Pyörällä pääsee kauas: Kotka-Kouvola ja Helsinki-Kotka

Kuten perjantaina totesin oli nyt koittanut kauden päämatkan aika. Sunnuntaina toteutin vuosia kestäneen unelmani ja poljin Helsingistä Kotkaan yhdessä päivässä. Matkalla mukanani oli serkkuni Simo, jonka haasteen ansiosta keväällä päätin tien päälle lähteä.

Ensin kuitenkin oli vedettävä lämmittelyetappi Kouvolaan, missä palauttelin suunnittelemalla rämäläistoverini kanssa Visbyläismallisia haarniskoja!

Kotkasta Kouvolaan johtaa parikin reittiä, mutta sukuni historiaa tuntien päätin matkata Susikosken yli ja Anjalan kautta maisemia katsellen:

Mussalosta Hurukselaan ja sieltä Kouvolaan jokivartta pitkin (kartta reitteineen Endomondosta).

Keskinopeutta kertyi minulle tyypilliset 20,7 km/h tällä aika tarkkaan 60 kilometrin matkalla. Sää oli harmaa mutta sadetta ei onneksi kuitenkaan. Olin tosin varautunut ostamalla keliin sopivat pyöräilyhousut ja urheilusadetakin. Näistä ensimmäiset olivat vallan erinomaiset mutta jälkimmäistä tarvittiin vasta Stadissa!

Kouvolan pysähdyksen jälkeen pääsin tutustumaan valtion rautateiden pyöränkuljetusjärjestelmään. Pisteet lipunmyyjälle oikeasti parhaan A-luokan palvelusta! Sain paikan aivan pyörätelineen viereisen osaston päästä. Itse telineessä insinöörillä oli sitten tapahtunut hassi. Nähtävästi telineet on suunniteltu kapeatankoisille pyörille, sillä leveäselkäisen miehen maatopyörän ohjaustanko osoittautui lähes mahdottomaksi sovittaa telineeseen. No Helsinkiin kuitenkin pääsin.

Edessäni oli nyt ensimmäinen pyrähdys baanalla! Kaatosateessa!

Baana oli hyvä ja pyöräilin Lauttasaareen alta aikayksikön (n. 5 kilometria alle 18 minuuttiin kaatosateessa keskustan poikki). Nyt oli siis sadetakkikin tarpeen. Ei käy kateeksi Helsinki Midnight Runiin osallistuneita.

Onneksi sauna oli lämpimänä perillä ja pasta-ateria valmiina. Niitä tarvittiin, jotta mies ja varusteet saatiin valmiiksi. Sunnuntain lähtö oli tiedossa tiukasti aamutuimaan...

Aamutuiman tienoilla:

Valmiina lähtöön Lauttasaaressa klo 8:25 pilvisenä sunnuntaiaamuna. (Pertti Sahari)

Kuvassa muuten näkyy varustukseni. Sadetakki on taas repun sivutaskussa, mihin se saikin jäädä, sillä niin kaunis keli meitä idäntiellä odotti. Pyörä on Nyhvelöstä tuttu Spessu, joskin sateen vuoksi olen laittanut karmeat kurarallit taas kiinni.

Olimme sopineet serkkuni kanssa kohtauspaikaksi Munkkivuoren. Siirtymään siis tutuille Länsi-Helsingin reiteille. Ehdin jo vähän venytelläin ennenkuin Simo pyyhälti paikalle Focuksellaan:

Hetken ihmettely ennen urakkaa. (Aaro Sahari)

Suuntasimme nyt itää kohti ohi Pasilan ja kehän vartta kohti Itäkeskusta. Sieltä liityimme vanhalle Porvoon tielle. Kaupungin hässäkkä jäi taakse lukuisine kilpapyöräilijöineen, jotka matkasivat kohti Tour de Helsingin savottaa. Meidän tiemme oli selvä:

Helsinki-Porvoo. (Endomondo)

Enää kaksikymppiä lounaaseen, kohti itä-koillista siis. (Aaro Sahari)

Kävi tuossa sellainen stiflu, että Östersundomissa laitoin vahingossa mittarini tauolle ja n. 11 kilometrin pätkä jäi mittaamatta. Onneksi serkkupoika piti kirjaa toisella softalla! Matkaa Munkkivuoresta Porvoon torille kertyi noin 56 kilometria ja aikaa niiden polkemiseen meni aika kivasti kolme tuntia. Aika oli suunnitelman mukainen, mutta olimme aikataulusta jo lähtiessä sen 20 minuuttia jäljessä.

Aaro Porvoon torilla erinomaisen telineen edustalla. (Aaro Sahari)

Porvoossa oli lounastauko, sillä pisin etappi oli sotkettu. Kuten kuvasta näkee, oli ajaessa tullut lämmin. Kun safkat oli saatu kurkusta alas ja vesipullot täytetty jatkoimme matkaa.

Porvoosta Loviisaan (Endomondo).

Matkalla Loviisaan sattui kumma juttu. Olimme tosiaankin sen 20 minuuttia myöhässä. Karvan alle 40 kilometrin etapin aikana saimme kuitenkin vauhdista kiinni ja vetoyhteistyömme alkoi toimia mutkattomasti. Tuloksena oli alkuperäisen myöhästymisen kurominen kiinni. Taukoineen  kaikkineen matkavauhtimme oli melkein 20 km/h, mutta ajovauhti nousi selvästi tämän yli. Silti ehdimme pari kuvaakin ottaa:

7-tien moottoritien päässä sillalla. (Aaro Sahari)

Aurinko alkoi kurkistella matkallamme Loviisaan. Yllä näkyvällä sillalla oli pakko otta täysin läpimärkä takki pois päältä. Lämpöä alkoi iltapäivällä kivasti olla, joten matka taittui mukavasti varsin hiljaisella vanhalla tiellä. Mäkiä tietenkin tielle sattui, mutta rekkoja tuskin yhtäkään (no ok, se yksi).

Loviisan tyhjällä torilla. (Simo Ukkonen)

Loviisassa pysähdyimme vain hetkeksi. Molemmat tuntivat olonsa hyvävointiseksi ja tie kutsui. Banaanit ja suklaat siis naamariin ja takaisin tielle. Pahin oli edessä!

Viimeinen valtatie. (Endomondo)

Loviisan itäpuolella pyöräreitit olivat katkonaisia ja moottoritie kesken. Tämä tarkoitti jatkuvaa rekkarumbaa ja iltapäivästä kiihtyvää liikennettä muutenkin.

Moottoritie tulee Kymenlaaksoon! Ahvenkosken sillan korvassa, Pyhtään korpi edessä. (Aaro Sahari)

Tämän vuoksi – hyvävointisia kun yhä olimme – päätimme vaihtaa reittiä Pyhtäällä. Maantien sijaan käännyimme kirkonkylälle ja jatkoimme sieltä vanhaa metsätietä Huutjärvelle. Tämä tarkoitti metsän siimekseen jäänyttä hiekkatietä, mutta myös muutamaa hauskaa mäkeä ja peltoidylliä:

Akku alkaa kännykästä loppua, mutta Sahari Musicin taukotupa on jo lähellä. (Simo Ukkonen)

Reitiltä ei kuitenkaan löytynyt autoja, joten ajoimme rauhassa kohti määränpäätämme. Pyhtään korvessa kännykkäni akku alkoi vedellä viimeisiään, joten ehdotin pikaista lataustaukoa veljeni Simon kotona, se kun sattui kivasti suoraan reittimme varrelle.

