Mac OsX Snow Leopard toistaiseksi

Päivitin 19.12. eli vähän yli viikko sitten tietokoneeni käytöjärjestelmän uusimpaan versioon 10.6. Snow Leopardiin. Osasin odottaa ongelmia, sillä olen tehnyt vastaavalla laitteistokokoonpanolla jo yhden siirtymän tiikeristä lepardiin. Tässä suhteessa en todellakaan pettynyt, valitettavasti.

Ensimmäisenä hajosi internetsoitto-ohjelma. Uusi versio löytyi Vodafonen sivuilta helposti ja on toiminut nyt 9 päivää varsin moitteettomasti, mitä nyt estää muiden ohjelmien käskemät järjestelmän uudelleenkäynnistyskomennot ollessaan päällä. Elisan sivuilta ei muuten mitään infoa löytynyt tuolla modeemimallilla (Huawei E220), mutta ohjelma itse tunnisti Elisan palveluntarjoajakseni, joten go figure.

Flashin kanssa on web-selaimissa ollut pientä kränää, mutta tähän en ole päässyt kiinni, katsotaan toistuuko, vai mitä.

Spotlightin indexointi on vähän tökkinyt, mutta muiden käyttäjien ilmoittamia massiivisia muistihukkia en ole yhtä lyhyttä tapausta lukematta kohdannut.

Guitar Pro tarvitsi uuden version, joka löytyi juurikin päivitettynä firman sivuilta (ilmaiset versiot maksaneille, rekisteröityneille käyttäjille). Vanha lumilepardia edeltänyt versio kaatui heti käynnistyksessä.

Sitten vähän sydämentykytyksiä: tänään aamulla yrittäessäni mennä Ylen Areenaan katsomaan Avara luontoa äänikorttini ei lähtenyt tulille. Ei, vaan kaatoi koko koneen. Harmaata ja uudelleen käynnistysohje (eli käsky painaa virtanappi pohjaan ja huolella). Ei hyvä. No sitten uudelleen kone raksuttamaan ja verkkoon. Laitailin RME:n sivuilta kaikkea kivaa, ja toinen lataamani driveri toi onnen takaisin Geneleceihin. Huh. Huomion arvoista on se, että vanhoilla ajureilla kaikki toimi viikon ihan hyvin, enkä siinä tehnyt mitään audioasetusmuutoksia. Todellakin go figure.

Kokonaisuutena täytyy todeta, että lumikissa on tuonut paljon tyhjää tilaa koneelle. Samalla se on tuonut outoa käytöstä ja ihmeellistä tökkimistä. OSa tästä varmaan johtuu ohjelmien vanhojen versioiden kanssa tulevista virheistä, mutta kokonaisuutena en vielä ole oikein saanut tähän uuteen pakettiin täyttä luottoa. Mikäli en olisi saanut äänikorttia muuten toimimaan, olisi tänään, heti ollut tiedossa paluu kloonin kautta vanhaan. Musan kanssa ei todellakaan leikitä.

Eikun hyvää Whateveria!

Eli mitä ikinä juhlittekaan tähän aikaan vuodesta, jos juhlitte ja jos ette juhli, niin sitten muuten vaan, nauttikaa!

Lumi ja innokkaat kinkun paistajat ovat täällä katkoneet yhteyksiä, joten olen tälläkin kertaa ytimekäs. Joulusauna on jo saunottu ja hangessa on puljattu, vaikka olikin suoja. Olen toisin sanoen siirtynyt lomamoodiin ja toivon teillekin rauhaisaa eloa ja mitä menestyksekkäintä uutta vuotta. AC palaa, ehkä, vielä tämän vuoden puolella, mutten luottaisi siihen.

Kun olemme musiikistamme rehellisiä: Mindless Self Indulgence

Tuttu kaveri pisti vinkkinä minut kuuntelemaan New Yorkilaista yhtyettä Mindless Self Indulgence. Kyseessä on 1997 perustettu kohtuullisen hellyyttävällä tavalla häiriintynyt tapaus elektroa, poppia, metallikitaraa ja nü metal laulua yhdistelevä tapaus, joka tuo mieleen tuon jo kadonneen vuosikymmenen annin raskaammalle musiikille, siis Coal Chamber, White Zombie, Marilyn Manson yms. (joskaan en allekirjoita kaikki w-pediassa esitettyjä vertauksia, tietenkään!).

Kai tätä nykypennut kutsuisivat emoksi, muta minusta tämä on vain iloisen surisevaa pörinää tiukalla, isolla biitillä ja varsin hyvillä riffeillä. Bändi ei selvästi yritä liikaa, eikä todellakaan koita olla liian älyllinen, biiseissä mennään sillä, mikä toimii.

Pari vikaa levyä ja kasan yhdestä hittibiisistä tehtyjä remixejä voi ottaa haltuun Spotifystä.

Henulle kiitos hyvästä heitosta, toimii!

Maanpuolustuksesta sanottua

Kari Uotila (vas) on, joskin hieman epäsuorasti esittänyt eduskunnan käynnissä olevissa budjettikeskusteluissa uudistusta maanpuolustusjärjestelmäämme, kirjoittaa HS:

Hän esitti puolustusministeriön pääluokkaa koskeneessa eduskunnan budjettikeskustelussa, että "paremmin motivoitunut, paremmin koulutettu ja paremmin varustettu aseellinenkin joukko voisi olla puolustuksen kannalta jopa tehokkaampi kuin tämä nykyinen". Eduskunnan budjettikeskustelussa torjuttiin tylysti vaatimus palkka-armeijasta, HS 16.12.2009.

Olen seurannut Uotilan toimintaa, sillä hän on nähtävästi ihan oikeasti kiinnostunut nykyisen järjestelmämme ongelmista, myös tasa-arvon toteutumisen suhteen. Olen tietenkin nillittänyt myös Uotilan yllä esittämistä asioista. No kuten arvata saattaa, Uotila sai suorastaan Raatteentiemäisen vastaanoton.

Jukka Gustafsson (sd) ei pitänyt Uotilan ehdotusta realistisena, eikä ainakaan lehtiartikkelin mukaan tasa-arvoa ongelmana, siis nykyisessä epätasa-arvoisessa mallissa.

Esko-Juhani Tennilä (vas) pitäytyi perinteiseen mantraan aluepuolustuksesta. Tämä muuten tarkoittaa koko ikäluokan miesten uhraamista tarvittaessa, kuten kävi kolmen valtion sodassa Paraguaylle.

Kenraali Olli Neponen (kok) sätti Uotilan käsitystä huonosta koulutuksesta ja Pentti Oinonen (ps) vain voi pahoin.

Onneksi Uotilalla ei ole mitään aietta lopettaa demokraattista toimintaansa yhteiskuntamme varojen käytön priorisoinnista (ts. oikeaa politiikan tekoa mikä tarkoittaa julkista keskustelua ei kabinettisopimuksia):

Uotila ei lannistunut yhden miehen sodassaan. "Kysyn vaan arvon edustajilta, onkohan mitään yhteyttä kallistuvalla koulutuksella, kallistuvalla yksittäisen taistelijan aseistuksella sen kanssa, kuinka suuri määrä ikäluokasta koulutetaan tai ei kouluteta", hän kysyi. ibid.

Google Chrome for Mac

Sain tällä viikolla Google Chromen OSX version betan. Paljon en muilta meiningeiltä ole ehtinyt testata, mutta tässä pikaiset kommentit.

Chrome on selvästi Firefoxia nopeampi kaikilla kokeilemillani sivustoilla, vaikka kettu ei edes lataa mainoksia Adblock Plussan ansioista. No tässä lienee se suurin ongelmanikin. Haluaisin blokata nuo mainokset, sillä niiden välttäminen on mm. uutissivustoilla nopeuttanut tiedonhakujani ja sisällön omaksumista huomattavasti.

Tähän ovat minua paljon pätevämmät kuulemma keksineet keinot, mutten niitä ihan ensiyrittämällä saanut toimimaan:

http://www.mychromeaddons.com/chrome-addon-adblock-for-google-chrome/

http://www.macosxhints.com/article.php?story=20091118063639927

No joo, ehkä jossain vaiheessa.

En oikein vielä ole valmis elämään ilman ABP:tä, joten kokeilu jatkuu. Kaunishan tuo on tosin, mutta aika näyttää onko siitä ketun korvaajaksi.

FY Studio venyyyyyyyyyyyy

Hain tänään päivityksen Logic Studioon versiosta 8 versioon 9.

