torstai 19. maaliskuuta 2009

Aqualung Revisited

Näin Jethro Tullin kolmannen kerran tiistaina, tälläkin kertaa Helsingin kulttuuritalolla. Lienee sanomattakin selvää, että keikka oli hyvä. Ihmekös tuo, kun ainoa bändi, joka voisi minulle enemmän merkitä, on Led Zeppelin. Lieneekin siis asiallista, hyvä lukijani, suhtautua seuraavaan arvioon tämän mukaisesti.

Saavuin keikalle muutamien vanhojen hippien kanssa samalla bussilla suoraan Fågelista, missä ystäväni J pian tervehti minua huurteisella Kultsan parkkiksella. Tällä kertaa ei edes tarvinnut jonottaa narikkaan, sillä ystäväni tuli omalla autolla; bonus! Joku känninen eilispäivän Elton John tosin "viihdytti" jonottavaa yleisöä nokkahuilulla. Edes minä en soita sitä kapistusta niin huonosti, kai.

No rynnimme siis suoraa oville, ja saimmekin paikan heti rässiteinijoukon takaa, mikä takasi meille paikan eturivistä aidalta; aziaa. Niin mikäli ihmettelet edellistä, tässä avain teinikulttuuriin. Etsi käsiisi kuva Metallica/Slayer/Anthrax-akselin fanista vuodelta 1985. Mustat pillifarkut, valkoiset isot lenkkarit, hihaton revitty farkkurotsi täynnä bändien kangasmerkkejä ja pitkä, siivottoman takkuinen tukka jokaiseen ilmansuuntaan sojottaen, siinä on rässiteinisi. Ne ovat viimeisten parin vuoden aikana tulleet takaisin.

Kun kävin 2000-luvun alussa katsomassa Jethroa Andersonin soololevyn The Secret Language of Birds jälkeen, olin noin pikaisesti katsoen yksi nuorimmista faneista paikalla. Kun sitten hiljattain näin bändin akustisella kiertueellaan, alkoi yleisössä selvästi näkyä uuden sukupolven esiinmarssi. No nytpä alkoi olo tuntua jo vähän setämäiseltä, sillä niin selvästi nuoret toivot olivat paikalle löytäneet; upeata!

Sitten asiaan:
Ja kyllä, se on bändin settilista. Toinen Tullilistani muuten...

Ensinnäkin. Aqualung-levyllä on 12 laulua. Niistä kuultiin nyt viisi. Jethro Tull on urallaan, joka on kestänyt muuten 40 vuotta (minkä varjolla muuten nyt kierrettiinkin), julkaissut kokonaista 21 uutta musiikkia sisältävää studioalbumia. Näistä tietenkin edellä mainittu on tunnetuin ja parhaiten myynyt, mutta olisin minä muitakin kappaleita voinut kuunnella.

Iloisina yllätyksinä tulivat Farm on the Freeway, jonka Anderson esitteli Tullin heavy metal -kaudelta (bändi voitti Crest of a Knave albumillaan kyseisen musiikkilajin Grammyn, joka jotakuinkin kaikilta suunnilta oli taattu Metallicalle). Ei se heviä ole, mutta hyvää musiikkia kuitenkin ja tämä yksi levyn parhaita biisejä. Samoin Fire at Midnight lämmitti minua huomattavasti, joskin yleisö ei ehkä ihan vielä ollut täysin herännyt meininkiin.

Tämä nimittäin tapahtui todenteolla vasta eeppisen, 9-minuuttisen työhevoselle omistetun Heavy Horsesin aikana. Dharma for Onen myötä siirryttiinkin sitten takuuvarmaan yleisönmiellytys linjaan, jossa ei yllätyksille jäänyt sijaa. Neljä viimeistä laulua ovat kaikki Aqualungilta, ja viimeinen niistä (yksi omista suosikeistani tosin) Locomotive Breath, varsin yleinen lopetuskappale Anderson et Co.:lle.

Seisoimme eturivissä suoraan Martin Barren Soldanonvoittoisen 4*12-Marshall räkin keskiakselilla, joten kitara oli hippusen yliedustettu äänimaisemassa. Muuten Kulttuuritalo toimi taas kerran ihailtavan luotettavasti. Kuuntelin koko keikan ilman tulppia, kuten edelliselläkin kerralla (ja Róisin Murphynkin keikalla), enkä havainnut huomattavaa väsymistä tai minkäänlaista huminaa jälkeenpäin. Hyvin tehty!

Rumpali Doane Perry oli kirjaimellisesti liekeissä läpi illan. Vanha herra paukutti settiään sellaisella vimmalla (varsinkin Dharman rumpusoolon aikana), ettei heikkopäisemmästi väliä. Tuplabasari rymistelyt olisivat olleet kotonaan Slipknotin keikalla ihan yhtä hyvin. Muuten bändissä tosin (kun ihan rehellisiä ollaan) on ikä alkanut näkyä. Luulenpa että ukkoutuminen onkin välttämätöntä. Eipä silti. Barren isoisämäinen kalju valui loppua kohti sen verran tiuhaan hikeä, että aloin jo pelätä hänen PRS:nsä puolesta. Andersonkin soitti akustista vain TAAB:ssä, sillä oli hiljattain telonut yhden vasemman käden sormistaan (joko keskari tai nimetön), mikä kavensi hippusen skaalaa, joskaan ei käsittääkseni vaikuttanut hirveästi setin luoteenseen. Voitte tietenkin tarkistaa tämän itse, täältä.

Silti, tuli siitä niin hyvä mieli, kun vielä J:n upean pass protectionin avustamana sain ensimmäisenä roudarin ojentamasta pinosta tuon settilistankin.

Sedät jaksaa todellakin heilua!

1 kommentti:

-Tuomas- kirjoitti...

Hyvä raportti! Setä jaksaa!