F Y Studiot: Sysikuun äänityssessiot, osa 5

Palaanpa pienen tauon jälkeen studiokuulumisilla. Sysikuun sessioiden lopputulema alkaa häämöttää F Y studioiden horisontissa, sillä vain yksi kappale, Neonhämärä-eepos on enää miksaamatta. Nyt onkin hyvä aika käydä projektin jälkimmäistä puoliskoa, eli miksausta läpi kriittisesti ajatuksella.

Ensinnäkin on syytä miettiä projektiin käytettyä aikaa. Jos äänityksiin meni kaikkine säätöineen yksi viikonloppu, on miksaukseen näillä näkymin menossa jotakuinkin vastaava aika. Kokemuksesta voin sanoa, että miksaukseen saisi menemään ihan tuhottomasti aikaa, jos vain haluaisi. Kun kuitenkin otetaan huomioon yhtyeen tyyli ja äänityksen luonne, olisi tällainen tuotannollinen pilkun viilaaminen jotenkin hölmöä. Parhaimmillaan livenä toimivan bändin musiikki saa mielestäni kuulostaa elävältä myös studiossa.

Tietenkin, jos tässä tuotannossa olisi päädytty isoon joukkoon jälkiäänityksiä (overdub) ja korvakarkkia (sweetening), niin vastaavasti olisi ollut syytä hioa varsinaisia raitojakin, jotta kaikki palaset saataisiin istumaan yhteen.

Nyt paketti oli kohtuullisen hyvin kasassa, sillä jokaisessa biisissä oli rummut, basso, kaksi kitaraa ja laulu. Otin tämän takia heti lähtökohtaisesti sen näkökulman, että bändi nauhoitetaan kerralla laulut pois lukien. Rumpalin suoritus oli keskeinen varsinaisissa otoissa, sillä kun saatiin toimiva otto haltuun, oli biisi siinä. Tämän jälkeen nauhoiteltiin laulujen kanssa lisää kitaroita, jotta saatoin korvata trackingissa tulleet virheet ennen vahvistinten nauhoittamista.

Rumpuihin en oikeastaan joutunut näin hirveästi koskemaan. Muutamia ajoitusjuttuja biiseissä on, mutta ne eivät mielestäni häiritse, vaan tuovat elävyyttä tulkintaan. Biiseistä ainoastaan Neonhämärä nauhoitettiin ilman clickiä, joten muissa groove pysyi aika kivasti tiukkana ja toimivana. Onneksi käytin kuitenkin paljon mikkejä, sillä miksatessa törmäsin melkein jokaisessa biisissä johonkin kummallisuuteen raidoilla, joiden korjaamiseen löytyi näin liikkumavaraa. Kaikista biiseistä helpoin taisi lopulta olla Matoinen kanto, jossa rumpujen säätämiseen meni oikeastaan vain noin tunti. Tietenkin se, että olin työstänyt jo muita biisejä tätä ennen, auittoi, sillä hain kaikkiin kappaleisiin suurinpiirtein samankaltaista tasaista saundia.

Rumpalin ohella basisti hoiti tonttinsa niin tasaisen luotettavasti, että emme edes päätyneet nauhoittamaan overdubbeja bassolle. Muissa biiseissä valitsemani bassosaundit toimivat hyvin, mutta Yön rajalla osoittautui haasteeksi. Ilmava kappale olisi jotenkin vaatinut enemmän tiukkuutta ja ylä-äänien artikulaatiota, jotta säkeistöt olisivat pysyneet hyvin kasassa. No ihan hyvältä tuo lopputuloskin kuulostaa, mutta selvästi näissä hitaammissa biiseissä on mietittävä paljon tarkemmin instrumenttien tasapainoa, jottei kokonaisuus kuulosta liian irtonaiselta.

Kitarat päätin ennakolta äänittää DI:nä, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi päästyäni miksaamaan. Vaikka olin nauhoittanut molemmat kitarat kahden vahvistimen läpi (säröä THD:stä ja Englistä ja kirkasta purevaa Peaveysta) oli kitarasaundit käytännössä katsoen jokaisessa biisissä hiottava kuntoon mallintajan avulla. Toisin sanoen täytin kitarasaundin tyhjät kohdat mallintajan avulla, jolloin selvästi vasemmalle ja oikealle miksatut kitarat täyttivät oman puoliskonsa stereokuvasta. Koska eri äänet tukivat toisiaan, jouduin kitaroiden kanssa turvautumaan aika radikaaleihin EQ-asetuksiin, jotta kokonaisuus (eli kuuntelijalle yksittäinen instrumentti) olisi kuulostanut selvältä ja eritellyltä.

