Tolkien ja idioottimaiset allegoriat

Tämä kirjoitus on vastine yli puoli vuotta vanhaan Jarkko Tontin kirjoitukseen, johon työkaverini minut tutustuttivat aivan hiljattain. Uutisaiheesta ei ole kyse, mutta aina välillä sitä törmää johonkin niin tyrmistyttävään, että on pakko avautua oikein huolella. Jarkko hyvä, ylitit juuri minun urpofiltterini raja-arvon kuin Bubka riman 1980-luvun lopussa.

Alkuperäinen teksti täällä. Teen niitä alla pitkähkösti, en plagiarisoidakseni vaan lähteinä omille argumenteilleni kulttuurintutkimuksen tapoja kunnioittaen ja keskustellen.

Herra Tontti käsittelee kirjoituksessaan kovaa pettymystään J. R. R. Tolkienin teokseen Taru Sormusten Herrasta. Hänen argumentointinsa on siinä määrin sylettävää, että käyn sitä oikein kunnolla tässä läpi.

Tontti aloittaa henkilökohtaisella paljastuksella:

J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on globaali bestselleri. Minäkin hurahdin siihen varhaisteininä, vuosina, jolloin en juuri mitään juuri mistään tajunnut.

Luettuani Sormusten herran nyt uudestaan, tulin lähinnä surulliseksi. En vain siksi, että teos on kirjallisilta ansioiltaan vaatimaton, vaan sen maailmankuvan takia.

Ensimmäisen kappaleen verrastus tuo mieleen aikuisen ihmisen pettymyksen omaan itseensä nuorempana. Ehkä tässä haetaan uskottavuutta tai jopa sympatiaa, mutta ei se, että sinä olet pettynyt nuorempaan itseesi ja mieltymyksiisi tuolloin ole riittävä perustelu mihinkään itsesi ulkopuoliseen. No näin kuitenkin kävi. Rinnastus globaaliin bestselleriin tuo kuitenkin mieleen ajatuksen, että ehkä ennakoit tässä vasta-argumenttejä tyyliin: mutku se on myyny ainaski miljardi kappaletta! Ehei.

Minä puuttuisin, Jarkko, käsitykseesi tuon teoksen kirjallisten ansioiden vaatimattomuudesta. Miten perustelet tämän? Et mitenkään. Suosittelisin tutustumaan Tom Shippeyn teokseen J. R. R. Tolkien: Author of the Century. Shippey nimittäin käsittelee varsin kattavasti Tolkienin mittavia kirjallisia ansioita, niin hänhän oli englannin kielen ja kirjallisuuden professori. Sanomattakin selvää, siis kenellekään, jolla on minkäänlaista historiasilmää, on se, että Tolkien on huomattavassa määrin vastuussa kokonaisen kirjallisuudenlajin synnystä, ei yksinään, mutta silti. Tämä on kuitenkin myöhempää tulosta. Siinä välissä viittaisin Sormusten herran lukuisiin kielellisiin tasoihin, runouden moniulotteisuuteen tai ihan vain Elrondin neuvonpito -luvun mielenkiintoiseen rakenteeseen, kysyessäni sinulta Jarkko, mitä kirjalliset ansiot sinulle edes oikein merkitsevät?

Mutta tätähän sinä et käsittele. Ei, sillä kyseessä oli vain alkulämmittelyn kaltainen halpa ohiajolaukaus ennen itse asiaa:

Keskimaa on laitaoikeiston unelmien täyttymys. Johtajat ovat viisaita, rohkeita ja armeliaita, palvelijat yksinkertaisia, kuuliaisia ja uupumattomia. Mikään ei koskaan muutu. Piskuinen eliitti käy välillä listimässä lohikäärmeen tai Mustan ruhtinaan ja palaa elämään turvattua elämäänsä, joka perustuu enemmistön raadantaan.

Ensinnäkin kyseessä on fantasia, jonka tarkoituksena on ollut eepos. Samalla tavalla voisit kysyä, mikä oikeutus Odysseuksella on sekaantua muiden ihmisten elämään, tappaa kyklooppeja ja ryöstää rauhanomainen Troijan kaupunki?

