tiistai 2. joulukuuta 2008

Peter Jacksonin Sormusten herra

Other arrangements could be devised according to the tastes or views of those who like allegory or topical reference. But I cordially dislike allegory in all its manifestations, and always have done so since I grew old and wary enough to detect its presence. (J. R. R. Tolkien: The Lord of the Rings, 2nd ed. xvii)
Näin Tolkien määrittelee oman fantasiansa suhteen toiseen maailmansotaan erityisesti ja todelliseen maailmaan yleensä. Tämä ei jätä paljoakaan arvailun varaa.

Kun Peter Jackson lähti todella työstämään Sormusten herraa elokuviksi, hänellä oli apunaan joukko Tolkienin henkilöhistoriaan, toimintaan ja ajatusmaailmaan perehtyneitä ihmisiä, kielentutkijoista elämänkertureihin. Elokuvien pidennettyjen versioiden lisälevyille taltioiduista haastatteluista käy harvinaisen selväksi, ettei oikeastaan mikään tunnettu yksityiskohta jäänyt syynäämättä elokuvaprojektin aikana:
Virtually everyone in a significant position in the movie knew the books inside out, had been obsessed about them for years. (Mark Ordetsky, tuottaja: From Book to Script -dokumentti, the Fellowship of the Ring special extended dvd)
Samassa dokumentissa Jackson tosin myöntää, ettei kirja ollut suoraan kuvattavissa, toisin sanoen, ettei siitä saisi juuri sellaista kokemusta, joita valitettavan useat erinäisten kirjojen ystävät elokuvasovituksilta kaipaavat (ja tuskin koskaan niitä saavat).

Elokuvan leikkaajista yksi, John Gilbert toteaa melkein heti perään, ettei sanatarkkaa (eng. literal) väännöstä lähes koskaan kannata tehdä, vaan tätä vastoin on löydettävä "kirjan ydin ja tehtävä elokuva siitä" (tarkemmin kuin käännöksessä, kursiivi minun: find what you think is essential to the book). Ja näinhän Jackson et al. tekivätkin:
In that way things started to happen... ...but they're nonetheless, they're still Tolkien's language, they're his words. (Peter Jackson, sama)
Philippa Boynes, käsikirjoittaja, toteaa taas, että materiaalin järjestämiseen käytettiin Tolkienin henkilöhistoriasta kumpuavia teemoja.

Historiantutkijana toteaisin, että J. R. R. Tolkienin elämä ja teot toimi kurkistusikkunana siihen laajaan lähdeaineistoon, joka on hänen jälkeenjäänyt aineistonsa ja julkaistut teoksensa. Tämän metodologisen valinnan kautta syntyi tulkinta Tolkienista ja Sormusten herrasta. Otetaanpa tästä esimerkki.

Tolkien puhui erinäisissä yhteyksissä rakkaudestaan puihin. Hänen ideaalinsa oli tietenkin 1900-luvun taitteen englantilainen maaseutu, joka muuten on täysin ihmisen muokkaama. Kuten hän myöntää Kontu on tämän utopian ilmentymä. Tolkienin luontosuhteessa ilmentyy pikaisesti arvioituna jonkinlainen determinismi, muuttumattomuus muiden kuin älyllisten (valat, haltiat, ihmiset jne.) voimien toiminnan kautta. Olisi varmaan liiallista väittää häntä luddiitiksi, mutta vastaavaa ja samoista lähteistä kumpuavaa nostalgiaa hänen näkemyksissään tuntuisi olevan. Niin ja Sommessa ei ollut paljoa puita jäljellä 1916.

Tämä ajatus korostuu elokuvissa erityisesti Sarumania ja enttejä koskettavassa osassa, the Two Towers. Maia Curunir on nyt vääntynyt jonkinlaiseksi marxilaiseksi hirviöksi, joka käskee tuhota metsät, ei ilkeyttään vaan tuotannon tehostamiseksi (eng. burn in the fires of industry).

Yllättävää kyllä Tolkienin sotakriittisyys, joka käsittääkseni on kovin tyypillistä ensimmäisen maailmansodan selviytyjillä, ei lyö läpi Gandalfista, joka kuitenkin alkuteoksessa on ehkä se suurin myötätunnon airut Niennan ohella. Elokuvien Mithrandir on kaavustaan ja parrastaan huolimatta täysverinen toimintasankari kultaiselta 1980-luvulta (katsokaa erityisesti Minas Tirithin taistelu).

Nämä metodologiset valinnat ovat ensinäkemältä pieniä, mutta samalla ne tunkeutuvat Jacksonin elokuvien läpi. Vaihtamalla henkilöhahmojen sanoja toisille, on onnistuttu tunkemaan alkuperäistä sisältöä. Samalla on vain tapettu lukuisia näistä hahmoista, karmeimpana esimerkkinä Faramir, jonka ylväys ei elokuvantekijöille kelvannut, vaan hänestä oli tehtävä inhimillisempi. Näin korostettiin sormuksen korruptoivaa vaikutusta.

Epäilemättä Tolkienin ajatuksissa on hänen näitä asioita kirjoittaessaan siintänyt vastaavia tuntemuksia, mutta kun ne näin on toiseen kertaan on siivilöity samanlaisen suodattimen läpi on jäljellä irvokas karikatyyri.

No joo, tämä toimikoon avauksena sille, miksi minä en todellakaan pidä kyseisistä elokuvista. Valitettavaa on kuitenkin se, että kokemastaan innostuneena Jackson päätti vaihtaa isommalle vaihteelle. Kun alla ennen LotRia olivat Forgotten Silver ja Heavenly Creatures, tuli sen jälkeen mikäpä muu, kuin itse King Kong; 20 minuuttisine Kong vastaan T-Rex taisteluineen!

2 kommenttia:

-Tuomas- kirjoitti...

Hengenlähdönkin uhalla, ja siksi että jonkun täytyy se sanoa:

Tulee mieleen Gary Larsonin yhden ruudun sarjakuva, jossa on vuotuinen D.L.D.W.W.S.:n kokous, kaikkine kolmine jäsenineen. Olen unohtanut heidän vuorosanansa, mutta ei niillä ole oikeastaan väliä.

Lyhenne tulee tietysti sanoista "Didn't like Dances with Wolves Society".

Samaan henkeen LotR-leffojen kriitikot on tuomittu katkeraan vähemmistöön. He saattavat toki olla oikeassa, mutta se vain vahvistaa, ettei näitä elokuvia heille koskaan tehtykään.

Henkilökohtaisesti olen lähinnä kiitollinen, että kyseessä oli Peter Jackson eikä joku perus-Hollywood-jamppa rahastamassa Harry Potter -vanavedessä. Muuten en niin välitä; leffat leffoina, kirjat kirjoina. So not!

Aaro Sahari kirjoitti...

Joo, kyllä mä tiedän olevani väärässä, kun menen näin julmasti kritisoimaan pyhää Pietaria. Nyt, kun olen asian avannut tässä, voin sen tullessa satunnaisessa keskustelussa satunnaisten ihmisten kanssa esille, viitata tähän ja jättää asian sikseen.

Ts. ei enää hengenlähdön uhkaa tästä aiheesta!