Electric Sixin kahdeksas albumi julkaistiin lokakuussa.
Niin ihan tuoreesta lätystä ei ole kyse, mutta syksyllä ei vain jaksanut syventyä uuteen musiikkiin. Nyt on siis aika korjata tämä puute aikamme parhaan disco-rock-punk-electronica-yhtyeen osalta.
Ensin tunnustus! Flashy oli sen verran huono albumi, etten jaksanut Sixiä seurata reiluun vuoteen. Kun sitten otin tilanteen haltuun, havaitsin, että Dick ja jäbät olivat pistäneet tiukalla tahdilla kaksi hyvää levyä (KILL ja Zodiac) ulos. Mikäli siis et ole sinäkään näitä kuunnellut, korjaa tilanne. Heti!
Sitten uuden plätän pariin...
1. Psychic Visions (3:39)
Detroit-kuumotus päälle ja hitaan nihkeä biitti polkemaan. Psyykkiset näyt toteutuvat tiukan 4/4 teknobiitin tahdissa. Valentinea ja basaria lukuun ottamatta koko äänimaisema on suorastaan ohut ja hauras. Kuoropadit ja rikkinäinen piano vievät tämän laulun suoraan hartaustilaisuuteen, ja kyseessä onkin E6n myöhemmälle tuotannolle ominainen hidas ja painostava jumitus. No joo, mitäs seuraavaksi?
2. French Bacon (3:38)
Synabasso ja 808 hallitsevat minuutin, kunnes edellistä innostuneempi Valentine pääsee liikkeelle. Nyt ollaan taas Detroitin syrjäkujien klubeilla, missä häviäjät ja nörtit joraavat yksinään nurkassa. Slevästi bassolle ja keskustan tutinalle on annettu paljon tilaa ja kitarat on viety marginaaliin. Kyllä ne siellä korvassa surraavat, mutta syntetisaattoriefekteiltä tätä on vaikea havaita. Tässä lienee taas yksi hitaasti avautuva perusvarma E6-biisi, ehkä.
3. Gridlock! (3:14)
Viimeinkin Dick ottaa päläriäänensä käyttöön ja pikariiminsä kaapista, Joker/Poker! Tässä biisissä on selvästi enemmän selkärankaa ja meininkiä. Se vertautuukin edellsiten kahden levyn runkomateriaaliin. Ei ehkä erinomainen muttei tylsä tai varmakaan. Humppakompilla ei vain voi mennä vikaan punk-diskossa.
4. It Gets Hot (3:51)
Tämä onkin sitten ihan jotain muuta. Alkuun kiusoitellaan nyky-hiphopilla (Curtis perkele), mutta pian biisi saadaan käyntiin ja vanha kunnon E6-groove liekkeihin. Tätä sitä aina herroilta odottaa:
That weird kid is blowing up and selling energy,
And every sucker’s showing up, they hang in effigy.
Destroying all the evidence with a flesh-eating foam,
In the time it takes to take you home I could have gone back home.
It gets hot,
(It gets us so hot)
We hit a little spot,
(I hit you in the spot)
I get the urge a lot,
(To show you what I got)
But probably not.
Tässä on menoa ja meininkiä, suorastaan kuumaa kamaa!
5. The Intergalactic Version (3:11)
Eteerinen syna ja laulun tahditon kaiku luovat välittömästi vaikutelman kasarifuturismista. Kyseessä on tietenkin aurinkokuntain ylittävä versio Amerikkalaisesta (kyllä, isolla!) rakkauslaulusta. Toisin sanoen tässä biisissä on yksi riffi, mutta senhän te jo arvasittekin. Taustalla whoah-kuoro luo hypetettyä tunnelmaa ja kun Dick yhtyy tähän falsetillaan MacLeanmainen pastissi on kasassa. Ei muuten huono.
6. Interchangeable Knife (2:32)
Sixin lyriikoitahan on täysin turha yrittää ymmärtää. Tälläkin kertaa tiukka vintagetietokonepelimeininki (Tron, Commando, Last Ninja) on se pääasia. Meno on ehdotonta. Jos kuuntelet vapaaehtoisesti C64-kamaa himassa, tämä on sinun E6 kappaleesi!
7. Food Dog (3:58)
Tämä biisi vaikuttaa taas vähän väkinäiseltä tarinankerronnalta. Ehkä syy tähän on täysin sekaisin oleva äänimaisema. Tässä ei ole mitään yhtenäisyyttä, vaan biitit ja koukut hyppivät ympäri stereokuvaa suorastaan häiritsevästi. Kun kasarisynavoittoisemmat kappaleet pysyivät kuulainakin kasassa, tämä laulu kaatuu liialliseen kirpakkuuteen. Sääli, sillä itsessään tämä repivä hiphop-biitti voisi toimiakin. Nyt jännitettä ei vain ollut
8. Hello! I See You! (3:56)
Bryan Adams, ei ku, mitä, häh? Pääriffi esitellään kuin Torontosta ikään, mutta ei, tekno päälle ja kaikki on taas hyvin Detroitin yössä. Laulu on takuuvarma hitti ilman turhaa ajatusta tai paatosta. Tästä tulee vaan tolkuttoman hyvälle tuulelle, ja juuri siksi tätä bändiä kannattaa kuunnella. Törkeää on se, että näin uskomaton biisi on piilotettu levyn puoliväliin.
Mikset jo kuuntele tätä?
9. Bleed for the Artist (3:35)
Evil disco! Tämä on ollut E6n leipälaji aina Naked Picturesin päivistä lähtien. Selvästi tässä ei puhuta bändin omasta tuotannosta "sixty nine dudes to get you in the mood", sillä Dick tuskin on koskaan tarvinnut tällaista seuruetta. Kertsi jättää valitettavasti toivomisen varaa, sillä muutoin tämä olisi parasta A-luokkaa. Nyt ollaan melkein siellä, muttei aivan.
10. We Use the Same Products (3:57)
Lauluja tästä elämästä? Soundtrack-hengessä pistetään hidas tarina käyntiin. Mieleen tulee Queenin vähintäänkin kyseenalainen kokoelma elokuvamusiikkia (kaikki tuntevat ne vähäiset poikkeukset, jotka ovat oikeasti hyviä). Odotan Cristopher Lambertin saapuvan tämän hiustuotemainoksen keskelle samuraimiekan kanssa, eikä se valitettavasti ole nyt voittaja.
11. Eye Contact (4:13)
Rollaava junglekivi kohtaa läntisen teknon. Nyt äänimaisema on hirvittävyydestään huolimatta maukas. Kertsistä ei silti saa selvää, sillä Valentinen herkkä falsetti hukkuu syntetisaattoreiden sekaan. No, haittaako tuo. Minua vain edelleen ihmetyttää, että kaikilla levyillään bändi onnistuu pistämään toimivat biisit ihan mihin sattuu. Tämäkin kuuluisi levyn alkupuolelle.
12. Free Samples (4:20)
"They're doing it in the north of England!" Eli taas mennään. Minulla ei taaskaan ole mitään käsitystä siitä, mistä Dick kohkaa, mutta väliä ei sillä olekaan. Tämä potkii takuuvarmasti hyvien funk-riffien ja synakoukkujen avulla basson kootessa koko rähinä yhteen. Aina välillä sen konevirvelin pitää olla juuri siinä kolmosella eikä missään muualla.
13. I Go Through Phases (3:44)
Dre-basson pöristessä Valentine on syvällä itsereflektiossa ja niin on tämä biisikin. Levyn laatuongelmaksi muodostunut basso-treble-kaksijakoisuus vaivaa tätäkin kipaletta. Tullessaan mukaan, kitaroista puuttuu keskitaajuuksien täyteläisyyttä ja sitä tämä muuten vähemmän innostava laulu juuri kaipaisi biitin alkaessa potkia humppakompin tahtiin. Paremmin miksattuna nämä vaiheet olisivat innostavampia.
14. Heartbeats and Brainwaves (5:00)
Nimibiisi on sitten muuten oikealla paikallaan levyn lopussa. Jos E6 olisi Scooter, se tekisi jotain tämän kaltaista. Jostain ylemmät aivotoimintani kummallisesti täysin ohittavasta syystä tämä kappale tuo mieleeni Matti Nykäsen. Päätelkää siitä ihan, mitä ikinä haluatte!
-
Niin muuten, kuunnelkaa ehdottomasti myös edellisen albumin hieno Spinners-laina The Rubberband Man. Ellei se saa hymyilemään saatat olla jo kuollut!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti