Arvioin hiljan norjalaisen Kvelertak-yhtyeen samannimisen debyyttilevyn. Kun kuulin, että yhtye on tulossa Suomeen, oli pakko päästä toteamaan bändin kisakunto. Eikun Zirak-Zigilin poppoo kasaan ja Nosturiin.
Kyseessä oli yhteiskeikka, ja pääesiintyjänä kanadalainen Comeback Kid. Me emme kuitenkaan olleet paikalla oikeastaan mitään muuta varten kuin näitä Norjan peikkoja, ja ihan syystäkin. Näin ikäihmisenä teini-ikäisen angstin purkaukset – siis screamon ja modernin hardcoren keskeisin asiasisältö – jäävät kovin helposti vieraaksi.
Mikä erottaa Kvelertakin tästä kokonaisuudesta, ja kyseessä oli todellakin susi koiratarhassa, on yhtyeen kyky pistää bileet pystyyn. Ei turhaa kurttuotsaisuutta ja uhmaa. Sanoisin näin fiiliksellä, että kun hevistä tuli taas suosittua, siitä tuli vakava asia, ja vakavuus näkyy tylsyytenä. Sitä Kvelertak ei todellakaan ole. Ennakoimme jo 1990-luvun puolivälissä ystäväni ja kanssabloggaajani Michaelin kanssa juomalauluja tekevää norske-svart-metal-bändiä. No nyt sellainen on olemassa. Mjød-kappaleen joukkokertsi osui, kuin 9 % sima kerrassaan.
Bändin saundissa on paljon bluesia ja rootsmeininkiä norjalaiseksi post-bm-poppooksi. Nyt tälle selvisi syykin. Kolmesta kitaristista yksi (kuvassa oikeassa reunassa) soittaa sormineen, peukalolla ja kämmenellä taputellen kaikki nämä jaminannat, kun toiset kaksi keskittyvät tuuttaamaan. Tämä poikkeuksellinen yhdistelmä tuo yhtyeen saundiin tukevuutta ja mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Tällaista kokeilullisuutta löytyy liian harvoilta hevipumpuilta, Mastodon tullee tässä lähinnä mieleen nyky-yhtyeistä.
Koko pakan pitää kuitenkin kasassa aivan ilmiömäisen huikea rumpali Kjetil Gjermundrød. Hänen soitossaan yhdistyvät tiukka blast, rockin groove ja hc-punkin vihaisuus. Tämän ilmeikkään, mutta tarkan pohjan päälle neljä muuta instrumentalistia rakentavat raivoisan hilpeän äänimaiseman. Laulaja Erlend Hjelvik taas on suoraan bm-menneisyydestä noussut hurmoshenki, joka pingviinit pois pestyään on viimeinkin päässyt vauhtiin. Yleisössä käydään ja kitarat heittävät kärrynpyörää.
Yhtye on juuri voittanut Norjassa kaksi Spellemann-palkintoa: paras tulokas ja paras rockyhtye. Ei huonosti. Nähtyäni heidät nyt livenä ja havaittuani innostuksen yleisössä (teinit heiluivat hurjana ja rockpoliisit hymyilivät ja nyökyttelivät) voin nyt todeta, että tässä on Turbo Negron jatkaja Norjan bilemetalliperinteessä! Suosittelen teitä ottamaan selvää, sillä kuristusote on tiukka!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti