Huomenna tärähtää ja sunnuntaina pärähtää...
Minut nimittäin haastettiin polkemaan Helsingin ja Kotkan väli yhden päivän aikana. Haastaja polkee onneksi kanssani! Serkkuni Simo on kovassa kunnossa, vaikka mestaruusottelusta onkin jo tovi. Silti 146 kilometria pysäyttää hetkeksi. Edellinen päivämatkaennätykseni kun on vain 100 kilometria.
Kesäkauden tärkein harjoitus oli juhannuksen Kotka-Taavetti-Kotka -ajo, josta siis on jo aikaa. Tämän vuoden aikana kilometreja ei ole kertynyt aivan suunnitelman mukaan, vain rapiat 1400 toistaiseksi. Olin toivonut olevani tässä vaiheessa jo päälle 2000:n mutta aikaa ei pitempiin lenkkeihin ole ollut ja lomalla tein jotain aivan muuta.
Kesäkuussa tuli kuitenkin huomattua, että 90 kilometrin lenkki ei enää vienyt minua seinää vasten. Heinäkuussa oli myös sotahuudossa elämäni kunnossa, eikä ongelmia ole muutenkaan ollut jaksamisen kanssa. Näin lähdenkin hyvin mielin matkaan tietäen, että tiukkaa tulee tekemään, mutta uskoen sitkeyden ja päättäväisyyden voimaan.
Huomenna, lauantaina on siis luvassa lyhyempi lämmittelylenkki Kotkasta Kouvolaan, noin 60 kilometria. Tämän etapin tarkoituksena on totuttaa taas satulaan ja availla paikkoja. Tarkoitukseni onkin siis ottaa rauhallisesti ja käyttää reilut kolme tuntia matkaan.
Kouvolasta otan junan Helsinkiin, missä noin 18:50 tienoilla tulen testaamaan baanan siirtyessäni Rautatieasemalta Lauttasaareen. Illalla lepoa ja hiilareita ja sunnuntaiaamuna lähti n. 8.30 kohti kohtaamispaikkaa Munkkivuoren ostarilla. Sieltä sitten kohti Fågelia ja kauan sitten asettamani tavoitteen täyttymystä.
Kun nimittäin muutin Kotkaan 2008 keväällä päätin, että vielä joskus ajan Kotkan ja Helsingin välin pyörällä. Nyt se aika on koittanut!
Epic: Payback at Bandar Setan
1 päivä sitten
1 kommentti:
Kannustettava uroteko. Onko vuorovedosta jo sovittu? Saatte kertoa viikon päästä tarinanne, niin saatan lähteä jatkossa mukaan sotkemaan...
Lähetä kommentti