Mutta ei meidän lahteen

Tuulivoima vaatii toimiakseen järkevästi nykyaikana suuria tuulipuistoja ja kapasiteettia. Yksittäisillä turbiineilla ei todellakaan tee mitään, sillä näin ei saada riittävää sähköntuotantoa kattamaan kustannuksia ja ylittämään suurista siirtomatkoista aiheutuvat tekijät. Nykyiaikaiset tuulivoimalat aiheuttavat paikallisesti auditiivisia ja visuaalisia ympäristöhaittoja, toisin sanoen. ne pitävät huomattavaa melua ja näyttävät rumalta, varsinkin ns. neitseellisessä maisemassa. Tämän takia tuulivoimalapuistojen rakentaminen on törmännyt kerta toisensa jälkeen yhteen kovin perinteiseen ongelmaan ympäristönsuojelussa: suojelkaa ympäristöä siirtymällä uusiutuvaan energiantuotantoon, mutta tehkää se jonkun muun maisemissa, ei minun naapurissani. Näissä ympäristöasioissa me ihmiset tuppaamme olemaan kovin tekopyhiä.

Maanantaina 4.1.2010 NYT julkaisi artikkelin Nantucket Soundiin suunnitellun tuulivoimalapuiston kokemasta vastatuulesta. Kyseessä on siis Martha's Vineyardin, Cape Codin ja Nantucketin keskimaastossa sijaitseva merialue (ei siis edes littoraali), johon on suunniteltu Manhattanin kokoista tuulivoimalapuistoa. National Park Service päätti kuitenkin laittaa projektin jäihin, kun kaksi alueen alkuperäisheimoa valitti puiston haitallisista vaikutuksista:

The park service decision came in response to a request from two Massachusetts Indian tribes, who said the 130 proposed wind turbines would thwart their spiritual ritual of greeting the sunrise, which requires unobstructed views across the sound, and disturb ancestral burial grounds. (NYT 4.1.2010)

No tietenkin kyseessä on jollain tavalla oikeutetumpi vaade kuin Matti Meikäläisellä, sillä ovathan Yhdysvaltain liittovaltio, Uuden Englannin puritaanit ja kveekari valaanpyytäjät kaikki omina aikoinaan kohdelleet Wampanoag-kansaa huolella kaltoin. Samalla, kuten NYT hyvin summaa, on kyseessä oikeasti kansa, jonka kulttuuri on vahvasti sidonnainen suureen auringonnousuun mereltä.

Otin tämän nyt esille kuitenkin siitä syystä, että me vähemmän traditionaaliset ihmiset miettisimme vakavasti myös niitä uhrauksia, joita energiantuotannon uudelleenlinjaus Kööpenhaminan jälkeisessä arjessa ihan oikeasti tarkoittaa. Pari aurinkopaneelia katolla ja kolmoislasitus joka kodin ikkunoissa ei oikeasti auta, eikä maalämmöllä korvata joka toista voimalaitosta. Suomessa on varsin laadukas ja luotettava sähköverkko, minkä takia joka Janatuisella ei tarvitse olla UPS-suojausta tietokoneen ja kodin viihdekeskuksen vieressä. Tämän takana on kattava ja monenkeskinen sähköntuotantoverkko, jonka keskeinen tukijalka nyt on ydinvoima, hiilivoimaloiden tukemana tosin.

Riippumatta siitä, mitä me kukin haluamme, ja mitkä energia-arvomme ovat, on koko yhteiskuntamme Salkkareista Internetiin täysin riippuvainen sähköstä muutamia poikkeuksellisia henkilökohtaisia uhrauksia tehneitä ihmisiä lukuunottamatta. Tämän järjestelmän muuttaminen, ja itseasiassa pelkkä fossiilisten polttoaineiden alasajo hallitusti ja turvallisesti, vaatii uhrauksia kaikilta. Vihreä sähkö tarkoittaa aina jotain, vaikka sitten ulisevaa turbiinia lahdella. Onko meillä oikeasti varaa olla itsekkäitä idiootteja?