Kauden huipentuma: Kotka-Kouvola, Helsinki-Kotka etappiajo

Huomenna tärähtää ja sunnuntaina pärähtää...

Minut nimittäin haastettiin polkemaan Helsingin ja Kotkan väli yhden päivän aikana. Haastaja polkee onneksi kanssani! Serkkuni Simo on kovassa kunnossa, vaikka mestaruusottelusta onkin jo tovi. Silti 146 kilometria pysäyttää hetkeksi. Edellinen päivämatkaennätykseni kun on vain 100 kilometria.

Kesäkauden tärkein harjoitus oli juhannuksen Kotka-Taavetti-Kotka -ajo, josta siis on jo aikaa. Tämän vuoden aikana kilometreja ei ole kertynyt aivan suunnitelman mukaan, vain rapiat 1400 toistaiseksi. Olin toivonut olevani tässä vaiheessa jo päälle 2000:n mutta aikaa ei pitempiin lenkkeihin ole ollut ja lomalla tein jotain aivan muuta.

Kesäkuussa tuli kuitenkin huomattua, että 90 kilometrin lenkki ei enää vienyt minua seinää vasten. Heinäkuussa oli myös sotahuudossa elämäni kunnossa, eikä ongelmia ole muutenkaan ollut jaksamisen kanssa. Näin lähdenkin hyvin mielin matkaan tietäen, että tiukkaa tulee tekemään, mutta uskoen sitkeyden ja päättäväisyyden voimaan.

Huomenna, lauantaina on siis luvassa lyhyempi lämmittelylenkki Kotkasta Kouvolaan, noin 60 kilometria. Tämän etapin tarkoituksena on totuttaa taas satulaan ja availla paikkoja. Tarkoitukseni onkin siis ottaa rauhallisesti ja käyttää reilut kolme tuntia matkaan.

Kouvolasta otan junan Helsinkiin, missä noin 18:50 tienoilla tulen testaamaan baanan siirtyessäni Rautatieasemalta Lauttasaareen. Illalla lepoa ja hiilareita ja sunnuntaiaamuna lähti n. 8.30 kohti kohtaamispaikkaa Munkkivuoren ostarilla. Sieltä sitten kohti Fågelia ja kauan sitten asettamani tavoitteen täyttymystä.

Kun nimittäin muutin Kotkaan 2008 keväällä päätin, että vielä joskus ajan Kotkan ja Helsingin välin pyörällä. Nyt se aika on koittanut!

Tavoitteeni satulassa

Päätin keväällä, että ennen Touria olisi 1000 kilometria täynnä. En aivan onnistunut tässä tavoitteessani, sillä eilen ammattilaisten startatessa minulla oli täynnä 975. Tänään kuitenkin korjasin tilanteen ja ylitin tavoitemäärän, päivän myöhässä. Tasainen lenkkeily on saanut aikaan sen, että 80 kilsaa on taas mennyt kahdessa päivässä kuin heittämällä. Toinen tonni on siis ehdottomasti vedettävä ennen vuoden loppua, ehkä jopa 1,5.

Toimistotöissä on pakko ajatella myös fyysistä kuntoa, ja tämä on ensisijaisesti juuri sitä. Täytyy tosin todeta, että netistä ovat löytyneet mitä parhaimmat apuvälineet itsensä haastamiseen. Ystävien tsemppi on ollut Heia Heiassa mitä arvokkainta! Kännykästä on voinut seurata ja arvioida omia suorituksia Endomondon avulla. Näin on ollut helppoa ja hauskaa asettaa itselleen haasteita ja tavoitteita.

Hyötyliikunta on hauskaa, mutta pian sitä jaksaa lähteä ihan vain lenkillekin!

Lenkille Laajakosken

Pitkän vapaan tarjoama mahdollisuus heittää enemmänkin pyörälenkkiä kärsi perjantaina kovan kolauksen, kun pyöräliikkeestä ostamana ns. pro-mallinen pyöräpumppu osoittautui vedätykseksi. Venttiilin kielen alas työntävä kärki pumpussa oli nimittäin tehty kolmesta muovikielestä – insinöörit taas optimoimassa – eikä tietenkään kestänyt edes vuotta. Hermostuksissani laitoin sitten vieläv anhan ja halvan pumpun kirjaimellisesti kahtia. Sillä oli aina pitänytkin pumpata kitkakuumentumiseen asti, mikä oli tällekin muovihökötykselle liikaa.

No, ei sitten pyöräilty, mutta onneksi oli pihatöitä pitämässä mies rauhallisena. Kaadoimme porukalla puun ja putsasimme sireenipusikon, joka oli saunaa lämmittäessä ja ruohoa leikatessa jo vuoden päivät pänninytkin. Ei enää!

Onneksi sain kuitenkin broidilta biltema-laatuisen pyöräpumpun lainaan (niin siinä on metalliosat) ja näin kumit taas koviksi. Oli siis aika lähteä testaamaan toistaiseksi ajamaton Laajakosken lenkki:

Reitti 20 km korkeudelta GE:stä nähtynä.

Lenkki alkaa arvatenkin Mussallosta, mistä poljetaan samaa tietä aina Laajakosken riippusillalle. Matkaa kertyy tälle etapille vähän alle 15 km. Taitoin tämän nyt ensimmäistä kertaa 55 minuutissa, joskin piti pysähtyä venyttelemään Jäppilässä ja kaivaa kännykän kartasta Laajakosken sillan sijainti esille. Taukoa siis n. 7 minuuttia. Ajonopeus siis noin 23,5 km/h ja matkanopeus tähän asti 16,2 km/h. Tässähän mentiin ylämäkeen ja pohjoistuulta oli pieni vireen poikanen, mutta kummasti nämä molemmat huomasi, kun kääntyi takaisin alavirtaan.

Seuraava etappi oli Korkeakosken vesivoimalan padolla. Matkaa tänne oli yhteensä 23 kilometria eli siis vain 8 ja risat Laajakoskelta. Olinkin perillä 1:15 lähdöstä. Matkanopeus oli noussut 18,4 km/h:n ja ajonopeus oli nyt 20,3 km/h. Vähemmän taukoja, mutta tasaisempi vauhti. Alamäessä tein tosin vähemmän töitäkin.

Minun oli tarkoitus ottaa taas väliaika Kyminlinnassa, mutta Tampsan jälkeen alkoi pohjelihas vaivata, ja sitä venytellessä tämä unohtui. Näinpä seuraava ajanottopiste olikin vasta Vellamossa. MAtkaa oli nyt kertynyt 33,5 kilometria ja aikaa oli kulunut kaikkiaan 1:45. Matkanopeus oli väsymyksestä ja päivän mittaan kasvavasta liikenteestä huolimatta jo parempi n. 19,1 km/h:n ja ajonopeus oli siten 20,5 km/h:a.

Kävin viimeisellä, pikaisella tauolla keskustassa, joten taukoa tuli lisää noin 8 minuuttia. Ajoin kotiin, minne matkaa kertyi lopulta kivat 39,7 kilometria (ottaen huomion laskutarkkuuden sanoisin, että n. 40 km). Matkaan kului lopulta 2 tuntia ja 15 minuuttia.

Kokonaismatkanopeus oli näin ollen noin 17,6 km/h. Lopun himmailu ja tauko näkyvät selvästi. Matkan ajonopeus oli taas noin 19,9 km/h:a. Eli mittavirheen salliessa n. 20 kilometria tunnissa. Eli ihan kivaa retkivauhtia.

Viimeisen vitosen vedin oikeastaan ihan himmaillen, sillä kyseessä oli tämän lenkin pohja-aika. Ja nehän on tarkoitettu aina heti rikottaviksi. Onneksi olin aika väsynyt, niin ei autoilijoiden törttöilykään enää häirinnyt.

Kotkassa on keskustan kauppakeskuksen ympärillä kolmen puolen sellainen moderni kummastus kuin pyörätie. Siis tie pelkästään pyöräilijöille. Ja tätähän eivät kanssakuntalaiseni osaa ollenkaan käyttää, tai siis yleisemmin olla käyttämättä. Normaalisti hätyyttelen (ihan kiltisti tosin) jalankulkijoita pois viereiselle jalkakäytävälle, mutta valitettavasti olen huomannut, että paikallisille autoilijoille pyörätie tarkoittaa pysäköintiä. Niin, onhan niissä samoja kirjaimia hyvät ihmiset, mutta eivät ne ole sama asia.

Ettekö usko? Olette väärässä:

27 §

Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat kiellot

Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriytyy.

Pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty:

1) jalkakäytävällä, suojatiellä, pyörätiellä ja pyörätien jatkeella sekä viiden metrin matkalla ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai pyörätien jatketta; (Tieliikennelaki)

Että niin. Näistä muuten ainakin kaksi kohtaa täyttyi (pyörätie ja viiden metrin matka suojatiestä).

Oletankin, että tämänpäiväinen törttö on joko vakavasti liikuntarajoitteinen tai muuten vaan kliinisesti sekaisin, sillä hänen pysäköintipaikastaan ei ollut sataakaan metriä, ei yhteen vaan kahteen erilliseen pysäköintipaikkaan. Molemmat ammottivat tyhjyyttään. Sankari! Arvatkaapa muuten, minkä merkkinen auto oli kyseessä. Jep, juuri se.

Laajakosken lenkki osoittautui paitsi todella hauskaksi myös siis sopivan pituiseksi viikonloppuvetäisyksi. Tämän tulen ajamaan vastedeskin – ja silloin kelloa vastaan!

Kotka-Taavetti-Kotka - etappiajo, osa 4

On loppuarvioinnin aika.

Lähdin Taavettiin perjantaina huoltoauton haettua ylimääräisen varustuksen klo 15.11. Merikeskus Vellamon pihasta. Lauantai oli lepopäivä, joskin humoristisia vesilajeja harrastettiin. Sunnuntain aamulenkillä (n. 5 km) tuntuma oli siinä määrin hyvä, että päätin palata tuolloin. Paluu alkoi klo 15.00.

Menomatkan kesto taukoineen oli tasan viisi tuntia, eli kokonaiskeskinopeus oli aika tarkalleen 17.5 km/h. Taukoja pidin n. 30 minuuttia, jonka mukaan laskettuna ajokeskinopeus nousee lähelle 19,5 km/h. Alku sujuikin vauhdikkaasti ja ensimmäiset 25 km menin selvästi yli 20 km/h vauhtia. Takanani oli miellyttävä tuuli, enkä voinut senkään takia hidastella.

Kohdasta 23 km alkaen olin maantiellä 26, joka omien tutkimusteni ja muiden ennakkovaroitusten mukaisesti oli kapea ja jossain määrin epämiellyttävä. Tien reunassa ei mäkisissä kohdin ollut reunaviivan toisella puolen kuin 5-10 cm kaistale asfalttia ja polkea sai todellakin kieli keskellä suuta.

Perjantaina oli yhä huomattavasti liikennettä, etenkin rekkoja, joiden taakse kapealla ja mutkaisella tiellä kertyneet henkilöautot tuntuivat kaikkein vaarallisimmilta. Ne eivät havainneet rekan perässä roikkuessaan pyöräilijää ja eivät näin myöskään osanneet hakea etäisyyttä. Sanoisinkin yleistäen, että ammattiautoilijat olivat kaikkein kohteliampia ja katumaasturien kuljettajat kaikkein välinpitämättömimpiä minua kohtaan. Mennen ja tullen vain kaksi rekkaa ajoi läheltä, kun tilaa ei vain ollut, toinen suomalainen, toinen venäläinen. Olin kuitenkin varautunut tähän, ja kapeassa metsätierännissä autot kuuli aina hyvin etukäteen, jolloin saattoi painautua alas tangolla ja keskittyä pysymään omalla linjalla.

