Olen 30-vuotisjuhlieni kunniaksi saanut muutaman muunkin pullon hyvää juomaa, mutta onnekseni kukaan ei mennyt siitä missä Alkon aita on matalin, vaan lahjajuomat antoivat mahdollisuuden avartaa kokemuspiiriäni. Kiitos siitä teille, joille kiitos kuuluu!
Jokin aika sitten minulle selvisi, että Intialainen viskikulttuuri on kovassa kasvussa, tuskin yllättävää ottaen huomion maan muutenkin huomattavan muutoksen ja historian. Vuonna 1948 perustettu Amrut Distilleries Bangaloresta Etelä-Intian länsiosissa on ensimmäinen hyppäykseni tämän valtavan maan tarjontaan single malt -markkinoilla. Yrityksen nimi muuten tulee mytologiasta ja tarkoittaa astiaa, joka piti sisällään elämän eliksiiriä - viskin mytologian mukainen nimi, jos mikä siis.
Kyseessä on täysin intialainen, oman maan ohrasta ja Himalayan vedestä valmistettu viski ilman ikämainintaa. Viskiä ei ole kylmäfiltteröity, mutta juoma on varsin kuulasta. Amrut tuottaa myös peat-mainintaista viskiä, mutta se jääköön tulevaisuuden tavoitteeksi!
Viskin väri on vaalean kultainen, kirkas mutta elegantin kihertävä. Klassisen highland viskin tapainen voisi sanoa. Nenässä tuntuu alkuun häivähdyksen omainen tunkkainen talli, joka kuin haamun tavoin väistyy fenolien tieltä. Tuoksu on terävä, appelsiininen lakritsa. Jossain tallin ja lakritsan välissä on selvää toffeeta, mutta sen löytämiseen minä tarvitsin avuksi ammattilaislausuntoa juomasta, ei siis turhan ilmeistä.
Maku on varsin miellyttävä, täyteläinen ja koko suun täyttävä. Sopivasti puraisua, mutta silti samettista pehmeyttä ja suoranaista makeutta. Tasapainoinen single malt siis. Mieleeni juolahtaa ensialkuun, ehkä ajankohdan huomioon ottaen, pohjoismainen vierteinen perinneolut, tietenkin sillä varauksella, että tämä on täysin kuulas. Jälkimaku käy lakritsan ja hapanleivän kautta kuivenevaan jopa hieman karvaaseen tuntumaan nielussa.
Kokonaisuus on miellyttävä, ja hippasen yllättävä. Tämä on selvästi omalaatuinen viski. Samanlaiseen en ole aiemmin törmännyt, mutta täyteläisyydessään tämä on ehdottomasti hyvä nautiskelu ja seurustelujuoma. Ei turhan vaativa, muttei liian pehmeäkään. Viski on todellakin löytänyt hyvän kodin Intian mittavilta mailta. Kuka kehtaa enää sanoa, että hyvä single malt vaatii kolean kasvuympäristön?
Epic: Payback at Bandar Setan
2 viikkoa sitten