Norjalaiset, nuo popin uudet ruotsalaiset - Maria Mena

En juuri nyt jaksa ottaa vakavia asioita esille, sillä tulos olisi parhaimmillaankin vain puolittainen. Siksi käytän tämän hetken kehumalla hienoa musiikkia.

Kehuin tuossa hiljan uutta norjalaista yhtyettä, Donkeyboyta. Koska olen luukuttanut heitä aika paljon, päätti Spotify tarjota Artists you may like... -osiossaan vähän lisää Norjan meininkiä, tarkemmin ottaen Maria Menaa.

Hänhän lienee tuttu musiikkimediasta useimmille, sillä onhan tällä Oslolaislaulajalla tältä vuosikymmeneltä jo neljä julkaistua levyä ja muutamat hitit ovat pyörineet taajaan musiikkikanavilla (ehkä myös radiossa, mutta sitä en kuuntele).

Nyt taas osa miettii, että on se Aaro tollut ihan hulluksi ja mökkihöperöksi, kun se kunnon äijämeiningin sijaan kuuntelee vaan kevyttä teinipoppia. No, olette ehkä oikeassa höperyydestä, mutta väärässä musiikista (oli makunne millainen tahansa). Menan kappaleet ovat hyvin kasattuja, vahvasti akustispainotteisia ja näin nykylistatrendin vastaisia melodisuudessaan ja hallitussa minimalismissaan. Toisin sanoen hyvää kamaa.

Mikä minuun vetosi jo ensikosketukselta Menassa, oli hänen herkkä välitön äänensä, ja kuulkaapa! Ne listahitit eivät tuo puoliakaan hänen taidoistaan esiin, sillä sen verran hienosti hän laulaa. Kun tuottajatkaan eivät ole täysin onnistuneet pilaamaan lauluääntä liialla studiotekniikalla (kompurat, exciterit, eq:t ja muut vakiovarusteet, en nyt puhu edes digitaalisesta äänenkorkeuden korjailusta), on tätä varsin kiva kuunnella illan hämärtyessä ja auringon painuessa Mussalon taa.

Tajusin Menan tuotantoon tutustuessani myös sen, mikä useimmissa "musadiggareissa" minua on pitkään hämännyt. Kun kuuntelee kaikkea, on vaikea kuunnella mitään kunnolla, ja tällöin artistien ja yhtyeiden tuotannot kaventuvat listener's digest -tasoisiksi best of -kuvauksiksi. Teen tätä nimittäin itsekin, mutta ehkä ei pitäisi. Kun ei anna mahdollisuutta niille muille lauluille, ei oikeasti löydä yllättäviä asioita. Spotify onkin tämän takia niin tolkuttoman hieno keksintö, sillä se antaa minulle mahdollisuuden tutustua niin monen monituiseen musiikkiin kovin helposti.

Kun vain saisi tuettua artistia megalevy-yhtiöiden sijaan (ei siksi, että ne olisivat pahoja, vaan siksi, että ne ovat tylsähköjä). Kuka lähtee kanssani katsomaan Maria Menaa tai Donkeyboyta, ku tulevat seuraavan kerran Suomeen?

Ilmastotabu

HS: Väestönkasvu uhkaa ympäristöä

Niin. Kun koko ilmastonmuutos on yhä demagogien hampaissa, ja ns. ilmastoskeptikkoja löytyy joka toisesta niemestä ja notkosta, on käsittääkseni täysin mahdotonta, että puhuttaisiin ihmislähtöisten muutostekijöiden vaikutuksesta avoimesti. Silläkin uhalla, että perheelliset tuttavani vetävät huolella herneen nenäänsä, haluan puhua ihmiseläimen kollektiivisen ympäristövaikutuksen ongelmista.

Mietitäänpä niitä haittoja: lihakarja, liikenne, hiilivoimalat, kulutus, omakotitalot (etenkin huonosti eristetyt tai ilmastoidut). Mitä yhteistä näillä tekijöillä oikeasti on? No ainakin se, että niitä kaikkia käyttävät ihmiset, me kaikki 6,8 miljardia. Suomalaiset ovat tässä joukossa jo sitten varsin kyseenalaisessa seurassa muiden jälkiteollisten hyvinvointiyhteiskuntien rinnalla pahimpina resurssisyöppöinä, eikä asemaamme auta sekään, että täällä pohjan perukoilla on pakko tuottaa lämpöäkin.

Oma ilmastojalanjälkeni on valtava, vaikka olen tietoisesti vähentänyt mm. lihan kulutusta, matkustan pääsääntöisesti pyörällä, jalan tai julkisilla, sekä muutenkin harkitsen kulutustani. Asun maatilalla, yksin ja tämä on omastakin mielestäni älytöntä. Se vain on kätevää.

Yhtä asiaa en kuitenkaan ole tehnyt, nimittäin hankkinut lapsia. Kuten viittaamassani Hesarin artikkelissa samanmielinen lobbari, Optimum Population Trustin johtaja Roger Martin toteaa, "Jokainen uusi ihminen on uusi hiilen päästäjä – varsinkin rikkaissa maissa – ja uusi ilmastonmuutoksen uhri – varsinkin köyhissä maissa". Masentavaa.

