Wisconsin Head Trip - poliittisen diskurssin tulevaisuus?

what's wrong

don't you sing dong ding dong

push it the phoney

hook it up and ride away

motion

can't you feel the motion

you can see right through me

we connect

you're a part of me

(Static-X: Wisconsin Death Trip)

Paul Krugman nostaa viikonlopun editoriaalissaan NYT:ssa esiin mielenkiintoisen, joskin vallan pelottavan trendin poliittisessa keskustelussa: asiaton lokakampanja hiljaisuuden savuverhona.

Ympäristöhistoriantutkimuksen perustajiin lukeutuva William Cronon on ryhtynyt poliittiseksi ja perustanut oman blogin Scholar as Citizen. Kuten viitekehyksestä saattaakin jo arvata, Cronon on liberaali ja hänen kiistakumppanikseen on päätynyt Wisconsinin republikaaninen puolue.

Cronon on blogissaan hiljattain julkaissut kirjoituksen republikaanisen puolueen sfäärissä toimivan lobbausryhmän toimista ultrakonservatiivisen lainsäädännön läpiviemiseksi osavaltion tasolla. Cronon esittää, että osavaltion kuvernööri (rep.) on tätä toimintaa tukiessaan erehtynyt paikallisesta naapuruuden ja kunnioituksen hengestä.

Puolue laukoi takaisin ja esitti Wisconsinin yliopistolle vaatimuksen julkistaa kaikki Crononin sähköpostit, joissa käsitellään ko. aihetta ja siihen liittyviä toimijoita. Cronon julkaisi aiheesta oman vastavetonsa, jossa hän avaa näkökulmaansa tämän julkistamisvaatimuksen taustoihin.

Krugman kirjoittaa samasta aiheesta mielipidekirjoituksessaan näin:

If this action strikes you as no big deal, you’re missing the point. The hard right — which these days is more or less synonymous with the Republican Party — has a modus operandi when it comes to scholars expressing views it dislikes: never mind the substance, go for the smear. And that demand for copies of e-mails is obviously motivated by no more than a hope that it will provide something, anything, that can be used to subject Mr. Cronon to the usual treatment.

Selvä vastakkainasettelu maan "oikeiston" ja "vasemmiston" välillä on ilmeinen.

Cronon on vanha kettu, eikä käytä työpostiaan osavaltionyliopistossa yksityisiin tarkoituksiin (ettehän te vaan, hyvät lukijani?), mutta kyse on suuremmasta ja meille suomalaisillekin tutusta ongelmasta. Jos joku sanoo sinusta pahaa, hän ei voi tietenkään sanoa mistään sinuun liittyvistä asioista mitään fiksua, koska oli sinulle ilkeä!

Suomessakin on alettu puhua isänmaallisuudesta valtapolitiikassa. Poliittiset vastustajat leimataan ilkeiksi ja pahoiksi (ali-)ihmisiksi, natsi- ja kotiryssäkortit vedetään hihasta, eikä oikeaa kriittistä keskustelua käydä edes nimeksi. Kuulostaako tutulta?

Ajatellaanpa nyt väliin vähän arkisemmin. Useimmat meistä varmaan tuntevat jonkun ylimielisen kusipään, joka on aina korjaamassa ja ojentamassa, sanoimme mitä tahansa. Tällaiset besserwisserit ovat totta, mutta se ei tarkoita, etteikö heillä olisi aina jostain asiasta jotain merkityksellistä sanottavaa. Jos tietoliikenneinsinööri kertoo minulle kännykkäteknologian ongelmista, yritän kuunnella, sillä saatan oppia jotain. Jos sama janteri mollaa humanisteja, vaikkei selvästi ymmärrä meitä alkuunkaan, taas tuskin kuuntelen. Jos kaverin puheista 90 % on ensin mainittua ja 10 % jälkimmäistä kuuntelu kannattaa, jos taas on päinvastoin, saattaa oppiminen jäädä vähemmälle, koska kukapa haluaisi kuunnella v-mäistä mollausta.

Kun yhteiskunnan varoja kuitenkin käytetään ihmisten kouluttamiseen, olisi mielestäni kohtuullista, että heidän asiantuntijamielipiteitään myös hyödynnettäisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asiantuntijoiden pitäisi etääntyä akateemisen puolueettomuuden norsunluutorniin. Meistä jokainen kykenee saavuttamaan asiantuntijuuden jossain ja meillä kaikilla on oikeus poliittisuuteen. Se on yhteiskuntamme oletettu ideaalitila (tai mielestäni poliittisesti sanoen pitäisi ainakin olla).

Crononin tapauksen kaltainen sonnankaivaminen ja asian vierestä mouhaaminen saattaa tosiaankin hiljentää apurahojen varassa ahertavat akateemikot ja pragmaattiset perheelliset puurtaja-asiantuntijat, mutta samalla se näivettää poliittisen elämämme poterohipaksi, jossa kukaan ei enää voita.

Kun sitten katsomme poliittisten "johtajiemme" piikittelevän toisiaan veronmaksajan ajalla Valtakunnan mediassa ilman mitään sisältöä ja vailla alkeellisimpia ehdotuksia yhteiskunnallisen prosessimme tulevaisuudesta, voimme todeta tämän junan jo menneen - lienevät kiskotkin jo kaupatun mediapopulistien puuhapäivän kannatusyhdistyksen kirpputorilla. Kun nyt olemme sidoksissa edustukselliseen ddemokratiaan, tulee meidän edustettujen vaatia parempaa halukkailta edustajiltamme. Ei viiden minuutin keskustelua sosiaaliturvan tulevaisuudesta (tai mistä tahansa oikeasta haasteesta) uutisten alla, ei sala-ammuntaa kannatusyhdistyksistä, ei perusteetonta populismia kymmenen sanan määrämitalla, eikä pelottelua ja rähmäisiä puhekieltoja.

Nämä ovat minun vaaliteesini - en ole ehdolla, enkä edes aio olla myöhemminkään. Pystyttekö täyttämään vaatimukseni? Ääni olisi tarjolla aikuisen oikealle ehdokkaalle. Toistaiseksi kovin hiljaista, ja tyhjä lappu menossa demokratiamme arkkuun!