Huomaisin miksausten yhteydessä, että määrätyt äänielementit vaativat selvästi vähän lisää jotain toimiakseen. Rummuissa lautaset kuulostivan niin uskomattoman hyviltä (pitkälti rumpalin laadukkaiden peltien takia), että ne hyppäsivät todella helposti läpi mistä tahansa. Tämän takia päädyin laittamaan lautasille erillisen kaiun loppumiksaukseen, jolla sain niitä istumaan paremmin äänimaisemaan. Samalla päätökseni käyttää vanhaa luottopakkiani C1000s:ää hihatin mikittämiseen maksoi itsensä takaisin ihan kunnolla. Overheadien hihatsaundi oli varsin ohut ja terävä - tämä toimi raidiin - mutta teki haitsusta vähän rasittavan ylä-äänisen. Sain AKG:lla kuitenkin loihdittua haitsusta lihavan ja muhkean, mikä sopi mureisiin ja paksuihin kielisoittimiin kauniisti.

Virveli oli toinen todellinen haaste. Samoilla työkaluilla kokeneempi karpaasi olisi varmasti saanut tuosta puuvirvelistä vielä huomattavasti enemmän irti, mutta onneksi laitoin toisen mikin alakalvolle. Tämä toi äänitykseen sen usein kaipaamaan räsähdyksen. En ymmärrä miten niin monet näyttävät menevän paksuihin virveleihin, sillä selvästi kitarapitoisen keskitaajuuksiltaan tukossa olevan äänimaiseman läpäisee parhaiten yksinään jopa ärsyttävän ohut ja metallisen terävä virveli.

Yhden täysin yliviljellyn ja suorastaan törkeän kikan kuitenkin synkimpinä tuotantohetkinäni kuitenkin otin käyttöön ja pelastin sillä vaikeimmat virveliraidat. Laitoin keskenään miksatuille virveliraidoille oman kaiun. Kyseessähän on tietenkin 1980-luvulta tuttu karonadi-virveli. Sopivan steriili kaiku luo virvelille tilaa ja lihasta, jolloin itse saundissa voidaan keskittyä pelkkään terään. Ero uskottavan ja poskettoman välillä on kuitenkin todella hiuksen hieno.

Samanlaiseen kaiutukseen päädyin sitten myös tomiraidoilla. Koska tomit vuotivat oikein huolella lautasia ja virveliä läpi (mikä oli vain oletettavaa ja jo etukäteen tiedossa), päädyin leikkelemään nämä raidat ja hiljentämään kaikki paitsi ne olennaiset iskut lähes jokaisessa biisissä. Kerran jätin keskimmäisen tomin raidan soimaan, kun sieltä tuli virveliin ja basariin kivaa likaa, mutta yleensä näiltä raidoilta kuuluivat vain ne olennaiset iskut. No tämä teki niistä vähän luonnottoman kuuloisia, ja tätä sitten paikattiin vähän ilmavammalla kaiulla.

Laulun suhteen voin vain kiittää omaa vainoharhaisuuttani, että päätin käyttää kolmea erilaista mikkiä kaikessa. En nimittäin päätynyt yhdessäkään biisissä samanlaiseen laulusaundiin. Jotenkin biisit vaativat ihan eri asioita lauluraidalta. Yhdessä biisissä dynaaminen lähimikki antoi sopivasti pehmeyttä, kun taas toisessa biisissä se kuulosti ihan kauhealta. Tällöin vähän kauempana ollut putkimikki taas toimi hyvin. Matoisessa kannossa loihdin EQ:lla putkimikistä itsessään aivan törkeän autoradioäänen, mutta yhdessä Shuren kanssa ne loivat jotenkin sopivan saundin; psykoakustiikkaa todellakin!

Lauluihin käytin myös vähän enemmän aikaa, ja laitoin muutamia kaikuja sinne tänne. Päätin aikaisin, että laitan laulut keskelle äänimaisemaa, enkä liian kovaa. Jotenkin halusin taas saada sen elävän kokonaisvaikutelman, että tässä on nyt bändi. Laulut ovat muutenkin nykyään niin törkeän ylituotettuja, että halusin tietoisestikin välttää tällaista puunattua lopputulosta.

Nyt kun tätä postia kirjoittaessani olen kuunnellut jo miksaamiani biisejä loputtomalla toistolla läpi useita kertoja, voisin korjata miljoona pikkuasiaa. Ehkä koitan kuitenkin saada viimeisen biisin valmiiksi ja siirryn sitten uusiin seikkailuihin, mitä ne sitten lienevätkään. Tämä sessio on todistanut ensinnäkin minulle itselleni sen, että saan nykylaitteistollani aikaiseksi ihan yllättävän uskottavaa kamaa. Nyt pitää vaan jatkaa tuottamista ja kerätä kokemusta!