Lisäksi lienee syytä korjata käsityksiäsi. Tolkienin teoksissa muutos on yksi keskeisistä teemoista. Sormusten herra käsittelee Silmarillionin tavoin kulttuurin ja valtasuhteiden muutosta. Toinen teema on pahuus, mutta lienee liikaa vaadittu pyytää sinua muistamaan, miksi Tolkien katsoi tarpeelliseksi käsitellä absoluuttista pahuutta teoksissaan ja miksi hän valitsi näin "eskapistisen" tavan käsittelylleen. Niin ja harvat kirjan päähenkilöistä muuten palasivat elämään turvattua elämää, useimmilla se oli monellakin tapaa rikki, mutta taisit nukahtaa ennen Konnun puhdistusta Harmaista satamista puhumattakaan.

Miksi kirjassa ei kuvata Hobittilan piikoja luuttuamassa Repunpään isännän lattioita? Kuka rakensi haltioiden palatsit? Miksi Sam Gamgi suostuu olemaan Frodon palvelija ilman palkkaa? Miksi feodalistisen Gondorin ihmiset tyytyvät elämäänsä maaorjina? Miksi keskimaalaiset suostuvat Elrondin haltiaeliitin ohjailtaviksi, sotimaan heidän sotiaan ja turvamaan heidän etuoikeutensa?

Koska Frodo kuten Bilbokin asui yksin, se mainitaan kirjassa. Haltiat ja kääpiöt, sekin mainitaan kirjassa, haltiat myös maksoivat kääpiöille runsaasti näistä töistään (Nauglarim yms.). Gamgin motiivit ovat vaikeampi pala, jonka selittäminen ulkokohtaisesti vaatisi huomattavia kirjan ulkopuolisia selityksiä, mihin en lähdeaineiston puuttuessa lähde. Muistutan vain, että kyseessä on eepos. Miksi Odysseuksen miehet seurasivat päällikköään? Miten Tolkienin kirja olisi mielestäsi toiminut paremmin tyylilajissaan, jos siinä olisi keskusteltu oman maailmamme sosiaalipoliittisista ongelmista? Monet keskimaalaiset eivät tunteneet tai olleet missään tekemisissä Elrondin tai hänen väkensä kanssa, taas kerran kirjassa. Suurin osa Keskimaan asukkaista ei kuulu tämän teoksen piiriin, sillä he asuivat kaukana kirjan tapahtumapaikoilta, monet Sauronin "valtiossa". Niin hänen toimintaansa muuten on kuvattu lukuisia kertoja, mutta kaiketi hyppäsit näiden kohtien yli.

Vai?

Koska heille uskotellaan, että on olemassa ulkoinen uhka, Sauron örkkeineen ja muut inhat, tummaihoiset idän ja etelän miehet. Pahin kaikista on velho Saruman, petturi, joka on myös keksijä. Hän on rohjennut kehittää koneita tavisten raadantaa helpottamaan. Hänen hirvein rikoksensa on lännen puhtaan rodun saastuttaminen, kun hän risteytti örkin ja ihmisen.

Niin Sauronhan ei tehnyt tai teetättänyt mitään pahaa. Hän ei millään tavalla uhannut ketään, missään, vai? Menemättä mukanasi allegoriaan, siitä olen kuitenkin aiemmin Tolkienin suhteen ja käyttänyt puheenvuoron, täytynee nyt todeta, että mikäli haet fiktiosta oman näkökulmasi tukea, löydät sen, jotakuinkin aina. Se onko näkökulmasi kirjallisuuden tutkimuksen tai edes hyvän argumentoinnin täyttävää, onkin sitten ihan eri kysymys, Jarkko.

Sarumania ei kirjassa pidetä pahimpana kaikista, päin vastoin hän kalpenee kaikessa Sauronille, ja tämä tehdään useaan otteeseen harvinaisen selväksi. Ihmisten rotu ei ole lännen puhdas rotu, vaan tässäkin sinä tuot omia käsityksiäsi käsittelemääsi aineistoon. Saruman muuten myös aloitti hyökkäyssodan naapuriaan Rohania vastaan, liittolaisinaan tosin joukko ihmisiä, joiden kodit rohanilaiset olivat satoja vuosia aiemmin vieneet.

Sitten,

Mitä vastaan ”lännen vapaat kansat” Aragornin ja Gandalfin johdolla oikeastaan taistelevat? Valistusta tietysti. Keskimaalaiset on valjastettu vastustamaan vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, ajatuksia, jotka kaikkialla uhkaavat perinteisiin nojaavan eliitin etuoikeuksia. Heidät on huijattu vihaamaan ulkomaalaisia, teknologista kehitystä ja kaikkea muutosta, joka uhkaa heidän johtajiensa valtaa.

Gandalf toteaa hyvinkin omaasi vataavaan argumenttiin, että häntä kiinnostavat kaikki, myös Sauronin orjat. Kaikesta päätellen sen enempää Sauronin kuin Sarumaninkaan valtakunnissa ei vallitse valistus eikä todellakaan vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Päinvastoin. Tämä on nyt ihan sinun omaa fiktiotasi, Jarkko hyvä. Olet nyt jossain Suomalaisen älymystön yhteiskuntadiskurssin syövereissä, missä 1800-luvulla syntynyt englantilainen professori Tolkien on vaarallinen demagogi demokraattiselle yhteiskunnalle subversiivisine kirjoituksineen. Herää nyt hyvä mies!

"Huijattu vihaamaan ulkomaalaisia". Anteksi kuinka? Haltiat tietävät örkkien olevan Morgothin runtelemien sukulaistensa jälkeläisiä. Monia heidän sukulaisistaan ovat nämä kaukaiset, kaunaiset sukulaiset tappaneet ja kiduttaneet, mikä mainitaan useasti sekin. Ihan näin allegorisesti, Jarkko, mitä Lähi-Idan vihan kierre sinusta tarkoittaa?

Aragorn ei ole ennen kirjan viime hetkiä johtaja, hän on todellakin useaan otteeseen kieltäytynyt valta-asemasta, taas kerran kirjasta. Mutta mikä tärkeämpää, sinun allegoriassasi Winston Churchill ja Franklin Delano Roosevelt ovat pahoja miehiä, koska vastustavat Adolf Hitlerin pyrkimyksiä.

Mutta nytpä päästäänkin argumenttiesi ytimeen, siis siihen, miksi päätit asiasta avautua:

Ei ole yllättävää, että Taru sormusten herrasta on ulkomaalaisvihaa maahanmuuttokriittisyyden naamiossa lietsovan Jussi Halla-ahon lempikirja. Myös perussuomalaisten rasistilaidan äänillä europarlamentin varapaikalle noussut Sampo Terho fanittaa Tolkienia.

Taru sormusten herrasta on minun ja ystäväni lempikirjoja, ja me molemmat vastustamme Halla-Ahon kannanottoja ja heikkoa argumentointia. Jos sinä haluat väittää, että pohjimmiltamme mekin olemme rasisteja ja vaarallisia hulluja, kun tästä kirjasta pidämme, suosittelen lukemaan ja ajattelemaan vähän enemmän ja avautumaan vähän vähemmän, Jarkko. Kuten alussa sanoit, kyseessä on varsin suosittu kirja. Sun Tsukin on varsin suosittu, ja häntä ovat lukeneet varsin monet kilipäät. Ei se tee hänestä, kuten se ei tee Tolkienistakaan syypäätä Suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin. Idiootit ovat idiootteja, kuuntelivat he Beatlesia tai eivät.

Ja kas, näiden miesten puheet ovat sitä itseään, umpikonservatiivista pysähtyneistöfantasiaa. Tummat eteläiset sun muut örkit tulevat ja raiskaavat Pohjolan vaaleat haltianeidot. Länsi on uhattuna, edessä on viimeinen puolustustaistelu tai kaikki on menetetty.

Puheenparsi on sama kuin Keskimaan ruhtinailla, ongelmien yksinkertaistaminen hyvän ja pahan väliseksi kamppailuksi, muukalaisviha ja haaveksiminen menneistä hyvistä joista, jolloin kaikki muka oli paremmin.

Kyllä näiden miesten puheet ovat minustakin vastenmielisiä, mutta pitäisihän juristin ymmärtää, että sananvapaus tarkoittaa juuri sitä itseään. Paras vasta-argumentti on kohdata nämä heitot suoraan ja osoittaa ne siksi, mitä ne ovat. Sinä väität nyt selvästi, että suomalaiset ihmiset vuonna 2009 ovat saaneet vaikutteita vähintäänkin mielenkiintoisille, joskaan ei kovin uskottaville käsityksilleen, vuonna 1955 julkaistusta englantilaisen kielitieteen professorin fantasiakirjasta. Jos tämä sinun mielestäsi on mitenkään olennaista Halliksen maahanmuutto- ja yhteiskuntarauhakäsityksille, niin huh huh. Jos taas haluat halvasti kuittailla kirjalle, josta joskus pidit, mutta nyt enää et, ja tunnet itsesi siksi jotenkin huijatuksi, niin ole hyvä, mutta kaikella kunnioituksella, mene Jarkko itseesi ja itke sitten itsesi uneen. Oikeasti.

Jarkko, argumentointisi on ollut juristilta poikkeuksellisen heikkoa ja yksisilmäistä. Kirjallisuuden analyysinä tämä oli ehkä luokattomimpia, mitä olen Tolkienin tuotannosta lukenut. Se, että koit tarpeelliseksi rinnastaa nyky-yhteiskunnassamme ilmenneen "hommailun" ja J. R. R. Tolkienin, on minusta ehkä Hallis-kritiikissä niitä heikompia sekin. Suosittelen tuota ystäväni linkkiä, sillä hän on mielestäni osannut huomattavasti paremmin käydä kritisoimaan hiljan esitettyjä rasistisia yhteiskunnallisia puheenvuoroja.

Kyvyttömyytesi sijoittaa Tolkienia omaan asiayhteyteensä on minulle historiantutkijana valitettavasti liiankin tuttua. Vihjeenä sanoisin kuitenkin, että et sinä tällä argumentaatiolla kovin hyvin olisi pärjännyt.

-

Kirjoittaja ei enää koskaan halua lukea mitään Jarkko Tontin kirjoittamaa, ellei Jarkko paranna käsittelyään huomattavasti.

Peter Jacksonin Sormusten herra

Other arrangements could be devised according to the tastes or views of those who like allegory or topical reference. But I cordially dislike allegory in all its manifestations, and always have done so since I grew old and wary enough to detect its presence. (J. R. R. Tolkien: The Lord of the Rings, 2nd ed. xvii)

Näin Tolkien määrittelee oman fantasiansa suhteen toiseen maailmansotaan erityisesti ja todelliseen maailmaan yleensä. Tämä ei jätä paljoakaan arvailun varaa.

Kun Peter Jackson lähti todella työstämään Sormusten herraa elokuviksi, hänellä oli apunaan joukko Tolkienin henkilöhistoriaan, toimintaan ja ajatusmaailmaan perehtyneitä ihmisiä, kielentutkijoista elämänkertureihin. Elokuvien pidennettyjen versioiden lisälevyille taltioiduista haastatteluista käy harvinaisen selväksi, ettei oikeastaan mikään tunnettu yksityiskohta jäänyt syynäämättä elokuvaprojektin aikana:

Virtually everyone in a significant position in the movie knew the books inside out, had been obsessed about them for years. (Mark Ordetsky, tuottaja: From Book to Script -dokumentti, the Fellowship of the Ring special extended dvd)

Samassa dokumentissa Jackson tosin myöntää, ettei kirja ollut suoraan kuvattavissa, toisin sanoen, ettei siitä saisi juuri sellaista kokemusta, joita valitettavan useat erinäisten kirjojen ystävät elokuvasovituksilta kaipaavat (ja tuskin koskaan niitä saavat).

Elokuvan leikkaajista yksi, John Gilbert toteaa melkein heti perään, ettei sanatarkkaa (eng. literal) väännöstä lähes koskaan kannata tehdä, vaan tätä vastoin on löydettävä "kirjan ydin ja tehtävä elokuva siitä" (tarkemmin kuin käännöksessä, kursiivi minun: find what you think is essential to the book). Ja näinhän Jackson et al. tekivätkin:

In that way things started to happen... ...but they're nonetheless, they're still Tolkien's language, they're his words. (Peter Jackson, sama)

Philippa Boynes, käsikirjoittaja, toteaa taas, että materiaalin järjestämiseen käytettiin Tolkienin henkilöhistoriasta kumpuavia teemoja.

Historiantutkijana toteaisin, että J. R. R. Tolkienin elämä ja teot toimi kurkistusikkunana siihen laajaan lähdeaineistoon, joka on hänen jälkeenjäänyt aineistonsa ja julkaistut teoksensa. Tämän metodologisen valinnan kautta syntyi tulkinta Tolkienista ja Sormusten herrasta. Otetaanpa tästä esimerkki.

Tolkien puhui erinäisissä yhteyksissä rakkaudestaan puihin. Hänen ideaalinsa oli tietenkin 1900-luvun taitteen englantilainen maaseutu, joka muuten on täysin ihmisen muokkaama. Kuten hän myöntää Kontu on tämän utopian ilmentymä. Tolkienin luontosuhteessa ilmentyy pikaisesti arvioituna jonkinlainen determinismi, muuttumattomuus muiden kuin älyllisten (valat, haltiat, ihmiset jne.) voimien toiminnan kautta. Olisi varmaan liiallista väittää häntä luddiitiksi, mutta vastaavaa ja samoista lähteistä kumpuavaa nostalgiaa hänen näkemyksissään tuntuisi olevan. Niin ja Sommessa ei ollut paljoa puita jäljellä 1916.

Tämä ajatus korostuu elokuvissa erityisesti Sarumania ja enttejä koskettavassa osassa, the Two Towers. Maia Curunir on nyt vääntynyt jonkinlaiseksi marxilaiseksi hirviöksi, joka käskee tuhota metsät, ei ilkeyttään vaan tuotannon tehostamiseksi (eng. burn in the fires of industry).

Yllättävää kyllä Tolkienin sotakriittisyys, joka käsittääkseni on kovin tyypillistä ensimmäisen maailmansodan selviytyjillä, ei lyö läpi Gandalfista, joka kuitenkin alkuteoksessa on ehkä se suurin myötätunnon airut Niennan ohella. Elokuvien Mithrandir on kaavustaan ja parrastaan huolimatta täysverinen toimintasankari kultaiselta 1980-luvulta (katsokaa erityisesti Minas Tirithin taistelu).

Nämä metodologiset valinnat ovat ensinäkemältä pieniä, mutta samalla ne tunkeutuvat Jacksonin elokuvien läpi. Vaihtamalla henkilöhahmojen sanoja toisille, on onnistuttu tunkemaan alkuperäistä sisältöä. Samalla on vain tapettu lukuisia näistä hahmoista, karmeimpana esimerkkinä Faramir, jonka ylväys ei elokuvantekijöille kelvannut, vaan hänestä oli tehtävä inhimillisempi. Näin korostettiin sormuksen korruptoivaa vaikutusta.

Epäilemättä Tolkienin ajatuksissa on hänen näitä asioita kirjoittaessaan siintänyt vastaavia tuntemuksia, mutta kun ne näin on toiseen kertaan on siivilöity samanlaisen suodattimen läpi on jäljellä irvokas karikatyyri.

No joo, tämä toimikoon avauksena sille, miksi minä en todellakaan pidä kyseisistä elokuvista. Valitettavaa on kuitenkin se, että kokemastaan innostuneena Jackson päätti vaihtaa isommalle vaihteelle. Kun alla ennen LotRia olivat Forgotten Silver ja Heavenly Creatures, tuli sen jälkeen mikäpä muu, kuin itse King Kong; 20 minuuttisine Kong vastaan T-Rex taisteluineen!