Mene suoraan vankilaan...

Valitettavan hiljaiselon jälkeen olen viimein saanut keskusteluyhteyden ystävääni vankilassa. Tätä tietenkin tapahtui poikkeuksin metodein, käsin kirjoitetuttujen ja postitettujen kirjeiden välityksellä puolin toisin.

Aiheestahan olen jo aiemmin huomatuttanut. Minun täytyy nyt taas kertaalleen avautua tämän käytännön mielettömyydestä, joka meillä täällä Suomen lottovoittajien ihmemaassa on. Kun kaveri osoittaa minkäänlaista oma-aloitteisuutta ja ajattelee itse moraalikysymyksiä tullen näin siihen lopputulokseen, että tasa-arvo ei nykykäytännöllä toteudu ja systeemissä on jotain mätää muutenkin, häntä rankaistaan vankeudella.

Syynä ei tietenkään ole se, että moraalisessa toiminnassa olisi mitään itsestään väärää. Suomen valtio on vain vanhastaan vakiuttanut määrätyn "maan tavan", jota ei tule kyseenalaistaa. Toisin sanoen määrätyissä kysymyksissä valtio tulee poikkeuksetta ennen ihmistä, ja jos ihminen tämän asetelman kyseenalaistaa, on hän suoranainen uhka valtion itseoikeutetulle arvoasemalla ja häntä pitää rangaista, jotta muut ihmiset, jotka saattaisivat ajatella itsenäisesti, ajattelisivat toistamiseen ja pitäytyisivät haastamasta valtion väkivaltamonopolin varjopuolia.

Kansanedustajamme ovat muuten raukkoja, eivätkä koske tähän yhteiskunnalliseen epäkohtaan pitkälläkään kepillä, joku saattaisi vaikka suuttua. Sen sijaan, että toimisivat yhteiskunnan moraalista arviontikykyä kasvattavalla tavalla, he itseasiassa tukevat epäoikeudenmukaisen järjestelmän hiljaa hyväksyen arkaaisia, regressiivisiä tapoja ja ylläpitävät sellaista yhteiskunnallista arvoasetelmaa, josta Suomi on saanut huomautuksia mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta.

Tällä asialla on myös toinen ikävä puolensa. On nimittäin siten, että niin kauan kuin tästä asiasta patologisesti kieltäydytään puhumasta, ei myöskään voida avoimesti puhua sen taustalla oelvan järjestelmän mielekkyydestä. Tarkoitan tietenkin maanpuolustusta.

Aina, kun joku status quota kannattava viranomainen käyttää aiheesta puheenvuoron, hän ei perustele kantaansa millään uskottavalla tavalla, vaan tukeutuu vanhaan mantraan kuin uskon kappaleeseen. Minusta maanpuolustus on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi uskon asiaksi. Se vaatii parasta tutkimusta, parasta asiantuntemusta ja parhaita ammattilaisia. Mutta miten me saamme näitä kaikkia?

No tietenkin tarjoamalla kilpailukykyisen, mielekkään työpaikan hyvällä palkalla. Kysynpä nyt vaan, että onko räkänokkaisten nuorten miesten paimentaminen ja hyppyyttäminen teidän mielestänne työtä, jolla on tarkoitus? Saammeko me puolustusvoimien nykyisellä palkkarakenteella parhaat asiantuntijat teknisen sodankäynnin, terrorin ja tietomurtojen kimppuun? Ihan oikeasti.

Suomi ajautuu vielä omaa typeryyttään ja muutosvastarintaansa uuteen elektroniseen malli-Kajanderiin.

Valoa kuitenkin lienee tunnelin päässä. Ei siksi, että meidät pettäneet poliitikot kaivaisivat jostain järkeä ryhmäkurin ja keskinäisen näennäispoliittisuutensa tylsyttämiin päihinsä, vaan puolustusvoimista. Useammalta tuon organisaation kanssa tekemisissä olevalta akateemiselta taholta olen saanut sellaisia uutisia, että maanpuolustuksen parissa työskentelee uusi ammattiupseerisukupolvi, joka haluaa (ja tätä halua en aiempienkaan maanpuolustajasukupolvien keskuudessa ole koskaan kyseenalaistanut) oikeasti suojella tätä maata parhaalla mahdollisella tavalla. Toivonkin, että nämä tulevaisuuden toivot osoittavat nykyisen järjestelmämme heikkoudet ja esittävät valtajärjestelmän sisältä syntyvänä liikkeenä muutoksen tarpeen. Ehkä tällöin myös maatamme hallitsevat populistit uskaltavat alkaa myydä muutosta "sille tyhmälle kansalle".

Meillä suomalaisilla on ollut tapana pitäytyä vanhassa, kunnes muutos on paitsi ilmeinen, myös pahasti myöhässä. Vielä melkein sata vuotta sitten meillä oli Euroopan vanhoillisin poliittinen järjestelmä, kunnes se hetkessä uudistettiin maailman moderneimmaksi. Lakejamme olemme uudistaneet pakottavan tarpeen edessä, ja harvoin ennakoiden jo tapahtumassa olevia dramaattisia muutoksia. Heittäisinkin näin omana henkilökohtaisena arvionani, että maanpuolustus on yksi tällainen poikkeuksellisen suomalainen jumi, joka avataan vasta kun yhteiskunnassa tosissaan joudutaan pohtimaan niitä peruskysymyksiä kriisitilanteessa.

Olkaa niin hyvät ja unohtakaa vuodet 1939-1944. Niillä ei oikeasti ole mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa. Unohtakaa tämä historia nykypäivän ohjenuorana, sillä, ellette ole ammatihistoriantutkijoita, ette todennäköisesti edes ymmärrä näiden vuosien merkitystä tälle yhteiskunnalle. Ja väärinymmärrystä seuraa epäilemättä aivan väärä johtopäätös. Ennen oli ennen, nyt on nyt, mutta minulla on vielä tukkaa päässäni.