Tällä kertaa en pääse valittamaan NFL:n pelien valumisesta hukkaan televisiokanavien ohjelmapolitiikan vuoksi. Olen koko syksyn töllöttänyt 4 Prota (ent. 4 Sport Pro) joka sunnuntai-ilta ja vähän muulloinkin. Nyt on päästy jo pitkälle, sillä viikko sitten pidettiin ns. Wild Card -kierros ja jäljellä on enää seitsemän ottelua, viimeisenä helmikuun kuudentena Super Bowl XLV (45).
Speksejä muuten löytyy täältä helposti. Hommahan toimii siten, että NFL jakautuu kahteen konferenssiin, Americaniin (AFC) ja Nationaliin (NFC), joiden parhaiden välillä tuo finaali nyt 45:tä kertaa pelataan. Molemmissa on neljä divisioonaa jotakuinkin pääilmansuuntien mukaan. Jokaisen divisioonan paras joukkue 16 ottelukierroksen tulosten perusteella (voitot - tappiot) pääsee mukaan. Lisäksi näiden ohella kaksi koko konferenssin parasta lucky looseria pääsee mukaan ns. villillä kortilla. Parhaan voittajan sijaluku on 1. ja jälkimmäisen villin kortin luku taas 6.
Viime viikonloppuna pelatut villit kortit pelattiin siis molempien konferenssien sijojen 3 ja 6, sekä 4 ja 5 välillä. Osin tiukoissa otteluissa kolme villiä korttia (AFC:ssä Baltimore Ravens ja New York Jets, sekä NFC:ssä Green Bay Packers) selviytyi voittajana kohtaamaan konferenssien 1 ja 2 sijoitetut joukkueet. Ainoastaan hallitseva Super Bowl -voittaja New Orleans Saints sai köniin Seattle Seahawksilta ja lähti lomalle.
Otteluparit ovatkin siis nyt seuraavat:
AFC
New England Patriots (1) - Jets (6)
Pittsburgh Steelers (2) - Ravens (5)
NFC
Atlanta Falcons (1) - Packers (6)
Chicago Bears (2) - Seahawks (4)
Patriotsin kausi on ollut taas kerran kova, ja heidän pelinrakentajansa Tom Brady on liekeissä. Joukkueen kauden tulos 14-2 oli koko liigan paras, eikä syyttä. Joukkue on viime vuosikymmenellä ollut neljä kertaa super bowlissa ja voittanut näistä kolme (-01, -03 ja -04). Vain vuonna 2007 pelattuaan täydellisen kauden tuli New York Giantsilta lopulta turpaan. Joukkue kykenee siis voittamaan ja on aina vaarallinen. Tällä kaudella se on ottanut vain kahdesti pataan, mutta ensimmäinen näistä oli 2. kierroksella juuri Jetsiä vastaan. Onko nyt siis revanssin paikka, vai onko uudelle stadionille siirtynyt NY Jets tekemässä tuhkimotarinaa?
Jetsin edellinen SB voitto onkin sitten vähän kauempaa, nimittäin vuodelta 1968 (SB III). Joukkueen 11-5 kausi on vaikeuksien jälkeen ihan kovaa kauraa, ja pelaavathan jetsit patrioottien kanssa samassa divarissa, eli tästä tulee jännää. Minun arvaukseni on kuitenkin tämä:
Patriots voittaa sunnuntain myöhäisillassa.
Sitten onkin minulle vaikeampi pala, nimittäin Steelers - Ravens ottelu lauantai-iltana (niin älkää soittako huomenna illalla minulle, en varmaan vastaa). Jos minun pitäisi valita kaksi joukkuetta, joista pidän todella paljon, niin ne olisivat nämä. Steelersin puolustuksen lukko on tietenkin kokenut ihmemies, safety Troy Polamalu. Joukkueella on lähivuosilta kaksi SB voittoa (-05 ja -08) kahdelta yritykseltä. Tahtoa ja taitoa riittää. Ravens on voittanut liigan vuonna 2000, mutta taistelu näiden naapureiden välillä oli tänä vuonna kovaa, mistä niiden kauden tuloksetkin kertovat: Steelers 12-4, Ravens 12-4! Tästä tulee todennäköisesti puolustusvoittoinen, kova ja äärimmäisen tiukka ottelu. Puolen valitseminen on vaikeaa, mutta menkööt:
Kannatan altavastaajaa ja sanon, että Ravens hoitaa.
