Paras tv-ohjelma, ikinä

Jim näyttää Anthony Bourdainin No Reservations -matkailu/ruokaohjelmaa arki-iltaisin. Sitä kannattaa katsoa. Valitettavasti, jos ette jo niin tee, missasitte tältä kertaa sarjan toistaiseksi legendaarisimman jakson. Bourdain nimittäin päätti lähteä John Watersin ja The Wiren perässä Baltimoreen. Paikallista, edellisestäkin tuttua ruokaa ovat jaksossa esittelemässä oikeat Jay Landsman ja Snoop. legendaarista!

Audi: myöhempien aikojen bemari?

(Varoitus: mikäli omistat audin tai olet joskus sellaisen hankkimista harkinnut, saattaa tämä kirjoitus aiheuttaa sinulle mielipahaa. Mikäli näin käy on se omaa syytäsi, ja sinun tulisi mennä itseesi ja pyytää avo-/vaimoltasi/tyttöystävältäsi/äidiltäsi/tyttäreltäsi/tai muulta arkisin kohtaamaltasi naiselta anteeksi, ihan vain varmuuden vuoksi.)

...

Sunnuntaina satoi vettä, ja Kehä I oli kovin utuinen illan alkaessa hämärtyä. Olimme matkalla Espoosta kohti kotoista Kymenlaaksoa. Farmariauton takapenkillä veljenpojat olivat jo rauhoittuneet matkalle pienen joskin tavanomaisen nahistelun jälkeen. Kälyni ajoi varovasti, sillä heidän autonsa tuulilasin sulat jättivät pieniä vesivanoja jälkeensä muuttaen näkymän harmaaksi moskaksi. Silti hän piti yllä lain edellyttämää nopeutta.

Tiesimme, että pian meidän tulisi ryhmittyä vasemmanpuoleiselle kaistalle Lahdenväylälle kääntymistä varten. Koska kumpikaan meistä ei ollut poikkeuksellisen kokenut tämän tieosuuden kulkija, päätti kälyni vaihtaa vasemmalle kaistalle riittävän aikaisin, tuottaisihan sakkokierros Itäkeskuksen kautta lisää ajomatkaa pimenevässä sunnuntain illassa. Tämä oli selvästi virhe.

Kellon lähestyessä viittä (talviaikaa) olimme selvästi väärällä kaistalla väärällä nopeudella. Kuljettajat takanamme halajivat selvästi hekin tien päältä pois, sillä niin innokkaasti he tieliikennelaista piittaamatta kaasuttivat oikeaa kaistaa ohitsemme noina epävarmoina Itä-Helsingin kilometreinä jossain länteen Lahdenväylästä. Nopeimmat suorastaan liukuivat ohitsemme saiteisen udun jälkeen jättäen kuin rata-audot ikään.

Osasin tietenkin odottaa sitä, mutta silti tuntui kovin absurdilta, kun auton syöksyessä ohitsemme saatoin lähes aina katsoa silmästä silmään tämän kuljettajaa, joka oikeamielisessa tyrmistyksessään etsi syytä eteensä asetetulle hidasteelle. Näinhän hän menetti ne tärkeät sekunnit kotitelevision ääressä, joiden ajan Mikko Hirvonen kamppaili Walesin mutaisilla teillä elämästä ja kuolemasta. No, jotain hän koki kuitenkin menettävänsä, sillä ohitettuaan meidät hän (tarkoitan tällä oikeastaan heistä jokaista) kuin mielenosoituksellisesti antoi moottorin vinkua nopeuden taas noustessa sadan kilometrin tuntivauhtiin.

Henkilökohtainen suosikkini oli se yksin saabillaan liikkeellä ollut herra, joka näin ennalta-arvattavasti kääntyi tarkastamaan kuljettajaamme, mutta kohtasikin minut Dead Moon -lippalakissani ja mustaan huppariin sonnustautuneena tuijottamassa suoraan hänen sieluunsa. Se nopeus, jolla tämän sunnuntai-Schumacherin katse kääntyi hänen omalle kaistalleen on todellakin verrattavissa Shelly-Ann Fraserin ilmiöimäisiin reflekseihin mondolla.

Kaksi näistä likelti tusinasta autoilijasta ei kuitenkaan tyytynyt katsomaan, heidän oikeuksiaan, että pelkkä ohitusmulkaisu ei sitä oikeamielistä vihaa pois polttaisi. Ei, nämä miehet (kyllä, minä tarkistin) tekivät sen kuuluisan oman johtopäätöksen, ja löivät toistuvasti pitkiä päälle takanamme, ja varmuuden vuoksi vielä pisteeksi i:n päälle kunnon torven töräyksen meitä ohittaessaan. Molemmilla kerroilla me noudatimme niitä ohjeita, joita tämän tieosuuden suunnitelleet insinöörit olivat suuressa viisaudessaan katsoneet tarpeellisiksi noudattaa. Ajoimme meille asetetulla nopeudella vähintäänkin haastavissa olosuhteissa.

Miksi sitten nämä kaksi satasen sankaria sitten poikkesivat muista mulkoilijoista? Arvatkaapa huviksenne, minkä merkkistä kiesiä molemmat ohjastivat.

iTunes Is Broken: Apple Fix It Again

iTunes kadotti sitten 40 % musiikistani. Kiva.

Tämä roska on todellinen maanvaiva, mutta minkäs teet.

Masentavaa.

F Y Studiot: Sysikuun äänityssessiot, osa 4

No niin,

Olen viimeinkin toipunut viikonlopusta ja sitä seuranneesta työrutistuksesta sen verran, että on aika dokumentoida loppuun Sysikuu-sessioiden tapahtumat. Kun jätin sinut viimeksi, hyvä lukijani, olin juuri saanut paikat järjestykseen yhtyettä varten.

Perjantaina hippasen ennen iltaseitsemää ensimmäinen joukkio, rumpali ja soolokitaristi sekä toinen pelinjohtajista, saapuivat Mussaloon. Olimme ennakkoon määrittäneet tehtävänjaon siten, että kun osa porukasta kävi kaupassa, rumpali tuli suoraan säätämään soittimiaan. Olin nimittäin ennakoinut, että perjantain virittelystä ja säätämisestä noin. 95 % menisi rumpujen asettamiseen ja mikittämiseen. Olin arvannut oikein.

Paikka oli valmiina tuvan kaakonpuoleisessa nurkassa. Olin tämän valinnut osittain käytännönsyistä, mutta myös välttääkseni lähes neliömäisen, suorakaiteen muotoisen tilan keskellä syntyvää laatikkomaista ääntä. Valinta oli onnistunut. Siinä me sitten säädimme rumpuja ja mikkiständejä. Basarin mikittäminen osoittautui kaikkein haastavimmaksi. Rummun sisällä ollut pehmuste oli hippasen liian iso, joten etukalvo oli otettava pois ja pehmuste vaihdettava pienempään. Näin ääni saatiin rock-mittoihin. Virvelille laitettiin kaksi mikkiä, mikä alustavasti (en ole vielä pahemmin säätänyt saundeja) osoittautui hyödylliseksi miksaamisen kannalta. Tomit olivat selvästi helppoja tapauksia, varsinkin kun rumpalilla oli pikkutomeille oma erillinen ständi, mikä eristi ne basarista, eikä luottomikkini, AKG C1000S taaskaan pettänyt minua. Heitin mikin hihatin ylle mahdollisimman kauas virvelistä lautasten keskustan ja reunan puoliväliin ja signaali oli heti miellyttävän tuhti ja rokkaava. Overheadit olivat etukäteen herättäneet pelkoa, sillä ne olivat kaikkien lähteiden mukaan kaikkein haastavimmat koko setissä.

Kyllähän ne muusikot siinä vähän naureskelivat epäuskoisen oloisina, kun vedin viisimetrisen rullamitan peliin ja aloin mittailla mikeille paikkaa. Tämä oli kuitenkin tarpeen. Ensinnäkin piti ottaa huomioon overheadien suhde rumpujen "keskilinjaan". Toisin sanoen tarkoituksena on saada virveli ja basari saundaamaan siltä, kuin olisivat keskellä. No tämähän on illuusio, sillä virvelihän ei ole suoraan basarin takana vaan vähän sivussa. Sitten oli saatava viis lautasta (kaksi crashia, splash, china ja ride) kahdella mikillä sopivasti talteen. Tulihan sinne raidalle aimo tujaus haitsuakin, mutta mikä parasta rumpalilla oli sen verran laadukkaat pellit, että homma oli lopulta todella helppoa. Käytin minä siinä vähän psykologiaakin, katsokaas rumpaleilla on tapana paukuttaa lautasia vähän liiankin kovaa. Tämän minä sitten mainitsin ennen kuin alettiin nauhoittaa, ja rumpali soittikin koko setin sopivalla voimakkuudella.

Lisää rumpujen nauhoittamisesta muuten täällä, täällä ja täällä.

Kitarat ja bassot vedettiin suoraan narulle DI-boksien läpi. Basson kieliä piti vähän nostaa, mutta muuten homma oli vähän liiankin helppoa. Itse äänityksiä varten olin lainannut velipojalta toisen mikserin, johon vedin rumpusaundit suoraan ja näin sain rumpalille selkeän monitorimiksin. Toinen mikseri meni basistille, jolle hoidettiin Marshall Major -mallinnuksen avulla oikein miehekäs mörinä. Kitaristit vetivät sessioissa vahvistimien läpi, joilla siis kuulivat itsensä rumpujen yli. Tämä kaikki sitten nauhoitettiin tilamikillä melko keskeltä huonetta (tämänkin saundi näyttäisi onnistuneen kohtuullisen hyvin). Tein lähes jokaiseen biisiin rumpalia varten click trackin kevyellä rumpusyntsalla. Tämä toimi hyvin, ja aionkin vastedes käyttää tätä menetelmää kaikkialla ja aina...

Pidimme hyvää tahtia. Ensimmäiseen biisiin tosin meni viisi ottoa, mutta tämän jälkeen homma alkoi lutviutua ja useimmat kappaleet saatiin toisella otolla narulle. Yhtyeen livekokemus näkyikin todella hyvin, sillä kun he pääsivät vauhtiin homma potki huolella. Kun sitten kävin raitoja läpi, saatoin todeta muun muassa, että basisti oli todella tiukasti kiinni biitissä. Kun sitten iltapäivään mennessä olivat yhteisotot purkissa, oli aika purkaa rummut ja aloittaa laulujen nauhoitus. Samalla nauhoitimme kitaristeiltä uusia ottoja DI:llä.

Laulajan dynaamisen tyylin vangitsemiseksi päätin nauhoittaa kaiken kolmella mikillä, noin ihan varmuuden vuoksi. Lähimikkinä käytin Shuren SM58:a pop-filtterin takana. Tämän taakse sopivan ilmavalle etäisyydelle laitoin Røden putkimikin ja tilasaundia tallentamaan noin metrin päähän toisen isokalvoisen, NT1:n. Lauluja otettiin muutama otto purkkiin ja samalla saatiin lisää kitaraa sunnuntaita varten.

