Haineväkielto etenee – haikalat vähenevät

Hailla on lähihistoriassa ollut vain yksi uhka – ihminen.

Pelätty eläin on saanut maineen ihmissyöjänä, mutta todellisuudessa tilanne on päinvastainen. Etenkin erinäisissä Aasian ruokakulttuureissa hainevä on ollut tärkeä ainesosa, minkä takia useiden lajikkeiden kantoja on väestöräjähdyksen paineessa brutalisoitu lähes sukupuuton partaalle.

Tilanne on muuttumaan päin kuten NYT:n artikkelissa Making Headway in the Movement to Protect the World’s Sharks todetaan. Tosin se, että ns. länsimaat kieltävät hainpyynnin ei vielä pitkälle pötkitä. Maailmalla pyydetään vuosittain arviolta 100 miljoonaa haita ja myyttisestä haineväkeitosta maksetaan maltaita. Jo nyt hainevät ovat arvotavaraa pimeillä markkinoilla.

Hailla on selvä rooli meriekosysteemissä (huomattavasti yleistäen), emmekä pysty arvioimaan sen puuttumisen seurauksia. Suosittelen lukijoilleni täydellistä hainsyöntilakkoa, etenkin ulkomaanmatkoilla.

Asennemuutokseen tarvitaan aikaa

Olen kirjoittanut Marine Stewardship Councilin vaiheista aiemmin. Tuolloin mainitsin, että yhdistystä on ollut rahoittamassa elintarviketeollisuus. Liike kestävän kalastuksen eteen on nyt tehnyt uuden aluevaltauksen:

McDonald's alkaa käyttää MSC-hyväksyttyä kalaa Euroopassa!

Artikkeli NYT:ssä.

Mickey Dee on tietenkin saanut paljon vihaa niskaansa vuosien varrella - epäilemättä ihan syystäkin. Nyt me kuitenkin todistamme taas yhtä hidasta mielipideprosessia. Kun tarpeeksi keuhkotaan ja vaikka sitten vain teeskennellään, asiat alkavat muuttua. Ympäristötietoisuus on pikku hiljaa vallannut länsimaat. Kuten kansalaisoikeusliikkeen ja naisasialiikkeen kohdalla tätä aiemmin on käynyt, ilmiö ja sen mukanaan tuomat asenteet ovat hitaasti asettuneet osaksi yhteiskuntaa. Osa tavoitteista on tietenkin saavuttamatta, monet pitkään asioiden puolesta taistelleet ovat väsyneet tai radikalisoituneet, mutta edistystä on silti tapahtunut.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki ongelmat olisivat ratkenneet. Päinvastoin, nyt ollaan vasta oikealla tiellä kohti kestävää ympäristö- ja kalataloutta. Toivoa kuitenkin on, kun McDonald'sin, Wal-martin ja Unileverin kaltaiset ketjut saadaan sitoutumaan prosessiin mukaan. Firmat tekevät sitä, mistä ne saavat rahaa. Jos me vaadimme kestävää kalaa ja olemme siitä valmiita maksamaan, on tulos tässä.

Siis: sykää kestävää kalaa!

Ei koukkuja sinievätonnikalalle

Sinievätonnikalan pyynti on jo pitkään ollut kiellettyä Meksikonlahdella. Kyseessä on tietenkin se pohjoisempi kanta. Valitettavasti paikalliset pitkäsiimakalastajat ovat näitä kaloja saaneet koukkuihinsa tästä huolimatta pyytäessään keltaevätonnikalaa ja miekkakalaa. Laji on tällä hetkellä kahden pykälän päässä sukupuutosta, eli kriittisessä tilassa.

Tietenkin olisi syytä harkita näiden muiden lajien pyyntiäkin, mutta pientä apua tilanteeseen tuo uusi koukku, joka ei kestä tämän muita suuremman kalan painoa, vaan murtuu ja näin sinievätonnikala pääsee karkuun. Asiasta NYT:n artikkelissa Bluefin Tuna Catch a (Small) Break. Kuten muistanette talvelta, kyseinen tonnikalalaji on se kaikkein halutuin sashimin raaka-aines, ja siksi erityistä herkkua Japanissa.

Vaikka asia on selvästi tiedossa, Japanin lobbaus on estänyt kalastuksen ja mm. Atlantilla kannat ovat dramaattisesti vähentyneet aivan lähivuosina. Kun Tokion kalamarketissa huippuyksilöstä voi huutokaupassa saada jopa 100 000 dollaria, ei tälle ongelmalle näy loppua. Vaikka lobbauksesta huolimatta saataisiin aikaan pyyntikielto, tällaiset hinnat kannustaisivat salapyyntiin. Sinievätonnikala tulee suurella todennäköisyydellä kuolemaan sukupuuttoon, elleivät hiljattain toivoa herätelleet kasvatustoimenpiteet oikeasti onnistu.

Miettikää tätä Japanin uutisoinnin lomassa!

Lisää kalansyönnistä

WWF asettuu uudessa kalaoppaassaan tukemaan MSC-sertifikaattia. Suomessa on järjestön mukaan tällä hetkellä saatavilla 13:ta kalalajia sertifioinnilla. Yleissäännöt ovat nämä:


Osta ensisijaisesti:
1. kotimaista kalaa
2. pienikokoisia lajeja
3. MSC-merkittyä kalaa

Oppaassa kalat on jaoteltu vihreään, keltaiseen ja punaiseen niiden uhanalaisuuden ja pyynnin ympäristöystävällisyyen perusteella. MSC-sertifiointi nostaa kalan automaattisesti vihreään ryhmään, eli luottoa tälle järjestelmälle annetaan (ks. aiempi postini aiheesta linkkeineen).

Listalle on päätynyt tällä kertaa 56 lajia, jotka edustavat tyypillistä suomalaisen kaupassa kohtaamaa tarjontaa varsin kattavasti (poikkeuksiakin on). Syytä on myös ottaa huomioon alueelliset vaihtelut kalakannoissa, eli aivan näin yksinkertaista tämä ei ole, mutta perusasiat ovat tässä hyvin hallussa. WWF:n sivuilta saa ladattua kevyen taskuversion pdf:nä, eli se vaan kännykkään mukaan, niin voi kaupassa alkaa tehdä parempia ratkaisuja.

Hyviä valintoja ovat:

1. Ahven (Suomen kansalliskala ja maukas sellainen)
2. Kilohaili (muttei sardelli)
3. Hauki
4. Kampela
5. Karppi
6. Kuha
7. Kuningasrapu
8. Kuore
9. Lahna
10. Made
11. Muikku
12. Inarin nieriä (huom. saimaannieriä on äärimmäisen uhanalainen)
13. Euroopassa kasvatetut tai käsinpoimitut osterit
14. Joki- ja täplärapu
15. Kiertovesijärjestelmässä KASVATETTU sampi (luonnonvarainen sampi on uhanalainen ja osittain jo kadonnut laji eli tarkista kaviaarisi)
16. Seiti (mielellään Barentsimereltä ei Pohjanmereltä)
17. Peledsiika (muttei paikallinen)
18. Silakka
19. Kavatettu sinisimpukka (luonnonvaraisen keruu vahingoittaa vesistön pohjan eliöstöä
20. Suutari
21. Särki
22. Säynävä
23. Vain MSC-merkitty tonnikala (pyyntiä rajoitettu ja valvottu)
24. Turska (vain Barentsimeren ja Itäisen Itämeren populaatiot)
25. Muuten kuin pohjatroolilla pyydetyt mustekalat

Vastaavasti näitä tulisi välttää syömästä:

