Innostuin noin puolitoista vuotta sitten Norjalaisen Maria Menan musiikista, viimeinkin voisi sanoa, mutta kuitenkin. Menalta tuli juuri uusi albumi pihalle, ja olen menossa hänen keikalleen Tavastialle marraskuussa, joten tässä on levyarvostely:
1. Viktoria 3:10
Nimibiisi jatkaa monella tapaa siitä, mihin edellinen levy Cause and Effect jätti. Tällä kertaa laulun aiheena on Menan oma toinen nimi ja siihen liittyvä kasvutarina lapsuuden angstista aikuisuuteen tai jotain. Biisi on luonteeltaan perinteinen feel good -rallatus, mutta Mena myy sen tyypillisellä asenteellaan. Ja sehän on yleensä aika ratkaisevaa. Ihan hyvä biisi levyn alkuun, ehkä hippasen kevyt sisällöltään, mutta tämä nyt onkin poppia.
2. Homeless 3:15
Toinen ennen levyä julkaistuista sinkuista Homeless on ehkä vahvimmin edellisen levyn muotokielessä kiinni. Kyynikko voisi todeta, että levy alkaa aivan samoin kuin edellinenkin: 1. talk about mother, 2. talk about relationship... No joo. Muuten tämä olisi oikeasti hyvä kappale, mutta tällä sijoittelulla ja kun vertaus on pakostakin Belly Up -lauluun, on tulos hippasen valjumpi. Ei se tästä huonoa biisiä tee, muttei erinomaistakaan.
Vinkuva sähkökitara ja dramaattisen jouset. Jos laulun nimi on todellinen suullinen, on sitä sisältökin. Ehkä liiankin dramaattinen, joskin Mena hallitsee homman, eikä vie laulullaan ja fraseerauksellaan tätä puhtaasti falskin puolelle. Biisi pysyy kasassa, mutta on ehkä minulle vähän liikaa.
Pianoballadi, duetto, huokailua mikrofoniin. Tässä Mena on hyvä ja hänen puolestaan kappale onkin täysin paketissa. Valitettavasti en voi sanoa samaa Langerista, joka on vain, no, tylsä. Hän ei myy tunnetta, vaan vetää muodollisesti pätevän suorituksen. Ei ole epäilystäkään siitä, kuka on kappaleen päähenkilö. Tulos on tämän, ja vain tämän, takia epätasapainoinen.
5. My Heart Still Beats 3:19
Ensimmäinen luovempaa instrumentaatiota mukanaan tuova laulu on vasta viides raita, ja tässä on selvä tasapaino-ongelma. Lieneekö masteroija valinnut järjestyksen vai kuka, mutta tämä olisi pitänyt tulla jo aiemmin. Nyt vauhtia aletaan kasvattaa vasta levyn puolivälissä. No hyvä kun edes silloin.
1:39 biisi saa uuden vaihteen silmään ja se on ehkä parasta koko levyllä. Tämä on Menan rakkauslauluissa parasta, hän nimittäin tuo tarinoihin ehdottomuutta ja luonnetta. Tällä kertaa seuraavan lauseparin muodossa:
It hurts, but I'm not about to give you up. Though broken my heart still beats, it will not stop.Erinomaista!
Ensimmäinen sinkku on selvästi levyn hitti. Tämä on sitä Menaa, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen, ja hyvästä syystä! Pumppaava alun syna luo odotuksen, jonka Menan laulu ja tarkasti sovitetut kitarat ja piano lunastavat. Kun ensimmäinen kertsi ja tiukan lyhyt tauko ennen toista säettä tulevat, on kuulija jo valmista kauraa.
Lyriikat ovat parasta A-luokan poppia, eli ihanaa huttua. Tunnelma on kevyt ja onnellinen. Tämä biisi tuo mieleen Fleetwood Macin kipeän heleät hitit 70- ja 80-luvuilta. Täydellistä!
Edellisen biisin syna oli niin magee, että pääsi tämänkin alkuun. Oh well. Nyt ollaan Menan väittelevämmällä puolella. Äänimaisema on jopa sekava, joskin rumpujen puute on virkistävää. Stereokuva on kuitenkin suorastaan klaustrofobinen säkeistöjen aikana. Kertsin uuu uuu kertoo siitä, että tämä kappale kuuluu levyn jälkipuoliskolle. Björk-henkinen "väliosa" on mielenkiintoinen, mutta oikeastaan vähän väärässä paikassa. Tähän biisiin on selvästi heitettä vähän mitä vaan, mutta kokonaisuus ei oikein tavoita minua.
Jos edellinen kappale tihkui vastakkainasettelua, on tämä selvästi levyn suoraviivaisin "tästä-puhutaan-sukukokouksessa" -tapaus. En oikeastaan edes halua tietää laulun yhteyksiä tosielämään. Se nyt vaan olisi liian masentavaa, joskin kertosäe toimii, eikä biisi muutenkaan oli biisinä huono. Nimi voisi olla luovempi, sillä nyt tässä korostetaan mielestäni hippasen väärää asiaa.
Menan biisit ovat yleensäkin varsin avoimia dynamiikaltaan, ja tämä on tässä ihan huippu. Alun rummut ovat todella ilmavia ja muutenkin biisi toimii laulu kutsuu - syna vastaa periaatteella varsin pelkistetysti ja hienosti. Kertsin harmoniat ovat sulaa kultaa. Tunnelma on samanlainen kuin Roísín Murphyn ekalla soololevyllä ja se on mitä erinomaisin asia!
Yksi kysymys: miksi tämä on levyn lopussa?
Tämä laulu tuo mieleeni vanhan pohjoismaiset balladit. Melodia on suorastaan Bergmanilainen tai jostain Taunon ja Ansan mustavalkoisesta traagisesta rakkaustarinasta. Samoin on sovituskin: piano luo pohjan, jouset tukevat ja soolon vetää huilu.
Tämä ei tee biisistä huonoa – päinvastoin se on varsin hyvä – muut huomioon ottaen vain erilainen.
Pianovetoinen säkeistö himmailee ja kertsissä vedetään laipat kattoon ja annetaan palaa koko orkesterin voimalta. Tämä temppu on nähty muutamaan kertaan, ja jo tämän assosiaation vuoksi laulu kärsii hippaisesta kulumisesta. Se on kuitenkin oikea kappale lopettamaan tämä albumi ja siitä pisteet!
-
Ottaen huomioon levyn kappalemäärän voin ilokseni todeta, että tässä on kehdattu tehdä kerrankin sopivan pituinen kokonaisuus. Lyhyet, tiiviit biisiin luovat hyvän tempon albumille, eikä se kestä liian kauan. Kun levyillä on nykyisin jotain 17 raitaa (+häröilyt) on varmaa, että sieltä löytyy ainakin se 5 täyttä tussahdusta. Ne kuuluvat B-puolikokoelmille!
Tämä ei ole mielestäni kokonaisuutena yhtä hyvä kuin edellinen, mutta levyltä löytyy muutama erinomainen laulu, jotka ottavat paikkansa Maria Menan parhaimpien joukossa. Turha tämäkään ei siis ole.
Katsotaan sitten, miltä hän kuulostaa livenä. Silloin ratkaistaan, ja paljon!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti