FY Unitedin ennakkotiedote: Blast Surf – The Surf Blast ilmestyy elokuussa!

Lokakuussa välähti. Taisin kuunnella jotain vanhaa metallia, saattoi jopa olla Immortalia. Joka tapauksessa jostain syystä päässäni alkoi pyöriä sanapari blast surf.

Musiikissa surf tietenkin tarkoittaa ensisijaisesti 1960-luvun alun instrumentaalirockia etupäässä Kaliforniasta. Kaikki tietenkin tuntevat Dick Dalen, mutta vastaavaa kamaa surffilaudalla tai ilman tehtiin muuallakin. Suomessa oli tiukka rautalankavillitys, jossa kaikki kynnelle kykenevät kollit olivat tuolloin mukana. Ominaista surf-rockille oli kitarapainotteisuus, kuulaus, jousikaiku ja kova meno.

Blast tulee tietenkin blast beatista, jonka isä lienee Napalm Deathin Mick Harris, joskin monia muitakin vaikuttajia löytyy. Kyseessä on tyyli soittaa rumpuja tasatahtiin (alunperin siis) ihan tuhottoman nopeasti. Suomessa hyvä esimerkki blastin käytöstä löytyy Impaled Nazarenen levyiltä. Nuorena sitä kutsuttiinkin tiedon puutteessa impaled-kompiksi. Blastit ovat käytössä monissa, joskaan eivät kaikissa hevin "tyylilajeissa" 1980-luvulta lähtien.

Minulla pyöri siis päässä kaksi rock-musiikin ääripään musikologista termiä, josita oli tarkoitus saada soppa aikaiseksi. Päädyin suoraan termiin blast surf, missä jälkimmäinen termi on vakiintuneen tavan mukaisesti määrittävä (hard rock, roots blues, industrial house yms.). Oli siis äänitettävä surf-musiikkia, blastilla. Siispä tuumasta toimeen...

Olin hiljattain hankkinut Libraries of the Extreme: Blasts & Fills MIDI-paketin Superior Drummer -rumpukoneeseeni. Ja sen avulla sain Dirk Verbeurenin paukuttamat blastit ja fillit avukseni rumpujen ohjelmointiin. Kitarat ja bassot päätin tietenkin hoitaa itse, mutta blastaamisen tuntevat ymmärtänevät, ettei meikäläisestä ole sellaiseen paukuttamiseen – ehkä joskus vielä oikean rumpalin kanssa!

Koska rummut olivat täysin virtuaaliset, päätin toteuttaa koko hankkeen ilman perinteisiä vahvistimia. Kaikki instrumentit nauhoitettiin suoraan konsoliin ja niiden äänen käsittelyyn käytettiin pelkästään efektiplugareita. Tämä oli hankkeen perusidea. Vaikka kyseessä siis oli rock-musiikki, halusin tehdä sen elektronisen musiikin viitekehyksessä ja sen keinoja hyödyntäen, yksin ilman muita osallisia.

Ensimmäinen kappale, Millenium Surf Blast, syntyi oikeastaan idean tuoman innostuksen lämmössä ilman sen kummempia mietintöjä jo tuolloin lokakuussa. Tähän koko hanke olisi jäänyt, mutta kaiken kiireen keskellä ajatus tästä "uudesta musiikkityylistä" kiehtoi. Ensinnäkin kappaleet olivat parhaimmillaan hyvin lyhyitä. Niissä ei ollut laulua ja kitaraa sai vinguttaa sen, minkä jaksoi. Homma siis nojasi omiin vahvuuksiini ja vältti aiempien hankkeideni sudenkuopat.

Joulukuussa, lähihistorian katastrofaalisimman viikonloppuni jälkeen syntyi koko hankkeen tulevaisuutta määrittänyt kappale, In the Valley of Steel and Thunder. Tiesin heti, että tässä oli intro albumille. Kipaleessa yhdistyivät kovin erilaiset musiikilliset vaikutteet luonnollisesti maalaten mielikuvamaiseman sellaisesta yhteiskunnasta, jossa death metal ja surf rock olisivat sinut toistensa kanssa. Yhtyeen nimi ei siis voisi olla muuta kuin Blast Surf. Samalla oli selvä, että kappaleita piti tehdä lisää – koko levyllinen – ja levyn nimeksi mikäs muukaan kuin The Surf Blast.

Kevään mittaan kappaleita alkoi putoilla yksi, kaksi kuussa. Odottelin aina inspiraatiota, ja kun sellainen tuli, laitoin laulun narulle. Kesän korvalla tajusin, että kokonaisuus alkoi muodostua, joten keskityin täydentämään kokonaisuutta. Tässä aivan viime metreillä nauhoitin pari lainakappaletta, yhden oman suosikkini ja yhden sisäpiirivitsin (arvatkaapa kumpi on kampi). Kun sitten sain vielä loppukaneetin kasaan, olin lopussa ja onnellinen.

Levy täytyy vielä miksata ajatuksella, hioa ja viimeistellä, mutta se tuskin vienee paljoakaan aikaa. Kansikin on jo valmis:

Kuvan on ottanut ystäväni Juha viime kesänä toisen ystävämme mökillä ja siinä yhdistyvät mielestäni kaikki tämän hankkeen olennaiset piirteet. Tämä taitaa itse asiassa olla yksi parhaista minusta koskaan otetuista kuvista! Kiitos Juha.

Levy julkaistaan ilmaiseksi streamattavaksi nettiin mm. GrooveShark-palveluun, mutta se tulee myös olemaan saatavilla cd-tasoisena halukkaille kansineen kaikkineen, kunhan keksin miten. Levyjulkkaribileet pidetään kansikuvanottopaikalla poikaporukalla, mutta eipä siitä sen enempää...

Levyllä on siis 11 raitaa:

Blast Surf – The Surf Blast (FY United 2011)

1. In the Valley of Steel and Thunder

2. It Ain't What I Want

3. Blastin' and Surfin'

4. Sailing to Kvenland

5. Millenium Surf Blast

6. The Winter's Storms Gone

7. While My Guitar Gently Weeps

8. Walking Down the Ninth

9. Atoms for Peace/Thermonuclear Future

10. The Crying Man

11. From the Valley of Steel and Thunder... a Slight Relapse

(raita 7. Harrison, muut Sahari)

Kuten kaikki tuotteeni tähän asti, tästäkään ei oteta mitään maksua vapaassa käytössä ja sitä saa levittää näin vapaasti. Mahdollisesta kaupallisesta käytöstä on keskusteltava erikseen.

Surf Rock and Roll Blast Metal Music for Life!

Tavoitteeni satulassa

Päätin keväällä, että ennen Touria olisi 1000 kilometria täynnä. En aivan onnistunut tässä tavoitteessani, sillä eilen ammattilaisten startatessa minulla oli täynnä 975. Tänään kuitenkin korjasin tilanteen ja ylitin tavoitemäärän, päivän myöhässä. Tasainen lenkkeily on saanut aikaan sen, että 80 kilsaa on taas mennyt kahdessa päivässä kuin heittämällä. Toinen tonni on siis ehdottomasti vedettävä ennen vuoden loppua, ehkä jopa 1,5.

Toimistotöissä on pakko ajatella myös fyysistä kuntoa, ja tämä on ensisijaisesti juuri sitä. Täytyy tosin todeta, että netistä ovat löytyneet mitä parhaimmat apuvälineet itsensä haastamiseen. Ystävien tsemppi on ollut Heia Heiassa mitä arvokkainta! Kännykästä on voinut seurata ja arvioida omia suorituksia Endomondon avulla. Näin on ollut helppoa ja hauskaa asettaa itselleen haasteita ja tavoitteita.

Hyötyliikunta on hauskaa, mutta pian sitä jaksaa lähteä ihan vain lenkillekin!

Tour de France 2011 - ennakko

On taas suuren kierroksen aika. Kuka pukee Pariisissa keltaisen paidan päälleen? Kuka on vuorten kuningas? Mikä aika kellotetaan Alpe-d'Huezin mutkissa? Käyttääkö Contador dopingia? Tämä kaikki saattaa selvitä – seuraavien kolmen viikon aikana!

Olen nykyisin täysin sinut kestävyysurheilun dopingin kanssa. Koko järjestelmä on hölmö ja kaksinaismoralistinen, ja urheilijat ovat puun ja kuoren välissä. En itseasiassa oleta kenenkään huipun olevan täysin puhdas. Tämä ei kuitenkaan estä minua nauttimasta tästäkään lajista.

3430 ja 1/2 kilometria puhdasta tuskaa – siihen vaaditaan muutakin kuin erythropoietiniinia. Siihen vaaditaan taktiikkaa, taitoa, kestävyyttä ja ennen kaikkea päättäväisyyttä. Ja tämän takia vietän itsekin niin paljon kuin suinkin ehdin aikaani satulassa! Eläköön pyöräily!

Sitten itse asiaan:

Tour de France - reitti 2011

Täytyy sanoa, että tänä vuonna ovat kisan järjestäjät päättäneet jättää ratkaisut aivan viime kilometreille. Reitti lähtee Loiren laaksosta kohti Bretagnea ja kaartaa sitten kohti keskiylänköä, missä päästään jo mäkien makuun toisella viikolla. Täältä pyöritetään kohti Pyreneitä, missä odottavat legendaariset Paun ja Lourdesin tiet. Silti pahimmat huiput jätetään tällä kertaa väliin, sillä tänä vuonna juhlistetaan Alppien assassiinin, legendojen legendan, Ranskan Kari Grandin Col du Calibierin 100-vuotisjuhlaa tourilla.

Viimeinen viikko on aivan sairas, tai siis sairaan legendaarinen! Rhônen rannoilta kiivetään Gapin kaupunkiin Mansen solan kautta. Sieltä tie johtaa Italiaan Pineroloon. Vuoret ovat vielä pieniä, mutta niitä on paljon. Mutta 21. heinäkuuta pankki räjähtää. 200 kilometriä, kolme vuorta, ja millaisia vuoria!

Col Agnel (2744 m) ensimmäistä kertaa Italian puolelta.

Col d'Izoard (2360 m) välipalana ja

Calibier Serre-Chevalier (2645 m) maalina

Nousua yli 4500 metriä, ensimmäisellä huipulla korkeimman huipun palkinto ja hyvät mahdollisuudet iskeä irti kilpailijoista. Tämä on pakko nähdä!

Mutta kauhea makea ei lopu Calibierille. Ei vaisinkaan! Heti seuraavana päivänä lähdetään Modanesta kilometrin korkeudesta uudestaan kohti Calibierin synkkää muotoa. Reitti on vuosien varrelta kovin tuttu. Col du Télégraphe – Col du Calibier - Alpe-d'Huez. Klassikko!

Täällä jos missä ratkaistaan tämän vuoden tourin voitto. Mutta jos epäilyksille jää sijaa, niin niitä voi hälventää seuraavan, ja toiseksi viimeisen kisapäivän henkilökohtaisessa aika-ajossa Grenoblen keskustan ja sen itäisen naapurihuipun Chamroussen maisemissa. Sitten homma pakettiin, paketti TGV:n ja Pariisiin...

Tour de France - osallistujat

Alberto "huonoa lihaa" Contador ajaa numerolla 001. Hänen tallinsa, tanskalainen Saxo Bank Sungard kantaa selvästi ennakkosuosikin manttelia. Ja kovia jätkiä joukossa onkin: Contadorin luottopakit Jesus Hernandez ja Daniel Navarro, Richie Porte, agentit 006 ja 007 Chris Anker Sørensen ja Niki Sørensen. Kovaa täynnä koko ryhmä.

Edellisestä joukkueesta omaan, kotimaansa heitä varten luotuun ryhmään, hypänneet Andy ja Franck Schleck löytyvät tänä vuonna Team Leopard-Trekistä. Mukana taas heidän vakioajajiaan ja muutenkin maailmanluokan kilpapyöräilijöitä: hallitseva olympiavoittaja ja nelinkertainen maailmanmestari Fabian Cancellara, Maxime Monfort, Stuart O´Grady ja Jens Voigt. Huh huh!

Näiden suurimpien suosikkien rinnalla tähän leikkiin lähtee joukko kovia veteraaneja, joilla on mahdollisuus vaikka mihin, kunhan kunto sattuu kohdalleen: Alexandre Vinokourov Astanasta, Thor Hushovd, Tyler Farrar, Ryder Hesjedal, David Millar ja David Zabriskie Garmin Cervelosta, vai olisiko nyt Janez Brajkovicin vuoro Radioshackista. Tänä vuonna on myös neljä täyttä maatallia: tietenkin Euskatel Euskati Baskimaasta, ranskalaiset Europcar ja Saur-Sojasun, sekä isovenäläisen miehityksen Vladimir Karpetsin taaksen kerännyt Katjusha. Kapteeneiden joukosta löytyvät sellaisetkin nimet kuin David Arroyo, Ivan Basso, Nicolas Roche, Bradley Wiggins, Sylvain Chavanel, Sandy Casar, Cadel Evans, Mark Cavendish ja Damiano Cunego – kyllä lähtee, vai lähteekö?

Oma arvaukseni?

No, sanon, että Alberto kykenee aniharvinaiseen tuplaan Giro-Tour, ellei sorru dopingiin. Tai siis jää siitä kiinni. Peripenkkiurheilijan tapaan minä kuitenkin kannatan nuorta ja nälkäistä.

Vive Andy!