Kitaraklinikka: Sevenstarin sähköt uusiksi

Hitto, siinä se nyt on ihan palasina pöydällä.

Jo kitaraa ostaessani tiesin, ettei sen mikeistä ole mihinkään, minkä takia ne pitää laittaa jossain vaiheessa uusiksi. Aikaa ehti kulua ihan kunnolla, mutta viimeinkin tänä syksynä sain ostettua ja haalittua kaikki tarvittavat uudet osat työtä varten.

Alunperin olin ajatellut laitattaa keppiin aktiivimikit, mutta valmistajalle osoittautui näiden markkinoille saattaman vähän liian isoksi palaksi, joten varasuunnitelman mukaisesti pitäydyin vanhassa, hyvässä ja luotetussa, sekä katu-uskottavassa. Laitoin toisin sanoen kakkoskeppiini saman kaulamikin kuin Ibassani. Tallaan päätin kuitenkin kokeilla vähän erilaista fiilistä kuin Invaderin hirviössä. Sanottakoon että distortionia käyttää mm. Wayne Static, kun taas invaasioon luottavat Willie Adler ja Mark Morton Lamb of Godista.

Ihan pelkällä mikkienvaihdolla en sitten tietenkään selvinnyt, älypää kun olen. Tällä kertaa halusin erillisen killswitchin kitaraan, jottei mikinvaihdin ota kaikkea hittiä yksinään. Toisaalta olin jo hajottanut tämänkin kitaran kyseisen vaihtimen, joten se piti myös vaihtaa. katkaisimelle oli paikka tiedossa, mutta tämä taas tarkoitti paluuta puutöiden ihmeelliseen maailmaan, koska kyseinen kohta plektrasuojuksen alla oli ihan kiinteää mahonkia. Niin sitten piti vielä hioa yli-innokkaiden korealaiskitaraseppien hölväämät lakkakerrokset kaulasta, jotta soittimeen saataisiin vähän lisänopeutta...

Näin päästiin tämän päiväiseen tilanteeseen, jossa kitara oli tuvan pöydällä ihan palasina.

Kaula oli helppo, sillä jokaiselta itseään kunnioittavalta väsääjältähän löytyy hienointa hiomapaperia. Lakkaa myös oli ihan asenteella, kuten sevenstar-kollegani Simo oli jo ehtinyt varoittaakin. Työkalupaja Sahari oli myös toimittanut nopeasti ja tehokkaasti työkaluja (talttoja jyrsinteriä porakoneeseen ja niin päin pois), joten pääsin pikaisesti reitittämään uudelle valitsimelle paikkaa. Hetken hirvitti, kun porakonepreparointi ja soittopelithän yhdistyvät yleensä vain John Cagen tuotannossa, mutta kohtuullisen pienin vaurioin hommasta selvittiin.

Muutamien pikkusäätöjen ja ison A-kirjaimen sovittelun jälkeen oli sitten aika ottaa kolvi käteen. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, etten koskaan pitänyt elektroniikan säätämisestä teknisissä töissä. Kai kyseessä on jonkinlainen aversio vanhempieni valitsemaa uraa kohtaan (tai jotain). Näin ollen saatoin todeta, etten ehkä kuitenkaan ollut se pätevin kaveri tähän työvaiheeseen. Onneksi on Internet. Tässä ne kaksi sivustoa, joiden avulla humanistikin onnistuu: Seymour Duncanin elektroniikkaopas, josta voi hakea lukuisia erillisia mikki- ja elektroniikkaasetuksia, sekä Software systemsin itseselitteinen Guitar Wiring Site.

Silti illan tummuessa aina välillä alkoi usko omaan osaamiseen pettää, varsinkin kun kaikista osista ei ollut ihan helppoa sanoa, miten päin ne nyt pitäisi oikein virittää.

Päätin tehdä Sevenstar Mark II:ni seuraavanlaisen kehitelmän:

Kaulassa Seymour Duncan 59-7 -> 500k DPDT Volume switch, jolla mikin kelat saa joko sarjaan (klassinen Les Paul saundi) tai rinnan (yhä huminaa estävä mutta kuulaampi) -> Tone -->
Tallassa Seymour Duncan Distortion-7 (sarjassa) -> 500k Volume -->
Kolmisuuntainen mikinvaihtaja kaula/kaula ja talla/talla -->
Kaksisuuntainen killswitch ääni pois/päälle

Kuten saatatte huomata, jätin tarkoituksella tallan tonepotikan kokonaan pois. Kitarassa onkin nyt tyhjä aukko, jonka kohdalle keksinen pikaisesti jotain hauskaa, mutta tavallisella tonella ei mielestäni tee tallamikin kanssa yhtään mitään, ellei satu olemaan aktiivimikit alla.

Olisin halunnut laitta kitaraan yhden tai kaksi kolmisuuntaista DPDT on/on/on kytkintä, joilla mikit olisi saanut kytkettyä tyyppiin: rinnan/kelan puolitus/sarjaan, mutta arvatkaapa vaan löytyikö Helsingistä liikettä, josta näitä kytkimiä saa ostaa? Juu, ei.

Tuntien puuhastelun jälkeen oli sitten totuuden hetki. Kamat kiinni, kielet paikalleen ja kitara kiinni Podsteriin. Omat taitoni (eli niiden puutteen) tietäen olin jo henkisesti varautunut siihen, ettei tästä kuitenkaan mitään tule, ja keppi pitää pistää uusiksi. Näinpä oli kohtuullisen iloinen yllätys, kun viritettyäni (joo signaali tuli heti) saatoin todeta, että jokainen kytkentä toimii ja äänet kuulostavat juuri oikeilta!

Vähäisen säätämisen perusteella voi todeta, että oli se vaivan arvoinen, sillä niin paljon halvan kakkoskepin äänimaailma muuttui. Nyt tuolla kehtaa jo soittaakin.

Lopuksi todettakoon, että tuo on todellakin Mark II, ja toisin kuin Deep Purple, myöhemmät versiot tulevat olemaan parempia. Seuraavana pitäisi metsästää ainakin DPDT -kytkin, jolloin kaulamikin voisi kytkeä kolmisuuntaiseksi, tällöin sen volan voisi siirtää tallamikille, jolloin siihenkin saisi rinnankytkennän... Säätäminen ei lopu koskaan!

Eli, eikun kepittämään.