A. Ankerias (erittäin uhanalainen)
B. Hait ja rauskut (voimakas ylikalastus)
C. Villi piikkikampela ja pohjatroolattu punakampela (voimakas kalastus ja pyynnin haittavaikutukset)
D. Trooppisten merten katkaravut (valvonnan puute, pyynnin ja kasvatuksen haittavaikutukset)
E. Chileläinen ja turkkilainen kirjolohi (kasvatuksen ekologiset haittavaikutukset)
F. Kissakala (voimakas kalastus ja elinpiirin tuhoutuminen pohjatroolauksessa)
G. Kultaotsa-ahven (ylikalastus)
H. Chileläinen lohi (kasvatuksen ekologiset haittavaikutukset)
I. Meriantura (pohjatroolipyynnin haitat biofäärille)
J. Kasvatettu meribassi (kasvatuksen ekologiset haittavaikutukset)
K. Merikrotti (herkkä liikakalastukselle kuten muutkin syvänmeren lajit)
L. Miekkakala ja marliini (liikakalastus, mm. urheilukalastus)
M. Pohjatroolatut mustekalat (kuten aiemminkin pohjatrooli on todella huono ratkaisu mihinkään paitsi merten tyhjentämiseen)
N. Saimaannieriä (erittäin uhanalainen)
O. Niilinahven (voimakas kalastus ja riittämättömät hoitotoimenpiteet)
P. Puna-ahven (kasvava kalastuspaine, syvänmeren laji)
Q. Villi ruijanpallas (voimakkaasti ylikalastettu)
R. Villi sampi (kaikki lajit vähintäänkin uhanalaisia)
S. Villi sinisimpukka (pyynnin ympäristövaikutukset)
T. Villi taimen (äärimmäisen uhanalainen)
U. Tilapia (kasvatuksen ekologiset haittavaikutukset)
V. Tonnikala (ellei MSC)
W. Pohjanmeren turska (pyynnin ympäristövaikutukset ja kalakannan sietokyky)

Aika rankkaa luettavaa siis.

Syökää kalaa - mutta tietäkää mitä syötte

Olen aiemminkin puhunut uhanalaisista kalalajeista, etenkin eräistä tonnikalalajeista. Viimeaikoina on alettu ajaa käyttöön ratkaisuja, jotka mahdollistavat ekologisten näkökulmien huomioimisen kalakaupassa. Tarkoitus on siis sertifioida kauppaan asti päätyvä kala siihen kohdistuvan kalastuksen kestävyyden ja ympäristöystävällisyyden mukaan. Eikö olekin viihdyttävää?

Suurin tätä toimintaa harjoittava taho on Marine Stewardship Council. Tämä kansainvälinen yhdistys on perustettu 1997 (World Wide Fund for Nature ja Unilever olivat perustamassa!) ja se on irtautunut perustajaorganisaatioistaan 1999 (Wikipediasta lisää). Saadakseen tämän tarran tuotteeseensa
kalastajan (so. tuottaja ja jakelija) on annettava seuraavista riittävät vakuudet:

1. Kalakannan kyky kestää kalastus
2. Kalastuksen ympäristövaikutukset
3. Kalastusjärjestelmän laatu

FAO käyttää samaa määrittelyä. Arviointi tehdään ulkopuolisesti ja asiantuntijalähtöisesti, mutta joitain kriteeriongelmia on nähtävästi ollut vuosien varrella. Kuinkas muutenkaan.

HS kertoi tänään, että Helsinkiläinen opiskelija oli saanut lähikauppansa hankkimaan sertifioitua kalaa valikoimiinsa, eli siitä vaan arvioimaan oman lähikaupan valikoimaa.

Tässäkin asiassa voisi olla tavattoman kyyninen, ja ehkä syytäkin olisi, koska maapallon meret ovat kuolemassa. Näkisin kuitenkin tällaisen toiminnan tavoitteellisena sen suhteen, että elintarviketeollisuus on suostuteltavissa ekologisempiin toimintamalleihin, kunhan oikeat vaikuttimet ovat käytössä. Kuluttajalle tämän merkin katsominen kaupassa on kuitenkin aika pieni teko.

Kalastajat teollisen murroksen väliinputoajina

Seuraa häpeilemätöntä itsemainostusta:

Suomen merimuseo julkaisee Vellamon päivänä, eli ihan pian, uuden Nautica Fennica 2009-2010 vuosikirjan. Teemana on tällä kertaa merihistorian päivistä 2009 periytynyt Merihistorian rajapintoja, joista ympäristöhistoria on yksi keskeinen. Olin ks. päivien seminaarisihteeri ja pidin graduaiheestani esitelmän lauantain historiapainotteisessa sessiossa. Nyt aiheesta sitten tulee vertaisarvioitu artikkeli ulos samalla otsikolla kuin tämä blogiposti.

Graduuni verrattuna päätin artikkeliin ottaa mukaan laajemman näkökulman sekä ajallisesti että jossain määrin myös alueellisesti. Koska ympäristöongelmien ratkaisut muuttuivat vesihallituksen perustamisen myötä Kymenlaaksossa suunnittelun osalta valtiojohtoisiksi 1970-luvulla ja koska Kymijokivarren teollisuuden syntymä liittyy pitkälti jokisuun Kotkan sahateollisuuden nousuun 1870-luvulla, oli satavuotinen rajaus 1871-1971 mielestäni sovelias. Otin tässä myös mukaan tapahtumia muualtakin kuin vain Kotkan alueelta, joskin painatus on edelleen aiempien tutkimusten perusteella saman suuntainen.

Tässä on nyt kerättynä aika iso osa minun yliopisto-opintojani: merihistorian seminaari, Suomen ja pohjoismaiden historian proseminaari ja seminaari, sekä pro gradu näin opinnäytetöinä. Sitten vielä satunnaisia pienempiä näihin liittyneitä töitä. Voinkin nyt hyvällä omatunnolla jättää tämän osan oppihistoriaani taakse, koska se on päässyt kirjoihin ja kansiin osaksi akateemista keskustelua. Tulkintani ovat viimeinkin todenteolla julkisia muiden kritisoitaviksi, ja minä olen työni tehnyt.

Mitäs sitten tutkittaisiin?

Tee ympäristöteko; jätä tonnikala syömättä

Dohan neuvotteluissa oli hiljan käsittelyssä sinievätonnikalan pyyntikieltoasia. Kieltoa ajoi Monaco. Sinievätonnikala jakautuu kahteen lajiin (Atlantin eli pohjoinen ja eteläinen kaikilla eteläisillä valtamerialueilla). Molemmat on kansainvälinen luonnonsuojeluliitto määritellyt äärimmäisen uhanalaisiksi.

Japanissa juuri tämä tonnikala on mitä suurinta herkkua, suorastaan kansallinen pakkomielle. Näinpä on tuskin suuri yllätys kenellekään, että Japani lobbasi tehokkaasti tonnikalan pyyntikieltoa vastaan. Äänestystulos olikin näin 68 vastaan, 20 puolesta ja 30 tyhjää.

Japani on yksi merkittävimmistä maista globaalissa talousjärjestelmässä, eikä sitä helposti lähdetä puukottelemaan jonkun kalan takia, kunhan nyt edes lopettaisivat delfiinien ja valaiden tappamisen.

Suomessa sinievätonnikalaa ei kaupasta tai sushiravintolasta saa, sillä Japanilaiset maksavat itsensä kipeiksi tätä herkkua haaliessaan. Suomessa kuitenkin tarjoillaan tonnikalaa monessa muodossa (sashimista hiutaleisiin). Useimmat tonnikalalajit ovat kuitenkin vaarantuneita (joskaan eivät yhtä pahoin kuin sinievät). Tavallinen tallaaja ei paljoa ärhentelevälle sushimahdille maailman toisella puolella voi, mutta jotain kuitenkin:

Minä lopetan tonnikalan käytön sen kaikissa muodoissa kokonaan. Tämä on mielestäni ainoa kohtuullinen toimenpide, ja jos te teette samoin, ehkä nämä lajit voidaan vielä pelastaa.

Artikkeli aiheesta myös Helsingin sanomissa.

The Internet Makes You Stupid

Really stupid!

I mean really, really stupid!

Seriously.