sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Parhaat rummut ikinä

Olen jo jonkin aikaa työstänyt Logicin ja Superior Drummer yhteystyötä. Toontrack nimittäin esitteli plugarinsa hienompia asetuksia, joista minulle kolahti SD:n moniulostulo-optio. Kyseinen rumpusofta on nimittäin nauhoitettu levottomalla määrällä mikkejä (3 basariin, 3 virveliin, tomit erikseen yms.) ja näiden erillisten mikkisignaalien johtaminen suoraan sekvensseriin olisi todella hyödyllinen piirre, niin hyvässä kuin pahassakin.

Logic kuitenkin tuotti ongelmia, eikä homma luistanut helposti. Selvittelin asiaa ja minulle ilmeni, että ongelmaan olisi hieno tekninen ratkaisu, mutta taitoni eivät oikein siihen riittäneet.

Avukseni tuli Logic-sekvensserin käyttäjäfoorumi Logic Pro Help. Muutenkin täytyy kiittää näitä katteja, sen verran kovaa settiä foorumilta oppii. Slovenialainen kaveri, Ploki, sitten hoiti homman. Jäbä oli tehnyt jo jonkin aikaa sitten Superioriin setin, jostä löytyi kaikki.


Tässä kuvassa on mikserinäkymä, ensimmäisessä kanavassa on itse Superior ja sen perässä apukanavia kaikille "mikeille" erikseen. Sitten samaa kamaa SD:n puolelta:


Tässä on siis kaksi mikseri peräkkäin, mikä mahdollistaa sen, että syötän superiorista suoraan täyttä hönkää (unity gain) logiciin ja miksaan homman kasaan vasta siellä. Voin myös työstää yksittäisiä signaaleita superiorissa tämän omilla sisäisillä plugareilla. Kun kanavat vielä Logicissa kerää pakettiin erinäisten alibussien avulla, on tuloksena jotakuinkin oikeasti moniraitanauhoitettua rumpalia monipuolisuudessaan vastaava kokonaisuus.

Kyllä nyt taas kelpaa

perjantai 29. tammikuuta 2010

Maailman paras Viski-cola

Ihan huumorivaihteella mennään näin vaihteen vuoksi.

Koska en jaksa, tai kykene, hankkimaan keksimälleni juomalle (tämä tapahtui muuten n. vuonna 2003) ns. patenttisuojaa, julkaisen sen pitkän harkinnan jälkeen täällä, kaikille vapaaseen käyttöön ilman ansaintatarkoituksia. Samalla pidätän itselläni oikeuden tulla kutsutuksi juoman keksijäksi, joskaan en missään tapauksessa katso pahaksi, että tätä huomioimatta ihmiset levittävät tämän juoman reseptiä.

Kyseessä on tietenkin Maailman paras viski-cola.

Se tehdään näin:

n. 33 cl lasiin kaadetaan

10 cl Coca-colaa (ei mitään zeroa tai lightia muuten)
10 cl Pepsiä (ei mitään maxia)

ja valinnan mukaan 5 cl Bunnahabhainia, Lagavulinia tai Bowmorea (Islay single malt whisky).

MPVC Original (kuten minä sitä kutsun) sekoitetaan Bunnahabhainiin. Tällöin saadaan monipuolinen, pehmeä ja täyteläinen viski-cola, joka antaa pehmeän sokerin ja merisuolan yhdistelmän.

MPVC Balanced taas sekoitetaan Bowmore 15yrs Sherry Cask:in, jolloin maku on syvempi, hitusen savuisa ja maukkaan moniulotteinen.

MPVC Extreme on sitten tosi nautiskelijoille. Yksi maailman parhaista, ellei paras viski, Lagavulin tuo omalla moniulotteisuudellaan erinomaisen yhdistelmän coken ja pepsin hapokkuuden ja makeuden yhdistelmään. Tämä on se todellinen viski-cola.

No, nyt tietenkin single malt puristit huutavat leipää. Eihän näin saa tehdä. Kaikki nämä viskit ansaitsevat maistinlasin ja puritanistisen, uskonnollisen kokemuksen. Ja oikeassa olette, niin on hyvä, ja näin minäkin yleensä menettelen. Mutta...

Todellisia elämyksiä saa vain, jos uskaltaa elää. Minä olen juomani ostanut, ja minä päätän, miten ne juon. Puritismi on aina lopulta ryppyotsaista muutosvatarintaa, joten kokeilkaa ennen kuin tuomitsette.

Maailman paras viski-cola, sen tarjoaa teille Arcticon Companion!

Apple Rocks!

Tai sitten ei, mene ja tiedä, mutta ainakin tämä in sillä sipuli:

MacBook Wheel

Ja tämä on toistaiseksi ainoa kommenttini iPadiin:

iPad brings tampon to mind (NYT)

Ei taida tulla hankittua.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Tolkien ja idioottimaiset allegoriat

Tämä kirjoitus on vastine yli puoli vuotta vanhaan Jarkko Tontin kirjoitukseen, johon työkaverini minut tutustuttivat aivan hiljattain. Uutisaiheesta ei ole kyse, mutta aina välillä sitä törmää johonkin niin tyrmistyttävään, että on pakko avautua oikein huolella. Jarkko hyvä, ylitit juuri minun urpofiltterini raja-arvon kuin Bubka riman 1980-luvun lopussa.

Alkuperäinen teksti täällä. Teen niitä alla pitkähkösti, en plagiarisoidakseni vaan lähteinä omille argumenteilleni kulttuurintutkimuksen tapoja kunnioittaen ja keskustellen.

Herra Tontti käsittelee kirjoituksessaan kovaa pettymystään J. R. R. Tolkienin teokseen Taru Sormusten Herrasta. Hänen argumentointinsa on siinä määrin sylettävää, että käyn sitä oikein kunnolla tässä läpi.

Tontti aloittaa henkilökohtaisella paljastuksella:
J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on globaali bestselleri. Minäkin hurahdin siihen varhaisteininä, vuosina, jolloin en juuri mitään juuri mistään tajunnut.

Luettuani Sormusten herran nyt uudestaan, tulin lähinnä surulliseksi. En vain siksi, että teos on kirjallisilta ansioiltaan vaatimaton, vaan sen maailmankuvan takia.
Ensimmäisen kappaleen verrastus tuo mieleen aikuisen ihmisen pettymyksen omaan itseensä nuorempana. Ehkä tässä haetaan uskottavuutta tai jopa sympatiaa, mutta ei se, että sinä olet pettynyt nuorempaan itseesi ja mieltymyksiisi tuolloin ole riittävä perustelu mihinkään itsesi ulkopuoliseen. No näin kuitenkin kävi. Rinnastus globaaliin bestselleriin tuo kuitenkin mieleen ajatuksen, että ehkä ennakoit tässä vasta-argumenttejä tyyliin: mutku se on myyny ainaski miljardi kappaletta! Ehei.

Minä puuttuisin, Jarkko, käsitykseesi tuon teoksen kirjallisten ansioiden vaatimattomuudesta. Miten perustelet tämän? Et mitenkään. Suosittelisin tutustumaan Tom Shippeyn teokseen J. R. R. Tolkien: Author of the Century. Shippey nimittäin käsittelee varsin kattavasti Tolkienin mittavia kirjallisia ansioita, niin hänhän oli englannin kielen ja kirjallisuuden professori. Sanomattakin selvää, siis kenellekään, jolla on minkäänlaista historiasilmää, on se, että Tolkien on huomattavassa määrin vastuussa kokonaisen kirjallisuudenlajin synnystä, ei yksinään, mutta silti. Tämä on kuitenkin myöhempää tulosta. Siinä välissä viittaisin Sormusten herran lukuisiin kielellisiin tasoihin, runouden moniulotteisuuteen tai ihan vain Elrondin neuvonpito -luvun mielenkiintoiseen rakenteeseen, kysyessäni sinulta Jarkko, mitä kirjalliset ansiot sinulle edes oikein merkitsevät?

Mutta tätähän sinä et käsittele. Ei, sillä kyseessä oli vain alkulämmittelyn kaltainen halpa ohiajolaukaus ennen itse asiaa:
Keskimaa on laitaoikeiston unelmien täyttymys. Johtajat ovat viisaita, rohkeita ja armeliaita, palvelijat yksinkertaisia, kuuliaisia ja uupumattomia. Mikään ei koskaan muutu. Piskuinen eliitti käy välillä listimässä lohikäärmeen tai Mustan ruhtinaan ja palaa elämään turvattua elämäänsä, joka perustuu enemmistön raadantaan.
Ensinnäkin kyseessä on fantasia, jonka tarkoituksena on ollut eepos. Samalla tavalla voisit kysyä, mikä oikeutus Odysseuksella on sekaantua muiden ihmisten elämään, tappaa kyklooppeja ja ryöstää rauhanomainen Troijan kaupunki?

Lisäksi lienee syytä korjata käsityksiäsi. Tolkienin teoksissa muutos on yksi keskeisistä teemoista. Sormusten herra käsittelee Silmarillionin tavoin kulttuurin ja valtasuhteiden muutosta. Toinen teema on pahuus, mutta lienee liikaa vaadittu pyytää sinua muistamaan, miksi Tolkien katsoi tarpeelliseksi käsitellä absoluuttista pahuutta teoksissaan ja miksi hän valitsi näin "eskapistisen" tavan käsittelylleen. Niin ja harvat kirjan päähenkilöistä muuten palasivat elämään turvattua elämää, useimmilla se oli monellakin tapaa rikki, mutta taisit nukahtaa ennen Konnun puhdistusta Harmaista satamista puhumattakaan.

Miksi kirjassa ei kuvata Hobittilan piikoja luuttuamassa Repunpään isännän lattioita? Kuka rakensi haltioiden palatsit? Miksi Sam Gamgi suostuu olemaan Frodon palvelija ilman palkkaa? Miksi feodalistisen Gondorin ihmiset tyytyvät elämäänsä maaorjina? Miksi keskimaalaiset suostuvat Elrondin haltiaeliitin ohjailtaviksi, sotimaan heidän sotiaan ja turvamaan heidän etuoikeutensa?
Koska Frodo kuten Bilbokin asui yksin, se mainitaan kirjassa. Haltiat ja kääpiöt, sekin mainitaan kirjassa, haltiat myös maksoivat kääpiöille runsaasti näistä töistään (Nauglarim yms.). Gamgin motiivit ovat vaikeampi pala, jonka selittäminen ulkokohtaisesti vaatisi huomattavia kirjan ulkopuolisia selityksiä, mihin en lähdeaineiston puuttuessa lähde. Muistutan vain, että kyseessä on eepos. Miksi Odysseuksen miehet seurasivat päällikköään? Miten Tolkienin kirja olisi mielestäsi toiminut paremmin tyylilajissaan, jos siinä olisi keskusteltu oman maailmamme sosiaalipoliittisista ongelmista? Monet keskimaalaiset eivät tunteneet tai olleet missään tekemisissä Elrondin tai hänen väkensä kanssa, taas kerran kirjassa. Suurin osa Keskimaan asukkaista ei kuulu tämän teoksen piiriin, sillä he asuivat kaukana kirjan tapahtumapaikoilta, monet Sauronin "valtiossa". Niin hänen toimintaansa muuten on kuvattu lukuisia kertoja, mutta kaiketi hyppäsit näiden kohtien yli.

Vai?
Koska heille uskotellaan, että on olemassa ulkoinen uhka, Sauron örkkeineen ja muut inhat, tummaihoiset idän ja etelän miehet. Pahin kaikista on velho Saruman, petturi, joka on myös keksijä. Hän on rohjennut kehittää koneita tavisten raadantaa helpottamaan. Hänen hirvein rikoksensa on lännen puhtaan rodun saastuttaminen, kun hän risteytti örkin ja ihmisen.
Niin Sauronhan ei tehnyt tai teetättänyt mitään pahaa. Hän ei millään tavalla uhannut ketään, missään, vai? Menemättä mukanasi allegoriaan, siitä olen kuitenkin aiemmin Tolkienin suhteen ja käyttänyt puheenvuoron, täytynee nyt todeta, että mikäli haet fiktiosta oman näkökulmasi tukea, löydät sen, jotakuinkin aina. Se onko näkökulmasi kirjallisuuden tutkimuksen tai edes hyvän argumentoinnin täyttävää, onkin sitten ihan eri kysymys, Jarkko.

Sarumania ei kirjassa pidetä pahimpana kaikista, päin vastoin hän kalpenee kaikessa Sauronille, ja tämä tehdään useaan otteeseen harvinaisen selväksi. Ihmisten rotu ei ole lännen puhdas rotu, vaan tässäkin sinä tuot omia käsityksiäsi käsittelemääsi aineistoon. Saruman muuten myös aloitti hyökkäyssodan naapuriaan Rohania vastaan, liittolaisinaan tosin joukko ihmisiä, joiden kodit rohanilaiset olivat satoja vuosia aiemmin vieneet.

Sitten,
Mitä vastaan ”lännen vapaat kansat” Aragornin ja Gandalfin johdolla oikeastaan taistelevat? Valistusta tietysti. Keskimaalaiset on valjastettu vastustamaan vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, ajatuksia, jotka kaikkialla uhkaavat perinteisiin nojaavan eliitin etuoikeuksia. Heidät on huijattu vihaamaan ulkomaalaisia, teknologista kehitystä ja kaikkea muutosta, joka uhkaa heidän johtajiensa valtaa.
Gandalf toteaa hyvinkin omaasi vataavaan argumenttiin, että häntä kiinnostavat kaikki, myös Sauronin orjat. Kaikesta päätellen sen enempää Sauronin kuin Sarumaninkaan valtakunnissa ei vallitse valistus eikä todellakaan vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Päinvastoin. Tämä on nyt ihan sinun omaa fiktiotasi, Jarkko hyvä. Olet nyt jossain Suomalaisen älymystön yhteiskuntadiskurssin syövereissä, missä 1800-luvulla syntynyt englantilainen professori Tolkien on vaarallinen demagogi demokraattiselle yhteiskunnalle subversiivisine kirjoituksineen. Herää nyt hyvä mies!

"Huijattu vihaamaan ulkomaalaisia". Anteksi kuinka? Haltiat tietävät örkkien olevan Morgothin runtelemien sukulaistensa jälkeläisiä. Monia heidän sukulaisistaan ovat nämä kaukaiset, kaunaiset sukulaiset tappaneet ja kiduttaneet, mikä mainitaan useasti sekin. Ihan näin allegorisesti, Jarkko, mitä Lähi-Idan vihan kierre sinusta tarkoittaa?

Aragorn ei ole ennen kirjan viime hetkiä johtaja, hän on todellakin useaan otteeseen kieltäytynyt valta-asemasta, taas kerran kirjasta. Mutta mikä tärkeämpää, sinun allegoriassasi Winston Churchill ja Franklin Delano Roosevelt ovat pahoja miehiä, koska vastustavat Adolf Hitlerin pyrkimyksiä.

Mutta nytpä päästäänkin argumenttiesi ytimeen, siis siihen, miksi päätit asiasta avautua:
Ei ole yllättävää, että Taru sormusten herrasta on ulkomaalaisvihaa maahanmuuttokriittisyyden naamiossa lietsovan Jussi Halla-ahon lempikirja. Myös perussuomalaisten rasistilaidan äänillä europarlamentin varapaikalle noussut Sampo Terho fanittaa Tolkienia.
Taru sormusten herrasta on minun ja ystäväni lempikirjoja, ja me molemmat vastustamme Halla-Ahon kannanottoja ja heikkoa argumentointia. Jos sinä haluat väittää, että pohjimmiltamme mekin olemme rasisteja ja vaarallisia hulluja, kun tästä kirjasta pidämme, suosittelen lukemaan ja ajattelemaan vähän enemmän ja avautumaan vähän vähemmän, Jarkko. Kuten alussa sanoit, kyseessä on varsin suosittu kirja. Sun Tsukin on varsin suosittu, ja häntä ovat lukeneet varsin monet kilipäät. Ei se tee hänestä, kuten se ei tee Tolkienistakaan syypäätä Suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin. Idiootit ovat idiootteja, kuuntelivat he Beatlesia tai eivät.
Ja kas, näiden miesten puheet ovat sitä itseään, umpikonservatiivista pysähtyneistöfantasiaa. Tummat eteläiset sun muut örkit tulevat ja raiskaavat Pohjolan vaaleat haltianeidot. Länsi on uhattuna, edessä on viimeinen puolustustaistelu tai kaikki on menetetty.

Puheenparsi on sama kuin Keskimaan ruhtinailla, ongelmien yksinkertaistaminen hyvän ja pahan väliseksi kamppailuksi, muukalaisviha ja haaveksiminen menneistä hyvistä joista, jolloin kaikki muka oli paremmin.
Kyllä näiden miesten puheet ovat minustakin vastenmielisiä, mutta pitäisihän juristin ymmärtää, että sananvapaus tarkoittaa juuri sitä itseään. Paras vasta-argumentti on kohdata nämä heitot suoraan ja osoittaa ne siksi, mitä ne ovat. Sinä väität nyt selvästi, että suomalaiset ihmiset vuonna 2009 ovat saaneet vaikutteita vähintäänkin mielenkiintoisille, joskaan ei kovin uskottaville käsityksilleen, vuonna 1955 julkaistusta englantilaisen kielitieteen professorin fantasiakirjasta. Jos tämä sinun mielestäsi on mitenkään olennaista Halliksen maahanmuutto- ja yhteiskuntarauhakäsityksille, niin huh huh. Jos taas haluat halvasti kuittailla kirjalle, josta joskus pidit, mutta nyt enää et, ja tunnet itsesi siksi jotenkin huijatuksi, niin ole hyvä, mutta kaikella kunnioituksella, mene Jarkko itseesi ja itke sitten itsesi uneen. Oikeasti.

Jarkko, argumentointisi on ollut juristilta poikkeuksellisen heikkoa ja yksisilmäistä. Kirjallisuuden analyysinä tämä oli ehkä luokattomimpia, mitä olen Tolkienin tuotannosta lukenut. Se, että koit tarpeelliseksi rinnastaa nyky-yhteiskunnassamme ilmenneen "hommailun" ja J. R. R. Tolkienin, on minusta ehkä Hallis-kritiikissä niitä heikompia sekin. Suosittelen tuota ystäväni linkkiä, sillä hän on mielestäni osannut huomattavasti paremmin käydä kritisoimaan hiljan esitettyjä rasistisia yhteiskunnallisia puheenvuoroja.

Kyvyttömyytesi sijoittaa Tolkienia omaan asiayhteyteensä on minulle historiantutkijana valitettavasti liiankin tuttua. Vihjeenä sanoisin kuitenkin, että et sinä tällä argumentaatiolla kovin hyvin olisi pärjännyt.

-

Kirjoittaja ei enää koskaan halua lukea mitään Jarkko Tontin kirjoittamaa, ellei Jarkko paranna käsittelyään huomattavasti.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Levyarvostelu: Eels - End Times

Tällä kertaa Eels tarjoilee pienen, sentimentaalisen (jopa Everettin skaalalla) palan yksinäisyyttä. Tutuilla turuilla tarvotaan taas. Tämä levy on hitaampi kuin aiemmat. Se sijaitsee jossain Blinking Lightsin jälkilämmön ja Daisies of the Galaxyn haamun maisemissa. Takuuvarma, muttei elämää suurempi.

1. The Beginning

Perinteinen Eels-melodia enintään kahdella kitaralla. Sentimentaalinen tarina siitä, kun kaikki on parisuhteessa hyvin. Hyvin hellä avaus, ehkä yhtyeen uran herkin.

2. Gone Man

levyn ainoa iso rock-biisi. Perinteinen Dirty Girl tai Prize Fighter -henkinen big beat renkutus. Ei mitenkään yllättävä, mutta tällä levyllä poikkeuksellinen. Hyvä meininki urkuineen kaikkineen.

3. In My Younger Days

Tässä ollaan lähellä Blinking Lightsin tunnelmia. Kaksi kitaraa, kirkas ja slide, vähän synan lintuääniäja mutiseva Everett miettimässä syntyjä syviä muutoksesta. Luontevaa jatkoa Daisiesin hitaammille biiseille ja Things the Grandchildren Should Know:lle

4. Mansion of Los Feliz

Folk-vetäisy edustaa nopeampaa puolta. Akustisen kitaran avulla E:n tuplattu ääni tuo hyvän pössiksen krapulaiseen sunnuntaiaamuun.
Well come on over I'm always home
And where do all the poor souls go
looking to mend their hearts...
5. A Line in the Dirt

Jeannie's Diaryn surullinen rinnakkaisulottuvuus, jossa nainen on sulkeutunut vessaan ja parisuhde uhkaa tulla pöntöstä huuhdotuksi, mutta molempia pelottaa yksinäisyys. Piano, vasket ja Butchin laahaavat vispilät. Jos E tekee tällaisia biisejä vielä nyt, vuosien jälkeen, on tämä yksinään syy tukea miehen melankoliaa. Parempi kuin koko Hombre Lobo.

6. End Times

Nimi biisissä E lähtee vertaamaan itseään katupummiin. Nainen on lähtenyt ja maailma on turta.
There ain't no heat on 'round here
I don't feel nothing now
not even fear
now that end times are here
Ollaan siis Eelsin leipälajin ytimessä. Miten kuvata tunnetta, jota ei pakahdukseltaan pysty kuvaamaan.

7. Apple Trees

Välibiisi, jossa E koko äänimaisema on vedetty old time radioksi. Metafora nykyihmisen yksinäisyydestä massojen keskellä.

8. Paradise Blues

Eelsin bulkkia, kulmikas blues-renkutus. Nyt ollaan eronneen ihmisen maailman vihan, itsesäälin ja ironian parissa. Näitä biisejä on jokaisella bändin levyllä muutama, ehkä se vähiten innostava vetäisy.

9. Nowadays

Taas tunne on jostain Daisiesin ja Blinking Lightsin jättämästä painanteesta tyynyssä. Sunnuntaiaamun musiikkia.

10. Unhinged

Levyn toinen big beat -paukutus, tällä kertaa helistinten kera. Parisuhteen pimeä puoli, johon kyllä tämä nyrjähtänyt rockabilly saundi sopii. Taas kerran siis tuttua äänimaisemaa on tarjolla, E jopa innostuu vähän laulamaan monien mutinoidensa jälkeen.

11. High and Lonesome

Kirkonkelloja, autotie, vesisade ja koputus ovelle. Ei siis biisi vaan ääniä kuvitteellisesta elokuvasta.

12. I Need a Mother

Yritys sovinnosta. Mies polvillaan ja rehellisenä, herkimmillään. Piano ja uliseva hammond: Dead of Winter ja If You See Natalie ovat varsin hyviä ennakotapauksia tälle hitaalle kehittelylle.

13. Little Bird

Levyn hitti. Mies ja kaksi kuulasta kitaraa. Mutinaa ja pieniä lintuja.
Right now you're the only friend i have in this world
and I just can't take how very much
goddamn I miss that girl
Ei missään tapauksessa iso biisi, mutta pienuudessa onkin tämän laulun erinomaisuus. Melodia on ehtaa A-luokan Eelsiä ja biisi osataan lopettaa paljon ennn turtumista. Toimii!

