Pyörällä pääsee kauas: Kotka-Kouvola ja Helsinki-Kotka

Kuten perjantaina totesin oli nyt koittanut kauden päämatkan aika. Sunnuntaina toteutin vuosia kestäneen unelmani ja poljin Helsingistä Kotkaan yhdessä päivässä. Matkalla mukanani oli serkkuni Simo, jonka haasteen ansiosta keväällä päätin tien päälle lähteä.

Ensin kuitenkin oli vedettävä lämmittelyetappi Kouvolaan, missä palauttelin suunnittelemalla rämäläistoverini kanssa Visbyläismallisia haarniskoja!

Kotkasta Kouvolaan johtaa parikin reittiä, mutta sukuni historiaa tuntien päätin matkata Susikosken yli ja Anjalan kautta maisemia katsellen:

Mussalosta Hurukselaan ja sieltä Kouvolaan jokivartta pitkin (kartta reitteineen Endomondosta).

Keskinopeutta kertyi minulle tyypilliset 20,7 km/h tällä aika tarkkaan 60 kilometrin matkalla. Sää oli harmaa mutta sadetta ei onneksi kuitenkaan. Olin tosin varautunut ostamalla keliin sopivat pyöräilyhousut ja urheilusadetakin. Näistä ensimmäiset olivat vallan erinomaiset mutta jälkimmäistä tarvittiin vasta Stadissa!

Kouvolan pysähdyksen jälkeen pääsin tutustumaan valtion rautateiden pyöränkuljetusjärjestelmään. Pisteet lipunmyyjälle oikeasti parhaan A-luokan palvelusta! Sain paikan aivan pyörätelineen viereisen osaston päästä. Itse telineessä insinöörillä oli sitten tapahtunut hassi. Nähtävästi telineet on suunniteltu kapeatankoisille pyörille, sillä leveäselkäisen miehen maatopyörän ohjaustanko osoittautui lähes mahdottomaksi sovittaa telineeseen. No Helsinkiin kuitenkin pääsin.

Edessäni oli nyt ensimmäinen pyrähdys baanalla! Kaatosateessa!

Baana oli hyvä ja pyöräilin Lauttasaareen alta aikayksikön (n. 5 kilometria alle 18 minuuttiin kaatosateessa keskustan poikki). Nyt oli siis sadetakkikin tarpeen. Ei käy kateeksi Helsinki Midnight Runiin osallistuneita.

Onneksi sauna oli lämpimänä perillä ja pasta-ateria valmiina. Niitä tarvittiin, jotta mies ja varusteet saatiin valmiiksi. Sunnuntain lähtö oli tiedossa tiukasti aamutuimaan...

Aamutuiman tienoilla:

Valmiina lähtöön Lauttasaaressa klo 8:25 pilvisenä sunnuntaiaamuna. (Pertti Sahari)

Kuvassa muuten näkyy varustukseni. Sadetakki on taas repun sivutaskussa, mihin se saikin jäädä, sillä niin kaunis keli meitä idäntiellä odotti. Pyörä on Nyhvelöstä tuttu Spessu, joskin sateen vuoksi olen laittanut karmeat kurarallit taas kiinni.

Olimme sopineet serkkuni kanssa kohtauspaikaksi Munkkivuoren. Siirtymään siis tutuille Länsi-Helsingin reiteille. Ehdin jo vähän venytelläin ennenkuin Simo pyyhälti paikalle Focuksellaan:

Hetken ihmettely ennen urakkaa. (Aaro Sahari)

Suuntasimme nyt itää kohti ohi Pasilan ja kehän vartta kohti Itäkeskusta. Sieltä liityimme vanhalle Porvoon tielle. Kaupungin hässäkkä jäi taakse lukuisine kilpapyöräilijöineen, jotka matkasivat kohti Tour de Helsingin savottaa. Meidän tiemme oli selvä:

Helsinki-Porvoo. (Endomondo)

Enää kaksikymppiä lounaaseen, kohti itä-koillista siis. (Aaro Sahari)

Kävi tuossa sellainen stiflu, että Östersundomissa laitoin vahingossa mittarini tauolle ja n. 11 kilometrin pätkä jäi mittaamatta. Onneksi serkkupoika piti kirjaa toisella softalla! Matkaa Munkkivuoresta Porvoon torille kertyi noin 56 kilometria ja aikaa niiden polkemiseen meni aika kivasti kolme tuntia. Aika oli suunnitelman mukainen, mutta olimme aikataulusta jo lähtiessä sen 20 minuuttia jäljessä.

Aaro Porvoon torilla erinomaisen telineen edustalla. (Aaro Sahari)

Porvoossa oli lounastauko, sillä pisin etappi oli sotkettu. Kuten kuvasta näkee, oli ajaessa tullut lämmin. Kun safkat oli saatu kurkusta alas ja vesipullot täytetty jatkoimme matkaa.

Porvoosta Loviisaan (Endomondo).

Matkalla Loviisaan sattui kumma juttu. Olimme tosiaankin sen 20 minuuttia myöhässä. Karvan alle 40 kilometrin etapin aikana saimme kuitenkin vauhdista kiinni ja vetoyhteistyömme alkoi toimia mutkattomasti. Tuloksena oli alkuperäisen myöhästymisen kurominen kiinni. Taukoineen  kaikkineen matkavauhtimme oli melkein 20 km/h, mutta ajovauhti nousi selvästi tämän yli. Silti ehdimme pari kuvaakin ottaa:

7-tien moottoritien päässä sillalla. (Aaro Sahari)

Aurinko alkoi kurkistella matkallamme Loviisaan. Yllä näkyvällä sillalla oli pakko otta täysin läpimärkä takki pois päältä. Lämpöä alkoi iltapäivällä kivasti olla, joten matka taittui mukavasti varsin hiljaisella vanhalla tiellä. Mäkiä tietenkin tielle sattui, mutta rekkoja tuskin yhtäkään (no ok, se yksi).

Loviisan tyhjällä torilla. (Simo Ukkonen)

Loviisassa pysähdyimme vain hetkeksi. Molemmat tuntivat olonsa hyvävointiseksi ja tie kutsui. Banaanit ja suklaat siis naamariin ja takaisin tielle. Pahin oli edessä!

Viimeinen valtatie. (Endomondo)

Loviisan itäpuolella pyöräreitit olivat katkonaisia ja moottoritie kesken. Tämä tarkoitti jatkuvaa rekkarumbaa ja iltapäivästä kiihtyvää liikennettä muutenkin.

Moottoritie tulee Kymenlaaksoon! Ahvenkosken sillan korvassa, Pyhtään korpi edessä. (Aaro Sahari)

Tämän vuoksi – hyvävointisia kun yhä olimme – päätimme vaihtaa reittiä Pyhtäällä. Maantien sijaan käännyimme kirkonkylälle ja jatkoimme sieltä vanhaa metsätietä Huutjärvelle. Tämä tarkoitti metsän siimekseen jäänyttä hiekkatietä, mutta myös muutamaa hauskaa mäkeä ja peltoidylliä:

Akku alkaa kännykästä loppua, mutta Sahari Musicin taukotupa on jo lähellä. (Simo Ukkonen)

Reitiltä ei kuitenkaan löytynyt autoja, joten ajoimme rauhassa kohti määränpäätämme. Pyhtään korvessa kännykkäni akku alkoi vedellä viimeisiään, joten ehdotin pikaista lataustaukoa veljeni Simon kotona, se kun sattui kivasti suoraan reittimme varrelle.

Paria wattia myöhemmin jatkoimme matkaa läpi Huutjärven. Maali oli jo lähellä, mutta matkan taittajat olivat yhä kumman hyvävointisia. Tämä olikin lopulta retkemme mielenkiintoisin anti. Sopivalla vauhdinjaolla ja riittävällä evästyksellä se kuuluisa seinä ei koskaan tullut vastaan, vaan matka taittui hyvässä hengessä ja hyvällä vauhdilla. Tietenkin jaloista alkoi ruuti olla lopussa, mutta aina viimeiseen mutkaan asti pidimme samaa tasaista tempoa yllä. Sen enempää minun "lisävarustukseni" kuin serkkuni vähäinen pitkän matkan kokemus eivät ottaneet meistä niskalenkkiä.

Toinen serkkuni (meidän molempien itse asiassa) kuvaili itsensä haastamista aika osuvasti juuri reissun korvilla näin. Tämä oli minullakin mielessä tätä reissua suunnitellessa. Jotta tietää, mihin pystyy, pitää haastaa itsensä asioissa, joihin ei kuvittelisi pystyvänsä. Nyt tuli sekin todistettua, että 150 kilometria on päivän aikana poljettavissa oleva matka. Who knew?

Perillä, 153 kilometria myöhemmin Kotkansaarella Redutin juuressa. Viikonlopun aikana kilometreja kertyi yhteensä 255 ja tätä kirjoittaessa lihakset ovat vieläkin hellinä! (Simo Ukkonen)