En ollut aluksi innostunut 200 euron päivityksestä, sillä oli varsin tyytyväinen työasemaani, etenkin kuten aiempien kirjoitusteni perusteella voi ymmärtää. Monet uudet piirteet vaikuttivat ensisilmäyksen perusteella kyllä hienoilta, mutta eivät maailmaa mullistavilta. Apple mainosti uuden Logicin ja Mainstagen hienoja kitaristeille suunnattuja piirteitä.

Sitten kävin tutustumassa toimintoon nimeltä flex time. Enää en voinut odottaa.

Esittelyvideot löytyvät täältä.

Periaatteessa kyseessä on toiminto, jolla suoraan perusasetteluikkunassa voi venyttää ja rytmittää äänitettyjä äänitiedostoja. Esimerkiksi nyt voi basistin suorituksen ajoittaa suoraan rumpalin basarin tuntumaan, tai venyttää laulajan tavua ja korjata pieniä ajoitusongelmia.

Kaikki nämä piirteet ovat tuttuja kilpailevista tuotanto-ohjelmista, mutta viimeisenä tullut Apple on tehnyt hyvää työtä ja hoitanut arvostelijoiden kommenttien perusteella asiansa hyvin. En malta päästä kokeilemaan, vaikka tämä tarkoittaakin samalla käytännössä Snow Leopard -päivitystä. Toisin sanoen tiedän, mitä teen joululomalla! Lukekaa silti itse:

Mäkkimaailman arvio

Tweakin lyhyt esitys, lue myös koko historia edellisillä sivuilla

Kattavampi käsittely Paul Dakeyneltä

Synthopian videoarvostelu

Sitten vähän itsekritiikkiä. Kuten arvioistakin ilmenee, tämä uljas uusi ohjelma voi olla monella tapaa sisällöllisesti samaa kuin Antares Auto-Tunet ja Melodynet. Sillä voi loputtomasti säätää ja korjata muusikoiden "epätäydellisiä" suorituksia. Se, pitäisikö niitä korjata, milloin ja kuinka paljon on sitten ihan toinen, hyvän maun vallitseva kysymys. En ole ihan niin varma, mutta kokeilen ja kerron sitten.

F Y Studiot: Sysikuun äänityssessiot, osa 5

Palaanpa pienen tauon jälkeen studiokuulumisilla. Sysikuun sessioiden lopputulema alkaa häämöttää F Y studioiden horisontissa, sillä vain yksi kappale, Neonhämärä-eepos on enää miksaamatta. Nyt onkin hyvä aika käydä projektin jälkimmäistä puoliskoa, eli miksausta läpi kriittisesti ajatuksella.

Ensinnäkin on syytä miettiä projektiin käytettyä aikaa. Jos äänityksiin meni kaikkine säätöineen yksi viikonloppu, on miksaukseen näillä näkymin menossa jotakuinkin vastaava aika. Kokemuksesta voin sanoa, että miksaukseen saisi menemään ihan tuhottomasti aikaa, jos vain haluaisi. Kun kuitenkin otetaan huomioon yhtyeen tyyli ja äänityksen luonne, olisi tällainen tuotannollinen pilkun viilaaminen jotenkin hölmöä. Parhaimmillaan livenä toimivan bändin musiikki saa mielestäni kuulostaa elävältä myös studiossa.

Tietenkin, jos tässä tuotannossa olisi päädytty isoon joukkoon jälkiäänityksiä (overdub) ja korvakarkkia (sweetening), niin vastaavasti olisi ollut syytä hioa varsinaisia raitojakin, jotta kaikki palaset saataisiin istumaan yhteen.

Nyt paketti oli kohtuullisen hyvin kasassa, sillä jokaisessa biisissä oli rummut, basso, kaksi kitaraa ja laulu. Otin tämän takia heti lähtökohtaisesti sen näkökulman, että bändi nauhoitetaan kerralla laulut pois lukien. Rumpalin suoritus oli keskeinen varsinaisissa otoissa, sillä kun saatiin toimiva otto haltuun, oli biisi siinä. Tämän jälkeen nauhoiteltiin laulujen kanssa lisää kitaroita, jotta saatoin korvata trackingissa tulleet virheet ennen vahvistinten nauhoittamista.

Rumpuihin en oikeastaan joutunut näin hirveästi koskemaan. Muutamia ajoitusjuttuja biiseissä on, mutta ne eivät mielestäni häiritse, vaan tuovat elävyyttä tulkintaan. Biiseistä ainoastaan Neonhämärä nauhoitettiin ilman clickiä, joten muissa groove pysyi aika kivasti tiukkana ja toimivana. Onneksi käytin kuitenkin paljon mikkejä, sillä miksatessa törmäsin melkein jokaisessa biisissä johonkin kummallisuuteen raidoilla, joiden korjaamiseen löytyi näin liikkumavaraa. Kaikista biiseistä helpoin taisi lopulta olla Matoinen kanto, jossa rumpujen säätämiseen meni oikeastaan vain noin tunti. Tietenkin se, että olin työstänyt jo muita biisejä tätä ennen, auittoi, sillä hain kaikkiin kappaleisiin suurinpiirtein samankaltaista tasaista saundia.

Rumpalin ohella basisti hoiti tonttinsa niin tasaisen luotettavasti, että emme edes päätyneet nauhoittamaan overdubbeja bassolle. Muissa biiseissä valitsemani bassosaundit toimivat hyvin, mutta Yön rajalla osoittautui haasteeksi. Ilmava kappale olisi jotenkin vaatinut enemmän tiukkuutta ja ylä-äänien artikulaatiota, jotta säkeistöt olisivat pysyneet hyvin kasassa. No ihan hyvältä tuo lopputuloskin kuulostaa, mutta selvästi näissä hitaammissa biiseissä on mietittävä paljon tarkemmin instrumenttien tasapainoa, jottei kokonaisuus kuulosta liian irtonaiselta.

Kitarat päätin ennakolta äänittää DI:nä, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi päästyäni miksaamaan. Vaikka olin nauhoittanut molemmat kitarat kahden vahvistimen läpi (säröä THD:stä ja Englistä ja kirkasta purevaa Peaveysta) oli kitarasaundit käytännössä katsoen jokaisessa biisissä hiottava kuntoon mallintajan avulla. Toisin sanoen täytin kitarasaundin tyhjät kohdat mallintajan avulla, jolloin selvästi vasemmalle ja oikealle miksatut kitarat täyttivät oman puoliskonsa stereokuvasta. Koska eri äänet tukivat toisiaan, jouduin kitaroiden kanssa turvautumaan aika radikaaleihin EQ-asetuksiin, jotta kokonaisuus (eli kuuntelijalle yksittäinen instrumentti) olisi kuulostanut selvältä ja eritellyltä.

Huomaisin miksausten yhteydessä, että määrätyt äänielementit vaativat selvästi vähän lisää jotain toimiakseen. Rummuissa lautaset kuulostivan niin uskomattoman hyviltä (pitkälti rumpalin laadukkaiden peltien takia), että ne hyppäsivät todella helposti läpi mistä tahansa. Tämän takia päädyin laittamaan lautasille erillisen kaiun loppumiksaukseen, jolla sain niitä istumaan paremmin äänimaisemaan. Samalla päätökseni käyttää vanhaa luottopakkiani C1000s:ää hihatin mikittämiseen maksoi itsensä takaisin ihan kunnolla. Overheadien hihatsaundi oli varsin ohut ja terävä - tämä toimi raidiin - mutta teki haitsusta vähän rasittavan ylä-äänisen. Sain AKG:lla kuitenkin loihdittua haitsusta lihavan ja muhkean, mikä sopi mureisiin ja paksuihin kielisoittimiin kauniisti.

Virveli oli toinen todellinen haaste. Samoilla työkaluilla kokeneempi karpaasi olisi varmasti saanut tuosta puuvirvelistä vielä huomattavasti enemmän irti, mutta onneksi laitoin toisen mikin alakalvolle. Tämä toi äänitykseen sen usein kaipaamaan räsähdyksen. En ymmärrä miten niin monet näyttävät menevän paksuihin virveleihin, sillä selvästi kitarapitoisen keskitaajuuksiltaan tukossa olevan äänimaiseman läpäisee parhaiten yksinään jopa ärsyttävän ohut ja metallisen terävä virveli.

Yhden täysin yliviljellyn ja suorastaan törkeän kikan kuitenkin synkimpinä tuotantohetkinäni kuitenkin otin käyttöön ja pelastin sillä vaikeimmat virveliraidat. Laitoin keskenään miksatuille virveliraidoille oman kaiun. Kyseessähän on tietenkin 1980-luvulta tuttu karonadi-virveli. Sopivan steriili kaiku luo virvelille tilaa ja lihasta, jolloin itse saundissa voidaan keskittyä pelkkään terään. Ero uskottavan ja poskettoman välillä on kuitenkin todella hiuksen hieno.

Samanlaiseen kaiutukseen päädyin sitten myös tomiraidoilla. Koska tomit vuotivat oikein huolella lautasia ja virveliä läpi (mikä oli vain oletettavaa ja jo etukäteen tiedossa), päädyin leikkelemään nämä raidat ja hiljentämään kaikki paitsi ne olennaiset iskut lähes jokaisessa biisissä. Kerran jätin keskimmäisen tomin raidan soimaan, kun sieltä tuli virveliin ja basariin kivaa likaa, mutta yleensä näiltä raidoilta kuuluivat vain ne olennaiset iskut. No tämä teki niistä vähän luonnottoman kuuloisia, ja tätä sitten paikattiin vähän ilmavammalla kaiulla.

Laulun suhteen voin vain kiittää omaa vainoharhaisuuttani, että päätin käyttää kolmea erilaista mikkiä kaikessa. En nimittäin päätynyt yhdessäkään biisissä samanlaiseen laulusaundiin. Jotenkin biisit vaativat ihan eri asioita lauluraidalta. Yhdessä biisissä dynaaminen lähimikki antoi sopivasti pehmeyttä, kun taas toisessa biisissä se kuulosti ihan kauhealta. Tällöin vähän kauempana ollut putkimikki taas toimi hyvin. Matoisessa kannossa loihdin EQ:lla putkimikistä itsessään aivan törkeän autoradioäänen, mutta yhdessä Shuren kanssa ne loivat jotenkin sopivan saundin; psykoakustiikkaa todellakin!

Lauluihin käytin myös vähän enemmän aikaa, ja laitoin muutamia kaikuja sinne tänne. Päätin aikaisin, että laitan laulut keskelle äänimaisemaa, enkä liian kovaa. Jotenkin halusin taas saada sen elävän kokonaisvaikutelman, että tässä on nyt bändi. Laulut ovat muutenkin nykyään niin törkeän ylituotettuja, että halusin tietoisestikin välttää tällaista puunattua lopputulosta.

Nyt kun tätä postia kirjoittaessani olen kuunnellut jo miksaamiani biisejä loputtomalla toistolla läpi useita kertoja, voisin korjata miljoona pikkuasiaa. Ehkä koitan kuitenkin saada viimeisen biisin valmiiksi ja siirryn sitten uusiin seikkailuihin, mitä ne sitten lienevätkään. Tämä sessio on todistanut ensinnäkin minulle itselleni sen, että saan nykylaitteistollani aikaiseksi ihan yllättävän uskottavaa kamaa. Nyt pitää vaan jatkaa tuottamista ja kerätä kokemusta!

Mene suoraan vankilaan...

Valitettavan hiljaiselon jälkeen olen viimein saanut keskusteluyhteyden ystävääni vankilassa. Tätä tietenkin tapahtui poikkeuksin metodein, käsin kirjoitetuttujen ja postitettujen kirjeiden välityksellä puolin toisin.

Aiheestahan olen jo aiemmin huomatuttanut. Minun täytyy nyt taas kertaalleen avautua tämän käytännön mielettömyydestä, joka meillä täällä Suomen lottovoittajien ihmemaassa on. Kun kaveri osoittaa minkäänlaista oma-aloitteisuutta ja ajattelee itse moraalikysymyksiä tullen näin siihen lopputulokseen, että tasa-arvo ei nykykäytännöllä toteudu ja systeemissä on jotain mätää muutenkin, häntä rankaistaan vankeudella.

Syynä ei tietenkään ole se, että moraalisessa toiminnassa olisi mitään itsestään väärää. Suomen valtio on vain vanhastaan vakiuttanut määrätyn "maan tavan", jota ei tule kyseenalaistaa. Toisin sanoen määrätyissä kysymyksissä valtio tulee poikkeuksetta ennen ihmistä, ja jos ihminen tämän asetelman kyseenalaistaa, on hän suoranainen uhka valtion itseoikeutetulle arvoasemalla ja häntä pitää rangaista, jotta muut ihmiset, jotka saattaisivat ajatella itsenäisesti, ajattelisivat toistamiseen ja pitäytyisivät haastamasta valtion väkivaltamonopolin varjopuolia.

Kansanedustajamme ovat muuten raukkoja, eivätkä koske tähän yhteiskunnalliseen epäkohtaan pitkälläkään kepillä, joku saattaisi vaikka suuttua. Sen sijaan, että toimisivat yhteiskunnan moraalista arviontikykyä kasvattavalla tavalla, he itseasiassa tukevat epäoikeudenmukaisen järjestelmän hiljaa hyväksyen arkaaisia, regressiivisiä tapoja ja ylläpitävät sellaista yhteiskunnallista arvoasetelmaa, josta Suomi on saanut huomautuksia mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Tällä asialla on myös toinen ikävä puolensa. On nimittäin siten, että niin kauan kuin tästä asiasta patologisesti kieltäydytään puhumasta, ei myöskään voida avoimesti puhua sen taustalla oelvan järjestelmän mielekkyydestä. Tarkoitan tietenkin maanpuolustusta.

Aina, kun joku status quota kannattava viranomainen käyttää aiheesta puheenvuoron, hän ei perustele kantaansa millään uskottavalla tavalla, vaan tukeutuu vanhaan mantraan kuin uskon kappaleeseen. Minusta maanpuolustus on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi uskon asiaksi. Se vaatii parasta tutkimusta, parasta asiantuntemusta ja parhaita ammattilaisia. Mutta miten me saamme näitä kaikkia?

No tietenkin tarjoamalla kilpailukykyisen, mielekkään työpaikan hyvällä palkalla. Kysynpä nyt vaan, että onko räkänokkaisten nuorten miesten paimentaminen ja hyppyyttäminen teidän mielestänne työtä, jolla on tarkoitus? Saammeko me puolustusvoimien nykyisellä palkkarakenteella parhaat asiantuntijat teknisen sodankäynnin, terrorin ja tietomurtojen kimppuun? Ihan oikeasti.

Suomi ajautuu vielä omaa typeryyttään ja muutosvastarintaansa uuteen elektroniseen malli-Kajanderiin.

Valoa kuitenkin lienee tunnelin päässä. Ei siksi, että meidät pettäneet poliitikot kaivaisivat jostain järkeä ryhmäkurin ja keskinäisen näennäispoliittisuutensa tylsyttämiin päihinsä, vaan puolustusvoimista. Useammalta tuon organisaation kanssa tekemisissä olevalta akateemiselta taholta olen saanut sellaisia uutisia, että maanpuolustuksen parissa työskentelee uusi ammattiupseerisukupolvi, joka haluaa (ja tätä halua en aiempienkaan maanpuolustajasukupolvien keskuudessa ole koskaan kyseenalaistanut) oikeasti suojella tätä maata parhaalla mahdollisella tavalla. Toivonkin, että nämä tulevaisuuden toivot osoittavat nykyisen järjestelmämme heikkoudet ja esittävät valtajärjestelmän sisältä syntyvänä liikkeenä muutoksen tarpeen. Ehkä tällöin myös maatamme hallitsevat populistit uskaltavat alkaa myydä muutosta "sille tyhmälle kansalle".

Meillä suomalaisilla on ollut tapana pitäytyä vanhassa, kunnes muutos on paitsi ilmeinen, myös pahasti myöhässä. Vielä melkein sata vuotta sitten meillä oli Euroopan vanhoillisin poliittinen järjestelmä, kunnes se hetkessä uudistettiin maailman moderneimmaksi. Lakejamme olemme uudistaneet pakottavan tarpeen edessä, ja harvoin ennakoiden jo tapahtumassa olevia dramaattisia muutoksia. Heittäisinkin näin omana henkilökohtaisena arvionani, että maanpuolustus on yksi tällainen poikkeuksellisen suomalainen jumi, joka avataan vasta kun yhteiskunnassa tosissaan joudutaan pohtimaan niitä peruskysymyksiä kriisitilanteessa.

Olkaa niin hyvät ja unohtakaa vuodet 1939-1944. Niillä ei oikeasti ole mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa. Unohtakaa tämä historia nykypäivän ohjenuorana, sillä, ellette ole ammatihistoriantutkijoita, ette todennäköisesti edes ymmärrä näiden vuosien merkitystä tälle yhteiskunnalle. Ja väärinymmärrystä seuraa epäilemättä aivan väärä johtopäätös. Ennen oli ennen, nyt on nyt, mutta minulla on vielä tukkaa päässäni.