Ajatuksena oli ollut sunnuntaina nauhoitella vähän overdubbeja, yhtä sun toista. Sessiot olivat kuitenkin menneet vauhdikkaasti ja hyvänolon tunne valtasi porukan lauantaina saunan tienoilla. Tästä seurasi sitten se luonnollinen palautus, ja jo iltayöstä saatoin todeta, että huomenna ei ainakaan lauluja nauhoitettaisi. Tämä jäi näin jälkikäteen vähän itseäni jäytämään, mutta toisaalta olennaiset jutut olivat nauhalla ja hallussa. Ryhdyin siinä sitten sunnuntaiaamuna hiomaan DI-kitaroita kuntoon re-ämppäystä varten. Olin nimittäin poistanut uuden lelun, jonka avulla nämä DI-saundit hoidettiin takaisin styrkkareihin ja näin narulle. Homma toimikin kuin väärä raha Viipurin torilla.

Muuta ei sitten ehdittykään sunnuntaina tehdä. Materiaalia kertyi kaiken kaikkiaan 12 gigatavua, biisejä todellakin ne viisi ja hyvää fiilistä sitäkin enemmän. Ja kunhan pääsen miksailemaan matskua, tarina jatkuu.

F Y Studiot: Sysikuun äänityssessiot, osa 3

No niin,

Viime yönä tein tuon aiemmin postitetun listan perusteella rasituskokeen laitteistolle. Kiinnitin kaiken kaikkeen ja ajoin nauhoituksia testaten tasoja, johtoja ja tietokoneen ja kovalevyn toleransseja.

Ensialkuun on hyvä todeta, että rajat eivät tulleet vastaan, vaan moniraitanauhoitus onnistui asianmukaisesti. Niin muuten, refenrenssisignaalina mikkejä varten oli stereoista tuutannut Rotten Soundin debyytti Under Pressure. Oli hauskaa...

Testasin tosiaankin samalla kaikki liitännät ja johdot. Yksi lainamikkipiuha oli romuna, mikä aiheutti alkuun sydämentykytyksiä, sillä se oli kiinni basarimikissä, jota ilman olisi saattanut tulla suru puseroon. No siitä selvittiin johdonvaihdolla. Myös yksi balansoitu linjapiuha oli sanonut hyllylläni maatessaan sopimuksensa irti.

Näitä suurempi haaste (ja osoitus tuottajan tyhmyydestä) tuli vastaan, kun aloitin ADAT:n synkronoinnin. Kuten tietänettekin jo, ADAT Lightpipe kantaa signaalin seassa sekvenssisignaalia masterlaitteelta slavelaitteille. Äänikortissani on poikkeuksellisen laadukas sisäinen kello, minkä takia haluan tietenkin sitä käyttää digitaalilaitteiden tahdittamiseen jitterin ja roskan eliminoimiseksi. No mitä en ollut tietenkään loppuun asti ajatellut oli se, että ADAT kuljettaa piuhaa pitkin signaalia vain yhteen suuntaan, joka nyt yhdellä johdolla oli ADAT-etuasteesta äänikorttiin (ei päin vastoin). Ei onnistunut, ja testit tein Presonuksen kellon kanssa.

Näinpä tänään piti taas käydä häiritsemässä luottopakkiani Samia Soitinmestassa. Onneksi olivat ostaneet useamman piuhan varastoon. Nyt homman pitäisi siis onnistua.

Tänään aamulla laittelinkin sitten tupaa järjestykseen. Vielä pitää hakea mattoja ja tehdä kaikenlaista, mutta viimeistään kuudelta pitäisi rumpalin koputella ovelle. Sitten alkaa se todelinen säätö.

F Y Studiot: Sysikuun äänityssessiot, osa 2

Sysikuun kanssa olen päättänyt toteuttaa yhden tuottajan unelmistani. Laitetaan koko bändi samaan tilaan soittimineen kaikkineen ja nauhoitetaan. Toisin sanoen tarkoituksena on äänittää oikeat rummut, kitarat ja basso samalla. Sen verran aion fuskata, että kitarat ja basso nauhoitetaan DI:n kautta konsoliin, mistä ne voidaan uudelleenvahvistaa Radialin eläimellistä X-Amp -pedaalia käyttämällä samassa tilassa. Näin vältytään bleediltä rumpumikkeihin mutta saadaan otot kerralla purkkiin ja tunnelma pysymään.

Alustava nauhoituslista on seuraava (niille, joita kiinnostaa, eli lukijoistani ehkä yhtä, mutta kuitenkin):

Äänikortin kautta (RME fireface 800)
In 1 (Instrument): Basso DI (basson signaali splitataan Morleyn ABY-boksilla ennen tätä)
In 2 (Line): Basso PodXT:n läpi (tätä signaalia käytetään monitoreissa)
In 3 (Line): Kitara Pod 2.0 ehkä, en tiedä vielä
In 4 -In 6 (Line): toistaiseksi vapaana
In 7 (Mic): Rummut Overhead L (Shure PG 81)
In 8 (Mic): Rummut Overhead R (Shure PG 81)
In 9 (Mic): Rummut Snare yläkalvo (Shure SM58 / PG 57 / Beta 58A saundista riippuen)
In 10 (Mic): Rummut Snare alakalvo / laulufiilistely (Shure SM58 / PG 57 / Beta 58A ylijäävä)

Äänikorttiin ADAT Lightpipen kautta Presonus Digimax FS:stä
In 13 (Mic): Rummut Hihat (AKG C1000S)
In 14 (Mic): Tilamikki (Røde NT1000) / laulufiilistely (Shure SM58 / PG 57 / Beta 58A ylijäävä)
In 15 (Mic): Kitara A DI (Behringer DI-boksi)
In 16 (Mic): Kitara B DI (Behringer DI-boksi)
In 17 (Mic): Rummut kick (Shure PG 52)
In 18 (Mic): Rummut Tom 10" (Shure PG 56)
In 19 (Mic): Rummut Tom 12" (Shure PG 56)
In 20 (Mic): Rummut Tom 14" (Shure PG 56)

Repikää siitä!

Lisää seuraa, pian.

F Y Studiot: Sysikuun äänityssessiot, osa 1

Nyt on viimeinkin musiikkisessioiden aika. Helsinkiläisen Sysikuu-yhtyeen kanssa on jo jonkin aikaa puuhattu aikaa äänityssessioille F Y:n Kotkan tupastudioon. Lokakuun 9.-11. varattiin näin jo kauan sitten kesällä. Pitkään ajatus sitten muhi, mutta nyt se on noussut kuin feeniks ja palaa kirkkaana. Seuraavien postien tarkoituksena on dokumentoida F Y:n saagan uusinta, kunniakasta vaihetta soveliaalla tarkkuudella. Ensin kuitenkin vähän historiaa sitä tuntemattomille, tai vain kertaukseksi.

Vuonna 1996 perustimme ystävieni Kallen ja Tuomaan kanssa bändin, joka kovin lyhyen aikaa kantoi nimeä Zirakzigil. Pian halusimme kuitenkin äänittää musiikkiamme, joten vaihdoimme nimemme Third Summer:ksi ja menimme Tapiolan lukion musiikkiluokan studioon nauhoittamaan analogisella 12-raitanauhurilla. Tuottajamme ja äänittäjämme oli legendaarinen opiskelijatoverimme ja kaverimme Jussi Uosukainen. Tuloksena oli neljän laulun mittainen Teardrops-demo. Mikäli omistatte originaalin valkoisen kasettikopion, on se todella poikkeuksellista ja harvinaista. Äänenlaatu - ja ainakin omalta osaltani myös soitanta ja mölinä, sillä soitin rumpuja, kitaraa, syntetisaattoria ja lauloin - oli kovin kurja ja tulos jossain määrin pettymys.

