Sinustako omakotiasuja?

Arvostatko tilavaa asumista? Haluatko omaa rauhaa ja ison pihan, jossa kasvattaa vaikka omenoita? Haja-asutusalueella lähellä luontoa? Historiallinen maalaistalo, isot piharakennukset varastoksi, puuhatilaksi tai jopa kesävieraita varten? Kuulostaako hyvältä?

Mietipä toisenkin kerran...

Oletko kätevä käsistäsi? Luonnistuvatko puutyöt, ikkunankorjaus, putkityöt? Vesipohjan eristäminen harrastuksena ja lakisääteinen viemäriremontti Itämeren hyväksi? Neljänneshehtaarin nurmenleikkuu kahdesti viikossa parisuhdeterapiaan, risusavotta kahdesti vuodessa ja lämmityspuuta viisi kuutiota?

Niin,

Olen nyt vuodesta 2008 asunut äitini suvun perintömailla, 1850-luvulla rakennetussa maalaistalossa, perifennomaanisen idyllin keskellä ja olen jotakuinkin kurkkua myöten täynnä omakotiasumisen ihanuutta. Miksi?

Toissavuonna satoi – paljon. Syksyllä vesieristeet pettivät, viemäri tukkeutui ja kellari täyttyi harmaavedestä. Mikäli et tiedä mitä se on, niin salli minun kertoa. Kaikki vessasta ja tiskialtaasta alas vetämäsi päätyy kaupungissa viemäriverkkoon ja lopulta vedenpuhdistamolle, missä alan ammattilaiset käsittelevät nestemäiset jätteesi (ja ne muutamat kiinteätkin) asiantuntevasti ja mikä parasta näkymättömissä ja eritoten nenäsi ulottumattomissa. Täällä se menee toisin. Nämä samat jätökset päätyvät maahan kaivettuun sammioon ikkunani edessä, missä ne hajoavat löyhkääväksi mustan harmaaksi liuokseksi.

Olet todella elänyt vasta kun olet saanut kahlata nilkkaa myöten omassa "jäämistössäsi" nenääsi pidellen ja vaurioita arvioiden.

No tähänhän homma ei jäänyt. Ostettuani tänä talvena jo 1000 litraa värjättyä dieseliä (siis kevyttä polttoöljyä) ajattelin, että tällä mennään talven selän yli. Väärin! Eilen illalla havaitsin talon kylmenneen huomattavasti, eikä ihme, sillä tankki ammotti tyhjyyttään, minkä selvittämiseen tosin tarvittiin reissu läheiselle huoltoasemalle, sillä tuohon kuusikymmentäluvun säiliöön ei ole mitään mitta- tai peilausmahdollisuutta ole asennettu. Jep.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi samanaikaisesti vesiputki talomme liitännän vieressä oli roudan raihnaistamana sanonut työsopimuksensa irti. Juuri nyt vesilaitoksen herrat ovat linjan kimpussa ja minä vältän lisäharmaaveden tuotantoa. Tämä oli muuten toinen kerta, kun näin käy minun aikanani.

Tämä on väliaikainen ratkaisu, ja kun jotain tällaista käy, sitä muistaa miksi. Tosiasiassa omakotiasumisessa on paljon ihania puolia, mutta on siinä niitä vähemmän mairitteleviakin. Tämä on hyvä muistaa, etenkin kun metsästää sitä oman kodin unelmaa.

Omani on keskellä kaupunkia kerrostalossa.

Wisconsin Head Trip - poliittisen diskurssin tulevaisuus?

what's wrong

don't you sing dong ding dong

push it the phoney

hook it up and ride away

motion

can't you feel the motion

you can see right through me

we connect

you're a part of me

(Static-X: Wisconsin Death Trip)

Paul Krugman nostaa viikonlopun editoriaalissaan NYT:ssa esiin mielenkiintoisen, joskin vallan pelottavan trendin poliittisessa keskustelussa: asiaton lokakampanja hiljaisuuden savuverhona.