Pukki kaalimaan vartijana, eli miksi keskusta ei välitä ympäristönsuojelusta

Meinasivat taas mennä aamukahvit väärään kurkkuun, kun luin tänään Hesaria. Keskustan matalan profiilin varapuheenjohtaja Antti Rautakangas aloitti näemmä viikon yrittämällä vetää mattoa ympäristönsuojelun jalkojen alta. HS: Keskusta lakkauttaisi ympäristöministeriön.

Niin kyseessähän on tietenkin se puolue, joka on koittanut vetää maamme katumaasturivihreitä lähiöasukkeja puoleensa uudella ympäristötietoisella agendallaan. Lakkautusuhan, tai tarkemmin sanottuna realisointihankkeen alaisena olisi vuodesta 1983 asti toiminut ympäristöministeriö, joka tuolloin otti erinäisten sitä edeltäneiden toimijoiden, mm. vesihallituksen, tehtävät hoitaakseen. Tällöin järjestettiin ympäristökysymyksiä yhden katon alle. Ehkä maalaisliitto on nyt keksinyt hyvän uuden järkeistämistoimen, jolla takaamme vastedeskin harkintaa ympäristökysymyksiin. Niin siis, jotteivat ympäristöministeriön perustamista edeltänyt meininki palaisi.

Katsotaanpa siis mitä ison talon Antilla on oikein ollut mielessään (lainaukset HS 2.12.2009):

Perustettaisiin uusi ministeriö vähän samalla periaatteella kuin perustettiin TEM yhdistämällä kauppa- ja teollisuusministeriö ja työministeriö. Se olisi osa valtion keskushallinnon keventämistä.

Ei siis ihan tyhmä ajatus. Valtionhallinnon keventäminen on aina hyvä asia veronmaksajille, joskaan ei valtion virkamiehille. Mutta Antti, miksi?

Uskon että sen kautta saataisiin tehoa luonnonvarain hyödyntämiseen.

Tehoa sanot. Siis emme hyödynnä luonnonvarojamme riittävän tehokkaasti. Tämähän kuulostaa enemmän mainitsemasi TEM:n tehtäväkentältä, kuin ministeriön, jonka tehtävänä on vastata ympäristönsuojelusta ja siihen liittyvistä turvallisuuskysymyksistä.

No miten tätä hallintoa sitten olisi tarkoitus järkeistää?

Luonnonvarainministeriössä säilyisi hyvin vahva ympäristöpoliittinen ote. Nyt kun aluehallinto koottiin yhteen, on luontevaa että keskushallinnonkin puolella tehdään vastaavia järjestelyjä.

Siis, että luonnonvarain. Otetaanpa hetkeksi Antti, sinun retoriikkasi tarkastelun kohteeksi. Haluta siis, että luonnonvaroja hyödynnetään tehokkaasti, ja että valtion tasolla kaikista niihin liittyvistä asioista vastaa luonnonvarainministeriö, mutta että ote olisi ympäristöpoliittinen. Ensinnäkin tässä puhutaan nyt vain hyödyntämisestä ja tehokkuudesta, ei suojelusta tai tutkimuksesta, molemmat keskeisiä ympäristöministeriän ja ympäristökeskuksen toimialoja. Toiseksi kaikki, mitä ministeriöissä yleensäkään tehdään on poliittista ja kaikki ympäristöön liittyvä pakostakin ympäristöpoliittista. Riskiyhteiskunta on ympäristöpoliittinen, hirvittävällä tavalla, mutta kuitenkin. Käyttämäsi termit tuovat mieleen vain hyötyajattelun suoraviivaisimmillaan, jolloin tuo nyt sattuu olemaan ensimmäine mieleen juolahtanut, ympäristöpoliittinen näkökulma.

Eikä tämä nyt Antti ole vähän huolestuttavaa ajattelua? (Hesarin kysymys: Luonnonsuojeluväki suhtautuu Suomen keskustaan hyvin epäluuloisesti. Mistä se johtuu?)

Tätä on nyt vähän provosoitukin. Meillähän on kautta historian pidetty ympäristöstä ja luonnosta huolta, mutta on haluttu nähdä myös se, että pitää olla järkevää taloudellista hyödyntämistä.