Third Summer teki kuitenkin toisenkin demon. Neljän laulun pituinen Trinity nauhoitettiin Toisen opiskelijatoverimme, legendaarisen Antti Rehtijärven, isän kotistudiossa Espoon Mankkaalla ADAT-nauhurilla digitaalisesti. Tällä kertaa mukana oli tiukasti tempoa yllä pitänyt Ismo Tahti. Äänenlaatu oli huomattavasti edellistä debyyttiämme parempi, joskin oma lauluni oli edelleen kohtuuttoman huonoa ja Metal zonen ja Marshall Valvestaten läpi ajettu kitara näin jälkiviisaasti sanottuna aika karseata surinaa.

Lyhyesti sanottuna minulle jäi paljon hampaan koloon näistä ensimmäisistä kokeiluista "studiossa". Aikaa oli todella vähän, ja lopputulos oli ihan jonkun muun käsissä kuin omissani. Onneksi ajat olivat dylanilaisittain muuttumassa. Tietokonepohjainen studio teki kovasti läpimurtoaan. Sellaisen halusin siis minäkin. Vuonna 1999 hankin pelit ja rensselit: tietokoneen, äänikortin (jonka mukana tuli Logic sekvensseriohjelman halpisversio), mikserin ja mikin. Pian mukaan tuli myös uuden, vasta läpimurtoaan tekevän digitaalivahvistinmallinninyrityksen, Line6:n maailman mullistanut Pod (ei tosin tuo 2.0 vaan se alkuperäinen).

Tein vuonna 2000 uudessa kotistudiossani sooloprojektin Archon: Prayers of a Godless Man. Nimeään taas muuttanut yhtyeemme Nine Hues of Dark nauhoitti pikaisesti kokonaista yhdeksän laulua käsittäneen Made Me and Left -demon. Tätä tuotosta seurasivat suurinpiirtein saman porukan (ja vierailleiden tähtien kuten MC Red Pepperin) tuotokset: Reconciliation / Siege: The Zeppelin Sessions / Henry Miller Experience (2000); Brighton Beach: Tonite (2001) ja Think (2003); sekä Clockwork Overkill: The Fragments (2005). Jälkimmäiset nauhoitettiin samalla roinalla, mutta uudelle sekvensseriohjelmalle basistimme kotona. Niin minä asuin pihan toisella puolella, joten hetkellisesti kotistudio oli "naapurin kotistudio".

Unelmani paremmasta studiosta eli kuitenkin koko ajan omaa elämäänsä. Hankin tarvikkeita pikkuhiljaa, kun tilanne antoi myöten. Sitten Tuomas lähti Ranskaan, minä muutin Kotkaan ja Kalle meni naimisiin.

Kaikkien näiden suurten ja pienempien elämänmuutosten keskellä siirryin käyttämään mäkkiä, koska alusta asti käyttämäni sekvensseri Logic oli siirtynyt Applen onnelliseen tuoteperheeseen. Hankin sitten Merikeskus Vellamon näyttelytyömaalla uhraamillani ylityörahoilla uuden äänikortin (mistä kerroinkin jo viime vuonna) ja Logic Pro -ohjelman uuden version. Sitten hoidin itselleni Ismon seuraajan, upean Superior Drummer -ohjelman. Mutta arvatkaapa mitä? Minullapa oli enää vähän aikaa tehdä musaa, ja kaverit olivat kaukana.

Ja näin olemmekin nykytilanteessa. Olen tekemässä kovasti paluuta vapaa-ajan muusikkona, mutta tätäkin enemmän vapaana tuottajana. Jänittää, hyvällä tavalla tosin.

Raaka ja epätavallinen

Yhdysvalloista lienee useimmille tuttu käsite raa'asta ja epätavallisesta epätavallisesta rankaisusta (eli cruel and unusual punishment). Perinteisesti tässä on tietenkin ollut kyse erinäisestä kidutuksesta, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tällainen rankaisumenettely pitäisi pystyä hahmottamaan myös psyykkisellä tavalla. Tällöin me täällä koti-Suomessa taas epäonnistumme täysin luokattomasti. Miksi? Siksi.

Miten juridinen prosessi voi muka kestää näin kauan?