Kuvia edelliseen liittyen

Sain alustavan miksauksen tehtyä. Kuulostaa edelleen aivan hirveälle, mutten olekaan vielä sinut uusien laitteiden kanssa, ja onhan tässä ollut taukoakin. Oh well.


Tässä Isäpuun arrange; orkesteri ja rummut on bounssattu valmiiksi (ylhäällä vaaleansininen ruskea raita). Loput ovat kitaraa ja bassoa. Vähän laitoin akustista, joskin päädyin toistaiseksi jättämään 6-kielisen (kolme pitkää vaaleankeltaista raitaa alhaalla) pois.


Tässä vähän mikserin puolta ja master-raidan Ekvalisaattori ja multipressori, ihan biisin alusta, joten bassotaajuudet eivät ole iskeneet vielä päälle...

Vaikken vielä ihan kaikkea hallitsekaan, on tämä silti hienoa kamaa.


Tässä kuvassa olen kirjoittamassa tätä blogia! Että on intertekstuaalista metaa. No joo, olennaista ovat kaiuttimien boksit. Faija hoiti taas homman, sillä boksit ovat tukevat ja eristävät hienosti resonansseja, ei ongelmia. Lisäksi niiden takaa saa johdot läpi (tulevia lisälaitteita silmällä pitäen. Nyt vasemman kajarin alla ovat vain kaikki musamanuaalini.

Että tällaista.

The Father Tree: erään laulun historia

Lukioikäisenä, ehkä noin seitsemäntoista vanhana, päässäni alkoi pyöriä melodia. Se tuli ja katosi satunnaisesti, enkä tehnyt asialle mitään, kunnes muuan päivänä kävellessäni koulusta kotiin Vallareiden läpi melodia palasi äärimmäien vahvana. Muistan juosseeni kotiin ja napanneeni kitaran seinältä intoa täynnä ottaakseni viimeinkin tuon hennon idean talteen.

Näin sai syntynsä laulu, jota olen suurimman osan sen olemassa olosta kutsunut nimellä The Father Tree. Näin siksi, että joskun vähän tuon jälkeen laulu sai muodon, joskin kovin sekavan sellaisen. Hieno melodia vaati eeppistä toteutusta ja kun rinnalle saatiin vielä muita varsin vahvoja riffejä oli tuloksena idolieni, Jethro Tullin, Led Zeppelinin ja My Dying Briden tyyliin yli kymmenminuuttinen vetäisy.

Tällaista eeposta oli vaikea saada soitettua, joten se ei kauaa viihtynyt bändimme treenikämpässä ja jäi näin pois varhaisilta demoiltamme ja tuotannosta. Päässäni laulu silti jatkoi elämää muuttuen oikeastaan kovin vähän moniin vuosiin.

Aivan hiljattain kävin ideoitani läpi ja pölytin Isäpuun uudemman kerran. Kun aiemmin kappaleen sovitus oli lähinnä viitannut MDB:n Crown of Sympathyyn, niin nyt tajusin musiikin paremmin istuvan toisen suosikkini formaattiin, nimittäin Maurice Ravelin Boleron. Tämän oivalluksen kautta The Father Tree sai uuden elämän, sillä vaikka soittelin sitä edelleen yksinäni, oli soitossani uusi tarkoitus.

Kävi sitten niin, että avasin taas kerran suuren suuni Ryhmä Rämän järjestämässä ryhmätreenipäivässä tänä keväänä. Olin nimittäin tullut sellaiseen johtopäätökseen, että ryhmämme tarvitsisi hienon mainosvideon Youtubeen. Tätä varten tietenkin tarvittaisiin oma tunnari. Muutamat muutkin osoittivat ainakin periaatteellista kiinnostusta, joten päätin luodata porukan tuntoja. Lähtökohdat vaihtelivat Drowning Poolista Sibeliukseen, vakaita suosikkeja tietenkin Star Wars ja Hans Zimmer, kuinkas muuten?

Näitä kommentteja lukiessani tajusin Isäpuun boleristisena tulkintana "kamariorkesterin" ja hevibändin soittamana olevan ratkaisu tähän blatantin populaariin kornukopiaan. Ryhdyin siis hommiin. Ensin piti säveltää orkesterille kamaa, eli toisin kuin Metallica päätin lähteä orkasta liikkeelle. Tehtävään valitsin tietenkin Logicin orkesterin, jonka kanssa meni helposti kuukausi (muiden kiireiden ohella taukoineen tietenkin). Hiljattain sain orkan miksattua ja siirryin rumpuihin. Nämä syntyivät vanhasta muistista vallan helposti, ja kun Ismo Tahti mark 5 on kaiken lisäksi vallan upea ääniltään saunditkin löytyivät helposti.

Tänään olen sitten nauhoitellut kitaroita. Opettelin samalla Logic 8:n comp toimintoa. Toisin sanoen voin vetää loopissa hirveän määrän ottoja päällekkäin, avata virtuaalisen matriisin ja vedellä juuri haluamani osat haluamistani otoista yhdeksi täydelliseksi paketiksi. Tämän tulette kuulemaan lopullisessa kitarasoolossa! Minähän olen kuitenkin komppimiehiä.

Vielä pitäisi tehdä monenmoista, mutta jo nyt alkaa hahmottua ehkä parhaimman kuuloin lauluni toistaiseksi. Isäpuu on viimeinkin noin kahdentoista vuoden kasvun jälkeen puhjennut kukkaan.

Otteita tuottajan päiväkirjasta

Olen paininut jo viikon oikeastaan kaiken vapaa-ajan studion ja musiikin parissa, minkä työkiireiltäni olen kerennyt. Muutamia huomioita on siis syytä laittaa näin biteiksi, jotteivat ne aivan unohdu.

Ensinnäkin kuvia sessioista täällä. Kiitos SJ!

Siirsimme studiokamat tupaan ja musisoimme siellä. Urkuharmonin käyttö osoittautui laitteen karmean epävireisyyden takia mahdottomaksi. Tavoitteenani on edelleen saada se laite jossain vaiheessa sämplättyä ja syntetisaattoriin. Tämän teen harjoituksena ES24:n käytöstä jossain vaiheessa.

Itse sessiot toimivat, joskin tuottaja oli selvästi kesäterässä ja teki hölmöjä äänitysvirheitä. Musiikki oli kuitenkin pääosassa ja hauskaa.

Samalla alkoi RME FF800:n uskomattoman tehokas reititysjärjestelmä avautua. Laitteella onnistuu vaikka minkälainen signaalinohjaus, tämäkin tuli tarpeeseen. RME käyttää erillistä mikserisoftaa, Total mixiä, raudan ja sekvensserin välillä, niinkuin käytännössä katsoen kaikki vastaavat pelit. Mikä tekee siitä poikkeuksellisen, on sisään rakennettu matriisi, toisin sanoen sisäinen patch bay, jonka avulla voi määrittää kaikkien sisään tulevien, sekvensserin tuottamien ja uloslähtevien signaalien suhteita fyysisten lähtöjen kanssa. Aivan uskomatonta!

Hyvä arvostelu muuten aiheesta (joskin vähän vanha) täällä.

Niille teistä, joita yllä ollut hämää, tai jotka haluatte kertauksen studiohommista, tämä on toistaiseksi paras löytämäni sivusto. Osittain vanhaa tekniikkaa, mutta ihan uskomattoman selvästi selostettuna alusta loppuun.

Toiseksi on todettava, että koko viikonlopun aikana laitteisto ei aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Ei kaatumisia, ei signaalikatkoksia. Tämä kaikki siis vanhalla koneellani, sillä kyllä, olen siirtymässä uuteen keskusyksikköön. Ostin hiljan kaveriltani uudemman (mutta vanhan mallisen) MacBook Pron seuraavilla spekseillä: Duo Core 2 2,4 GHz, 4 Gb ram, WD Scorpio black HD 320 Gb (7200 rpm). Toisin sanoen nopeampi prossu, tuplat muistia ja huomattavasti tykimpi kovalevy ja tilaa laittaa rumpukoneet ja muuta suoraan läppärille.

Sisäänajo alkaa kesäkuussa, mutta nyt ei sitten pitäisi tulla enää ongelmia Superior Drummerin kanssa.

Lopuksi päivitys Rämän tunnariin. Sain viimeinkin kamariorkesterin miksattua ja ohjelmoin samaan syssyyn hevirummut biisiin. Tein uuden patchin rumpuja varten, joka potkii todella isolla sydämellä. Äänitin eilen vähän kitaroita kokeillakseni tasoja ja saundeja. Kitarat pitää kuitenkin nyt vetää viikonloppuna ajatuksella ja heittää päälle vähän pikku kikkoja, ehkä vähän syntsaa. Demomiksaus pitäisi olla valmiina ensiviikon perjantaiksi, joten tekemistä riittää.

Bad Star Trek Robot

Kävin sitten katsomassa uuden Star Trekin. Olin kai henkisesti valmistautunut siihen, että elokuva on ihan hirveä, joten olin vetänyt odotukseni mahdollisimman alas. Tietenkin olen myös aina ollut enemmän TNG:n fanittaja kuin TOS:n, mikä sekin helpotti ottamaan näytetyn annettuna.

Juoni oli suoranaisen hölmö, mutta se ei estänyt yleistä meininkiä. Päällimmäisin tunteeni on hämmennys. Katsoin jotain äärimmäisen tuttua, mutta samalla täysin vierasta. Abramsin tuotantotiimi oli selvästi katsonut proppinsa, ja elokuva vilisikin erinäisiä tuttuja viitteitä aiempiin tekeleisiin. Minulle tuli suorastaan se tunne, että elokuvaan oli pakonomaisella tavalla ympätty loputon ketju ui-jui -hetkiä faneja varten, jotta nämä voisivat mehustella asioilla, joihin on aiemmin vain viitattu.

No, kyllähän se pakonomainen ui-jui sieltä pariin otteeseen tuli, eli hyvin olivat tekijät sosiaalipsykologiansa hallinneet. Mutta, kun samalla kaikki muu lähti aivan toiseen suuntaan kaiken tunnetun Star Trekin historian kanssa, oli tulos, ainakin minulle, outo; vähän niinkuin se viiksekäs rinnakkaistodellisuus. Leonard Nimoy oli tietenkin oma erinomainen itsensä, ja Karl Urbanin, Simon Peggin, sekä John Chon roolisuoritukset jäivät nekin plussan puolelle. Zachary Quinton Spock ei oikein saanut energiaa itseensä, liekö syynä Spock Prime. Chris Pine taas oli pääsääntöisesti blondi pökkelö. Eric Bana veti niin takuuvarman yksioikoisen "sit ne kaikki kuoli" -pahiksen roolin, että kuka tahansa olisi oikeastaan rooliin kelvannut. Ehkäpä iloisin yllätys kastissa oli Urban, josta ei Lorun perusteella olisi uskonut näin inhimilliseen, joskin apinoivaan, tulkintaan. Imitaatio on kuitenkin kunnioitusta pullollaan.

Täytyy todeta, että jokin näitä yhdysvaltalaisia näyttää venäläisissä vaivaavan, kun kaimani mukaan nimetty hahmo oli aivan yhtä rasistisesti kirjoitettu kuin aiemminkin. Niin, puhun tietenkin Chekovista, joka on saanut käsittääkseni nimensä Tsehovilta. Jos niillä on noin hienossa laivassa tietokone, jota ei ole kalibroitu venäläiseen aksenttiin, niin taitaa olla yhtä hieno alus kyseessä kuin surullisen kuuluisa NCC-1701D. No joo, kuitenkin tämän hahmon käsittely on aina pänninyt, eikö vanhoista kliseistä päästy nytkään eroon, vaikka nuori kaveri teki muuten ihan kivaa jälkeä.

EI tätä elokuvaa oikein voi laittaa samaan aatteelliseen jatkumoon kuin niitä aiempia, sen paikka on ihan omassa todellisuudessaan, J. J. Landiassa Aliaksen ja kaiken maailman filosofien kaimojen kanssa.

