maanantai 29. elokuuta 2011

Ylen pääuutiset: kun ette vaan osaa

Täysin uutisen varsinaiseen asiasisältöön kantaa ottamatta uutisankkuri kutsui työpaikkaani "Merimuseo Vellamoksi". Merikeskus Vellamossa toimii kaksi museota, Kymenlaakson museo ja Suomen merimuseo. Kymenlaakson museo on maakuntamuseo, ja vaikka Kotkaa täällä merikaupungiksi kutsutaankin ja historiamme on merellinen, on keskuksen nimeen selvä syy.

Kun nimi pelkistetään vain merimuseoksi, tehdään väkivaltaa merkittävälle osalle Kymenlaakson historiaa. Samalla sanojan uskottavuus asiansa tarkastavana ihmisenä joutuu pakostakin kyseenalaiseen valoon. Journalismi Suomessa – harjoitus mahdottomasta?

Ei olisi taas pitänyt katsoa...

perjantai 26. elokuuta 2011

Tän mä haluaisin kuulla

Siis!

No, tosiasiassa kyseessä on vain photo-op, mutta mieltäni kutittelee ajatus Mark Everettin ja Jimmy Pagen musiikillisesta kohtaamisesta.

Tosin tyytyisin ihan pelkkään eelsiinkin Suomessa, mutta Aaliyahin kummitus taitaa edelleen olla yllämme.

torstai 25. elokuuta 2011

Uutta Mastodonttia liikkeellä

Tämäkin meni loman ohessa ohi...

Mastodon - Curl of the Burl uudelta syyskuussa ilmestyvältä levyltä the Hunter.

Blabbermouthissa lisää asiasta.

Aikamoinen rallatus muuten tämän bändin mittakaavassa. Popimaan suuntaanko menossa?

perjantai 19. elokuuta 2011

Blast Surf – The Surf Blast julkaistu!

Julkaisuvapaa 19.8.2011

FY United julkaisee tänään vapaaseen nettijakoon Kotkalaisen Blast Surf -yhtyeen The Surf Blast albumin. Blast Surfin musiikkia voinee kohtuudella kuvailla moderniksi, myöhemmistä populaarimusiikin tyylisuunnista ammentavaksi instrumentaalisurfrockiksi. Hektisen rytmin luodessa intensiivisen atmosfäärin maalailevat kitarat tunnelmallisia melodioitaan postapokalyptisissa sielunmaisemissa. Tätä Mad Max kuuntelisi, jos olisi suomalainen surffari!

Blast Surfin perustaja ja tyylisuunnan keksijä, tuottaja ja kitaristi Aaro Sahari haluaa musiikillaan käydä keskustelua kitara- ja rockmusiikin merkityksellisyydestä ja sen historiallisen diskurssihorisontin laaja-alaisuudesta. Hänen mukaansa ei ole mielekästä soittaa kovaa ilman tarkoituksellisuutta ja sielua, ja tätä Blast Surf tarjoaa.

Tässä musiikissa kitaralla on ääni ja se kertoo tarinoita eilisestä, huomisesta ja ehkä hippasen viime viikostakin.


Siis kipin kapin Groovesharkiin kuuntelemaan...

Suorat linkit:


Blast Surfin musiikki on julkaistu ihmiskunnan vapaaseen käyttöön, kunhan mainitsette tekijän! Nauttikaa musiikista.