Menomatka sujui ilman hidasteita n. 35 km/h tienoille, minkä jälkeen tuli ensimmäinen, lähinnä harjoittelun luonteesta johtuva pienoisjäätäminen. Pääsin kuitenkin tasaista tahtia taukopaikalleni, 48 km kohdalla sijainneelle Pyhältön Salelle. Täällä minua odotti vedenostokäynnin jälkeen paparazziyllätys, kun kauppareissullaan eksynyt huoltoauto yhytti minut tankkaamasta.

Lähdin tauon jälkeen turhankin kovaa hyökkäämään etapin mäkisimmälle, mutkaisimmalle ja muutenkin synkeimmälle metsätaipaleelle. Välillä 48-60 km laskin arviolta menneeni noin 24 km/h vauhtia, mikä jäi varmasti reissun huipuksi vähintään 5 km matkalla ja oli tällaiseen matka-ajoon aivan liikaa. Päästyäni Etelä-Karjalan puolelle (välissä oli tällöin pätkä Kouvolaa), pidin lyhyen tauon maakuntarajalla ja jatkoin auringon laskiessa hiljalleen selkäni taakse. Tieosuudelle 60-70 km sattuivat reitin suurimmat mäet ja huomasin olevani varsin väsynyt.

Tuplasin heti energiansaantini, mikä oli helppoa energiageelien avulla. Näin saavuin 70 km merkille jotakuinkin aikataulussa, joskin nopeus oli selvästi laskenut n. 18 km/h tienoille. Saavuin näin pitkän alamäen myötä merkille ja hyppäsin Luumäen eteläpuolella hetkeksi satulasta. Olin selvästi saanut lisävoimia siitä ajatuksesta, että kohta saapuisin 6-tielle ja pian matkani päähän.

Jäljellä oli paperilla naurettava 18,5 km matka. Seuraava kymppi oli kuitenkin yhtä tervan juontia. Tasaisesti harjulle nouseva 26-tie antoi paikalliselle pikkutielle, joka oli liikenteen suhteen optimaalinen, mutta maastoltaan yhtä mäkeä, suuntaan ja toiseen. Tien 3841 risteyksen ST1:n kohdalla iski epäusko, sillä tiesin edessäni olevan reitin vaarallisin osuus 6-tien reunaa pitkin. Ensimmäistä kertaa menomatkalla mp3-soittimeni pelasti minut. Sonny Crockettin teeman alkaessa pumpata korvissani totesin itsekseni: hän ei anna periksi , enkä anna minäkään.

Tunne vahvistui, kun alitin maantien ja havaitsin Google Streetview:n tiedot pahasti vanhentuneiksi. 6-tien pohjoispuolella oli juuri tänä kesänä tehty kevyenliikenteen väylä täydellisine asfaltteineen. Kun seuraavaksi retkeni teemabiisi Ride the Wild Wind pärähti käyntiin tiesin pääseväni perille. Jalat olivat kuitenkin jo kovasti hapoilla ja istuminen tuntui koko ajan vaikeammalta ja vaikeammalta. Muutama pitkä mäki tällä pätkällä kohti Risulahtea piti vetää irti satulasta ja täysin hapoille asti, mutta menin taas vauhdilla ja pääsin vimeiseen mutkaan ja kohti maaliani.

Saavuttuani hiekkatielle tiesin viimeisen kilometrin koittaneen. Tie oli kuitenkin todella paha kovaksi pumpatuille renkailleni ja viimeisessä mäessä ketju hyppäsi etukiekolta sisään. Katsoin kelloa, ja tajusin olevani lähellä tasan viiden tunnin mittaa. Äkkiä satulasta ja adrenaliinin avulla ketju takaisin ja ylämäkeen. Kun laskin alas viimeistä oikealle kaartuvaa mutkaa tiesin saavuttaneen haamuajan.

--

Palautuminen oli syytä aloittaa heti. Jatkoin tankkausta ja vedin proteiinipitoisia tuotteita heti, vaikka viimeiset kilometrit olivat suorastaan oksettaneet minua. Pulahdin melkein heti järveen saadakseni lihakset viilennettyä, ja tämän jälkeen laitoin kylmägeeliä polviin. Näin sain pahimmat hitit pois heti alkuunsa. Aloitin myös energiavarantojen täyttämisen, sillä paluu koittaisi pikemmin kuin luulinkaan.

Sunnuntain paluu alkoi kellon lyödessä kolme. Läpi illan tuuli puski minua vastaan lounaasta ollen siis sivuvastainen tai suoraan päin. Metsässä tämä ei haitannut mutta Pyhältön eteläpuolella peltoaukeilla tuuli söi tehoja huomattavasti. Alku oli kankea ja päädyin pitämään useampia lyhyitä taukoja, joskin taukojen kokonaispituus pysyi perjantain mitassa suurin piirtein.

Minulta meni tunti ensimmäiseen 18,5 kilometriin, eli perjantain 70 km merkille. Tämän jälkeen synkkä metsätaival oli vastakkaiseen suuntaan huomattavasti helpompi. Siinä missä perjantaina oli tuntunut siltä, että vietän kaiken aikani ylämäissä, nyt fiilis oli paljon tasaisempi ja pitkät alamäet siivittivät minut hyvään vauhtiin. Ajoin seuraavat 10 km 20 km/h vauhtia ja saavuin lähes aikataulun mukaisesti Pyhältöön. Pidin vähän lyhyemmän tauon ja laitoin kylmägeeliä polviin ja sääriin, jotka olivat alkaneet ilmoitella itsestään matkan aikana.

Matka täältä Haminaan ja Helsingintien risteykseen n. 25 km oli varsin huomaamaton. En sipannut yhtä pahasti kuin tullessa, mutta pikku hiljaa vauhti alkoi hiipua. Kova tuuli teki pariin otteeseen pitemmistä ylämäistä yhtä tuskaa ja jouduin hetkittäin nousemaan satulasta tangolle.Olinkin näin 26-tien päätyttyä Haminan palokunnan nurkalla n. 3 minuuttia aikataulusta jäljessä.

Ikiaikaisten sukumaiden läpi pyyhältäessäni tuntui varsin hyvältä, mutta sitten saavuin Saksalaan. Olin taas ottanut kiihdytetyn energiatankkauksen käyttöön, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että yksikin geelisiemaus tai patukan pala ja mies on tien sivussa kontallaan. Noustessani pitkää mäkeä Ristinkalliolle tehoni tipahtivat. Seinä nousi pystyyn.

Himmailin alas Otsolaan ja saapuessani 10 km merkille Karhulan itäpuolelle olin aivan piipussa. Olin selvästi 10 minuuttia aikataulusta jäljessä ja hyydyttelin Helilän läpi Korkeakosken haaralle. Bruce Springsteen kuiskali korvaani:

You can call me Joe
Buy me a drink and shake my hand
You want courage
I'll show you courage you can understand
Pearl and silver
Restin' on my night table
It's just me Lord, pray I'm able

Darlin' with this kiss
Say you understand
I am the nothing man
I am the nothing man

Olin lopussa. Mutta pomo ei ollut sanonut viimeistä sanaansa. Yhdeksästä sadasta seitsemästäkymmenestä viidestä kappaleesta koneeni päätti arpoa seuraavaksi laulun Lonesome Day:

Better ask questions before you shoot
Deceit and betrayals bitter fruit
It's hard to swallow, come time to pay
That taste on your tongue don't easily slip away

Let kingdom come I'm gonna find my way
Through this lonesome day

Sain uutta virtaa ja pistin suuremman välityksen silmään, oli aika taistella, yksin kohti kotia. Näin pääsin Kyminlinnaan asti. Täällä tuuli yhytti minut uudestaan, eikä edes brutaalista death metallista ollut minua siivittämään. Laskin hitaasti, jalat löysinä ja etureidet tulessa kohti Langinkosken haaraa ja Sutelaa. Ajattelin, että tämäkö oli viimeinen hurraani. Kello kävi vähiin ja tiesin nyt, etten ehtisi itselleni perjantaina asettamaan viiden tunnin aikarajaan.

