Joulun viskivalinta: Amrut Indian Single Malt

Olen 30-vuotisjuhlieni kunniaksi saanut muutaman muunkin pullon hyvää juomaa, mutta onnekseni kukaan ei mennyt siitä missä Alkon aita on matalin, vaan lahjajuomat antoivat mahdollisuuden avartaa kokemuspiiriäni. Kiitos siitä teille, joille kiitos kuuluu!

Jokin aika sitten minulle selvisi, että Intialainen viskikulttuuri on kovassa kasvussa, tuskin yllättävää ottaen huomion maan muutenkin huomattavan muutoksen ja historian. Vuonna 1948 perustettu Amrut Distilleries Bangaloresta Etelä-Intian länsiosissa on ensimmäinen hyppäykseni tämän valtavan maan tarjontaan single malt -markkinoilla. Yrityksen nimi muuten tulee mytologiasta ja tarkoittaa astiaa, joka piti sisällään elämän eliksiiriä - viskin mytologian mukainen nimi, jos mikä siis.

Kyseessä on täysin intialainen, oman maan ohrasta ja Himalayan vedestä valmistettu viski ilman ikämainintaa. Viskiä ei ole kylmäfiltteröity, mutta juoma on varsin kuulasta. Amrut tuottaa myös peat-mainintaista viskiä, mutta se jääköön tulevaisuuden tavoitteeksi!

Viskin väri on vaalean kultainen, kirkas mutta elegantin kihertävä. Klassisen highland viskin tapainen voisi sanoa. Nenässä tuntuu alkuun häivähdyksen omainen tunkkainen talli, joka kuin haamun tavoin väistyy fenolien tieltä. Tuoksu on terävä, appelsiininen lakritsa. Jossain tallin ja lakritsan välissä on selvää toffeeta, mutta sen löytämiseen minä tarvitsin avuksi ammattilaislausuntoa juomasta, ei siis turhan ilmeistä.

Maku on varsin miellyttävä, täyteläinen ja koko suun täyttävä. Sopivasti puraisua, mutta silti samettista pehmeyttä ja suoranaista makeutta. Tasapainoinen single malt siis. Mieleeni juolahtaa ensialkuun, ehkä ajankohdan huomioon ottaen, pohjoismainen vierteinen perinneolut, tietenkin sillä varauksella, että tämä on täysin kuulas. Jälkimaku käy lakritsan ja hapanleivän kautta kuivenevaan jopa hieman karvaaseen tuntumaan nielussa.

Kokonaisuus on miellyttävä, ja hippasen yllättävä. Tämä on selvästi omalaatuinen viski. Samanlaiseen en ole aiemmin törmännyt, mutta täyteläisyydessään tämä on ehdottomasti hyvä nautiskelu ja seurustelujuoma. Ei turhan vaativa, muttei liian pehmeäkään. Viski on todellakin löytänyt hyvän kodin Intian mittavilta mailta. Kuka kehtaa enää sanoa, että hyvä single malt vaatii kolean kasvuympäristön?

Supo vastaan SK

Suomen kuvalehdestä (tai kuten sitä aika ajoin kuulee tituleerattavan kuivalehdestä) voi olla montaa mieltä. Tälläkin viikolla lehdessä hehkutettiin talvisodan muistomerkin puolesta vähintäänkin mielenkiintoiseen sävyyn. Yhden asian SK kuitenkin tässä maassa hoitaa, kun ketään muutakaan ei näytä kiinnostavan: sananvapauden rakkikoiran roolin valtiokoneiston edessä. Nyt tähtäimessä on taas varsinainen jymypotti: valtion salaisen poliisin puhdistaminen.

Viikko sitten (SK 47 26.11.2010) SK:n kannessa oli otsikko Mätä Supo - Tsaarinaikainen valvontavirasto kyttää ja kiusaa omia poliisejaan. Viikon pääartikkeli käsitteli muutamia Suojelupoliisin (tai kuten sitä aika ajoin kuulee tituleerattavan Ohranan) johdossa tapahtuneita vähintäänkin oudolta kuulostavia tapahtumia. Artikkelin seurauksena Supo on tänään julkaistujen uutisten mukaan kannellut SK:sta julkisen sanan neuvostoon. Lieneekö osuneen arkaan paikkaan, vai mitä?

Nähtävästi SK on osannut odottaa jotain tällaista reaktiota salaiselta poliisilta, sillä vastaus tuli (jo ennalta) heti seuraavassa numerossa (SK 48 3.12.2010), jossa päätoimittaja Tapani Ruokasen artikkeli Supo tarvitsee puhdistusta päättyy näin:

Eduskunnan tulee perustaa selvitysryhmä ja ottaa Suojelupoliisi valvontaansa. Suomessa on aloitettava samanlaiset julkiset kuulemismenettelyt, joita on nähty Yhdysvaltain kongressissa. On toteutettava Seppo Nevalan vanha ajatus: lakkautettava Suojelupoliisi ja siirrettävä sen toiminnat muun poliisilaitoksen piiriin.

Taustalla on se ajatus, että heikot sisäministerit ja valtion ylimmän johdon rampauttamat poliisiylijohtajat eivät kykene omavaltaisesti ja todella itsenäisesti toimivaa organisaatiota valvomaan. Kyseessä on SK:n mukaan siis jatkuva uhka (ja irvikuva jopa) yhteiskunnan avoimmuudelle ja oikeusvaltiolle.

Lehden aiemmin uutisoimiin (ja siis niistä valittamiinsa) asioihin Supo vastasi näin. Kiusaamista ei tapahdu järjestelmällisesti ja kaikki asiat on käsitelty. Ruokanen kuitenkin nosti taas kerran Alpo Rusin tapauksen esiin tänään. Näinköhän joudumme odottamaan 100 vuotta, ennen kuin totuus siitä selviää historiankirjoituksen normaalin toimintajärjestyksen myötä.

Sen sijaan, että kuluttaisimme aikaamme maahanmuuttopolitiikkaan, joka kuitenkin valtiomme taloudellisessa mittakaavassa on kovin pieni asia, vaikkakin raflaava sellainen, ehdotan, että ottaisimme tämän vaaliteemaksi. Onhan tässä kyse sananvapaudesta, viranomaistoiminnan valvonnasta, ja oikeusvaltion toimintaperiaatteista.

Tällä välin suosittelen lukijoilleni (mikäli jo ette sitä ole lukeneet) maamme salaisen poliisin historiaa: Ratakatu 12. Siitä saatte edes vähän perspektiiviä siihen, miksi Etsivää keskuspoliisia ja Valtiollista poliisia ei enää ole, ja miksi minä vihaan Urho Kaleva Kekkosta.