14. On my Feet

Pitkä loppukaneetti. Itsearvionnin aika. Mitä tuli sanottua - mitä olisi pitänyt sanoa ja miksi? Taas kerran ollaan kuvitteellisten lastenlasten tarinatuokion parissa.
People sleeping in hazmat suits
taping up their windows
it's a mad, mad, mad, mad world


End Times muodostaa selvän kokonaisuuden, ja tämä on levyn ehdottomasti paras puoli. Vaikka taas kerran eräät yksittäiset kappaleet löytävät tiensä minunkin listoilleni, on tämä parhaimmillaan kokonaisuudessaan kuunneltuna yksin tai petikaverin kanssa, sunnuntaiaamuna kello 10:53.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Oikeaa olutta

99,8 % suomalaisesta oluesta on roskaa. Teollisesti tehtyä, mielikuvituksetonta lääryä, jossa ei ole mitään luonnetta. Voi sitä joskus kesällä juoda, hyvässä seurassa, kun grillataan. Ei muuten.

Siksipä on erinomainen asia, että taistelu hyvän oluen (real ale) puolesta on nostanut päätään myös Suomessa.Espoolainen Gallows Bird järjesti taas tammikuun kunniaksi 13. Real Ale festivaalit. Tarjolla oli siis perinteisistä raaka-aineista ilman modernia elintarviketuotantokemiaa valmistettua ja säilytysastioissaan yhä käyvää olutta, siideriä ja vähän perryäkin.

Tällä kertaa tarjonta oli miedompaan päin, kuin parina aiempana vuotena, mikä oikeastaan sopi maistelijalle erinomaisesti. Mitä kevyempää olut on sitä useampia voi rauhassa, järjellä maistella. Vaikka legendaarinen Paradox Stout (vuoden 2008 kultamitalisteja muuten) olikin ehdottomasti tutustumisen arvoinen, en minäkään välttämättä nauti näin voimakkaista oluista.

Silti tämän kertaisessa tarjonnassa ei ollut yhtään todellista makuaistien räjäyttänyttä olutta. Havaitsimme illan mittaan, että keskustelunaiheet kiitivät makrotalouteen ja ties minne. Selitykseksi tarjottiin jotenkin vähän yksiulotteiseksi jäänyttä tarjontaa. Tosin tätä ei ole syytä ymmärtää väärin. Kaikki nämä oluet olivat hyviä ja monet todella mielenkiintoisia, mitään tasapainoista, erinomaista olutta ei kuitenkaan löytynyt. Siiderit ja perry tätä vastoin olivat huikeita, parhaita mitä näillä festivaaleilla olen maistanut.

Sitten itse asiaan:

Beartown - Ginger Bear

Inkivääriä ja lisää inkivääriä. Olen maku hukkuu pitemmän päälle maun alle luoden vähemmän miellyttävän tunteen. Onneksi pidän inkivääristä.

Burton Bridge - Burton Festival

Yksi illan takuuvarmoista. Lempeän pehmeitä toffeen ja pähkinän sävähdyksiä tasavahvassa kokonaisuudessa, jonka kruunaa luumuinen jälkimaku.

Oakham - Attila

Päivän vahvin olut, 7,5 % abv, jossa kolmen kovan yhdistelmä on alkuun ihana, mutta loppua kohti jo varsin turruttava. Viinaa, humalaa ja imelää kärkeä.

O'Hanlon's - Port Stout

Perusvarma stout, ei mitenkään yllättävä, mutta luotettava.

Gwatkin - Yarlington Mill

Yksi maailman parhaista siidereistä! Maistoin syysviirun kuorta ja punaisen kanelin makeutta ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Illan paras juoma, ehdottomasti. Yarlington Mill luo sillan englantilaisten kärkevien ja kuivan hapokkaiden sekä normandialaisten lämpimän tammisten siiderien välille. Alkuun tulee Old Rosiestakin tuttu hapokas puraisu, mutta lempeämmin. Heti tämän jälkeen alkaa makujen sinfonia kehittyä suussa ja lopulta on vain ihanan lämpöinen omenainen, syksyn häivähdys. Tämä siideri on valmistettu perinteistä Somersetin Yarlington Mill (samannimisestä kirkonkylästä) omenaa käyttäen.

West Berkshire - Dr. Hexter's Healer

Ei erityisiä tunteita, monenlaisia vivahteita kehittelevä olut, joka ei kuitenkaan oikeasti mene minnekään. Valitettavasti.

Oakham -Oblivion

Sitruunaa ja greippiä stoutissa. Miksipä ei? Illan suurimpia yllättäjiä. Ominaislaatuinen stout, jossa oli oikeasti pureksittavaa, mutta iloisen miellyttävällä tavalla.

Broadoak - Perry

Perryllä on huono maine vakavien maistelijoiden parissa. Osittain aiheesta. Nyt ollaan kuitenkin real perryn puolella, eikä missään limuviinaghettossa itkuraivariteinien seassa. Broadoakin Perry on yllättävä, sillä siinä ei ole sokeri paljoakaan (perryksi). Maku kehittyy selvästä hapokkaan kuoren sihahduksesta kielen kärjellä pehmeään hedelmälihaiseen, tynnyrin tuntuiseen pohjaan. Erinomainen perry, ja sopii vähemmän kokeneillekin.

Torre - Sheep Stagger

Loppuun todellinen tyrmäys. Torren väki on nimennyt siiderinsä osuvasti. Tämä saa ihmisenkin heilumaan. Väkevä siideri on pelkkää ammoniakkia ja navettaa nenässä. Brie de Meaux, lanta, villa. Maku on englantilaisen tiivis, todella kuiva ja jatkoa nenälle. Ei todellakaan amatööreille, vaan aito ammattilaisen siideri. Hyvää - kyllä; helppoa - ei todellakaan!

Tämmöistä oli olutfestivaaleilla. Tulkaa tekin vuoen päästä toteamaan aito meininki Suomen parhaassa alan tapahtumassa!

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Sähköisen musiikin lähteillä

Olen pääsääntöisesti käsitellyt aiemmin ns. kitaramusiikkia, rokkia ja muuta vastaavaa. Tähän on teitenkin taustasyynä ollut se, että soitan itse juuri kitaraa ja kuunteleen mielelläni juuri tuolla soittimella tehtyä musiikkia.

Studioharrastukseni myötä olen kuitenkin enemmän ja enemmän lähestynyt ns. elektronista musiikkia. Varhaiset testit dos-pohjaisella tracker-ohjelmalla ja muutamilla sämpleillä olivat selvästi juuri elektronista musiikkia, ja noista 90-luvun päivistä olen tullut jo pitkän matkaa. On teitenkin syytä huomauttaa samalla, että valtaosa nykypäivän populaarimusiikista on elektronista - enemmän tai vähemmän. Enkä tarkoita tällä edes tietokonepohjaisia studioita, vaan ihan soittimia ja perustekniikoita.

Varsinainen elektroninen musiikki on kuitenkin vähän eri käsite, ja kaltaiselleni analogikulttuurin lapselle (minä kuuntelin pikkupoikana 1960- ja 1970-lukujen rokkia) on helposti vaikeata päästä tuosta varsin laajasta ja yllättävän pitkään kehittyneestä musiikin osa-alueesta perille.

Tällöin apuun tulee kerrassaan erinomainen Ishkur! Tämä kaveri on pitänyt jo pitkän aikaa netissä (missä muuallakaan!) Ishkur's Guide to Electronic Music -sivustoaan. Hän on jaotellut musiikin paitsi tyylillisesti, myös ajallisesti sukupuittain. Mikä parasta sivustolla on törkeä määrä pätkiä tyypillisiltä artisteilta esimerkkeinä. Ishkur kertoo tiiviisti ja informatiivisesti eri tyylisuunnista ja jopa näihin käytetyistä klassisista soittimista. Nerokasta tavaraa!

Siis, jos tekno ahdistaa, käy lunttaamassa Ishkurilta. Perään vähän Wikipedia-sulkeisia ja homma on hallussa! Tai sitten ei.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Hitaasti hyvä tulee, taas

Seuraava teksti on jossain määrin villieläinvastainen. Aina ei voi voittaa, mutta puhutaan siitä joskus toiste, sillä nyt on aika puhua hyvästä illallisesta.

Ennenkuin pääsemme itse asiaan, on syytä hehkuttaa ammattikokki Maija Silvennoista. Olemme omalla hitaan ruuan porukallamme käyttäneet hänen riistareseptejään nyt jo useamman kerran, sillä ne eivät todellakaan voi epäonnistua. Jos tiellä on siis tämän suuntaisia kiinnostuksen kohteita, voin vain lämmöllä suositella Maijan riistakirjaa (Maija Silvennoinen, Tammi 2006).

Mutta,

Tuossa viitisen, kuutisen vuotta sitten olimme veljeni kera Madeiralla. Hän sai siellä ajatuksen sijoittaa oman syntymävuotensa vuosikertaviiniin, kun vierailimme mielestäni saaren parhaimmassa viinitalossa, D'Oliveirasilla (aiheesta kannattaa lukea alkuun tämä). Heillä oli tarjolla hienoja 30-vuotta kypsytettyjä Madeiroita, mutta aika ei ollut vielä kypsä omalle vuosikerralleni. Toiselta suosikiltani Barbeitolta, löytyi kuitenkin se mitä etsin: 20-vuotta tynnyrissä kypsytetty vuoden 1980 rypäleistä tehty Madeira Verdelho. Tämä lähti silloin mukaan sillä tarkoituksella, että valmistujaisissani juodaan hyvät aperetiivit.

Syntymävuoteni Madeira (kuva: Tuomas Pylkkänen, 2010)

Näin ei tietenkään koskaan käynyt, sillä valmistujaisia ei pidetty työkiireiden takia. Näinpä, etenkin kun viineistä innostunut ystäväni oli hiljattain palannut vuosien jälkeen takaisin Suomeen, päätimme järjestää kerrassaan toisen Mussalon ruokakerhon. Teemana ei kuitenkaan itsessään ollut tämä viini, vaikka se toikin syvyyttä tapahtumaan. Päätimme nimittäin keskittyä kenguruun.

Niin, Kenguun. Espoosta pakasteesta (tietenkin) löytyi kengurun sisäfilettä, ja pakko se on myöntää, että ausseilla on hyvät lihat erämaassa. Hetkisen omaatuntoa kolotti, mutta sitten luontodokumentit ja eläintarhavierailut haihtuivat mielestä, sillä kyseessä on poikkeuksellisen erinomainen liha. Mutta eipä kiirehditä nytkään, vaan käydään koko kattaus tarmolla läpi...

Ensinnäkin hyvän Madeiran kanssa oli tarpeellista nauttia jotain ruokahalua herättävää sormiruokaa. Vuoden takaisen tapahtuman muistoksi tuhottiin pakasteesta viimeiset Länsi-Suomen peurat, sisäfile nimittäin. Näistä ei ole kuvaa, mutta vielä kertaalleen täytyy kiittää lihat toimittaneita Haliloita. Kerrassaan erinomaista! Peura ja Barbeito muodostivat todellisen vahvojen makujen harmonian, jollaista ei ihan joka päivä pääse kokemaan. Kypsä ja tasoittunut, pehmeän lämmin madeira avasi makunystyrät, ja näin mehevän lihan metsäiset aromit pääsivät oikeuksiinsa.

Alkusalaatti (kuva: Tuomas Pylkkänen, 2010)

Alkupalojen jälkeen siirryttiin pöytään. Oli vuorossa talveen erinomaisesti istuva salaatti: jokiravun pyrstöjä, avocadoa, rucolaa (musitaakseni) ja tomaatteja. Ken ei ole nauttinut jokiravun pyrstöjä avocadon kanssa ei tiedä mitään erinomaisesta salaatista. Äyriäisen tuore rapsakkuus ja sitruunalla ryyditetty terävä lihaisuus luo avocadon kermaisen pehmeyden kanssa täydellisen makujen harmonian. Huomatkaa myös Nuottimäki-Sankola-Pylkkänen kylmäkkökolmikon täydellinen presentaatio. Täydellistä!

