Eli siis,
Chicago siis hoiti hommansa ja tiputti Seattlen jatkosta. Ottelu oli puoliajalla 21-0, minkä jälkeen tosin tapahtui, muttei mitään, mikä olisi karhujen ylivoimaa uhannut. Ennustukseni olivat tässä vaiheessa siis 2-1, ja tuo Steelersin voitto oli vain härkäpäisen fanituksen tulosta.
Sitten päästäänkin siihen ainoaan ISOON yllätykseen tällä divisioonakierroksella. NY Jets pudotti aamuyöllä New England Patriotsin jatkosta! Huh, huh.
Katsoin pelin alkua, mutten jaksanut (töidenkin takia) puoliväliä pitemmälle. Tuohon mennessä Jets oli vakuuttanut minut vain siitä, että jäbien hermot ovat niin riekaleina, ettei homma voi toimia. Kun Brady lahjoitti jetseille upean paikan heti ottelun alussa, he tössivät sen ja jopa potkumaalinkin. Häröily jatkui, mutta jotenkin Jets pääsi 14-11 johtoon ennen neljättä neljännestä. Sitten alkoi tapahtua, QB Mark Sanchez oli liekeissä ja kansa buuasi. Lopputulos 28-21 ja Jets AFC:n konferenssifinaaliin, pitkälti puolustuksensa ansiosta.
Tämä tarkoittaa sitä, että arvaukseni menivät 50/60 oikein. Ensiviikonlopun parit ovat:
NFC: Chicago (koti) - Green Bay
AFC: Pittsburgh (koti) - Jets
Green Baylla on täysi työ toistaa hiljattainen urotekonsa ja hoidella karhut. Arvaukseni onkin, ettei näin tapahdu, vaan Chicago Bears todellakin jatkaa super bowliin.
Jetsillä on täysi hönkä päällä. Ainoastaan tämä hurmos ja nyt tehtyjen virheiden korjaaminen voi estää romahduksen Steelersiä vastaan. Polamalu ja kumppanit rankaisevat armotta ja tiukasti tyhmistä hyökkäyksen virheistä, ja siksi uskonkin, että Pittsburgh Steelers jatkaa tietään super bowliin.
Epic: Payback at Bandar Setan
2 viikkoa sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti