Viski osa 2. Lagavulin 16

Lagavulin on klassikko. Vaikkei se kaikille maistuisikaan, ei tätä voi kevyin sanoin käydä kiistämään. Se on myös oma suosikkini, varsinainen go-to-whisky, jota koitan aina pitää saatavilla pahan päivän varalle.

Tämän viskin historia nivoutuu tiiviisti toisen Islayn etelärannan perinteisen singel maltin (ja huomisen maistettavan), Laphroaigin vaiheisiin. Tästä voi lukea vaikka Helen Arthurin kätevästä käsikirjasta The Connoisseur's Guide to Whisky, jonka muuten sain kätevästi joululahjaksi. Paras lahja ikinä!

Lagavulin on väriltään rikkaan kuparinen, poltetun kullan ruskea, paksu ja tukevasti lasin reunoilta valuva; toisin sanoen täydellisen värinen viski. Sävyssä yhdistyvät juuri sopiva punertavan syksyinen sävy ja lämpimän keltainen häivähdys valon alla.

Tuoksu on vahva, savuinen turve johtaa ja lähes peittää alleen sitruunan kuoren ja loppukesän puutarhan ruusun ja kirsikan. Savun alla on vahva maan tuoksu.

Maku on tuoksun tavoin alkuun väkevä. Eilisen Ardbegin tavoin suun täyttää vahva turpeinen, ehkä jopa petroolinen maku, jossa ei sen tavoin kuitenkaan ole samaa kapeaa terävyyttä. Lagavulinin maku leviää koko suuhun kiertäen poskien kautta kitalakeen, minkä jälkeen sitrusmaisen suolainen terävä puraisu nousee kieltä pitkin. Alkoholia ei niinkään maista, se alkaa kylmänä tuulen henkäyksenä, joka kasvaa lämpimäksi vanhan puun tynnyrimäiseksi tuntumaksi.

Kuten Islay viskeissä tämän makuhyökkäyksen jälkeen alkaa nousta tuttu sora ja sen mukana turpeinen rantaniitty. Maku on nyt kuitenkin pehmeä, täyteläinen, lämmin kuin heinäkuun ilta. Jälkimaussa ei ole niinkään sokeria kuin hento häivähdys tasaista eteläamerikkalaista kaakaota, ei kirpeää vaan pehmeän kermaista, melko tummaa ja ehkä hitusen chilin sävyistä.

Lagavulinin maku kehittyy koko ajan, siinä ei ole yhtä koko naukkauksen kestävää hallitsevaa piirrettä, vaan maku kiertää suuta ja kehittyy hitaasti, nautinnollisesti jättäen jälkeensä hennon kalliorannan makumaiseman.

Tämä ei ole helppo viski, sillä alun makuräjähdys on useimpien Islay-viskien tapaan varsin väkevä ja vaati punanenäistä harjaantumista. Lagavulin on kuitenkin harjoittelun arvoinen. Sen monipuolisuus korostuu parhaiten muiden viskien rinnalla ja siitä saa aina uutta irti tauonkin jälkeen.