sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Pikapäivitys NFL jatkoturnaukseen

Ensimmäiset arvaukseni menivät nappiin. Cincinnati Bengals jaksoi taistella puoleenväliin Houstonin teksasilaisia vastaan, mutta sitten tuli noutaja – ensimmäistä, legendaarista NFL-kauttaan pelaava pelinrakentaja T. J. Yates. Texans siis siirtyi jatkoon, ja koska joukkueen jyvä on 3. tietenkin he matkaavat Baltimoreen, toisin kuin aiemmin sanoin. Tämän perusteella Pittsburgh on todennäköisesti menossa Bostoniin. Ottelusta tullee todella jäätävä, sillä banheneva Steelers on kyennyt voittamaan Patriotsit kauden aikana, alkaako kunto kuitenkin painaa? Se nähdään (tai ei, jos nukutaan) ensiyönä, kun vastaan asettuu Tim Tebown Denver Broncos.

Texans matkaa B-moreen. Joukkueiden ainoa ottelu tältä kaudelta päättyi selvään Ravensin voittoon, mutta tämä tapahtui aikaisin syksyllä (viikolla 6), joten liikaa ei sen perusteella odottaa. Yates on osoittanut kykyä pysyä hengissä kovan puolustuksen yrittäessä pussittaa hänet. Näin Ravensilla on eittämättä täysi työpäivä tiedossa.

NFCn puolella kävi kuten odotin. Detroit Lions ei ole valmis voittamaan, vaikka homma näyttikin ihan hyvältä. Ensimmäisen puoliajan pojat jaksoivat vääntää, mutta sitten alkoi Drew Brees show ja se oli menoa. Kun pelinrakentaja pistää palloa 40 metriä koppareiden syliin, niin paljoa ei ole tehtävissä. Nyt sitten San Francisco – New Orleans on todellisuutta, jäämme sitä odottamaan!

Toinen vaikea matsi on täälläkin edessä, kun ensiyönä Giants kohtaa Falconsin New Meadowlandsissa New Jerseyssä. Katsotaan kuinka käy ja meneekö NYG ottamaan Green Bay Packersilta turpaan hyytävään Green Bayn Lambeau Fieldin helvettiin.

Ei kommentteja: