Viski osa 1. Ardbeg 10

He ketkä minut tuntevat, tietävät, että olen suuri Islay (Aila) viskien ystävä. Vaikken pääse lähellekään tätä tasoa harrastuneisuudessani, haluan silti tallentaa ajatuksia kohtaamistani juomista jälkipolvia varten. Ensimmäisinä ovat vuorossa jokakodin perusvalikoima, eli tuon sisä-Hebridien helmen etelärannan kiven kova, turpeen tuoksuinen kolmikko: Ardbeg, Lagavulin ja Laphroaig, sekä ystäväni Antin tuoma Japanin serkku Nikka 10. Kaikki ovat perusversioita ja kolme ensimmäistä suoraan Alkomahooliliikkeen valikoimista. Yllä mainitusta linkistä voitte tarkistaa tosiammattilaisen näkemyksen niistä, mutta tässä omani:

Ardbeg on minulle aina ollut se tiukin Islay. En aiemmin oikeastaan tajunnut miksi, mutta tässä iltaa istuessa ja kalpeaa elämänvettä siemaillessa ymmärsin; tämä viski on todella terävä, suorastaan liian hapokas! Kuitenkin, kuten kaikissa hyvissä singel malteissa, siinä on monia tasoja.

Ardbegin sävy on kalpean kellertävä, suorastaan laimea, mutta samalla pohjoismaisesti sävähdyttävä alkukesäisen heinäpellon ja pellavan väri.

Varovainen haistelu (nenä irti lasista) tuo sähköisen ja kuulaan häivähdyksen, kuin Etelä-Suomen lokakuun alun kirpeä sateen jälkeensä jättämä aamu konsanaan. Hieman tarkempi hajustelu avaa vanhan omenlajikkeen, Punaisen kanelin (tätä ei saa kaupasta, mutta jos haluatte tutustua, tulkaa Seppälään syksyllä!), jopa Antonofkan sävyjä. Vahvoina leijailevat fenoli ja Atlantin valtameri, eli kirpeän suolainen, jopa pistävä tuoksu.

Maistettaessa kielen kärjellä tuntuu terävä, hapokas sävähdys. Maku on suorastaan terävä ja keskittynyt, vallan intensiivinen. Tämä ei ole todellakaan mikään pehmeä viski. Alkupuraisun jälkeen kielellä voi maistaa greippiä, bensiiniä, vaaleanpunaista suolaa (mitä lieneekään) ja maun tasautuessa enenevässä määrin mietoa turvetta ja hiekkaa.

Jälkimakuina esiin nousevat maa-aineksen lomasta häivähdyksittäin poltettu sokeri, applesiinimarmeladilla sivelty paahtoleipä ja conference-päärynän kuori sekä omenapiirakka. Juoma jättää suorastaan kuivan suun, jossa kalskahtaa hapokas omena.

Ardbeg ei ole aloittelijoiden viski. Terävä maku pelottaa helposti tottumattomat tiehensä ja yllä kuvailemani maut ovat suurimmalta osin häivähdyksiä (ja pitkällisen kokeilun tulosta). Silti erityisesti hento väri ja haju lunastavat viskille paikan jokaisen single malt harrastajan hyllyssä, sitä paitsi, kuten saamme myöhemmin havaita, se eroaa huomattavasti naapureistaan...