Studiokuulumisia: bluesia, organisaatiouudistuksia ja tulevia projekteja

Tämä viikonloppu oli varattu musiikin tekemiseen F Y Studiossa. Perjantaina saapui taloon sessioihin kova bluesmies Simo J. . Viikonlopun aikana äänitettiin joukko rujon kokeellisia kitarakappaleita erinäisillä akustisten ja sähkökitaroiden voimalla. Valitettavasti ääniteknikon pitkäksi venähtänyt sapatti onnistui kokemattomuuttaan tössimään pari muuten mielenkiintoista vetäisyä. No, mitäpä rikkoutuneista kananmunista. Saanette vielä kuulla viikonlopun tuloksia, kunhan tuottaja selviää työviikosta kunnialla ja ehtii pureutua aineistoon.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että pienellä siirtelyvaivalla saatiin hyvä äänityspöhinä käyntiin 1. studioon (eli Tupaan). Tänään oli sitten kova urakka siirtää kaikki takaisin, joskin hiljattain aloittamani tarvikkeiston säilytyksen tilan parantamiseen tähtäävä logistiikkaprojekti osoitti heti hyötynsä, sen verran helposti tavarat löytyivät ja siirtyivät. Viimeisenä ohjelmanumerona kun olivat tänään illalla Aallon uljaiden harjoitukset 1. studiossa. Viimekesän voittajat palaavat keikkalavoille kesäkuun 3. päivänä, kun Kotkan torilla pyörähtää käyntiin joka vuotinen must-see-tapahtuma, Lohisoitto. Olemme, käsittääkseni, avajaisten pääbändi!

Kun tavaraa nyt oli siirrelty 1. ja 2. studioiden välillä (2. on tietenkin Sininen kammari!), päätin miettiä uusiksi 2. studion tekniikkaa. Poistin vanhat monitorit ja niiden mukana monta monituista metriä johtoja, mikserin ja muuta tarpeetonta roinaa. Kun ulkoiset tallennusmediat vielä saatiin daisy chainiin, sain RME:lle pysyvän paikan ja pöydälle paljon lisää tilaa. Niin ja pölyt tuli taas pyyhittyä tarkkaan nurkista, eli toisin sanoen vallan onnistunut viikonloppu!

Viikonlopun iso uutinen on silti se, että F Y United on aloittanut neuvottelut muuan Helsinkiläisen peikkobändin kanssa, näiden ensituotoksen äänittämisestä. Nyt koitetaan saada paketti kesäksi kuntoon, niin ensimmäinen täysin FYU-universumin ulkopuolinen yhteistyötaso on tosiasia!

Kansalaisoikeusvähemmistö

Helsingin sanomien mukaan 81 % suomalaisista kannattaa edelleen miesten yleistä asevelvollisuutta, eli sitä, että tässä maassa jatketaan ihmisten eriarvoista kohtelua kromosomien perusteella.

HS:n artikkeli: Valtaosa suomalaisista hyväksyy asevelvollisuuden vain miehille

Katsotaan ensin vähän lukuja:

Kannattaa sukupuolten kesken epätasa-arvoista järjestelmää (eli onko oikein, että miehiä koskee mutta naisia ei):

Kaikki 81 %
Miehet 82 %
Naiset 80 %
15-24 v.t 77 %
25-34 v.t 81 %
35-49 v.t 80 %
50-64 v.t 79 %
65- v.t 90 %

Ei osaa sanoa

Kaikki 15 %
Miehet 13 %
Naiset 16 %
15-24 v.t 20 %
25-34 v.t 15 %
35-49 v.t 15 %
50-64 v.t 16 %
65- v.t 6 %

Vastustaa

Kaikki 4 %
Miehet 5 %
Naiset 3 %
15-24 v.t 4 %
25-34 v.t 4 %
35-49 v.t 4 %
50-64 v.t 5 %
65- v.t 3 %

Mitä tämä oikein sitten tarkoittaa. No tulisi suoraan mieleen muutamia asioita. Ensinnäkin on tuskin yllättävää, että 65+ vuotiaat ovat tiukimmin kiinni status quossa. Mielenkiintoisempaa on se, että 50-64, mihin myös suuret ikäluokat kuuluvat, tuo meille toisiksi tasa-arvotietoisimman ikäryhmän (huomatkaa myös korkein vastustusprosentti). Nuorin ryhmä, 15-24 -vuotiaat, on selvästi vielä epävarma asioista, joskaan vakaumuksellisia vastustajia ei keskiarvoa enemmän heidänkään joukoista nouse.

Miesten ja naisten väliset erot ovat vähäisiä, mutta huomiolle pantavaa on se, että naiset epäröivät yleisesti ottaen enemmän asiassa, ja että vastustajista selvästi suurempi osa on miehiä. Miehillehän, voisi olettaa, tämä on selvästi tärkeämpi kysymys, joskaan tässä kyselyssä asian henkilökohtaista merkitystä ja sen arvotusta ei ole tarkasteltu.

Poliittiseen kompassiin en ota kantaa, sillä en kannata mitään näistä puolueista, eikä meille "ei mikään edellisistä" -ihmisille oli omaa saraketta ainakaan vastauksissa.

Kyselyssä oli vertailtu myös nykyistä järjestelmää ja vapaa-ehtoista asepalvelusta, missä havaittiin yli neljänneksen kannattavan vapaa-ehtoista järjestelmää. Sanon suoraan, etten mitenkään ole pätevä arvioimaan näiden kysymysten maanpuolustuksellista merkityksellisyyttä, mutta samalla tämä ei ole joko/tai kysymys muutenkaan. On varmasti monenlaisia ratkaisuja, joista toiset tarvitsevat enemmän rahaa ja toiset enemmän kansainvälispoliittista pelisilmää. Joka tapauksessa perustan oman poliittisen näkemykseni sille periaatteelle, että olemme kaikki lähtökohtaisesti tasa-arvoisia ja yhteiskuntasopimuksen tulisi noudattaa tätä lähtökohtaa.

En tässä edes jaksa mennä niihin lukuisiin, mutta laajalti käsittääkseni tutkimatta jääneisiin rakenteellisiin tekijöihin, joita miesten ja naisten näin brutaalista erittelystä maassamme seuraa. Totean vain, että kunnioitan suuresti ystäväni päätöstä ryhtyä totaaliksi juuri näistä periaatteellisista syistä, joita valtaosa ihmisistä ei ymmärrä tai hyväksy ihmisarvoisen elämän lähtökohdaksi. No eipähän lopu blogista hönkä.

Kalifornian talousahdingosta uuteen huumepolitiikkaan

Vaadittiin vain lama, että kukaan valtaa pitävä, laajalti tunnettu poliitikko uskalsi tätäkään ehdottaa: marihuana lailliseksi ja verolle!

New York Times: Schwarzenegger Urges a Study on Legalizing Marijuana Use.

Kyllä Ahnold itse. Schwarzenegger on saavuttanut valintakaton, hän ei siis enää voi asettua ehdolle Kalifornian kuvernööriksi. Kun NYT aiemmin tiedusteli miehen kiinnostusta Yhdysvaltain senaattiin (jonka rajoituksena toisin kuin presidentillä on 20 vuotta kansalaisena), vastaus oli, että ei tule tapahtumaan. Nyt Arnoldilla on 18 kuukautta aikaa tehdä jotain hyvää Kaliforniassa, joskin kannatusluvut ovat laman ja kroonisten rahahuolien takia tippuneet entisen presidentti Bushin tasalle (30:n tienoilla).

No Mitäpä tuosta kun kaverilla oikeasti leikkaa:

I think all of those ideas of creating extra revenues; I’m always for an open debate on it. And I think we ought to study very carefully what other countries are doing that have legalized marijuana and other drugs. What effect did it have on those countries? (NYT ibid.)

Eli tässä on nyt vain päänavaus tutkimukseen, mutta silti, voisiko tästä pikkuhiljaa alkaa aueta ihan oikeasti uudenlaista huumausainepolitiikkaa?

Asiaa ajavan organisaation, Drug Policy Alliancen, pj. Ethan Nadelmann tiivisti Schwarzeneggerin poikkeuksellisen avauksen todeten, että juuri politiikassa on ollut valtava pelko tarttua tähän aiheeseen. Huumausaineet kun liittyvät selvästi yhdysvaltalaisen yhteiskunnan ns. kolmanteen kiskoon.

Iso Arska on muuten sanonut, että saattaa kannattaa demokraattia seuraavaksi osavaltion kuvernööriksi, niin pahasti ovat nimittäin rullasukset menneet ristiin Kalifornian republikaanien kanssa. Näinpä on tuskin ihme, että tämäkin avaus lyötiin heti lyttyyn puolueen taholta.

Ei tämäkään Kalifornian budjettia pelasta, mutta saattaisi se pelastaa yhteiskunnan idiotismilta.