lauantai 17. syyskuuta 2011

Yleistä kyvyttömyyttä elokuvatallenteissa

Kerron pienen tarinan tosielämästä varoitukseksi ja valistukseksi kaikille, joilla on PS3 ja jotka katsovat bluray-elokuvia...

Ostin bluray-elokuvan kaupasta. Olen joskus aikanaan vuokrannut saman elokuvan videovuokraamosta. Elokuvan on julkaissut Universal. Elokuvan katsominen edellytti tällä kertaa kuitenkin ns. nörttipisteitä.

Ensin kuitenkin hyvät asiat: sen sijaan, että minulle olisi näytetty "älä ole piraatti" -video alkuun elokuvan, jonka olen ostanut laillisesti, kiitos PS3:n internetyhteyden, minulle sanottiinkin kiitos. Se oli huomaavaista ja kohteliasta. Päästäkseni kuitenkin tähän asti, minun täytyi kikkailla.

Katsokaas. Blurayt saattavat tallentaa soittimelle, jossa on kovalevy kuten pleikkarissa, metadatatiedoston. Miksi, en tiedä, mutta näin tapahtuu. Kun sitten yritin käynnistää elokuvan, se tunnisti laitteeltani oikeannimisen metadatatiedoston ja yritti avata sitä. Koska tiedosto oli kuitenkin vuokraamoversion luoma, homma lopahti – uskokaa pois – Loading-ruutuun.

Ei mennyt mihinkään se.

Olisi saattanut jäädä leffa katsomatta, mutta muistin lopulta, että hei tämähän on joskus vuokrattu vuotta tai kahta sitten. Ei kun PS3:n videotiedon työkalu, tai mikä ikinä sen idioottimainen nimi onkin, käyttöön ja sieltähän nämä metatiedostot paljastuivat. No epäillen syypäätä poistin kyseisen elokuvan metatiedoston ja yritin uudemman kerran käynnistää itse toiston. Kas kummaa, kun levy pyörähti käyntiin kuin ei mitään.

Vuokraamo- ja kauppaversioilla oli näköjään samanniminen metatiedosto, joka ei kuitenkaan oikeuksiltaan tai tiesmiltään sopinutkaan luoden jumin. Se, että näin voi käydä on tietenkin idiotismia tiedoston luonnissa, mutta minun pisteeni eivät riitä tunnistamaan sen syyllistä. Onneksi ratkaisu on varsin helppo.

Tässä on kuitenkin jonkinmoinen pohdinnan paikka akselilla Universal – Sony, että mites näitä hommia oikein hoidetaan...

Nyt tiedätte, ja osannette ongelmankin ratkaista. Ja eikun katsomaan leffaa!

Ei kommentteja: