HD video ja kalliit piuhat

Ostin hiljattain elämän kalleimman johdon, vaikka sain ihan mukavan 25 % alennuksen. Tarvitsin nimittäin piuhan tietokoneeni ja uuden tv:ni välille. Koska MacBookPro sylkee DVI-liitännästään jopa 1080:tä signaalia (jota oma 15,4" näyttö ei tosin tue), ja koska Braviassa taas on joukko HDMI-liitäntöjä vapaana, oli selvästi mahdollista (eli tarpeellista!) hoitaa siirto digitaalisesti.

Ei kun kauppaan...

Ja löytyihän se sieltä DVI-HDMI piuha, vain 65 €. Aziaa!

No tänään tein ensimmäisen testin proxy-telkkarilla, joka on tosin vain HD ready. Lähteenä on kovasti pakattu avi-tiedosto. Täytyy sanoa, että taas kerran alkujaan uskomattomalta tuntunut rahan käyttö kannatti. Pitkällisen läppärikatselun perusteella täytyy todeta, että signaali oli telkkarilla tuhottomasti parempi. Tottakai kamassa oli ne tyypilliset ongelmat, isot pinnat pahasti fragmentoituneita ja mustat suorastaan hirveitä, mutta tällainen tiivis video ei silti ole ikinä näyttänyt näin hyvältä.

No sitten ne huonommat asiat. Olen jo aiemmin huomannut, että se, miten videoulostulo suhtautuu osx:n Spacesiin, on vähintäänkin ongelmallista. Tämä testi vahvisti asian. Jos Spaces on päällä, ulostulo arpoo näyttötilan jonnekin erillisten mininäyttöjen välille, eli ei minnekään. Kun otin tilan pois päältä alkoi lyyli kirjoittaa ja sain kaksi näyttöä toimimaan niinkuin pitää, eli rinnakkaisina näyttölaitteina. No joo, ei mahda mitään.

Silti olen iloinen, sillä nyt ei tarvitse ostaa superkallista apple cinema näyttöä, vaan voin käyttää telkkaria hoitamaan homman!

Muuten, Applella ei ole myynnissä DVI-HDMI-muunninta. Nice going!

Täydellinen elokuvakokemus

Muistatko, hyvä lukijani, kun näit ensimmäisen dvd-elokuvasi? Kohina oli kateissa, kuva tarkka, eikä nauhaa tarvinnut edes kelata. No, kun uusia teräväpiirtojärjestelmiä alettiin ajaa sisään, mietin itsekseni, jotta noinkohan noita oikeasti tarvitaan. Uusien pelikonsolien (peleistä puhumattakaan) hirvittivät, joten odottelin rauhassa ja hankin PS3:n vasta viime kesänä. Televisiota en tuolloin vaihtanut.

Oli tapahtunut virhe.

Erinäisten sattumien johdosta sain käyttööni JVC 28" putken, joka oli vallan riittävä. No kuten kodinelektroniikalla nykyään on tapana, se päätti lakata toimimasta noin puolitoista kuukautta sitten, sinisten kipinöiden saattelemana. Sanomattakin selvää, että sähköpaloa tuuleteltiin useampi päivä! Tilalle otin haltuuni samoiten uskotun Finluxin luottopakin. Tämä musta 4:3 kuvasuhteelle rakennettu telkkari on ollut perheessämme aina futiksen Ranskan mm-kisoista ja siitä olen katsonut Mika Häkkisen mestaruudet, Ylen Akira Kurosawa -maratoonit ja monet muut television huippuhetket. Nyt, vain kuukauden käytön jälkeen, minulle kuitenkin selvisi, että vanha ja varma on saavuttanut viimein saavuttanut eläkeiän. Virtanappi alkoi ensin pykiä, enkä minä joulun lähestyessä todellakaan aikonut jäädä tuleen makaamaan.

Eikun nettiin tarjouksia ja arvosteluja metsästämään...

Iskin silmäni tähän telkkariin, se kun oli tarjouksessa ja saanut ihan kivat arvostelutkin (sekä vastaava paperiversio). Full HD:n ja HD readyn välillä 32" kokoluokassa on tällä hetkellä hintaeroa noin 200 €, eli noin 15-25 % vähän mallista riippuen. Kun näyttää vähän siltä, että valmistajat lyövät laippoja kiinni vallitsevan taloudellisen tilanteen takia, tuntui aika nyt sopivalta uuteen panostamiseen. Eikun velipoika kuskiksi ja Jumalniemeen!

Viimeinen vertailu kaupassa ei tuottanut merkittäviä muutoksia, ja kun palvelu oli taas kerran ensiluokkaista pörssissä, Sony myös lähti kotiin.

Ensikokemukset olivat lupaavia. Uutisotsikot näkyvät nyt keittiöön asti ja näkörajoitteisetkin saavat teksteistä selvää. Varsinainen pään räjäyttävä kokemus jäi kuitenkin sunnuntaille. PS3 meni tietenkin HDMI:llä kiinni, joten päätin vuokrata elämän ensimmäisen blu-ray-elokuvan.

Koska kyseessä oli testi (ja koska äitini on paikan päällä lomaa viettämässä) valiutui vuokraamon niukahkosta kokoelmasta katseltavaksi Sweeney Todd. Miksi? No partakarvojen takia tietenkin. Deppin taiteilu Alan Rickmanin haituvien parissa antaa varsin tarkan kuvan tekniikan toimivuudesta.

Omat epäilykseni teräväpiirtotekniikan tarpeellisuudesta haihtuivat jo alkutekstien aikana. Tätä on saatava lisää! Dvd:n kuvanlaatua ei mitenkään voi verrata tähän. Tuntuma on todellakin lähempänä elokuvateatteria, kun pienimmätkin yksityiskohdat ja materiaalien pinnat kankaista kalikoihin todellakin näkyvät. Mikään ei enää tunnu miltään, joten taidanpa tästä päivän päätteeksi painua poistamaan ensimmäisen elokuvani uudessa uljaassa muodossa.

Niin, ja johdon, jotta saan tietokoneeni kiinni sitä varta vasten televisioon rakennettuun porttiin!

Kitaraklinikka: Sevenstarin sähköt uusiksi

Hitto, siinä se nyt on ihan palasina pöydällä.

Jo kitaraa ostaessani tiesin, ettei sen mikeistä ole mihinkään, minkä takia ne pitää laittaa jossain vaiheessa uusiksi. Aikaa ehti kulua ihan kunnolla, mutta viimeinkin tänä syksynä sain ostettua ja haalittua kaikki tarvittavat uudet osat työtä varten.

Alunperin olin ajatellut laitattaa keppiin aktiivimikit, mutta valmistajalle osoittautui näiden markkinoille saattaman vähän liian isoksi palaksi, joten varasuunnitelman mukaisesti pitäydyin vanhassa, hyvässä ja luotetussa, sekä katu-uskottavassa. Laitoin toisin sanoen kakkoskeppiini saman kaulamikin kuin Ibassani. Tallaan päätin kuitenkin kokeilla vähän erilaista fiilistä kuin Invaderin hirviössä. Sanottakoon että distortionia käyttää mm. Wayne Static, kun taas invaasioon luottavat Willie Adler ja Mark Morton Lamb of Godista.

Ihan pelkällä mikkienvaihdolla en sitten tietenkään selvinnyt, älypää kun olen. Tällä kertaa halusin erillisen killswitchin kitaraan, jottei mikinvaihdin ota kaikkea hittiä yksinään. Toisaalta olin jo hajottanut tämänkin kitaran kyseisen vaihtimen, joten se piti myös vaihtaa. katkaisimelle oli paikka tiedossa, mutta tämä taas tarkoitti paluuta puutöiden ihmeelliseen maailmaan, koska kyseinen kohta plektrasuojuksen alla oli ihan kiinteää mahonkia. Niin sitten piti vielä hioa yli-innokkaiden korealaiskitaraseppien hölväämät lakkakerrokset kaulasta, jotta soittimeen saataisiin vähän lisänopeutta...

Näin päästiin tämän päiväiseen tilanteeseen, jossa kitara oli tuvan pöydällä ihan palasina.