Paria wattia myöhemmin jatkoimme matkaa läpi Huutjärven. Maali oli jo lähellä, mutta matkan taittajat olivat yhä kumman hyvävointisia. Tämä olikin lopulta retkemme mielenkiintoisin anti. Sopivalla vauhdinjaolla ja riittävällä evästyksellä se kuuluisa seinä ei koskaan tullut vastaan, vaan matka taittui hyvässä hengessä ja hyvällä vauhdilla. Tietenkin jaloista alkoi ruuti olla lopussa, mutta aina viimeiseen mutkaan asti pidimme samaa tasaista tempoa yllä. Sen enempää minun "lisävarustukseni" kuin serkkuni vähäinen pitkän matkan kokemus eivät ottaneet meistä niskalenkkiä.

Toinen serkkuni (meidän molempien itse asiassa) kuvaili itsensä haastamista aika osuvasti juuri reissun korvilla näin. Tämä oli minullakin mielessä tätä reissua suunnitellessa. Jotta tietää, mihin pystyy, pitää haastaa itsensä asioissa, joihin ei kuvittelisi pystyvänsä. Nyt tuli sekin todistettua, että 150 kilometria on päivän aikana poljettavissa oleva matka. Who knew?

Perillä, 153 kilometria myöhemmin Kotkansaarella Redutin juuressa. Viikonlopun aikana kilometreja kertyi yhteensä 255 ja tätä kirjoittaessa lihakset ovat vieläkin hellinä! (Simo Ukkonen)

1000 ennen Touria

Haastoin itseni tälle vuodelle seuraavasti:

1. 3000 kilometria pyörällä vuoden aikana.
2. Vähintään yksi pitempi reissu (+100 km).
3. 1000 kilometria ennen Tour de Francen alkua.

Kohta 2. toteutui Juhannuksena, mutta toinen vastaava on tiedossa elokuussa. Kohtaan 1. on vielä aikaa, mutta viime vuoden perusteella se ei tule olemaan ongelma. Kohta 3. taas meni tiukoille, sillä Ranskan ympäriajo alkaa tänään ja vielä eilen oli lasissa 980 km!

No vitsi vitsinä, sillä kaksi kymppiä vetää vaikka unissaan ja niin olinkin tänään lenkille lähtiessäni. Heräsin kuitenkin vastatuuleen ja hyvä niin, sillä 29" MTB:n kanssa saattoi tehdä kaikkea tyhmää cyclo cross -henkistä. Vanha öljysatama on varsinkin erinomainen paikka pieneen revittelyyn.

Näin siis olen kiinni tavoitteissani loman korvalla. Treeniä silti tarvitaan, sillä sotahuuto häämöttää horisontissa ja sitä ennen vietän viikon kuuntelemalla viisaita merihistoriasta.

Hyvää kesää kaikille!

Vuonna kakskyt kakstoista

Ei arvatakseni tule maailmanloppua, tulee lisää sitä samaa.

Näin myös ACssa. Tammikuussa arvailen än-äf-ällän pudotuspelien tuloksia ja hikoilen suosikkieni mahkuja. Soikeasta nahkakuulasta on muutenkin tarkoitus turista – nimittäin Ragna Rock Ravensin muodossa. Kuvia on luvassa kunhan ehdin maalata.

Muuten sitten en kummempia lupaile. Varmaan saatte lukea musiikkiarvioitani, raivonpurkauksia yhteiskunnasta, sekä sekalaista läppää tästä sun mistä.

Saanen kuitenkin tässä vaiheessa toivottaa teille, hyvät lukijani, mitä parhainta vuotta 2012!

Sosiaalinen media ja minä

Luin Petteri Järvisen tekstin naamakirjan luonteesta pilvipalveluna. Minua on taas lobbattu liittymään – suoranaisesti hyvällä tarkoituksella ja tarpeella. Tämä ei ole uutta, ja asiaa jo jonkin aikaa mietittyäni olen ymmärtänyt tällaisten palvelujen merkityksen yhteyden pitoon kaukana asuvien mutta muuten läheisten ihmisten kanssa.

Testailtuani nyt muutamia huomattavasti hiljaisempia kilpailevia sosiaalisia verkkopalveluja voin todeta ymmärtäväni myös sen, miksi aikanaan suhtauduin niin kovin kielteisesti facebookiin, enkä siihen liittynytkään. Olen luonteeltani kovin yksityinen ihminen.

Tämä saattaa yllättää monet minut kohtalaisesti tuntevat. Olenhan (oman luonnehdintani perusteella) avoin, suorapuheinen ja välitön. Minulla on kuitenkin rajani, ja tuota yksityisyyden rajaa en hevillä (tai edes detskulla) ylitä. Kun nyt yksityiselämäni tekemisistä on nähtävästi puhuttu eräässä tuttavapiirissäni – vaikkakin nähtävästi ihan hyvässä sävyssä – olen taas saanut muistutuksen siitä, miksi en jaa itsestäni kuin tarkoin valitsemaani tietoa, tarkoin valitsemilleni ihmisille.

Se, mitä kenellekin kerron, testaa luonnetta ja luottamusta. Minun ja teidän. Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän sinuun luotan ja niin päin pois. Tietenkään kaikkien kanssa ei puhuta kaikista asioista ja tällaiset intressikysymykset ovat myös osa tätä yhtälöä.

Luotan lähtökohtaisesti ihmisiin, tai ainakin pyrin antamaan kaikille mahdollisuuden osoittaa olevansa luottamukseni arvoisia. Jos kuka kuitenkin luottamukseni pettää, on sen takaisin ansaitseminen paljon vaikeampaa.

–

Vaikka kuitenkin on näin, ymmärrän vertaisviestinnän merkityksen tietoyhteiskunnan yhtenä elämänlankana. Tässä asiassa koen olevani vaikeassa välikädessä, sillä tiedän, että minun tulisi tehdä enemmän tällä saralla yhtäällä ja toisaalla.

Olen toistaiseksi pitänyt kiinni siitä, että jos kuka minuun haluaa yhteyttä pitää, niin tekee. Minut saa kyllä kiinni, ei ehkä heti mutta aika hyvin kuitenkin. Pyrin itsekin näin tekemään sähköissosiaalisista puutteistani huolimatta. Harkitsen siis kovasti eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja. Helppoa se ei ole, sillä Järvisen havaintojen lisäksikin tunnen jonkinlaista kauhua ajatuksesta, että te tietäisitte mitä minä minäkin päivänä mietin.

No, tätäkin blogia lukemalla pitäisi saada aika selvä käsitys, vai kuinka?

Tauolla

En ole hiljattain paljoa kirjoitellut ja oletan, että tämä meno jatkuu. Merkittävät asiat yksityiselämässä, kiireet töissä, sekä tietotekninen ajanhukka vievät juuri nyt minua. Palaan tekstien pariin, kunhan jaksan.

Sillä välin toivotan teille hyvää vuotta 2012. Mölistään kun nähdään!

Blast Surf – The Surf Blast julkaistu!

Julkaisuvapaa 19.8.2011

FY United julkaisee tänään vapaaseen nettijakoon Kotkalaisen Blast Surf -yhtyeen The Surf Blast albumin. Blast Surfin musiikkia voinee kohtuudella kuvailla moderniksi, myöhemmistä populaarimusiikin tyylisuunnista ammentavaksi instrumentaalisurfrockiksi. Hektisen rytmin luodessa intensiivisen atmosfäärin maalailevat kitarat tunnelmallisia melodioitaan postapokalyptisissa sielunmaisemissa. Tätä Mad Max kuuntelisi, jos olisi suomalainen surffari!

Blast Surfin perustaja ja tyylisuunnan keksijä, tuottaja ja kitaristi Aaro Sahari haluaa musiikillaan käydä keskustelua kitara- ja rockmusiikin merkityksellisyydestä ja sen historiallisen diskurssihorisontin laaja-alaisuudesta. Hänen mukaansa ei ole mielekästä soittaa kovaa ilman tarkoituksellisuutta ja sielua, ja tätä Blast Surf tarjoaa.

Tässä musiikissa kitaralla on ääni ja se kertoo tarinoita eilisestä, huomisesta ja ehkä hippasen viime viikostakin.

Siis kipin kapin Groovesharkiin kuuntelemaan...

Suorat linkit:

1. In the Valley of Steel and Thunder

2. It Ain't What I Want

3. Blastin' and Surfin'

4. Sailing to Kvenland

5. Millenium Surf Blast

6. The Winter's Storms Gone

7. While My Guitar Gently Weeps

8. Walking Down the Ninth

9. Atoms for Peace/Thermonuclear Future

10. The Crying Man

11. From the Valley of Steel and Thunder... a Slight Relapse

Blast Surfin musiikki on julkaistu ihmiskunnan vapaaseen käyttöön, kunhan mainitsette tekijän! Nauttikaa musiikista.

FY Unitedin ennakkotiedote: Blast Surf – The Surf Blast ilmestyy elokuussa!

Lokakuussa välähti. Taisin kuunnella jotain vanhaa metallia, saattoi jopa olla Immortalia. Joka tapauksessa jostain syystä päässäni alkoi pyöriä sanapari blast surf.

Musiikissa surf tietenkin tarkoittaa ensisijaisesti 1960-luvun alun instrumentaalirockia etupäässä Kaliforniasta. Kaikki tietenkin tuntevat Dick Dalen, mutta vastaavaa kamaa surffilaudalla tai ilman tehtiin muuallakin. Suomessa oli tiukka rautalankavillitys, jossa kaikki kynnelle kykenevät kollit olivat tuolloin mukana. Ominaista surf-rockille oli kitarapainotteisuus, kuulaus, jousikaiku ja kova meno.

Blast tulee tietenkin blast beatista, jonka isä lienee Napalm Deathin Mick Harris, joskin monia muitakin vaikuttajia löytyy. Kyseessä on tyyli soittaa rumpuja tasatahtiin (alunperin siis) ihan tuhottoman nopeasti. Suomessa hyvä esimerkki blastin käytöstä löytyy Impaled Nazarenen levyiltä. Nuorena sitä kutsuttiinkin tiedon puutteessa impaled-kompiksi. Blastit ovat käytössä monissa, joskaan eivät kaikissa hevin "tyylilajeissa" 1980-luvulta lähtien.

Minulla pyöri siis päässä kaksi rock-musiikin ääripään musikologista termiä, josita oli tarkoitus saada soppa aikaiseksi. Päädyin suoraan termiin blast surf, missä jälkimmäinen termi on vakiintuneen tavan mukaisesti määrittävä (hard rock, roots blues, industrial house yms.). Oli siis äänitettävä surf-musiikkia, blastilla. Siispä tuumasta toimeen...

Olin hiljattain hankkinut Libraries of the Extreme: Blasts & Fills MIDI-paketin Superior Drummer -rumpukoneeseeni. Ja sen avulla sain Dirk Verbeurenin paukuttamat blastit ja fillit avukseni rumpujen ohjelmointiin. Kitarat ja bassot päätin tietenkin hoitaa itse, mutta blastaamisen tuntevat ymmärtänevät, ettei meikäläisestä ole sellaiseen paukuttamiseen – ehkä joskus vielä oikean rumpalin kanssa!

Koska rummut olivat täysin virtuaaliset, päätin toteuttaa koko hankkeen ilman perinteisiä vahvistimia. Kaikki instrumentit nauhoitettiin suoraan konsoliin ja niiden äänen käsittelyyn käytettiin pelkästään efektiplugareita. Tämä oli hankkeen perusidea. Vaikka kyseessä siis oli rock-musiikki, halusin tehdä sen elektronisen musiikin viitekehyksessä ja sen keinoja hyödyntäen, yksin ilman muita osallisia.

Ensimmäinen kappale, Millenium Surf Blast, syntyi oikeastaan idean tuoman innostuksen lämmössä ilman sen kummempia mietintöjä jo tuolloin lokakuussa. Tähän koko hanke olisi jäänyt, mutta kaiken kiireen keskellä ajatus tästä "uudesta musiikkityylistä" kiehtoi. Ensinnäkin kappaleet olivat parhaimmillaan hyvin lyhyitä. Niissä ei ollut laulua ja kitaraa sai vinguttaa sen, minkä jaksoi. Homma siis nojasi omiin vahvuuksiini ja vältti aiempien hankkeideni sudenkuopat.

Joulukuussa, lähihistorian katastrofaalisimman viikonloppuni jälkeen syntyi koko hankkeen tulevaisuutta määrittänyt kappale, In the Valley of Steel and Thunder. Tiesin heti, että tässä oli intro albumille. Kipaleessa yhdistyivät kovin erilaiset musiikilliset vaikutteet luonnollisesti maalaten mielikuvamaiseman sellaisesta yhteiskunnasta, jossa death metal ja surf rock olisivat sinut toistensa kanssa. Yhtyeen nimi ei siis voisi olla muuta kuin Blast Surf. Samalla oli selvä, että kappaleita piti tehdä lisää – koko levyllinen – ja levyn nimeksi mikäs muukaan kuin The Surf Blast.

Kevään mittaan kappaleita alkoi putoilla yksi, kaksi kuussa. Odottelin aina inspiraatiota, ja kun sellainen tuli, laitoin laulun narulle. Kesän korvalla tajusin, että kokonaisuus alkoi muodostua, joten keskityin täydentämään kokonaisuutta. Tässä aivan viime metreillä nauhoitin pari lainakappaletta, yhden oman suosikkini ja yhden sisäpiirivitsin (arvatkaapa kumpi on kampi). Kun sitten sain vielä loppukaneetin kasaan, olin lopussa ja onnellinen.

Levy täytyy vielä miksata ajatuksella, hioa ja viimeistellä, mutta se tuskin vienee paljoakaan aikaa. Kansikin on jo valmis:

Kuvan on ottanut ystäväni Juha viime kesänä toisen ystävämme mökillä ja siinä yhdistyvät mielestäni kaikki tämän hankkeen olennaiset piirteet. Tämä taitaa itse asiassa olla yksi parhaista minusta koskaan otetuista kuvista! Kiitos Juha.

Levy julkaistaan ilmaiseksi streamattavaksi nettiin mm. GrooveShark-palveluun, mutta se tulee myös olemaan saatavilla cd-tasoisena halukkaille kansineen kaikkineen, kunhan keksin miten. Levyjulkkaribileet pidetään kansikuvanottopaikalla poikaporukalla, mutta eipä siitä sen enempää...

Levyllä on siis 11 raitaa:

Blast Surf – The Surf Blast (FY United 2011)

1. In the Valley of Steel and Thunder

2. It Ain't What I Want

3. Blastin' and Surfin'

4. Sailing to Kvenland

5. Millenium Surf Blast

6. The Winter's Storms Gone

7. While My Guitar Gently Weeps

8. Walking Down the Ninth

9. Atoms for Peace/Thermonuclear Future

10. The Crying Man

11. From the Valley of Steel and Thunder... a Slight Relapse

(raita 7. Harrison, muut Sahari)

Kuten kaikki tuotteeni tähän asti, tästäkään ei oteta mitään maksua vapaassa käytössä ja sitä saa levittää näin vapaasti. Mahdollisesta kaupallisesta käytöstä on keskusteltava erikseen.

Surf Rock and Roll Blast Metal Music for Life!

Uusi mylly – vanhat kujeet

Tänään tuli pakettiautolla kotiovelle uusi tietokone. Ensikokemukset ovat iloisia, sillä sain verkon toimimaan nopeimmin, mitä se mokkulalla on oikeastaan ikinä onnistunut. Muutenkin perusasiat loksahtivat kohdalleen alta aikayksikön: musiikit, verkko-ohjelmat ja normisälät olivat koneella alta tunnin ja vain muutamalla käynnistyksellä.

Pro-ohjelmiin en ole vielä koskenut. En ole jaksanut, jätetään siis jotain lähipäiville. Kuitenkin perusasioiden loksahtaminen kohdalleen näin helposti antoi kivan fiiliksen.

Paljon on vielä kuitenkin tehtävää ja hiottavaa, mutta sitähän tässä ehtii sitten tehdä...

Ihmisen tarve osata sosiaalisen median kontekstissa

Olen vältellyt lähinnä vaistonvaraisesti naamakirjaa, sirpautinta (siis twitter) ja muutamia muita vastaavia aikamme sosiaalisen kanssakäynnin muotoja. Minun on ollut vaikea kertoa ihmisille – etenkin ko. toiminnasta paljon nauttiville – miksi.

Bill Keller NYT:sta on kuitenkin nyt vastannut minunkin puolestani artikkelissaan: The Twitter Trap. Kandee lukea lol!

Ja siis vakavammin, tämä asioiden käsittelyn tapa, josta minulla on vain epämääräinen käsitys, tuntuu minusta vastenmieliseltä. Nautin siitä, että saan keskustella toisen ihmisen kanssa tunteja, heittää ajatuksia ja pohtia oikein kunnolla asioiden luonnetta. En kykene alta 15 minuutin argumenttiin. Jos kuka ei jaksa kuunnella, ok, nyt teitä on varoitettu.

Ja tämä on muuten lyhimmästä päästä blogitekstejäni!

Sinustako omakotiasuja?

Arvostatko tilavaa asumista? Haluatko omaa rauhaa ja ison pihan, jossa kasvattaa vaikka omenoita? Haja-asutusalueella lähellä luontoa? Historiallinen maalaistalo, isot piharakennukset varastoksi, puuhatilaksi tai jopa kesävieraita varten? Kuulostaako hyvältä?

Mietipä toisenkin kerran...

Oletko kätevä käsistäsi? Luonnistuvatko puutyöt, ikkunankorjaus, putkityöt? Vesipohjan eristäminen harrastuksena ja lakisääteinen viemäriremontti Itämeren hyväksi? Neljänneshehtaarin nurmenleikkuu kahdesti viikossa parisuhdeterapiaan, risusavotta kahdesti vuodessa ja lämmityspuuta viisi kuutiota?

Niin,

Olen nyt vuodesta 2008 asunut äitini suvun perintömailla, 1850-luvulla rakennetussa maalaistalossa, perifennomaanisen idyllin keskellä ja olen jotakuinkin kurkkua myöten täynnä omakotiasumisen ihanuutta. Miksi?

Toissavuonna satoi – paljon. Syksyllä vesieristeet pettivät, viemäri tukkeutui ja kellari täyttyi harmaavedestä. Mikäli et tiedä mitä se on, niin salli minun kertoa. Kaikki vessasta ja tiskialtaasta alas vetämäsi päätyy kaupungissa viemäriverkkoon ja lopulta vedenpuhdistamolle, missä alan ammattilaiset käsittelevät nestemäiset jätteesi (ja ne muutamat kiinteätkin) asiantuntevasti ja mikä parasta näkymättömissä ja eritoten nenäsi ulottumattomissa. Täällä se menee toisin. Nämä samat jätökset päätyvät maahan kaivettuun sammioon ikkunani edessä, missä ne hajoavat löyhkääväksi mustan harmaaksi liuokseksi.

Olet todella elänyt vasta kun olet saanut kahlata nilkkaa myöten omassa "jäämistössäsi" nenääsi pidellen ja vaurioita arvioiden.