Näin AFC:n finaali on Patriots - Ravens. Ellei jälkimmäinen saa hirveää draivia, luulen valitettavasti, että tie nousee nyt pystyyn. Sanoisin inhorealistina, että Patriots hoitaa homman. Mikäli olen kuitenkin väärässä ja Steelers on tässä ottelussa, niin sanon, että he menevät super bowliin!
AFC-mestari 2010 on ennustukseni mukaan vähän tylsästi New England Patriots.
NFC:ssä taas Atlanta Falcons on ollut varsin hyvässä vauhdissa; 13-3. Edellinen NFC-mestaruus on vuodelta 1998, eikä SB-sormuksia ole Coca-Cola -kaupunkiin päätynyt vielä yhtään. Nälkä on siis kova. Vastassa on kuitenkin pääpalkinnon ns. nimikkojoukkue Gren Bay Packers. Joukkueen 10-6 -tulos oli kovan työn takana, ja silti pääsy katkaisupeleihin oli hilkulla, sillä tulos ratkesi vasta vertailussa New York Giantsia (10-6) vastaan. Pelinrakentaja, kaimani Aaron Rodgers on ollut kovassa nosteessa, joten tästäkin voi tulla hyvin tiukkaa. Sanonkin hyvin hatarin perustein, että:
Packers voittaa hilkun hienosti.
Viimeisenä onkin Bears (11-5) - Seahawks (7-9!!!). Edellinen on saanut levätä väliviikon ja jälkimmäinen tulee liigan huonoimmasta divisioonasta. Karhujen edellinen SB-voitto on kaukaa 25 vuoden takaa, kultaiselta vuodelta 1985. Joukkue on kuitenkin roikkunut tasaisesti pudotuspeliriman tuntumassa viime vuodet. Seahawks on tehnyt jo historiaa pääsemällä ensimmäisenä joukkueena tappiollisella kaudella jatkoon. Vaikka Saints kaatui villin kortin viikolla, uskon tien nyt käyvän turhan raskaaksi.
Luoteen katuhaukat ottavat siipeensä kuin lohi Columbia-joella karhuilta konsanaan! Bears jatkaa.
Näin siis edessä on Bears- Packers -paikallisottelu. Nämä kaksi kohtasivat vasta hiljan viimeisellä kierroksella, jolloin Bears jäi kovan väännön jälkeen toiseksi (vaikka oli jo voittanut divarin ja päässyt jatkoon hyvällä tuloksella). Nyt näin en usko käyvän, vaan karhut palaavat voittokantaan.
NFC-mestari on kaudella 2010 Chicago Bears.
Tämä tarkoittaa Patriots - Bears finaalia helmikuussa.
Koska minun ennustukseni ovat yhtä tyhjän kanssa ja silkan huvin vuoksi laaditut sanon, että päälle kolmen kilon sterling-hopeinen Vince Lombardi matkaa tällä kertaa ison C:n mukana tuulten tuivertamaan keskilännen helmeen, tuohon pannupitsan ja villin sipulin luvattuun onnelaan, Chicagoon.
Chicago!
Epic: Payback at Bandar Setan
2 viikkoa sitten
1 kommentti:
Onhan siellä niitä B'more-sympatioita!
Kiitos Pro2-kanavan ilmaisen näkyvyyden tammikuussa olen itsekin katsellut jo pari matsia. Seahawksin voitto puolustavasta mestarista virittelee ultimate underdog -tarinaa jälleen...
Täytyy tosiaan nyt palautua influenssan oireista jefua seuratessa, kun sitä on tarjolla.
Lähetä kommentti