perjantai 26. maaliskuuta 2010

Ilmastotabu

HS: Väestönkasvu uhkaa ympäristöä

Niin. Kun koko ilmastonmuutos on yhä demagogien hampaissa, ja ns. ilmastoskeptikkoja löytyy joka toisesta niemestä ja notkosta, on käsittääkseni täysin mahdotonta, että puhuttaisiin ihmislähtöisten muutostekijöiden vaikutuksesta avoimesti. Silläkin uhalla, että perheelliset tuttavani vetävät huolella herneen nenäänsä, haluan puhua ihmiseläimen kollektiivisen ympäristövaikutuksen ongelmista.

Mietitäänpä niitä haittoja: lihakarja, liikenne, hiilivoimalat, kulutus, omakotitalot (etenkin huonosti eristetyt tai ilmastoidut). Mitä yhteistä näillä tekijöillä oikeasti on? No ainakin se, että niitä kaikkia käyttävät ihmiset, me kaikki 6,8 miljardia. Suomalaiset ovat tässä joukossa jo sitten varsin kyseenalaisessa seurassa muiden jälkiteollisten hyvinvointiyhteiskuntien rinnalla pahimpina resurssisyöppöinä, eikä asemaamme auta sekään, että täällä pohjan perukoilla on pakko tuottaa lämpöäkin.

Oma ilmastojalanjälkeni on valtava, vaikka olen tietoisesti vähentänyt mm. lihan kulutusta, matkustan pääsääntöisesti pyörällä, jalan tai julkisilla, sekä muutenkin harkitsen kulutustani. Asun maatilalla, yksin ja tämä on omastakin mielestäni älytöntä. Se vain on kätevää.

Yhtä asiaa en kuitenkaan ole tehnyt, nimittäin hankkinut lapsia. Kuten viittaamassani Hesarin artikkelissa samanmielinen lobbari, Optimum Population Trustin johtaja Roger Martin toteaa, "Jokainen uusi ihminen on uusi hiilen päästäjä – varsinkin rikkaissa maissa – ja uusi ilmastonmuutoksen uhri – varsinkin köyhissä maissa". Masentavaa.

Vastapuolella on kuitenkin ihan päteviä argumentteja. Ensinnäkään en näe, että minulla olisi mitään oikeutta mennä sanomaan yhtään kenellekään, ettei tämä saa hankkia lapsia. Lapset ovat nykyisellään perusoikeus kaikkialla paitsi Kiinan kansantasavallassa. Minä en ehdotakaan tuon mallin mukaisia dystopisia rajoitteita, vaan heitän seuraavan teidän naamallenne:

Miettikää vakavasti lasten hankkimista myös ekologisesti. Ja jos hankitte enemmän kuin yhden, muuttakaa muuten toimintaanne kansalaisina, kuluttajina ja ihmisinä. Opettakaa lapsillenne oikeat arvot, sillä muuten he ovat huolella lirissä, kun vuonna 2050 ihmisiä on ehkä jopa 11 miljardia maapallolla.

Ei kommentteja: