(Varoitus: mikäli omistat audin tai olet joskus sellaisen hankkimista harkinnut, saattaa tämä kirjoitus aiheuttaa sinulle mielipahaa. Mikäli näin käy on se omaa syytäsi, ja sinun tulisi mennä itseesi ja pyytää avo-/vaimoltasi/tyttöystävältäsi/äidiltäsi/tyttäreltäsi/tai muulta arkisin kohtaamaltasi naiselta anteeksi, ihan vain varmuuden vuoksi.)
...
Sunnuntaina satoi vettä, ja Kehä I oli kovin utuinen illan alkaessa hämärtyä. Olimme matkalla Espoosta kohti kotoista Kymenlaaksoa. Farmariauton takapenkillä veljenpojat olivat jo rauhoittuneet matkalle pienen joskin tavanomaisen nahistelun jälkeen. Kälyni ajoi varovasti, sillä heidän autonsa tuulilasin sulat jättivät pieniä vesivanoja jälkeensä muuttaen näkymän harmaaksi moskaksi. Silti hän piti yllä lain edellyttämää nopeutta.
Tiesimme, että pian meidän tulisi ryhmittyä vasemmanpuoleiselle kaistalle Lahdenväylälle kääntymistä varten. Koska kumpikaan meistä ei ollut poikkeuksellisen kokenut tämän tieosuuden kulkija, päätti kälyni vaihtaa vasemmalle kaistalle riittävän aikaisin, tuottaisihan sakkokierros Itäkeskuksen kautta lisää ajomatkaa pimenevässä sunnuntain illassa. Tämä oli selvästi virhe.
Kellon lähestyessä viittä (talviaikaa) olimme selvästi väärällä kaistalla väärällä nopeudella. Kuljettajat takanamme halajivat selvästi hekin tien päältä pois, sillä niin innokkaasti he tieliikennelaista piittaamatta kaasuttivat oikeaa kaistaa ohitsemme noina epävarmoina Itä-Helsingin kilometreinä jossain länteen Lahdenväylästä. Nopeimmat suorastaan liukuivat ohitsemme saiteisen udun jälkeen jättäen kuin rata-audot ikään.
Osasin tietenkin odottaa sitä, mutta silti tuntui kovin absurdilta, kun auton syöksyessä ohitsemme saatoin lähes aina katsoa silmästä silmään tämän kuljettajaa, joka oikeamielisessa tyrmistyksessään etsi syytä eteensä asetetulle hidasteelle. Näinhän hän menetti ne tärkeät sekunnit kotitelevision ääressä, joiden ajan Mikko Hirvonen kamppaili Walesin mutaisilla teillä elämästä ja kuolemasta. No, jotain hän koki kuitenkin menettävänsä, sillä ohitettuaan meidät hän (tarkoitan tällä oikeastaan heistä jokaista) kuin mielenosoituksellisesti antoi moottorin vinkua nopeuden taas noustessa sadan kilometrin tuntivauhtiin.
Henkilökohtainen suosikkini oli se yksin saabillaan liikkeellä ollut herra, joka näin ennalta-arvattavasti kääntyi tarkastamaan kuljettajaamme, mutta kohtasikin minut Dead Moon -lippalakissani ja mustaan huppariin sonnustautuneena tuijottamassa suoraan hänen sieluunsa. Se nopeus, jolla tämän sunnuntai-Schumacherin katse kääntyi hänen omalle kaistalleen on todellakin verrattavissa Shelly-Ann Fraserin ilmiöimäisiin reflekseihin mondolla.
Kaksi näistä likelti tusinasta autoilijasta ei kuitenkaan tyytynyt katsomaan, heidän oikeuksiaan, että pelkkä ohitusmulkaisu ei sitä oikeamielistä vihaa pois polttaisi. Ei, nämä miehet (kyllä, minä tarkistin) tekivät sen kuuluisan oman johtopäätöksen, ja löivät toistuvasti pitkiä päälle takanamme, ja varmuuden vuoksi vielä pisteeksi i:n päälle kunnon torven töräyksen meitä ohittaessaan. Molemmilla kerroilla me noudatimme niitä ohjeita, joita tämän tieosuuden suunnitelleet insinöörit olivat suuressa viisaudessaan katsoneet tarpeellisiksi noudattaa. Ajoimme meille asetetulla nopeudella vähintäänkin haastavissa olosuhteissa.
Miksi sitten nämä kaksi satasen sankaria sitten poikkesivat muista mulkoilijoista? Arvatkaapa huviksenne, minkä merkkistä kiesiä molemmat ohjastivat.
Tekstit
