Haineväkielto etenee – haikalat vähenevät

Hailla on lähihistoriassa ollut vain yksi uhka – ihminen.

Pelätty eläin on saanut maineen ihmissyöjänä, mutta todellisuudessa tilanne on päinvastainen. Etenkin erinäisissä Aasian ruokakulttuureissa hainevä on ollut tärkeä ainesosa, minkä takia useiden lajikkeiden kantoja on väestöräjähdyksen paineessa brutalisoitu lähes sukupuuton partaalle.

Tilanne on muuttumaan päin kuten NYT:n artikkelissa Making Headway in the Movement to Protect the World’s Sharks todetaan. Tosin se, että ns. länsimaat kieltävät hainpyynnin ei vielä pitkälle pötkitä. Maailmalla pyydetään vuosittain arviolta 100 miljoonaa haita ja myyttisestä haineväkeitosta maksetaan maltaita. Jo nyt hainevät ovat arvotavaraa pimeillä markkinoilla.

Hailla on selvä rooli meriekosysteemissä (huomattavasti yleistäen), emmekä pysty arvioimaan sen puuttumisen seurauksia. Suosittelen lukijoilleni täydellistä hainsyöntilakkoa, etenkin ulkomaanmatkoilla.

Lenkille Laajakosken

Pitkän vapaan tarjoama mahdollisuus heittää enemmänkin pyörälenkkiä kärsi perjantaina kovan kolauksen, kun pyöräliikkeestä ostamana ns. pro-mallinen pyöräpumppu osoittautui vedätykseksi. Venttiilin kielen alas työntävä kärki pumpussa oli nimittäin tehty kolmesta muovikielestä – insinöörit taas optimoimassa – eikä tietenkään kestänyt edes vuotta. Hermostuksissani laitoin sitten vieläv anhan ja halvan pumpun kirjaimellisesti kahtia. Sillä oli aina pitänytkin pumpata kitkakuumentumiseen asti, mikä oli tällekin muovihökötykselle liikaa.

No, ei sitten pyöräilty, mutta onneksi oli pihatöitä pitämässä mies rauhallisena. Kaadoimme porukalla puun ja putsasimme sireenipusikon, joka oli saunaa lämmittäessä ja ruohoa leikatessa jo vuoden päivät pänninytkin. Ei enää!

Onneksi sain kuitenkin broidilta biltema-laatuisen pyöräpumpun lainaan (niin siinä on metalliosat) ja näin kumit taas koviksi. Oli siis aika lähteä testaamaan toistaiseksi ajamaton Laajakosken lenkki:

Reitti 20 km korkeudelta GE:stä nähtynä.

Lenkki alkaa arvatenkin Mussallosta, mistä poljetaan samaa tietä aina Laajakosken riippusillalle. Matkaa kertyy tälle etapille vähän alle 15 km. Taitoin tämän nyt ensimmäistä kertaa 55 minuutissa, joskin piti pysähtyä venyttelemään Jäppilässä ja kaivaa kännykän kartasta Laajakosken sillan sijainti esille. Taukoa siis n. 7 minuuttia. Ajonopeus siis noin 23,5 km/h ja matkanopeus tähän asti 16,2 km/h. Tässähän mentiin ylämäkeen ja pohjoistuulta oli pieni vireen poikanen, mutta kummasti nämä molemmat huomasi, kun kääntyi takaisin alavirtaan.

Seuraava etappi oli Korkeakosken vesivoimalan padolla. Matkaa tänne oli yhteensä 23 kilometria eli siis vain 8 ja risat Laajakoskelta. Olinkin perillä 1:15 lähdöstä. Matkanopeus oli noussut 18,4 km/h:n ja ajonopeus oli nyt 20,3 km/h. Vähemmän taukoja, mutta tasaisempi vauhti. Alamäessä tein tosin vähemmän töitäkin.

Minun oli tarkoitus ottaa taas väliaika Kyminlinnassa, mutta Tampsan jälkeen alkoi pohjelihas vaivata, ja sitä venytellessä tämä unohtui. Näinpä seuraava ajanottopiste olikin vasta Vellamossa. MAtkaa oli nyt kertynyt 33,5 kilometria ja aikaa oli kulunut kaikkiaan 1:45. Matkanopeus oli väsymyksestä ja päivän mittaan kasvavasta liikenteestä huolimatta jo parempi n. 19,1 km/h:n ja ajonopeus oli siten 20,5 km/h:a.

