The Father Tree: erään laulun historia

Lukioikäisenä, ehkä noin seitsemäntoista vanhana, päässäni alkoi pyöriä melodia. Se tuli ja katosi satunnaisesti, enkä tehnyt asialle mitään, kunnes muuan päivänä kävellessäni koulusta kotiin Vallareiden läpi melodia palasi äärimmäien vahvana. Muistan juosseeni kotiin ja napanneeni kitaran seinältä intoa täynnä ottaakseni viimeinkin tuon hennon idean talteen.

Näin sai syntynsä laulu, jota olen suurimman osan sen olemassa olosta kutsunut nimellä The Father Tree. Näin siksi, että joskun vähän tuon jälkeen laulu sai muodon, joskin kovin sekavan sellaisen. Hieno melodia vaati eeppistä toteutusta ja kun rinnalle saatiin vielä muita varsin vahvoja riffejä oli tuloksena idolieni, Jethro Tullin, Led Zeppelinin ja My Dying Briden tyyliin yli kymmenminuuttinen vetäisy.

Tällaista eeposta oli vaikea saada soitettua, joten se ei kauaa viihtynyt bändimme treenikämpässä ja jäi näin pois varhaisilta demoiltamme ja tuotannosta. Päässäni laulu silti jatkoi elämää muuttuen oikeastaan kovin vähän moniin vuosiin.

Aivan hiljattain kävin ideoitani läpi ja pölytin Isäpuun uudemman kerran. Kun aiemmin kappaleen sovitus oli lähinnä viitannut MDB:n Crown of Sympathyyn, niin nyt tajusin musiikin paremmin istuvan toisen suosikkini formaattiin, nimittäin Maurice Ravelin Boleron. Tämän oivalluksen kautta The Father Tree sai uuden elämän, sillä vaikka soittelin sitä edelleen yksinäni, oli soitossani uusi tarkoitus.

Kävi sitten niin, että avasin taas kerran suuren suuni Ryhmä Rämän järjestämässä ryhmätreenipäivässä tänä keväänä. Olin nimittäin tullut sellaiseen johtopäätökseen, että ryhmämme tarvitsisi hienon mainosvideon Youtubeen. Tätä varten tietenkin tarvittaisiin oma tunnari. Muutamat muutkin osoittivat ainakin periaatteellista kiinnostusta, joten päätin luodata porukan tuntoja. Lähtökohdat vaihtelivat Drowning Poolista Sibeliukseen, vakaita suosikkeja tietenkin Star Wars ja Hans Zimmer, kuinkas muuten?

Näitä kommentteja lukiessani tajusin Isäpuun boleristisena tulkintana "kamariorkesterin" ja hevibändin soittamana olevan ratkaisu tähän blatantin populaariin kornukopiaan. Ryhdyin siis hommiin. Ensin piti säveltää orkesterille kamaa, eli toisin kuin Metallica päätin lähteä orkasta liikkeelle. Tehtävään valitsin tietenkin Logicin orkesterin, jonka kanssa meni helposti kuukausi (muiden kiireiden ohella taukoineen tietenkin). Hiljattain sain orkan miksattua ja siirryin rumpuihin. Nämä syntyivät vanhasta muistista vallan helposti, ja kun Ismo Tahti mark 5 on kaiken lisäksi vallan upea ääniltään saunditkin löytyivät helposti.

Tänään olen sitten nauhoitellut kitaroita. Opettelin samalla Logic 8:n comp toimintoa. Toisin sanoen voin vetää loopissa hirveän määrän ottoja päällekkäin, avata virtuaalisen matriisin ja vedellä juuri haluamani osat haluamistani otoista yhdeksi täydelliseksi paketiksi. Tämän tulette kuulemaan lopullisessa kitarasoolossa! Minähän olen kuitenkin komppimiehiä.

Vielä pitäisi tehdä monenmoista, mutta jo nyt alkaa hahmottua ehkä parhaimman kuuloin lauluni toistaiseksi. Isäpuu on viimeinkin noin kahdentoista vuoden kasvun jälkeen puhjennut kukkaan.