lauantai 30. kesäkuuta 2012

Le Tour 2012 -ennakko

Taas on pyöräilyn aika!

Tour de France alkaa tänä vuonna aikaisin, sillä monen huipun tähtäimessä ovat tietenkin Lontoon olympiareitit. Lähtöpaikkana tänään (aivan kohta) on Liège. Koko reitti kätevästä täällä. Kuten tapana on ensimmäinen viikko on varsin tasaista alkaen Belgiasta aika-ajolla ja jatkuen myötäpäivään kohti Sveitsin rajaa. Toisella viikolla kamppaillaan Alpeilla, mm. ensimmäistä kertaa Col du Grand Colombierilla, ja lopuksi kisa ratkotaan Pyreneillä. Mukana taas suosikit Col d'Aubisque ja Col du Tourmalet. Ensisilmäyksellä sanoisin, että erot voivat pysyä tänä vuonna pieninä, ja ellei ihmeitä tapahdu kisa ratkaistaan myöhään.

Vanhoista mestareista mukana on vain viime vuonna kruunun pitkän yrittämisen jälkeen ottanut Cadel Evans. Contador on "pilaantuneen lihan" vuoksi pari vuotta hyllyllä ja Andy Schleck aiemmin kaudella saamansa vamman vuoksi poissa.

Saataisiinko tänä vuonna uusi voittaja?

Mark Cavendish ilmoitti jo, että hänen päätavoitteensa tänä vuonna on olympiavoitto, joten lienee mahdollista, että brittiläinen Sky ajaa tourissa Bradley Wigginsille, jolle entisenä aika-ajajana 100 kilometria juuri tätä tämän vuoden kisassa varmaan maistuukin.

Kovia veteraaneja on tietenkin mukana monia. Voittoja keränneet Denis Menchov, Alexander Vinokourov, Alejandro Valverde, Vincenzo Nibali, Ivan Basso ja Michele Scarponi ovat kaikki mahdollisia voittajia tänäkin vuonna. Unohtaa ei pidä myöskään vanhempaa Schleckin veljeksistä Frankia. Kannattaa myös seurata Giron keväällä voittanutta Ryder Hesjedalia. Vieläkö kanadalaisen jaloista löytyy ruista mahdolliseen supertuplaan?

Itse kannatan ainakin seuraavia pyöräilijöitä:

Samuel Sanchez, Euskatel Euskadi
Jelle Vanendert, Lotto-Belisol
Thomas Voeckler, Europcar
Johnny Hoogerland,Vacansoleil-DCM

Joskin heillä on lähinnä mahdollisuudet etappivoittoihin. Valitettavasti taas ongelmista keväällä (ja nähtävästi edelleen) kärsinyt Thor Hushovd ei kisaan osallistu.

Tänään siis prologiaika-ajo ja sitten tien päälle!

1 kommentti:

Tuomo Keskisaari kirjoitti...

Hyvä, että jaksoit kirjoittaa jotakin asiasta. Tourin alku meni mulla lomaillessa ohi, mutta Alpeilta saakka on nyt seurattu tapahtumia tiheästi.

Moni kova kaveri on taas leikistä pois, mutta uudet sankarit ovat tekeillä. Wiggins, Froome, Sagan etunenässä. Kunhan olisi jollakulla GC-haastajalla kanttia saada Skyn tykit ajamaan kuin viimeistä päivää!