Salaatin kanssa sommelierimme "kohta tohtori" T oli valinnut australialaista valkoviiniä Pinnacle vuodelta 2007.

Pääruoka (kuva: Tuomas Pylkkänen, 2010)

Kengurun rinnalle oli tietenkin tarkoituksenmukaista tuoda selkeitä, luonnollisia makuja. Kuvasta ei ehkä ihan kaikki avaudu, joten avataan vähän tarkemmin. Oikealla näette raakaraasteesta valmistetun ja täten tekstuuriltaan selkeän ja kiinteän perunaröstin. Taustalla on kesäkurpitsa-tomaatti uunivuokaa, juustokuorrutteella tietenkin ja tämän vieressä höyrytettyä parsakaalia. Kastike taisi olla timjamilla maustettu (korjatkaa jos muistini pätkii).

Rösti oli todella helppo, kunhan valmistukseen on uhrata pari pientä pannua, jolloin muoto tulee vaivatta. Päivän hifistelyhetken tarjosi parsakaali. Mikäli tarvitsette kattilanne päälle todella tiiviin kannen, käyttäkää keittiökalvoa. Se kestää kyllä lämpöä tämän verran.

Röstit tulilla (kuva: Tuomas Pylkkänen, 2010)

Jos alkupalojen kanssa oli valkkaria, nyt mentiin tietenkin täysillä päin punaisia. Punaisen mantereen kamaralla kuitenkin visusti pääraaka-aineen kunniaksi. Hewitsonin Miss Harry ja Lehmann tarjosivat riittävästi vastusta ruuallemme.

Punaviinit lopetettiin sitten juuston seurassa, kuten madeirakin. Tarjolla oli isännän valitsemia vuodenaikaan soveltuvia homeita. Oma piparisuosikkini on jo vuosikymmenen ollut ranskalainen lehmänmaitosinihome St. Agur. Se tarjoaa pehmeyttä ja lisää pehmeyttä, niin ja muistaakseni n. 60 % rasvaa. Etualan homekasa on tietenkin vanha englantilainen sinihomeiden klassikko Stilton, jonka rinnalle löytyi tietenkin Port-viiniä (perusvarma Graham'sin LBV 2003). Takarivin brie oli jouluksi varattu perusvarma Pays d'Auge (kai, en enää muista kunnolla), mutta oikealla etualalla istuvasta köntistä ei juustoystävä voi erehtyä. Tämä oljilla suittu klassikko kelpasi Kaarle Suurenkin hoviin. Tarkoitan tietenkin Brie de Meauxia!

Juustot kävelivät vatsaan (kuva: Tuomas Pylkkänen, 2010)

Tässä vaiheessa alkoi kokemuksesta olla etua, sillä edessämme oli vielä jälkiruoka. Ja se oli talviseen henkeen sopivasti täyttä asiaa: portviinisuklaakakku appelsiinikermavaahdon kera.

Sokerina pohjalla oikeaa suklaakakkua (kuva: Tuomas Pylkkänen, 2010)

Kakkua muuten lähti vieraiden mukana ja isäntäkin taisteli viikonpäivät, ennenkuin se oli saatettu paremmille maille. Tämä ei ollut hotelli Sacher, mutta samaa henkeä kakusta oli aistittavissa. Tuju tumma suklaa antoi kakulle kiintäen rungon, jonka päälle yhtälailla aromikas port toi runsaita ja hedelmäisiä sävyjä. Suklaakuori oli notkea ja runsas ja appelsiinin kuorella maustettu kermavaahto toi tarvittua ilmavuutta kokonaisuuteen. Uskomatonta!

Kun seurueemme oli saanut kakun nautittua, oli aika käydä sohville jotakuinkin makuuasentoon. Nautinnollisen aterian painikkeeksi viinurimme oli varannut erityisen herkun Alppien kainalosta. Chartreuse 1605, tuo Itä-Ranskan alkuperäinen vihreä keiju taittaa kovemmankin aterian, ja tälläkin kertaa se tuli todelliseen tarpeeseen.

Näin jälkeen päin voi vain todeta, että jos nämä meidän sessiomme kehittyvät tähän malliin, mitähän on tiedossa vuoden päästä?

Tällä kertaa en tarjonnut tarkkoja reseptejä, sillä osan löydätte Majan kirjasta ja loput voitte tiedustella niin halutessanne toimituksesta. Taas kerran tuli havaittua se, että ruoka on aina parempaa hyvässä seurassa, ja todella hyvä ruoka antaa ehdottomasti tilaisuuden tavoitella parempaa todellisuutta. Tällä kertaa se tuli yhden australialaisen kengurun, suomalaisen peuran ja ruotsalaisten jokirapujen kustannuksella. Energiaa kului tämänkin tilaisuuden eteen aivan kohtuuttomasti, paljon enemmän kuin minä kehtaan koskaan laskea. Tämä ihan vain muistutuksena siitä, mikä on pienen, herkullisen harrastuksemme ydin: länsimainen elintaso.

Kiitos osallisille. Kunnes tapaamme jälleen!

tiistai 5. tammikuuta 2010

Mutta ei meidän lahteen

Tuulivoima vaatii toimiakseen järkevästi nykyaikana suuria tuulipuistoja ja kapasiteettia. Yksittäisillä turbiineilla ei todellakaan tee mitään, sillä näin ei saada riittävää sähköntuotantoa kattamaan kustannuksia ja ylittämään suurista siirtomatkoista aiheutuvat tekijät. Nykyiaikaiset tuulivoimalat aiheuttavat paikallisesti auditiivisia ja visuaalisia ympäristöhaittoja, toisin sanoen. ne pitävät huomattavaa melua ja näyttävät rumalta, varsinkin ns. neitseellisessä maisemassa. Tämän takia tuulivoimalapuistojen rakentaminen on törmännyt kerta toisensa jälkeen yhteen kovin perinteiseen ongelmaan ympäristönsuojelussa: suojelkaa ympäristöä siirtymällä uusiutuvaan energiantuotantoon, mutta tehkää se jonkun muun maisemissa, ei minun naapurissani. Näissä ympäristöasioissa me ihmiset tuppaamme olemaan kovin tekopyhiä.

Maanantaina 4.1.2010 NYT julkaisi artikkelin Nantucket Soundiin suunnitellun tuulivoimalapuiston kokemasta vastatuulesta. Kyseessä on siis Martha's Vineyardin, Cape Codin ja Nantucketin keskimaastossa sijaitseva merialue (ei siis edes littoraali), johon on suunniteltu Manhattanin kokoista tuulivoimalapuistoa. National Park Service päätti kuitenkin laittaa projektin jäihin, kun kaksi alueen alkuperäisheimoa valitti puiston haitallisista vaikutuksista:
The park service decision came in response to a request from two Massachusetts Indian tribes, who said the 130 proposed wind turbines would thwart their spiritual ritual of greeting the sunrise, which requires unobstructed views across the sound, and disturb ancestral burial grounds. (NYT 4.1.2010)
No tietenkin kyseessä on jollain tavalla oikeutetumpi vaade kuin Matti Meikäläisellä, sillä ovathan Yhdysvaltain liittovaltio, Uuden Englannin puritaanit ja kveekari valaanpyytäjät kaikki omina aikoinaan kohdelleet Wampanoag-kansaa huolella kaltoin. Samalla, kuten NYT hyvin summaa, on kyseessä oikeasti kansa, jonka kulttuuri on vahvasti sidonnainen suureen auringonnousuun mereltä.

Otin tämän nyt esille kuitenkin siitä syystä, että me vähemmän traditionaaliset ihmiset miettisimme vakavasti myös niitä uhrauksia, joita energiantuotannon uudelleenlinjaus Kööpenhaminan jälkeisessä arjessa ihan oikeasti tarkoittaa. Pari aurinkopaneelia katolla ja kolmoislasitus joka kodin ikkunoissa ei oikeasti auta, eikä maalämmöllä korvata joka toista voimalaitosta. Suomessa on varsin laadukas ja luotettava sähköverkko, minkä takia joka Janatuisella ei tarvitse olla UPS-suojausta tietokoneen ja kodin viihdekeskuksen vieressä. Tämän takana on kattava ja monenkeskinen sähköntuotantoverkko, jonka keskeinen tukijalka nyt on ydinvoima, hiilivoimaloiden tukemana tosin.

Riippumatta siitä, mitä me kukin haluamme, ja mitkä energia-arvomme ovat, on koko yhteiskuntamme Salkkareista Internetiin täysin riippuvainen sähköstä muutamia poikkeuksellisia henkilökohtaisia uhrauksia tehneitä ihmisiä lukuunottamatta. Tämän järjestelmän muuttaminen, ja itseasiassa pelkkä fossiilisten polttoaineiden alasajo hallitusti ja turvallisesti, vaatii uhrauksia kaikilta. Vihreä sähkö tarkoittaa aina jotain, vaikka sitten ulisevaa turbiinia lahdella. Onko meillä oikeasti varaa olla itsekkäitä idiootteja?

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Aatteenvapaus Irlannissa 2000-luvulla

Vuoden vaihteessa Irlannissa astui voimaan uusi laki jumalanpilkasta. Sitä oli perusteltu mm. sillä, että vanha laki suojeli vain kristittyjä, kun taas tämä uusi kaikkia uskovaisia. Laki ei kuitenkaan suojele ateisteja, minkä takia Atheist.ie otti asiakseen julkaista joukon sitaatteja, joiden julkaisemisesta se voi joutua tämän lain perusteella maksamaan 25,000 €:n sakot.

Sitaatit täällä.

Lainattujen joukosta löytyvät J.C., Muhammad, Monty Python, Frank Zappa ja Richard Dawkins.

Aiheesta kertoi HS.

Irlannin järjestäytyneiden ateistien tavoitteena on saada maahan täysin sekulaari perustuslaki ilman uskonnollisia arvotuksia ja sen mukanaan tuomaa epätasa-arvoa. Tavoitteista siis tarkemmin täällä. Suomessa muistellaan aina silloin tällöin Hannu Salaman vuonna 1968 saamaa kolmen kuukauden tuomiota harkitusta jumalanpilkasta. Nyt kun keskustelua on taas käyty islamin asemasta, pilakuvista yms. muista sellaisista, täyty todeta, ettei yhteiskuntamme ihan oikeasti ole vielä kasvanut irti jumalanpilkan käsitteestä täällä Suomessakaan.

Ajatus siitä, että asioista ei voi puhua (so. käydä julkista keskustelua), koska ne ovat pyhiä (so. tabuja), on mielestäni vieras todelliselle demokratialle ja oikealla ajatuksen- ja sananvapaudelle. Vapaassa keskustelussa voi sitten kyllä myös sanoa suoraan niistä vähemmän toimivista mielipiteistä. Mielipahahan ei kuitenkaan kuulu suojeltavien perusoikeuksien piiriin.

Pikemminkin meidän olisi vallan hyvä jo oman muistimmekin säilymisen vuoksi joutua kohtaamaan meille vastakkaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Aivotutkijat ovat nimittäin havainneet, että tällaiset konfliktitilanteet pakottavat meidät käyttämään aivojamme ja näin ylläpitämään niiden toimintakykyä. Aiheesta kannattaa lukea mm. tämä NYT:n artikkeli.

Sillä, että määrättyjä luutuneita käsityksiä suojellaan vaikka väkisin sanktioita käyttäen, ei tehdä muuta, kuin murenneta yhteiskunnan ja oikeusjärjestelmän uskottavuutta. Ja tämähän taas on sitä kuuluisaa oman pesän likaamista.

Päivitys edelliseen

Näköjään minäkin olen saanut niskaani Locumin kirouksen. Katsotaan pääseekö siitä eroon, mutta juuri nyt viimeisen tunnin ajan koneeni tehoista 80 % (molemmat prosessoriytimet) on kulunut roskakorin tyhjentämiseen. Nice!

(lisää tietoa googlettamalla: locum for os x)