Musiikin merkityksellisyydestä

Näin hiljattain televisiossa norjalaisen Donkeyboy-yhtyeen ensilevyn Caught in a Life singlen Ambitions uudemman videon. Kyseessä on suuren suosion kotimaassaan saanut nuorehko pop-yhtye, jota voisi omassa viitekehyksessään kutsua uudeksi A-Haksi. Niin herrathan ovat lämpänneet edeltäjiään.

Musiikillisesti tämä yhtye kuuluu mielestäni suoraan Turkulaisen The Crash -yhtyeen kanssa kategoriaan. Kepeän haikeita, discobiitin vauhdittamia poplauluja, laulajan kimeän vaniljainen falsetti harmonioin, sekä klassisen kasareita koukkuja. Toisin sanoen juuri niitä piirteitä, joita minä joko inhoan tai joihin minä ihastun. Mitään välimuotoa ei ole, vaan tällainen tavara joko jättää kylmäksi tai vie mukanaan.

Kuten saatatte arvata, tällä kertaa musiikki kolahti oikein huolella. Voisi sanoa, että olen itsekin vähän huolestunut, sillä The Crash, joka todella on lähin viite mielestäni tälle kamalle, ei todellakaan ole minulle koskaan kunnolla pudonnut. Miksi siis donkkarit nyt Norjasta sitten?

Selkeät kasarivaikutteet on syytä tunnustaa heti ensialkuun. Tällä tarkoitan melodisuutta, äänimaiseman kuulautta, syntetisaattorivetoisuutta, sekä suoranaista sentimentaalisuutta. Levyn hitti Ambitions on selvästi vedonnut monenlaisiin musiikin kuluttajiin, mutta minua siinä puhutteli kaikessa popkeveydessäänkin Linnea Dalen kauniisti tulkitsema kertosäe:

And if somebody's going to make it
then this somebody ought to be you
And I keep telling my reflection
Ambitions are already starting to fade

Ehkä nämä nuoret norjalaiset eivät laulua tehdessään arvanneet, että heidän musiikkinsa istuisi vanhemman sukupolven kasarinostalgiaan ja kolmekymppisten elämän vakiintumisen aiheuttamaan hämmennykseen. Tiedä häntä.

Kaikille, jotka nauttivat A-Han Take on Me -hitistä, miksei muustakin kasaripopista, suosittelen tätä Norjan poptulokasta. Toimii.