Kavutessani kohti Pirosenvuorta kello löi kahdeksan, se oli siinä. Tällä hetkellä Dance on the Graves (lil'siztah') hyökkäsi kuulokkeisiini. Ei ei se tässä ole ajattelin. En ehkä päässyt haamuaikaan, mutta ilman loppukiriä en luovuttaisi. Isompaa välitystä vaan alle ja jalat pyörimään.

Viimeiset kaksi kilometriä tulin kovempaa, kuin ikinä ennen. Vedin tasaisella pyöräni toiseksi suurimmalla välityksellä hurjaa haipakkaa. Paha olo, poltto jaloissa, tärinä käsissä ja kyyneleet silmissä - mikään ei minua estänyt, sillä korvissani soi vain:

Shout, shout, let it all out
These are the things I can do without
So come on, I'm talking to you
So come on.

Tuulispään lailla saavuin kotipihaan ja heittäydyin nurmelle makamaan. Sydän takoi rinnassa ja hengitys rahisi, mutta minä olin perillä.

Kotka-Taavetti-Kotka - etappiajo, osa 3

Lähtö on lähellä. Osa tavaroista on ulkoistettu autokolonnaan, pyörä on rassattu ja rasvattu eilen torstai-iltana ja reppu on pakattu. Matkamusiikin kuunteluun on soitin pakattu minigrippussiin kosteutta torjuen, sillä pussi on pyöräilypaidan takataskussa (repun alapuolella). Kuulokkeet ovat urheilumalliset korvapidikkeillä. Niissä on vähän heikompi äänenlaatu, mutta kerrankos tuo menee. Kuulokejohdon kiinnittimen saa sopivasti kypärän hihnaan kiinni, jotta pysyvät myös mukana menossa.

Tänään on ollut ohjelmassa venyttelyä, tankkausta ja mielikuvaharjoitteita. Reittikartta tosin unohtui aamun hässäkässä kämpille, mutta onneksi tukiosasto sai senkin kärrättyä lähtöviivalle ajoissa. Ei kai tässä muuta voi todeta kuin, että kantti on kova ja tahto luja. Taavetissa tavataan!

Kotka-Taavetti-Kotka - etappiajo, osa 2

Lähdön hetki on pian ja onkin aika käydä varusteita ja muuta olennaista läpi.

Hankin tätä reissua silmällä pitäen, mutta aivan yhtä lailla syksyn pimeneviin iltoihin uusia valoja. Etuvalo minulla onkin jo hyvän aikaa ollut, mutta hoidin toisen ihan vain varmuuden vuoksi. Lisäksi hankin pienen, LED-takavalon. Se on kätevällä tarranauharipustuksella laitettavissa kätevästi osoittamaan taakse ja täyttää tällaiselta Suomessa edellytetyt vaatimukset. Täältä kannattaa muuten kerrata vähän ohjeita ja sääntöjä pyörällä liikkumiseen (ja pyöräilijöiden liikenteessä huomioimiseen). Tällä retkellä on sen verran huolella maantieosuuksia, että näkyminen on syytä ottaa oikeasti vakavasti.

Hoidin sitten myös pyöräilypaidan, -housut ja uudet tekniset sukat. Vaikka tämä kuulostaa taas ihan turhalta miehistelyltä (eittämättä se sitä lieneekin), niin täytyy tässä todeta, että nuo vermeet päällä on todella miellyttävä ajaa vähän pitempiä lenkkejä. Ei ongelmia hiertymisten ja rasitusvammojen kanssa.

Otan tietenkin mukaan kuminpaikkaussarjan (avaamaton), varasisäkumin, rengasraudat, hyvän pumpun, hommaan sopivia työkaluja, ratasöljyä, sekä pienet muovikäsineet korjaustöitä varten (eivät mene kädet öljyyn!). Viimeisen vinkin opin Selinin kaksikolta Tourilta!