Ympäristöhistoriantutkimuksen perustajiin lukeutuva William Cronon on ryhtynyt poliittiseksi ja perustanut oman blogin Scholar as Citizen. Kuten viitekehyksestä saattaakin jo arvata, Cronon on liberaali ja hänen kiistakumppanikseen on päätynyt Wisconsinin republikaaninen puolue.

Cronon on blogissaan hiljattain julkaissut kirjoituksen republikaanisen puolueen sfäärissä toimivan lobbausryhmän toimista ultrakonservatiivisen lainsäädännön läpiviemiseksi osavaltion tasolla. Cronon esittää, että osavaltion kuvernööri (rep.) on tätä toimintaa tukiessaan erehtynyt paikallisesta naapuruuden ja kunnioituksen hengestä.

Puolue laukoi takaisin ja esitti Wisconsinin yliopistolle vaatimuksen julkistaa kaikki Crononin sähköpostit, joissa käsitellään ko. aihetta ja siihen liittyviä toimijoita. Cronon julkaisi aiheesta oman vastavetonsa, jossa hän avaa näkökulmaansa tämän julkistamisvaatimuksen taustoihin.

Krugman kirjoittaa samasta aiheesta mielipidekirjoituksessaan näin:

If this action strikes you as no big deal, you’re missing the point. The hard right — which these days is more or less synonymous with the Republican Party — has a modus operandi when it comes to scholars expressing views it dislikes: never mind the substance, go for the smear. And that demand for copies of e-mails is obviously motivated by no more than a hope that it will provide something, anything, that can be used to subject Mr. Cronon to the usual treatment.

Selvä vastakkainasettelu maan "oikeiston" ja "vasemmiston" välillä on ilmeinen.

Cronon on vanha kettu, eikä käytä työpostiaan osavaltionyliopistossa yksityisiin tarkoituksiin (ettehän te vaan, hyvät lukijani?), mutta kyse on suuremmasta ja meille suomalaisillekin tutusta ongelmasta. Jos joku sanoo sinusta pahaa, hän ei voi tietenkään sanoa mistään sinuun liittyvistä asioista mitään fiksua, koska oli sinulle ilkeä!

Suomessakin on alettu puhua isänmaallisuudesta valtapolitiikassa. Poliittiset vastustajat leimataan ilkeiksi ja pahoiksi (ali-)ihmisiksi, natsi- ja kotiryssäkortit vedetään hihasta, eikä oikeaa kriittistä keskustelua käydä edes nimeksi. Kuulostaako tutulta?

Ajatellaanpa nyt väliin vähän arkisemmin. Useimmat meistä varmaan tuntevat jonkun ylimielisen kusipään, joka on aina korjaamassa ja ojentamassa, sanoimme mitä tahansa. Tällaiset besserwisserit ovat totta, mutta se ei tarkoita, etteikö heillä olisi aina jostain asiasta jotain merkityksellistä sanottavaa. Jos tietoliikenneinsinööri kertoo minulle kännykkäteknologian ongelmista, yritän kuunnella, sillä saatan oppia jotain. Jos sama janteri mollaa humanisteja, vaikkei selvästi ymmärrä meitä alkuunkaan, taas tuskin kuuntelen. Jos kaverin puheista 90 % on ensin mainittua ja 10 % jälkimmäistä kuuntelu kannattaa, jos taas on päinvastoin, saattaa oppiminen jäädä vähemmälle, koska kukapa haluaisi kuunnella v-mäistä mollausta.

Kun yhteiskunnan varoja kuitenkin käytetään ihmisten kouluttamiseen, olisi mielestäni kohtuullista, että heidän asiantuntijamielipiteitään myös hyödynnettäisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asiantuntijoiden pitäisi etääntyä akateemisen puolueettomuuden norsunluutorniin. Meistä jokainen kykenee saavuttamaan asiantuntijuuden jossain ja meillä kaikilla on oikeus poliittisuuteen. Se on yhteiskuntamme oletettu ideaalitila (tai mielestäni poliittisesti sanoen pitäisi ainakin olla).

Crononin tapauksen kaltainen sonnankaivaminen ja asian vierestä mouhaaminen saattaa tosiaankin hiljentää apurahojen varassa ahertavat akateemikot ja pragmaattiset perheelliset puurtaja-asiantuntijat, mutta samalla se näivettää poliittisen elämämme poterohipaksi, jossa kukaan ei enää voita.

Kun sitten katsomme poliittisten "johtajiemme" piikittelevän toisiaan veronmaksajan ajalla Valtakunnan mediassa ilman mitään sisältöä ja vailla alkeellisimpia ehdotuksia yhteiskunnallisen prosessimme tulevaisuudesta, voimme todeta tämän junan jo menneen - lienevät kiskotkin jo kaupatun mediapopulistien puuhapäivän kannatusyhdistyksen kirpputorilla. Kun nyt olemme sidoksissa edustukselliseen ddemokratiaan, tulee meidän edustettujen vaatia parempaa halukkailta edustajiltamme. Ei viiden minuutin keskustelua sosiaaliturvan tulevaisuudesta (tai mistä tahansa oikeasta haasteesta) uutisten alla, ei sala-ammuntaa kannatusyhdistyksistä, ei perusteetonta populismia kymmenen sanan määrämitalla, eikä pelottelua ja rähmäisiä puhekieltoja.

Nämä ovat minun vaaliteesini - en ole ehdolla, enkä edes aio olla myöhemminkään. Pystyttekö täyttämään vaatimukseni? Ääni olisi tarjolla aikuisen oikealle ehdokkaalle. Toistaiseksi kovin hiljaista, ja tyhjä lappu menossa demokratiamme arkkuun!

Joo, niin varmaan

Koitan avata mht-tiedostoa. Nettisivustot vakuuttavat, että kyseessä ei ole vitsi tai mikkisoftan ilkeämielinen ansa, vaan ihan oikea standardi. Saan silti tyhjää tai epämääräistä koodia, eli ei onnistu.

Ei siinä mitään, tämähän on ihan normaalia.

Mikä kuitenkin saa minut raivon partaalle on tämä: tiedoston avaaminen, vaikka sitä klikkaamalla tarjoaa Wordia käytettäväksi (mikä sekään ei muuten toimi), eikä tämä mitään, mutta kun sitten koitan sulkea ohjelman näytölle ilmestyy pienimuotoinen ikkuna:

Word tallentaa kohdetta Normal.dotm

Kyseessä on oletuspohja, jota ohjelma pitää yllä automaattisesti, halusi tai ei. Ainoa ongelma tässä on se, että avasin tiedoston, joka ei selvästi ole Normal.dotm vaan jotain ihan muuta. Eli, miksi ihmeessä aivan toisen tiedoston avaaminen ja muokkaaminen vaikuttaa oletustiedostoon?

Ja se vaikuttaa, tämän tiedoston avaaminen muutti minun oletusnäkymääni toisenlaiseksi. Voittaja! Paras piirre ikinä! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Mansikkakakkua!

Kiitos taas kerran, kun yllätitte minut hyödyttömillä toiminnoillanne...

Hirvieläinten elollisuudesta

Erinomainen kirjoitus blogissa Esoteerinen maantiede ja periferiaterapia. Kannattaa lukea!

Merihistoriaa!

Valtakunnalliset merihistorian päivät pidetään 17.-20.3. Uudessakaupungissa. Ohjelma ja tietoa täällä!

Tämän vuoden aiheena on merenkulku toisen maailmansodan jälkeen, ja paikalla on todellisia alan heavy-hittereitä: keynoten pitää professori Lewis R. Fischer, muita puhujia ovat mm. emeritusprofessorit Peter N. Davies ja Yrjö Kaukiainen. Seminaari alkaa kansainvälisellä osuudella ja jatkuu viikonlopun yli perinteisemmillä päivien aiheilla.

Luvassa tiukkaa merihistoriaa koko kontillinen!

Tee musiikkia ammattilaisten tavoin?

Tämä tarttui erinomaiselta tuotantofoorumilta Logic Pro Help mukaan:

Jim Pavloff rakentaa Prodigyn Smack My Bitch Up:n Ableton Livessä uudestaan.

Legendaarista!

