torstai 3. syyskuuta 2009

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on jo useaan otteeseen osoittanut olevansa avoimen, lakiin nojautuvan yhteiskunnan vihollinen. Mikäli teillä on mitään epäilystä tämän herran näkemyksistä, tässä uusin esimerkki:
Jos Italian pääministeri Silvio Berlusconi saisi päättää, suurta valtaa käyttävän EU-komission toiminnasta kertoisi julkisuuteen vain kaksi miestä.

Berlusconi sanoi tiistaina Gdanskissa, että Italia ei aio enää hyväksyä sitä, että EU-komission jäsenet ja heidän tiedottajansa antavat lausuntoja.

Italialaisjohtajan mielestä komission asioista – eli EU-kansalaisten elämään vaikuttavista linjauksista – kertominen pitää keskittää sen puheenjohtajalle (nyt José Manuel Barrosolle) ja hänen tiedottajalleen. Muut 26 komissaaria ja heidän tiedottajaansa eivät saisi puhua toimittajille.

Jos näin ei tapahdu, Italia aikoo rampauttaa EU:n huippukokoukset, Berlusconi uhkasi.

Purkauksen taustalla on EU:n Italialle lähettämä tiedustelu siitä, mitä tapahtui Italian takaisin Libyaan käännyttämälle 70 siirtolaisen laivalle.

Eräs komission tiedottaja oli kommentoinut tapausta tavanomaiseen tapaan italialaistoimittajille, mikä oli suututtanut Berlusconin.

Berlusconista Italian oppositio hyötyy komission "avoimesta" tiedotuskäytännöstä.
Ihanko oikeasti, Silvio?

Ei kommentteja: