tiistai 14. huhtikuuta 2009

Metallia

Muttei tällä kertaa musiikin puolella:


Kävin lauantaina sovittamassa uusia hankintoja Albergan assassiinien kartanolla. Kuvassa näkyvistä osista nimittäin vain kypärä ja kaulus ovat omiani. Muut kuuluvat suurmestarillemme, joka on pistänyt pystyyn oman keskiaikaisen asekätkentäoperaationsa.

Kuvassa näkyvä täyspitkä rengaspanssari on aitoon keskiaikaiseen tyyliin tehty, eli rivetekniikalla valmistettu. Lisää tästä. Tämä kuva on vastaavasta haarniskasta.

Totesimme samalla, että noita muuten äärimmäisen autenttisia ja mukaviakin teräshanskoja, ei tulla käyttämään varsinaisissa kontaktitilanteissa, vaan ainoastaan näytösluonteisissa tapahtumissa. Pelkkä ajatus meikäläisen kokoisesta mörssäristä heiluttelemassa miekkaa tuollainen myttynen kourassaan kylmäsi sen verran huolella. ;)

Tullen kuitenkin pääsääntöisesti käyttämään vähän eri vaatetusta, mutta ehkä tuo rengaspanssarikin vielä päällä käy. Sen alle ei vaan valitettavasti mahdu viimeinen uusista hankinnoistani, eli tyylikäs nakkitakki, mustana tietenkin! Tämän päälle sitten olisi tarkoitus kasata lisää palahaarniskaa.

Ensimmäiset kenttätestit seuraavat jo tulevana viikonloppuna. Mikäli haluatte nähdä jotain hurjaa ja olette vapaalla tuelvana lauantaina (18.4.), etsiytykää Bodom-järvelle Pirttimäen ulkoilualueelle pällistelemään. Sankka joukko harrastajia kokoontuu yhteen harjoittelemaan ensi kesän koitoksia varten.

1 kommentti:

Jarno kirjoitti...

Sinihammas falskaa enkä ole saanut siirrettyä kuvia koneelle. Tuo minkä lähetin on kuitenkin ylivoimainen ykkönen, käytä sitä foorumeilla...