Erkin kitara ja julkkisesineiden tarve

Huomattava osa yhdysvaltalaisista liittää Hitlerin villapaitaan sen omistajan pahuutta, näin ainakin anekdotaalisesti puhtaasti muistin varalta. Muutenkin olemme varsin tietoisia tunnetuille ihmisille kuuluneiden esineiden merkityksellisyydestä. Näitä nykypäivän pyhäinjäännöksiä kerätään, myydään ja ostetaan, esitellään ravintoloissa ja museoissa. Miksi?

Alkuun pieni tunnustus, minullakin on omat julkkismemorabiliani. Ehkä tärkein artifaktini on Ian Andersonin settilista taannoiselta Jethro Tullin keikalta, skannattuna täällä. En siis itsekään ole immuuni tälle tunteelle, vaikka minusta Hitlerin villapaita onkin vain villapaita. Tutkijat ovat kuitenkin tulleet avuksemme.

Eric Claptonin kitaroita ja vahvistimia myytiin nimittäin eilen New Yorkissa Bonhamin huutokaupassa. Huutokauppakohteita oli 138 ja niistä saatiin 2.15 miljoonaa dollaria. Claptonin uran helmi, yksi maailman kuuluisimmista kitaroista, Blackie tosin on myyty jo 2004, lähes miljoonalla dollarilla.

NYT kertoo aiheesta artikkelissaan Urge to Own That Clapton Guitar Is Contagious, Scientists Find.

Mikä siis saa meidät (siis ne meistä, joilla on fyffeä) keräämään? Tutkijoiden mukaan tärkein tekijä tällaisten esineiden arvostuksessa on julkkistartunta (celebrity contagion), joka periytyy heidän mukaansa muinaisista maagishenkisistä artifaktikulteista, toisin sanoen ns. pyhäinjäännöksistä.

Erityistä tässä on se, että positiiviset julkkikset lisäävät arvoa esineille enemmän kuin negatiiviset: Claptonin kitara on näin helpommin lähestyttävä artifakti kuin Hitlerin paita (paitsi siis jos on Wagneria kuunteleva kolmannen valtakunnan fani). Samalla ne esineet, joita ko. henkilö on oikeasti koskenut vaikuttavat psykologisesti merkittävimmiltä ja näin arvokkaammilta, kuin ne, joissa kosketustä ei ole tai on vähän. Tällöin kitara, jota ko. julkkis on hinkannut huolella, tehnyt sillä "ihmeitä", kuten legendaarisia levytyksiä, on selvästi tärkeä ja arvokas. Kuulostaako tutulta?

Claptonin miljoonan dollarin Blackien Fender-replikat maksavat vaihtelevasti tuhansista kymmeniin tuhansiin dollareihin (riippuen replikan tarkkuudesta). Vähäisempi, mutta merkittävä tekijä tässä on ns. yhdenmukaisuuden laki (law of similarity). Jotain autenttisuutta välittyy siis replikoihin. Näin jopa nytkin myynnissä olevissa Clapton-stratoissa on jotain "maagista", joka sallii kallimman hinnan maksamisen.

Keräilijät voivat rationalisoida toimintaansa, puhua kannattavista sijoituksista ja muista, mutta ko. tutkimuksen mukaan nämä ovat toissijaisia, jopa tekosyitä, joilla irrationaaliset mieliteot perustellaan. Tuttua, eikö?

Museossa esineen tarina, sen funktionaalinen autenttisuus on ollut jo pitkään ensiarvoisen tärkeätä. Monet kokoelmat perustuvat kuitenkin yksityisten kerääjien vaivannäölle, etenkin taiteen puolella, mutta myös kulttuurihistoriallisissa museoissa. Tällainen tutkimus keräilyn ja kulttuuriartifaktien suhteesta auttaakin meitä ymmärtämään paremmin kokoelmiemme luonnetta, mutta myös omia subjektiivisia toimintamallejamme. Miksi minä tutkijana pidän tätä tärkeänä kokoelmiemme kannalta, mutta tuo ei ole yhtä tärkeä. Täytyy todeta, että hikinen partiopuku saa minulta implisiittisesti enemmän arvostusta, kuin kerran pidetty, mutta pakosta hankittu kavaiji. Nyt tiedän miksi!