Supo vastaan SK

Suomen kuvalehdestä (tai kuten sitä aika ajoin kuulee tituleerattavan kuivalehdestä) voi olla montaa mieltä. Tälläkin viikolla lehdessä hehkutettiin talvisodan muistomerkin puolesta vähintäänkin mielenkiintoiseen sävyyn. Yhden asian SK kuitenkin tässä maassa hoitaa, kun ketään muutakaan ei näytä kiinnostavan: sananvapauden rakkikoiran roolin valtiokoneiston edessä. Nyt tähtäimessä on taas varsinainen jymypotti: valtion salaisen poliisin puhdistaminen.

Viikko sitten (SK 47 26.11.2010) SK:n kannessa oli otsikko Mätä Supo - Tsaarinaikainen valvontavirasto kyttää ja kiusaa omia poliisejaan. Viikon pääartikkeli käsitteli muutamia Suojelupoliisin (tai kuten sitä aika ajoin kuulee tituleerattavan Ohranan) johdossa tapahtuneita vähintäänkin oudolta kuulostavia tapahtumia. Artikkelin seurauksena Supo on tänään julkaistujen uutisten mukaan kannellut SK:sta julkisen sanan neuvostoon. Lieneekö osuneen arkaan paikkaan, vai mitä?

Nähtävästi SK on osannut odottaa jotain tällaista reaktiota salaiselta poliisilta, sillä vastaus tuli (jo ennalta) heti seuraavassa numerossa (SK 48 3.12.2010), jossa päätoimittaja Tapani Ruokasen artikkeli Supo tarvitsee puhdistusta päättyy näin:

Eduskunnan tulee perustaa selvitysryhmä ja ottaa Suojelupoliisi valvontaansa. Suomessa on aloitettava samanlaiset julkiset kuulemismenettelyt, joita on nähty Yhdysvaltain kongressissa. On toteutettava Seppo Nevalan vanha ajatus: lakkautettava Suojelupoliisi ja siirrettävä sen toiminnat muun poliisilaitoksen piiriin.

Taustalla on se ajatus, että heikot sisäministerit ja valtion ylimmän johdon rampauttamat poliisiylijohtajat eivät kykene omavaltaisesti ja todella itsenäisesti toimivaa organisaatiota valvomaan. Kyseessä on SK:n mukaan siis jatkuva uhka (ja irvikuva jopa) yhteiskunnan avoimmuudelle ja oikeusvaltiolle.

Lehden aiemmin uutisoimiin (ja siis niistä valittamiinsa) asioihin Supo vastasi näin. Kiusaamista ei tapahdu järjestelmällisesti ja kaikki asiat on käsitelty. Ruokanen kuitenkin nosti taas kerran Alpo Rusin tapauksen esiin tänään. Näinköhän joudumme odottamaan 100 vuotta, ennen kuin totuus siitä selviää historiankirjoituksen normaalin toimintajärjestyksen myötä.

Sen sijaan, että kuluttaisimme aikaamme maahanmuuttopolitiikkaan, joka kuitenkin valtiomme taloudellisessa mittakaavassa on kovin pieni asia, vaikkakin raflaava sellainen, ehdotan, että ottaisimme tämän vaaliteemaksi. Onhan tässä kyse sananvapaudesta, viranomaistoiminnan valvonnasta, ja oikeusvaltion toimintaperiaatteista.

Tällä välin suosittelen lukijoilleni (mikäli jo ette sitä ole lukeneet) maamme salaisen poliisin historiaa: Ratakatu 12. Siitä saatte edes vähän perspektiiviä siihen, miksi Etsivää keskuspoliisia ja Valtiollista poliisia ei enää ole, ja miksi minä vihaan Urho Kaleva Kekkosta.