No tähänhän homma ei jäänyt. Ostettuani tänä talvena jo 1000 litraa värjättyä dieseliä (siis kevyttä polttoöljyä) ajattelin, että tällä mennään talven selän yli. Väärin! Eilen illalla havaitsin talon kylmenneen huomattavasti, eikä ihme, sillä tankki ammotti tyhjyyttään, minkä selvittämiseen tosin tarvittiin reissu läheiselle huoltoasemalle, sillä tuohon kuusikymmentäluvun säiliöön ei ole mitään mitta- tai peilausmahdollisuutta ole asennettu. Jep.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi samanaikaisesti vesiputki talomme liitännän vieressä oli roudan raihnaistamana sanonut työsopimuksensa irti. Juuri nyt vesilaitoksen herrat ovat linjan kimpussa ja minä vältän lisäharmaaveden tuotantoa. Tämä oli muuten toinen kerta, kun näin käy minun aikanani.

Tämä on väliaikainen ratkaisu, ja kun jotain tällaista käy, sitä muistaa miksi. Tosiasiassa omakotiasumisessa on paljon ihania puolia, mutta on siinä niitä vähemmän mairitteleviakin. Tämä on hyvä muistaa, etenkin kun metsästää sitä oman kodin unelmaa.

Omani on keskellä kaupunkia kerrostalossa.

Uusi vuosi - vanhat kujeet

AC oli vuonna 2010 puolta laihempi kuin vuonna 2009. Miksi?

Vetoan työkiireisiin, harrastekiireisiin, omaistyöhön isoäitini kanssa, sekä yleiseen yhteiskunnallisen suuttumuksen aiheuttamaan lamautumiseen.

Lupaan kuitenkin jatkaa tasan yhtä epämääräistä ja sekavaa postittelua tänäkin vuonna, joten hyvää uutta vuotta 2011 teille, lukijani.

Pikavinkkinä suosittelen kollektiivista tuotettamme - Suomen laki. Se löytyy linkeistä, miettiköön siitä kukin, mitä lystää!

Karmea kooma

Täällä on ollut hiljaista viime aikoina, minä tiedän. Työkiireet ja muut harrastukset ovat vieneet kaiken ajan, eikä sanottavaa sitäkään ole liiemmälti ollut. Olettanen tämän olevan väliaikainen tila, joten palaamisiin.

kirjoitin muuten tämän kännykällä ja siitä tämä postin lyhyys.

Eikun hyvää Whateveria!

Eli mitä ikinä juhlittekaan tähän aikaan vuodesta, jos juhlitte ja jos ette juhli, niin sitten muuten vaan, nauttikaa!

Lumi ja innokkaat kinkun paistajat ovat täällä katkoneet yhteyksiä, joten olen tälläkin kertaa ytimekäs. Joulusauna on jo saunottu ja hangessa on puljattu, vaikka olikin suoja. Olen toisin sanoen siirtynyt lomamoodiin ja toivon teillekin rauhaisaa eloa ja mitä menestyksekkäintä uutta vuotta. AC palaa, ehkä, vielä tämän vuoden puolella, mutten luottaisi siihen.

Vuosi avautumista ja kohkaamista

Arcticon Companion täytti hiljattain hiljaiselon keskellä vuoden. Vaikka viimeaikoina onkin ollut muiden kiireiden vuoksi vähän hiljaisempaa, avautuminen, mehustelu ja muukin "kulttuuritoiminta" jatkuu ilman sen kummempia muutoksia.

Lähiaikoina koitan saada lisää musiikkimuisteloita linjoille. Toinen lähiaikojen projekti on Google Wave, ja sen mahdollinen integroiminen osaksi AC-kokemusta. Näistä kuitenkin lisää myöhemmin.

Kaikille, joita AC saattaa kiinnostaa, hyvää talven alkua ja valon odotusta!

Yö ei ole pimeä päivä.

Eli näin eteenpäin.

Viimeinkin netissä

Tein sitten blogin, vaikka uskon ystäväni tavoin, että blogeja pitävät ihmiset imevät. Tästä huolimatta haluan joskus spämmätä maailmaa satunnaisilla ajatuksilla.

Olkaa siis niin hyvät.

Lisää seuraa, kunhan saan asiat rullaamaan.