Kaula oli helppo, sillä jokaiselta itseään kunnioittavalta väsääjältähän löytyy hienointa hiomapaperia. Lakkaa myös oli ihan asenteella, kuten sevenstar-kollegani Simo oli jo ehtinyt varoittaakin. Työkalupaja Sahari oli myös toimittanut nopeasti ja tehokkaasti työkaluja (talttoja jyrsinteriä porakoneeseen ja niin päin pois), joten pääsin pikaisesti reitittämään uudelle valitsimelle paikkaa. Hetken hirvitti, kun porakonepreparointi ja soittopelithän yhdistyvät yleensä vain John Cagen tuotannossa, mutta kohtuullisen pienin vaurioin hommasta selvittiin.

Muutamien pikkusäätöjen ja ison A-kirjaimen sovittelun jälkeen oli sitten aika ottaa kolvi käteen. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, etten koskaan pitänyt elektroniikan säätämisestä teknisissä töissä. Kai kyseessä on jonkinlainen aversio vanhempieni valitsemaa uraa kohtaan (tai jotain). Näin ollen saatoin todeta, etten ehkä kuitenkaan ollut se pätevin kaveri tähän työvaiheeseen. Onneksi on Internet. Tässä ne kaksi sivustoa, joiden avulla humanistikin onnistuu: Seymour Duncanin elektroniikkaopas, josta voi hakea lukuisia erillisia mikki- ja elektroniikkaasetuksia, sekä Software systemsin itseselitteinen Guitar Wiring Site.

Silti illan tummuessa aina välillä alkoi usko omaan osaamiseen pettää, varsinkin kun kaikista osista ei ollut ihan helppoa sanoa, miten päin ne nyt pitäisi oikein virittää.

Päätin tehdä Sevenstar Mark II:ni seuraavanlaisen kehitelmän:

Kaulassa Seymour Duncan 59-7 -> 500k DPDT Volume switch, jolla mikin kelat saa joko sarjaan (klassinen Les Paul saundi) tai rinnan (yhä huminaa estävä mutta kuulaampi) -> Tone -->
Tallassa Seymour Duncan Distortion-7 (sarjassa) -> 500k Volume -->
Kolmisuuntainen mikinvaihtaja kaula/kaula ja talla/talla -->
Kaksisuuntainen killswitch ääni pois/päälle

Kuten saatatte huomata, jätin tarkoituksella tallan tonepotikan kokonaan pois. Kitarassa onkin nyt tyhjä aukko, jonka kohdalle keksinen pikaisesti jotain hauskaa, mutta tavallisella tonella ei mielestäni tee tallamikin kanssa yhtään mitään, ellei satu olemaan aktiivimikit alla.

Olisin halunnut laitta kitaraan yhden tai kaksi kolmisuuntaista DPDT on/on/on kytkintä, joilla mikit olisi saanut kytkettyä tyyppiin: rinnan/kelan puolitus/sarjaan, mutta arvatkaapa vaan löytyikö Helsingistä liikettä, josta näitä kytkimiä saa ostaa? Juu, ei.

Tuntien puuhastelun jälkeen oli sitten totuuden hetki. Kamat kiinni, kielet paikalleen ja kitara kiinni Podsteriin. Omat taitoni (eli niiden puutteen) tietäen olin jo henkisesti varautunut siihen, ettei tästä kuitenkaan mitään tule, ja keppi pitää pistää uusiksi. Näinpä oli kohtuullisen iloinen yllätys, kun viritettyäni (joo signaali tuli heti) saatoin todeta, että jokainen kytkentä toimii ja äänet kuulostavat juuri oikeilta!

Vähäisen säätämisen perusteella voi todeta, että oli se vaivan arvoinen, sillä niin paljon halvan kakkoskepin äänimaailma muuttui. Nyt tuolla kehtaa jo soittaakin.

Lopuksi todettakoon, että tuo on todellakin Mark II, ja toisin kuin Deep Purple, myöhemmät versiot tulevat olemaan parempia. Seuraavana pitäisi metsästää ainakin DPDT -kytkin, jolloin kaulamikin voisi kytkeä kolmisuuntaiseksi, tällöin sen volan voisi siirtää tallamikille, jolloin siihenkin saisi rinnankytkennän... Säätäminen ei lopu koskaan!

Eli, eikun kepittämään.