Nestettä pitää tietenkin juoda ja energiaa saada. Tätä silmällä pitäen sovitin juomareppuni sisuksen rinkkani sellaista varteen suunniteltuun taskuun. Kolme litraa vettä letkussa aivan leuan alla, helpottaa perusnesteytystä tiellä. Näiden lisäksi laitan pyörässäni kulkevaan juomapulloon vähän tujumpaa energiajuomaliuosta. Matkassa on sitten myös erinäisiä patukoita ja energiageelipusseja. Peruskamaa siis. Tauolle olen varannut sopivaa matkaruokaa, banaania, rusinoita, pähkinöitä ja muuta sellaista.

Lopuksi matkamusaksi on valittu sopivan menevää, muttei liian tiukkaa musiikkia. Jokainen kappale saa miehen jaksamaan vielä vähän pidemmällä -tahdittomuuttaan tai tajuttomuuttaan.

Alkuviikosta on jatkettu matka-ajotuntuman hakemista ja valmistavia lenkkejä. Tunne on aika hyvä, sillä lyhyemmät lenkit menevät aika huomaamatta. Oikeastaan sitä todella syyhyää päästä tien päälle. Mikäli se on tekniikan salliessa mahdollista, koitan päivittää blogia viikonloppuna kertoakseni tuntoni Taavetista.

Tour de Aaro

Viime viikolla sain polkupyöräni huollosta. Vanha ratsu laitettiin taas iskuun: uudet rattaat ja ketju, jarrut, renkaat, vaijerit ja säädöt, sekä mikä tärkeintä lukkopolkimet. Remontti tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan Tour de Francen päälle. Arvatkaapa siis, mitä olen tehnyt viimeisen viikon?

Selvittelin vähän ensin tieolosuhteita ja löysin hienon 31 kilometria pitkän Kotkaa kiertävän reitin, jossa on pitkiä suoria, haastavia mäkiä, pujottelua puistossa, maisemia, vauhtia ja tunnelmaa. Todellinen Kotkan Kierros siis. Tätä on nyt tahkottu ja tullaan tahkoamaan vastedeskin. lauantain jälkeen on paukutettu 106 kilometria, parhaimmillaan hippasen yli 22 km/h keskivauhdilla. Tämä toimii ja olo on hieno. Lenkit tosin pitää ajoittaa töiden (5 tai 10 km työmatka pyörällä reitistä riippuen) ja Tourin vahtaamisen väliin.

Niin ja se Tour. Mikäli ette ole seurannut, niin oinen todeta lyhyesti, että tämä on ollut ehkä jännittävin Ranskan kierros vuosiin. Keltaisesta paidasta kilpailevat puolustava mestari Alberto Contador ja haastaja ja viime vuodenkin kakkonen Andy Schleck ovat vain kahdeksan sekunnin päässä toisistaan. Pistekilpailusta on samalla kehkeytynyt tiukka kamppailu Norjan Thor Hushovdin ja Alessandro Petacchin kesken, eroa on vaivaiset neljä pistettä. Hushovd vei paidan taas tänään polkemalla kaksi pahimman kategorian (kirjaimellisesti ylikategorian) ja kaksi vaativan kategorian vuorta kärjen kanssa saadakseen maalissa muutaman jämäpisteen ja siirtyäkseen taas johtoon. Niin ja mitä tulee vuoriin, niin taistelu pilkkupaidasta ratkeaa sekin, kuten asiaan kuuluu, viimeiseen murhaavaan Col du Tourmaletin nousuun.

Ivanilla kävi huono tuuri...

...tuuli uutta lunta toi.

Pihasta alkaa tila loppua ja jouduin juuri puhkomaan puolitoistametriseen pakkautuneeseen kinokseen kolmesta kohtaa reiät, jotta sain tänään sataneen lumen pois kulkuväyliltä. Saunalle ja postilaatikolle ei ollut mitään asiaa, niille johtavien reittien avaaminen saa jäädä tuonnemmaksi, sillä puolentoista tunnin ja n. 10 kuution jälkeen minun mittani tuli täyteen.

Olen virallisesti saanut tästä talvesta tarpeekseni. Luulisin vaan, ettei talvi ole vielä saanut minusta. No, tuleepahan tehtyä kokovartalokardiota päivittäin.

Valtakunta puskutraktorista.