perjantai 21. marraskuuta 2008

The Killers: Day & Age - Ensituntuma

Ei niin hyvä kuin Hot Fuss, eikä lähelläkään Sam's Townia, todellakaan...

1. Losing Touch

"I ain't in a hurry..."

Rento, ehkä jopa liian.

Tasavarma, joskin kitarasoolo (pelottaa sanoa näin) kusee biisin lopun. Ei kuitenkaan mitään erityistä sisältöä. Enemmän synää kuin viimeksi, vähemmän rokkia.

2. Human

Electrohenkinen introbiitti luo taskun lämmintä hektisyyttä kivahkon ambientkitarariffin päälle. Hunter S. Thompson-lainauksen ympärille rakennettu biisi tuo lähinnä mieleen eklektisen cover-vetäisyn Kylie Minoguen 90-luvun jälkipuoliskon biiseistä (loppu filttereineen kaikkineen)

3. Spaceman

Ei ehkä Babylon Zoo, mutta jotain samaa tässä silti on. Ehkä tuo eurobeat-henkinen Woa-ou-oa -rallatus vain saa sen fiiliksen. Toisaalta Brandonilla on näköjään jäänyt Eddieltä pöllitty Jump-synasaundi päälle JO KOLMANTEEN biisiin. Taisi tykätä siitä patchista.

Spaceman says everybody look down: voisit siis itsekin.

4. Joy Ride

Nej det är inte Per!

Ei tosin huono silti. Humppateknorummut yhdistettynä Enrique Iglesias-akustiseen ja campfire meets kasaripop äänimaisemaan ei ole koskaan huono ajatus, ainakaan minun mielestäni. Paras biisi tähän mennessä

5. This Is Your Life

Graceland in the spirit of Bobby McFerrin johtaa keskitempoiseen vetäisyyn, jossa U2-henkinen kitarafiilistely ja Van Halen -vaikutteinen basso luovat taustan Kukkasen vähän liiankin hennolle laulannalle.

Tässä vaiheessa täytyy todeta, että toistaiseksi yksikään biisi ei ole uhkunut Sam's Townin tai edes Hot Fussin hektistä energiaa. Biisit ovat maalailevia ja Flowers suorastaan laiska.

6. A Dustland Fairytale

Enterlude/Exitlude part III: Tällä kertaa biisi vaan on todellinen kolmen minuutin kokonaisuus, joka toisin kuin nuo mainitsemani lähtee liikkeelle. Kahden minuutin tienoilla päästään jo edellisen levyn maisemiin.

7. The World We Live In

Odotin jo hetken antares-vocoderia, sillä ensimmäiset tahdit toivat lähinnä mieleen petolinnun perseen (tm), mutta ei, kyllä tässä ollaan ihan puhtaalla humppapumppu-meiningillä liikkeellä.

Tämä biisi on oikeasti ihan Jari Sillanpäätä, siis iskelmää. En ollut varma tuntumasta, mutta väliosa toi varmuuden. Iloajoa lukuunottamatta ollaan oltu vahvasti keskitempolla liikkeessä, mikä ainakin minulle on jo itsessään ongelmallista.

Onko niin, että niin sanottu "sävellystaito" tuo mukanaan pakollisen laiskistumisen?

8. Neon Tiger

Ei vedä vertoja Tokyo Tigerille, ei edes prechoruksen rallatuksessa.

No, OK, nytkyttävä kitarariffi on ihan hauska säkeistöissä. Väliosa ei vain onnistu tuomaan lisäarvoa biisiin, ei sitten mitenkään. Itse asiassa tämä on englanninkielistä Kenttiä!

9. I Can't Say

Ttu! Sitten ne avaa leirinuotiobiisin (rumpufilli) Harpulla! Voi hyvä isä. Levyn huonoin Cptn Hook, hands down!

Joo ja tässä biisissä on myös fonifillejä. Se, ja yleinen kalypso-meininki tekevät harvinaisen selväksi, miksi tämä biisi on levyn loppupuolella. Tämä on se biisi, joka olisi ollut Coctailin soundtrackilla, mutta valitettavasti niillä oli riittävän hyviä stygejä (niin kuin Kokomo!).

10. Goodnight, Travel Well

Conan the Barbarian ja Örrimörri kohtaavat intron synasaundissa ja paskantavat niskaasi.

"Universe is standing still, and there's nothing I can say"

You heard the man: nothing.


Sitten on bonareita, mutta niitähän ei lasketa!

4 kommenttia:

Michael Halila kirjoitti...

MTV:stä kuultuna Human kuulostaa Coldplayltä. Levyarvostelut kaipaavat loppuarvosanaa; oliko ihan paska?

Aaro Sahari kirjoitti...

Ei ihan, muttei hirveän kaukana siitä. Jos pitää molemmista edellisistä, kannattaa kuunnella, jos vain Samulista, ei.

Kalle kirjoitti...

Ansiokasta analysointia blogin pitäjältä! Ei tämä uusi Killers lämmitä muakaan ainakaan yhden kuuntelukerran perusteella. Itsehän kuulun vielä siihen vähemmistöön, joka pitää Hot Fussia Samin kaupunkia parempana pakettina...

-Tuomas- kirjoitti...

Ei tosiaan muutaman ensikuunnelman perusteella yllä edellisten levyjen tasolle. Muutama kehityssuunta on silti mieleinen, jos ei muuten niin edes tuotantoteknisesti: laulaja ei huuda enää megafonin lävitse korvan vieressä joka biisissä, vaan hänellä tilaa jopa herkistellä -- muutenkin kuin artikuloiduilla hengitysäänillä.

"Kriittisellä kolmannella" levyllä vaikutteita kaivellaan syvältä, ja kenties toteutetaan salaisia haaveita. Ei liene yllätys, että kasaritehokeinot ovat entistä enemmän pinnalla (ja basistin riemuksi hevoskompilla mennään puolet levystä ;). Rock-popin maksamaton velka U2:lle on jälleen esillä, ja jotkut biisit menisivät jopa lävitse laiskoina U2-vetäisyinä. Toisin kuin Coldplayllä, Killersillä ei kuitenkaan ole Brian Enoa auttamassa, mutta ei se heitä tunnu haittaavan. Ovat jopa löytäneet samat who-ho-hooo-o-ooo! -merimieshuudot kuin Viva la Vidan nostatuksessa.

Kukaan ei kuitenkaan varmaan olisi arvannut, että bändillä on salainen viehtymys calypsoon. Pervolla tavalla freesiä -- 80-luvulla kaikki oli sallittua!