Viski osa 4. Yoichi 10

Islayn turpeisten, savuisten viskien kontrolliryhmäksi pääsi vallan kelpo viski Japanista. Tottahan toki kaikki tämän elokuvan nähneet, ovat kuulleet japanilaisten viski-innostuksesta, mutta tarkempaa käsitystä ei minullakaan oikein ollut. No tässä muutamia pointtereita Helen Arthurilta (Arthur, Helen: Rhe Connoisseur's Guide to Whisky, Quintet Publishing Ltd 2008).

Japanilainen viskinvalmistus alkaa 1920-luvulla. Homman takana oli Skotlannissa koulutuksensa saanut Taketsuru Masataka, jolle pelkkä riisiviina ei nähtävästi sitten riittänyt. Hyvä niin. Valtaosa japanilaisesta viskista valmistetaan kotimarkkinoille ja ulosvientikin keskittyy Itä-Aasian markkinoille, joten näitä ei ihan hirveän usein täällä Euroopan Japanissa pääse nauttimaan! Maan suurimmat valmistajat ovat elokuvassakin viitattu Suntory ja tämän päivän testin Nikka.

Teknisesti ottaen tämä viski on Yoichi vuonna 1934 perustetusta, ja Hokkaidon ainoasta tislaamosta, mutta näköjään juoman logoa on hiljan vähän uudistettu, sillä Yoichi kuuluu myös Nikka-ketjuun. Edellä mainitsemani Taketsuru syntyi 1894 Takaharassa Hiroshiman lähellä vanhaan sakesukuun, joka oli tuottanut juomaa ajalta ennen Yhdysvaltain ensimmäistä mannermaakongressia! Palattuaan kotiin skottilaisen vaimonsa Rita Cowanin kanssa Taketsuru työskenteli ensin Shinjiro Toriille (eli Suntory). Pian Taketsuru kuitenkin lähti perustamaan omaa tislaamoaan ja etsi sopivan skottilaista paikkaa löytäen sen lopulta pohjoisesta Hokkaidon saaren itärannalta. Tuolloin hän perusti tislaamon ohella yhtiön Danipponkaju Company, joka vuonna 1952 nimettiin uudelleen Nikkaksi.

Näin pääsemme maistelun pariin...

Yoichi on väriltään täydellinen. Viskiasiantuntijat käyttävät mm. termiä deep gold, mutta askertelun harrastajana toteaisin sen olevan yhtä lähellä vanhaa messinkiä. No, makuasiahan tuo on. Väri nyt kuitenkin on juuri sehienoisesti punertava, puunytimen keltainen, joka saa jokaisen harrastajan suun jo vettymään! Norot valuvat lasin reunoilla tiiviinä kapeina viivoina, mikä nähtävästi kertoo matalammasta turpeisuudesta, kuin Islayn tuotteissa.

Tuoksu onkin varsin terävä, suorastaan pistävä. Päällä on vahva alkoholinen ja hieman fenolinen terä, jonka alta löytyy hento tuntuma kypsää hedelmää ja hienoinen turpeen häivähdys. Ardbegin tavoin viskissä on ohut ja tarkasti määritynyt tuoksu, tällä kertaa kuitenkin vähemmän sorainen ja enemmän teräksinen.

Maku on kuitenkin täyteläinen. Se leviää etuhampaiden takaisestä terävyydestä tasaiseksi, pyöreäksi puiseksi lämmöksi koko suuhun. Ensipuraisun jälkeen kielen kärjestä leviää kypsä maku, joka yllättäen ei ole viinainen tai terävä kuten maku ehkä vähän antoi odottaa. Jälkimaussa on selvää keskikesän maalaista makeutta, heinäpellon sävyjä ja hedelmää sekä vaniljan kärjeä.

Yoichi on yllättävä viski. Ehkäpä tämän kymmenenvuotiaan nenä ei ole ihan vielä täydellisesti kehittynyt, mutta maku on täysin skottiserkkujen arvoinen. Mieleen tulevat Speyside-viskit, mutta onhan tämä ihan oma petonsa. Tuore, eläväinen ja hieno vaihtoehto muuten harrastamilleni, savuisille juomille. Toimii.