan feel good -bilebiisi.

11. "Tables and Chairs"   4:36

Dick situu turinatuolille ja kertoo tarinoita mielensä syövereistä. Taustalla perinteinen bändipumppu säestää.  Tarina onkin tässä se tärkein asia, sillä muu biisi on vain maisemaa. Se on myös laulun heikkous, sillä tarina ei ole kovin iskevä, tai järkevä (mutta senhän te jo arvasittekin).

12. "Talking Turkey"   4:20

Samasta sabloonasta saadaan myös hauskempia kappaleita, ja tämä on sellainen. Dickin ja taustalaulajien (jotka ovat muutenkin tällä levyllä edukseen) vuorovaikutus on kohdallaan ja herkän pehmeä Detroit-funk luo hellän intiimin tunnelman. Näin sitä kiitospäivää kannattaa juhlia!

Kappale I Can Translate löytyy sitten iTunesin puolelta, eli sinne vaan, jos kiinnostaa. Suosittelen kuuntelemaan, sillä Electric Six on taas perusarvojen parissa ja ihan onnistuneesti.