Anteeksi, voisitko toistaa sen, mitä sanoit historiasta?

Meillähän on kautta historian pidetty ympäristöstä ja luonnosta huolta...

Antti, en tietenkään ole arvovaltainen poliitikko, enkä lähelläkään varapuheenjohtajuuden vaativaa asemaa, mutta oikeastiko olet tätä mieltä? Katsos, minä olen historiantutkija, erikoisalanani ympäristöhistoria, ja minun täytyy nyt esittää eriävä mielipiteeni. Suoraan sanoen, tuo sinun heittosi meidän (siis suomalaisten, vai liekä keskustalaisten?) historiallisesta kyvystämme pitää ympäristöstä ja luonnosta huolta, on pelkkää potaskaa.

1950-luvulle tultaessa huomattavat osat maamme vesistöistä olivat pahoin saastuneita ihmisen toiminnan takia. Olemme olleet muitten alueen valtioiden ohella syypäitä Itämeren ympäristöongelmiin. Itse asiassa tilanne oli niin paha, että Eduskunta päätti perustaa vesilakitoimikunnan 1950-luvulla keksimään keinoja tämän sietämättömän, ja suorastaan vaarallisen tilanteen ratkaisemiseksi. Tuloksena oli vesilaki vuonna 1963, vesihallitus vuonna 1970 ja lopulta ympäristöministeriö ja Syke. Ihmisen poikkeuksellinen kyky muokata omaa ympäristöään on edelleen olemassa, ja siksi me, yhteisesti globaalisti mutta myös paikallisesti tarvitsemme varojärjestelmiä. Niistä minä ainakin olen valmis maksamaan veroja.

Vai mitä sinulla, Antti on tähän sanomista?

...tämä on enempi tällaista politisoitumista, mikä ei perustu tosiasioihin.

Eli siis, kun sinä esität ympäristöpolitiikan dramaattista uudelleen linjausta luonnonvarojen tehokkaamman käytön nimissä (mikä siis tukisi suomalaista raskasta teollisuutta, joka sijaitsee ympäri maamme haja-asutusalueita, sen sijaan, että tukisit vähemmän ympäristöintensiivisen tietoyhteiskuntakehityksen esiinmarssia, joka voidaan luonnonvaroja säästäen hoitaa kaupungeissa), on se järkevää ja kohtuullista, mutta kun joku muu esittää jotain muuta, on se "tällaista politisoitumista". Hyvä mies, tuo nyt on TODELLA TEKOPYHÄÄ.

No mutta, hyvä kun toit asian esille, niin me politisoituneet oikeasti "vihreät" saamme rivimme järjestykseen ennen vaaleja. Vai?

Puolue päättää hallitusohjelmatavoitteet vaalien alla. Kyllä tällaista ajattelua on meillä laajemmin. Pitäisin tätä hyvin järkevänä tavoitteena.

Varmasti on, teillähän on se ympäristöministerikin, Lehtomäen Paula, varsinainen luonnonystävä. Tässä on minun vaaliohjelmani, Antti: maalaisliitolta viedään valta maassa, etteivät ne pääse enempää meidän koskipuitamme sotkemaan.

---

Keskustan keskeisten päättäjien ympäristölausunnot edistävät vallan usein nostalgista, mutta täysin erheellistä käsitystä suomalaisista jonkinlaisena ympäristönsuojelun mallikansakuntana. Ihan kuin se, että meillä on paljon skugea, jotenkin automaattisesti johtaisi hyvään ympäristöpolitiikkaan. Ei se kuule johda, se johti kattavaan ympäristökatastrofiin 1900-luvulla. Me suomalaiset näemme itsemme mielellämme luonnonlapsina. Me suomalaiset menemme Lappiin laskettelemaan lentokoneella ja ajamme isoja autoja energiatehottomilta omakotitaloiltamme työpaikoillemme. Me suomalaiset ihannoimme Nurmijärveä, ei odotas, sehän olikin Matti, en minä.

Antti, sinun esitystäsi en voi tulkita minään muuna, kuin keskustalaisena valtapolitiikkana, jonka tavoitteena on hallita Suomen valtiolaivan suuntaa. Kun sinä vielä alentuvasti haukut ympäristönsuojelijoita liiallisesta poliittisuudesta, vaikka itse olet suuren puolueen keskeinen vaikuttaja, on syytä kysyä: oletko sinä sekaisin?