Vastapuolella on kuitenkin ihan päteviä argumentteja. Ensinnäkään en näe, että minulla olisi mitään oikeutta mennä sanomaan yhtään kenellekään, ettei tämä saa hankkia lapsia. Lapset ovat nykyisellään perusoikeus kaikkialla paitsi Kiinan kansantasavallassa. Minä en ehdotakaan tuon mallin mukaisia dystopisia rajoitteita, vaan heitän seuraavan teidän naamallenne:

Miettikää vakavasti lasten hankkimista myös ekologisesti. Ja jos hankitte enemmän kuin yhden, muuttakaa muuten toimintaanne kansalaisina, kuluttajina ja ihmisinä. Opettakaa lapsillenne oikeat arvot, sillä muuten he ovat huolella lirissä, kun vuonna 2050 ihmisiä on ehkä jopa 11 miljardia maapallolla.

Musiikin merkityksellisyydestä

Näin hiljattain televisiossa norjalaisen Donkeyboy-yhtyeen ensilevyn Caught in a Life singlen Ambitions uudemman videon. Kyseessä on suuren suosion kotimaassaan saanut nuorehko pop-yhtye, jota voisi omassa viitekehyksessään kutsua uudeksi A-Haksi. Niin herrathan ovat lämpänneet edeltäjiään.

Musiikillisesti tämä yhtye kuuluu mielestäni suoraan Turkulaisen The Crash -yhtyeen kanssa kategoriaan. Kepeän haikeita, discobiitin vauhdittamia poplauluja, laulajan kimeän vaniljainen falsetti harmonioin, sekä klassisen kasareita koukkuja. Toisin sanoen juuri niitä piirteitä, joita minä joko inhoan tai joihin minä ihastun. Mitään välimuotoa ei ole, vaan tällainen tavara joko jättää kylmäksi tai vie mukanaan.

Kuten saatatte arvata, tällä kertaa musiikki kolahti oikein huolella. Voisi sanoa, että olen itsekin vähän huolestunut, sillä The Crash, joka todella on lähin viite mielestäni tälle kamalle, ei todellakaan ole minulle koskaan kunnolla pudonnut. Miksi siis donkkarit nyt Norjasta sitten?

Selkeät kasarivaikutteet on syytä tunnustaa heti ensialkuun. Tällä tarkoitan melodisuutta, äänimaiseman kuulautta, syntetisaattorivetoisuutta, sekä suoranaista sentimentaalisuutta. Levyn hitti Ambitions on selvästi vedonnut monenlaisiin musiikin kuluttajiin, mutta minua siinä puhutteli kaikessa popkeveydessäänkin Linnea Dalen kauniisti tulkitsema kertosäe:

And if somebody's going to make it
then this somebody ought to be you
And I keep telling my reflection
Ambitions are already starting to fade

Ehkä nämä nuoret norjalaiset eivät laulua tehdessään arvanneet, että heidän musiikkinsa istuisi vanhemman sukupolven kasarinostalgiaan ja kolmekymppisten elämän vakiintumisen aiheuttamaan hämmennykseen. Tiedä häntä.

Kaikille, jotka nauttivat A-Han Take on Me -hitistä, miksei muustakin kasaripopista, suosittelen tätä Norjan poptulokasta. Toimii.

Tee ympäristöteko; jätä tonnikala syömättä

Dohan neuvotteluissa oli hiljan käsittelyssä sinievätonnikalan pyyntikieltoasia. Kieltoa ajoi Monaco. Sinievätonnikala jakautuu kahteen lajiin (Atlantin eli pohjoinen ja eteläinen kaikilla eteläisillä valtamerialueilla). Molemmat on kansainvälinen luonnonsuojeluliitto määritellyt äärimmäisen uhanalaisiksi.

Japanissa juuri tämä tonnikala on mitä suurinta herkkua, suorastaan kansallinen pakkomielle. Näinpä on tuskin suuri yllätys kenellekään, että Japani lobbasi tehokkaasti tonnikalan pyyntikieltoa vastaan. Äänestystulos olikin näin 68 vastaan, 20 puolesta ja 30 tyhjää.

Japani on yksi merkittävimmistä maista globaalissa talousjärjestelmässä, eikä sitä helposti lähdetä puukottelemaan jonkun kalan takia, kunhan nyt edes lopettaisivat delfiinien ja valaiden tappamisen.

Suomessa sinievätonnikalaa ei kaupasta tai sushiravintolasta saa, sillä Japanilaiset maksavat itsensä kipeiksi tätä herkkua haaliessaan. Suomessa kuitenkin tarjoillaan tonnikalaa monessa muodossa (sashimista hiutaleisiin). Useimmat tonnikalalajit ovat kuitenkin vaarantuneita (joskaan eivät yhtä pahoin kuin sinievät). Tavallinen tallaaja ei paljoa ärhentelevälle sushimahdille maailman toisella puolella voi, mutta jotain kuitenkin:

Minä lopetan tonnikalan käytön sen kaikissa muodoissa kokonaan. Tämä on mielestäni ainoa kohtuullinen toimenpide, ja jos te teette samoin, ehkä nämä lajit voidaan vielä pelastaa.

Artikkeli aiheesta myös Helsingin sanomissa.