Kävin viimeisellä, pikaisella tauolla keskustassa, joten taukoa tuli lisää noin 8 minuuttia. Ajoin kotiin, minne matkaa kertyi lopulta kivat 39,7 kilometria (ottaen huomion laskutarkkuuden sanoisin, että n. 40 km). Matkaan kului lopulta 2 tuntia ja 15 minuuttia.

Kokonaismatkanopeus oli näin ollen noin 17,6 km/h. Lopun himmailu ja tauko näkyvät selvästi. Matkan ajonopeus oli taas noin 19,9 km/h:a. Eli mittavirheen salliessa n. 20 kilometria tunnissa. Eli ihan kivaa retkivauhtia.

Viimeisen vitosen vedin oikeastaan ihan himmaillen, sillä kyseessä oli tämän lenkin pohja-aika. Ja nehän on tarkoitettu aina heti rikottaviksi. Onneksi olin aika väsynyt, niin ei autoilijoiden törttöilykään enää häirinnyt.

Kotkassa on keskustan kauppakeskuksen ympärillä kolmen puolen sellainen moderni kummastus kuin pyörätie. Siis tie pelkästään pyöräilijöille. Ja tätähän eivät kanssakuntalaiseni osaa ollenkaan käyttää, tai siis yleisemmin olla käyttämättä. Normaalisti hätyyttelen (ihan kiltisti tosin) jalankulkijoita pois viereiselle jalkakäytävälle, mutta valitettavasti olen huomannut, että paikallisille autoilijoille pyörätie tarkoittaa pysäköintiä. Niin, onhan niissä samoja kirjaimia hyvät ihmiset, mutta eivät ne ole sama asia.

Ettekö usko? Olette väärässä:

27 §

Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat kiellot

Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti estyy tai häiriytyy.

Pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty:

1) jalkakäytävällä, suojatiellä, pyörätiellä ja pyörätien jatkeella sekä viiden metrin matkalla ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai pyörätien jatketta; (Tieliikennelaki)

Että niin. Näistä muuten ainakin kaksi kohtaa täyttyi (pyörätie ja viiden metrin matka suojatiestä).

Oletankin, että tämänpäiväinen törttö on joko vakavasti liikuntarajoitteinen tai muuten vaan kliinisesti sekaisin, sillä hänen pysäköintipaikastaan ei ollut sataakaan metriä, ei yhteen vaan kahteen erilliseen pysäköintipaikkaan. Molemmat ammottivat tyhjyyttään. Sankari! Arvatkaapa muuten, minkä merkkinen auto oli kyseessä. Jep, juuri se.

Laajakosken lenkki osoittautui paitsi todella hauskaksi myös siis sopivan pituiseksi viikonloppuvetäisyksi. Tämän tulen ajamaan vastedeskin – ja silloin kelloa vastaan!

Varokaa mitä sanotte – Quis custodiet ipsos custodes?

Eli terveiset vaan sensoreille. Aiheesta lisää mm. NYT:ssä.

En tiedä oletteko seuranneet tätä Twitter-uutista, muuta syytä olisi. Britti Paul J. Chambers oli lähdössä tapaamaan naista Pohjois-Irlantiin lentokoneella tammikuussa. Matkan esti lumimyräkkä, joka sulki paikallisen lentokentän Robin Hoodin. Tästä harmistunut nuori mies (26) kertoi tapahtumasta omalla twitter-kanavallaan, jota edellä mainittu nainenkin seurasi.

Hän kirjoitti, että kentällä oli viikkoa aikaa saada (oletan paskansa sanamuodosta, mutta NYT ei sitä julkaissut) kuntoon, tai hän räjäyttää paikan sen ilmaan. Valitettavasti lentokentän työntekijä näki tämän ja teki asiasta ilmoituksen poliisille.

Nyt kaveri on työtön – hän sai tämän takia monoa – ja tuomittu uhkaavan viestin lähettämisestä. Chambersin tueksi lukuisat muut twiittaajat alkoivat tukea osoittaakseen sitten lähettää vastaavia viestejä, mutta ketään heistä ei ole vangittu tai tuomittu.

Hyberbola ja liioittelu on nyt nähtävästi ainakin Iso-Britanniassa kiellettyä, ehkä pian muuallakin. Teitä on varoitettu!

–

Tämän tekstin kirjoittajalla ei ole, eikä ole koskaan ollut minkäänlaisia väkivaltaisia taipumuksia ketään tai mitään kohtaan.

Aatteenvapaus Irlannissa 2000-luvulla

Vuoden vaihteessa Irlannissa astui voimaan uusi laki jumalanpilkasta. Sitä oli perusteltu mm. sillä, että vanha laki suojeli vain kristittyjä, kun taas tämä uusi kaikkia uskovaisia. Laki ei kuitenkaan suojele ateisteja, minkä takia Atheist.ie otti asiakseen julkaista joukon sitaatteja, joiden julkaisemisesta se voi joutua tämän lain perusteella maksamaan 25,000 €:n sakot.

Sitaatit täällä.

Lainattujen joukosta löytyvät J.C., Muhammad, Monty Python, Frank Zappa ja Richard Dawkins.

Aiheesta kertoi HS.

Irlannin järjestäytyneiden ateistien tavoitteena on saada maahan täysin sekulaari perustuslaki ilman uskonnollisia arvotuksia ja sen mukanaan tuomaa epätasa-arvoa. Tavoitteista siis tarkemmin täällä. Suomessa muistellaan aina silloin tällöin Hannu Salaman vuonna 1968 saamaa kolmen kuukauden tuomiota harkitusta jumalanpilkasta. Nyt kun keskustelua on taas käyty islamin asemasta, pilakuvista yms. muista sellaisista, täyty todeta, ettei yhteiskuntamme ihan oikeasti ole vielä kasvanut irti jumalanpilkan käsitteestä täällä Suomessakaan.

Ajatus siitä, että asioista ei voi puhua (so. käydä julkista keskustelua), koska ne ovat pyhiä (so. tabuja), on mielestäni vieras todelliselle demokratialle ja oikealla ajatuksen- ja sananvapaudelle. Vapaassa keskustelussa voi sitten kyllä myös sanoa suoraan niistä vähemmän toimivista mielipiteistä. Mielipahahan ei kuitenkaan kuulu suojeltavien perusoikeuksien piiriin.

Pikemminkin meidän olisi vallan hyvä jo oman muistimmekin säilymisen vuoksi joutua kohtaamaan meille vastakkaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Aivotutkijat ovat nimittäin havainneet, että tällaiset konfliktitilanteet pakottavat meidät käyttämään aivojamme ja näin ylläpitämään niiden toimintakykyä. Aiheesta kannattaa lukea mm. tämä NYT:n artikkeli.

Sillä, että määrättyjä luutuneita käsityksiä suojellaan vaikka väkisin sanktioita käyttäen, ei tehdä muuta, kuin murenneta yhteiskunnan ja oikeusjärjestelmän uskottavuutta. Ja tämähän taas on sitä kuuluisaa oman pesän likaamista.

Audi: myöhempien aikojen bemari?

(Varoitus: mikäli omistat audin tai olet joskus sellaisen hankkimista harkinnut, saattaa tämä kirjoitus aiheuttaa sinulle mielipahaa. Mikäli näin käy on se omaa syytäsi, ja sinun tulisi mennä itseesi ja pyytää avo-/vaimoltasi/tyttöystävältäsi/äidiltäsi/tyttäreltäsi/tai muulta arkisin kohtaamaltasi naiselta anteeksi, ihan vain varmuuden vuoksi.)

...

Sunnuntaina satoi vettä, ja Kehä I oli kovin utuinen illan alkaessa hämärtyä. Olimme matkalla Espoosta kohti kotoista Kymenlaaksoa. Farmariauton takapenkillä veljenpojat olivat jo rauhoittuneet matkalle pienen joskin tavanomaisen nahistelun jälkeen. Kälyni ajoi varovasti, sillä heidän autonsa tuulilasin sulat jättivät pieniä vesivanoja jälkeensä muuttaen näkymän harmaaksi moskaksi. Silti hän piti yllä lain edellyttämää nopeutta.

Tiesimme, että pian meidän tulisi ryhmittyä vasemmanpuoleiselle kaistalle Lahdenväylälle kääntymistä varten. Koska kumpikaan meistä ei ollut poikkeuksellisen kokenut tämän tieosuuden kulkija, päätti kälyni vaihtaa vasemmalle kaistalle riittävän aikaisin, tuottaisihan sakkokierros Itäkeskuksen kautta lisää ajomatkaa pimenevässä sunnuntain illassa. Tämä oli selvästi virhe.

Kellon lähestyessä viittä (talviaikaa) olimme selvästi väärällä kaistalla väärällä nopeudella. Kuljettajat takanamme halajivat selvästi hekin tien päältä pois, sillä niin innokkaasti he tieliikennelaista piittaamatta kaasuttivat oikeaa kaistaa ohitsemme noina epävarmoina Itä-Helsingin kilometreinä jossain länteen Lahdenväylästä. Nopeimmat suorastaan liukuivat ohitsemme saiteisen udun jälkeen jättäen kuin rata-audot ikään.

Osasin tietenkin odottaa sitä, mutta silti tuntui kovin absurdilta, kun auton syöksyessä ohitsemme saatoin lähes aina katsoa silmästä silmään tämän kuljettajaa, joka oikeamielisessa tyrmistyksessään etsi syytä eteensä asetetulle hidasteelle. Näinhän hän menetti ne tärkeät sekunnit kotitelevision ääressä, joiden ajan Mikko Hirvonen kamppaili Walesin mutaisilla teillä elämästä ja kuolemasta. No, jotain hän koki kuitenkin menettävänsä, sillä ohitettuaan meidät hän (tarkoitan tällä oikeastaan heistä jokaista) kuin mielenosoituksellisesti antoi moottorin vinkua nopeuden taas noustessa sadan kilometrin tuntivauhtiin.

Henkilökohtainen suosikkini oli se yksin saabillaan liikkeellä ollut herra, joka näin ennalta-arvattavasti kääntyi tarkastamaan kuljettajaamme, mutta kohtasikin minut Dead Moon -lippalakissani ja mustaan huppariin sonnustautuneena tuijottamassa suoraan hänen sieluunsa. Se nopeus, jolla tämän sunnuntai-Schumacherin katse kääntyi hänen omalle kaistalleen on todellakin verrattavissa Shelly-Ann Fraserin ilmiöimäisiin reflekseihin mondolla.

Kaksi näistä likelti tusinasta autoilijasta ei kuitenkaan tyytynyt katsomaan, heidän oikeuksiaan, että pelkkä ohitusmulkaisu ei sitä oikeamielistä vihaa pois polttaisi. Ei, nämä miehet (kyllä, minä tarkistin) tekivät sen kuuluisan oman johtopäätöksen, ja löivät toistuvasti pitkiä päälle takanamme, ja varmuuden vuoksi vielä pisteeksi i:n päälle kunnon torven töräyksen meitä ohittaessaan. Molemmilla kerroilla me noudatimme niitä ohjeita, joita tämän tieosuuden suunnitelleet insinöörit olivat suuressa viisaudessaan katsoneet tarpeellisiksi noudattaa. Ajoimme meille asetetulla nopeudella vähintäänkin haastavissa olosuhteissa.

Miksi sitten nämä kaksi satasen sankaria sitten poikkesivat muista mulkoilijoista? Arvatkaapa huviksenne, minkä merkkistä kiesiä molemmat ohjastivat.

Tutti Morti

Hyvä Italia, onko nyt hyvä?

Berlusconi lahjoo porukkaa, ja oikeudesta hänet pelastaa parlamentin poikkeuslaki. Silti hänen asianajajansa saa tuomion samasta kamasta. Meillä Suomessa ei ehkä mene hyvin, mutta ei näköjään teilläkään.

Vakavammin ajateltuna nyt olisi hyvä hetki kunnon journalismin hengessä tehdä galluppia italialaisten omakuvasta suhteessa ulkomaihin. Nämä korruptiouutiset kun tuppaavat olemaan lähinnä peruskauraa ainakin Suomessa ja nähtävästi Briteissäkin. Kuinka paljon herran B:n vaikutus näkyykään maan kansalaisten itseymmärryksessä?

Ruotsista taas kuuluu kummia.

Puolet Pirate Bayn kavereita vastaan nostetuista syytteistä tiputettiin oikeudenkäynnin toisena päivänä.

Guardianista:

After being unable to prove in court that illegally distributed files had used The Pirate Bay site – despite clear markers in the files, which are labelled with the Pirate Bay name – the prosecution, representing a swathe of high-profile music and film companies including Warner Bros, MGM, Universal and EMI – had to abandon almost half the charges.

Hesarissa taas:

Syyttäjä Roswall sanoi myös, että huomenna esitettävä syyte tulisi koskemaan vain The Pirate Bayn käyttämän bittorrent-tekniikan osana käytettäviä torrent-tiedostoja.

Syyttäjän lausuntoa on ihmetelty tuoreeltaan. Oikeudenkäyntiä seuraava internet-aktivisti Oskar Swartz kommentoi asiaa blogissaan näin: "Jos ymmärsin oikein, syyte koskee nyt torrent-tiedostojen, ei tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen, saataville saattamista."

Asianajaja Samuelsson arvioi, että syyttäjä ei ole kunnolla ymmärtänyt The Pirate Bayn käyttämää bittorrent-tekniikkaa

Meillä on oikeasti kansainvälinen, suorastaan globaali ongelma teknologian kanssa. Suurin osa ihmisistä ei oikeasti tajua missä mennään. Tämä heijastuu vastaavasti erinäisissä asioissa, ei ainoastaan lataamisessa, vaan myös muualla kuten olemme saattaneet lukea Lex Nokian ja muiden osalta Suomessakin. Yhteiskunta on vastaavanlaisessa murroksessa kuin aikanaan työväenliikkeen noustessa 1800-luvulla. Yhtäkkiä totutut toimintamallit ja arvoasetelmat eivät vastaakaan (edes illusorisesti) arkitodellisuutta. Tällöin etenkin valtiollisten valtarakenteiden konservatiiviset rakenteet, lainsäädännöllinen viive etenkin, joutuvat koetukselle.

Voin suoraan todeta, ettei minulla ole oikein mitään hajua mihin suuntaan tässä oikein ollaan menossa, mutta elämmehän mielenkiintoisia aikoja.

Vapautta, vapautta

En ole tästä kauhistuksesta kirjoittanut. Ei ole tarvetta, sillä asiaa on varsin tyhjentävästi suomittu muualla ja toisaalla. Yhdyn kirjoittajan näkemyksiin täydellisesti. Totean vain, että Suvi Lindén on idiootti, jota ei pitäisi päästää mihinkään valtion edustustehtävään. Lex Nokia on oikeusvaltion irvikuva ja Kimmo Sasi on näkemyksissään todella pelottava tapaus. Teen nämä väitteet omalla nimelläni turvanani sanavapaus pystyyn kuolleesta perustuslaistamme. Mikäli se ei poliitikkoja miellytä, itkekää itsenne uneen.

12§

Sananvapaus ja julkisuus

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Harvinaisen selvää, eikö?

Kiva kun on kivaa. Minä pyydän teitä kanssaihmiseni, herätkää taistelemaan oikeuksienne puolesta, eduskunta ei sitä näköjään teidän puolestanne tee. Valta kuuluu kansalle, valta lähtee yksilöstä, ei virkamiehestä tai poliittisesta urabroilerista. He ovat vain meidän palvelijoitamme, ja jos eivät tätä ymmärrä...

Nyt on helmikuu. On aika helmikuun antimanifestin: Vapautta!

Halvalla lähtee: kansalaisoikeudet

Tämä kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran äänestää (jos äänestää):

Eduskunta on valmis rajoittamaan kansalaisten perusoikeuksia yritysten tietosuojan nimissä, vaikka oikeuden asiantuntijat pitävät lakia perustuslain vastaisena.

Me tarvitsemme tähän maahan perustuslakituomioistuimen, ja pian.

Kiitos M. taas tietojen keräämisestä!