Maria Mena Tavastialla 15.11.

Tiistaina erinomainen norjalaisartisti Maria Mena esiintyi Tavastialla Helsingissä. Yleisö oli omien Tavan kokemusteni perusteella vallan poikkeuksellinen, sillä paikalla oli arviolta pari-kolme tusinaa miestä – heistä useimmat tyttöystävän käsikynkyssä (siis juomahuoltajina). Pikaisen arvioni mukaan meistä äijistä ehkä kuusi mikseripöydän etupuolella oli selvästi omasta vapaasta tahdostaan paikalla. Tämä ei silti haitannut, sillä keikka oli erinomainen ja tunnelma välitön ja herkän hilpeä.

Settilista löytyy täältä.

Maria Mena Tavastialla (kuva: Timo Toivonen 2011)

Etukäteen minua arvelutti Menan musiikista huokuvan kivuliaankin rehellisyyden ja välittömyyden autenttisuus. Kykenisikö hän vaikuttamaan yhtä välittömältä ja rehelliseltä kuin musiikkinsa. Vastausta sain odottaa kolmen kappaleen verran, kunnes Mena veti ensimmäisen pitemmän esittelypuheen. Kyllä, lavalla oli juuri niin välitön ja "aito" ihminen, kuin hän, josta laulut kertoivat. Tämä oli suurin ennakkopelkoni, sillä tällaisessa henkilökohtaisessa musiikissa falskiudelle on todella vähän, jos ollenkaan, tilaa.

Mena oli todella vaikuttava. Hän kertoi edellisen Suomen vierailunsa kömmähdyksestä, ihastuksestaan kalsarikännin käsitteeseen (joku oli hänelle tästäkin jo kertonut), sekä kompuroi lavan reunalla ja kertoi sen olleen ensimmäinen kerta. Samalla Mena kertoi laulujensa taustoista hyvin välittömään sävyyn, mutta ilman turhaa paatosta. Keikan mittaan hän selvästi avautui, minkä seurauksena oli todella intiimi ja välitön tunnelma. Tavastia auttoi varmasti tässä, koska paikkahan on luonteeltaan varsin intiimi. Loppua kohti, kun oli pakollisten yleisöblogikuvien aika, hän pyysi meitä näyttämään kameralle keskaria – ja sehän onnistui!

Kuten arvata saattaa, settilista koostui uuden Viktoria-levyn kappaleista. Ainoastaan pitämäni It Took Me by Surprise jäi soittamatta. Väliin ja päälle ladattiin Menan kymmenen vuotta jatkuneen uran hitit, joten tulos oli varsin tasapainoinen ja kattava.

Otten huomioon edellisen Cause and Effect -levyn saamat arvostelut liiallisestakin rehellisyydestä, oli hienoa huomata, että Mena oli päässyt vanhojen asioiden yli. Nyt nämä tuolloin todella henkilökohtaiselta tuntuneet kappaleet saivat iloista energiaa, jonka tahdissa saattoi tanssia. Aika todellakin parantaa haavat. Minulle kyseinen albumi on se kaikkein läheisin juuri tuon haavoittuvan henkilökohtaisuuden takia ja nautin sen kappaleiden energisistä sovituksista, sillä ne toivat uutta särmää lukuisia kertoja kuulemiini lauluihin.

Tätä vastoin uudet kappaleet olivat selvästi yhä tunteeltaan raakoja, ja niitä esittäessään Mena selvästi oli tiiviisti yhä kiinni niiden syntyyn vaikuttaneiden asioiden ja tunteiden vallassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä kanavoimasta taitoaan ja energiaansa täydellisesti tulkintaan. Jos kykenee kanavoimaan omia sisimpiä tuntojaan näin hienosti lauluun, kannattaa niin ehkä tehdäkin. Menan suoritus oli vain ja ainoastaan parasta A-luokkaa koko illan ajan. Sanoisinkin hänet nyt livenä nähtyäni, että kyseessä on yksi aliarvostetuimpia naisartisteja aikanamme. Siinä jäävät Abreut ja Jessie J:t kyllä kirkkaasti toiseksi.

Tavastia kuitenkin maksaa intiimiydestään tunkkaisuudella. Tupakan savu on kauas kadonnut, mutta tila on edelleenkin laatikko, ja sen valitettavasti kuuli tällä kertaa liiankin hyvin. Menan rumpali sai paljon tilaa paukuttaa, kuten tietenkin saa levylläkin, mutta nyt rummut olivat sen verran kovalla, että minun oli pakko suojata kuuloni. Kuuntelin välillä ilman tulppia saadakseni äänentoiston ongelmista tuntumaa, mutta tasot olivat juuri väärät: liian kovaa ilman tulppia ja liian hiljaa tulpille. Olisi kai pitänyt olla kännissä, vai?

Matalien keskitaajuksien ja basson rajamailla äänimaisema meni puuroksi. Aina kun kosketinsoittaja ei hivellyt Nord Stageaan äänimaisema pysyi kasassa, basso oli selkeä ja kitara kuului. Clavian kanssa olikin mahdotonta kuulla näitä erillisinä soittimina ja tuntui kuin tila olisi resonoinut epämiellyttävästi. Aika-ajoin laulussa käytetyt kaikutehosteet lähtivät nekin kiertämään todella ärhäkästi ja katselin yhden kappaleen ajan, kun miksaajalla oli tämän efektin tasoa säätänyt namiska koko ajan käsiohjauksessa. Tajusin myös, että Nordin pianosaundi on minulle täysin vastenmielinen (olen näitä toisinaan testaillut, joskaan en pieteetillä). Onneksi kosketinsoittajalla oli myös hammond-tyyppinen saundi valikoimissaan,  sillä vaikka sekin puuroutti äänimaisemaa, se teki sen maukkaasti!

Tunnelma kohdallaan (kuva: Timo Toivonen 2011)

Nämä tekniset ongelmat eivät kuitenkaan pilanneet keikkaa, vaan jäivät studionörtin viilattaviksi pilkuiksi. Kokonaisuus pysyi kasassa erinomaisesti ja bändillä oli selvästi homma hallussa ja kivaa lavalla. Sen kyllä huomaa.

Suosittelen Menaa kaikille kansallisuuteen ja maailman katsomukseen katsomatta. On hän sen verran hyvä!