maanantai 12. tammikuuta 2009

Tarina kolmesta linnusta ja raudanvalajasta

Sunnuntaina pelataan NFL:n konferenssifinaalit (AFC ja NFC), joita en nähtävästi taaskaan näe, koska niitä ei Suomessa näytetä kirveelläkään. Siksi kirjoitan niistä.

AFC:n puolella alkukaudella vakuuttaneet Tennesseen titaanit alkoivat joulun alla kompuroida, jääden lopulta Baltimoren korppien kynsiin juuri sunnuntaina pelatussa ottelussa. Kuten Wikipediasta voi lukea, korpit ovat saneet nimensä B-moreen haudatun goottikirjallisuuden suuruuden Edgar Allan Poen varmasti tunnetuimman runon mukaan. Vastaansa nämä linnut saavat todellisen teräsjyrän, eli tietenkin aina yhtä vaikuttavat Pittsburgh Steelersit. Matsista tulee tiukka, sillä näiden AFC:n pohjoisdivisioonan joukkueiden välillä on tunnetusti kipinöitä korpin kynsiessä Troy Polamalun johtamaa puolustuksen teräspalkkia. Mikäli pääsette näkemään, kannattaa myös kiinnittää huomiota terästyöläisten aina yhtä karhumaiseen pelinrakentajaan, Ben Roethlisbergeriin!

NFC:n finaaliin ovat sitten taistelleet tiensä kaksi varsin yllättävää lintuparvea, Arizona Cardinals ja Philadelphia Eagles. Näistä ensimmäinen on sarjan vanhin yhtäjaksoinen joukkue, eikä sillä myöskään ole yhtään Super Bowl -voittoa. Kotkat, joita kannatan ottelussa puhtaasti semanttisista syistä taas ovat saaneet wp:n mukaan nimensä taas kerran ajankohtaisesta FDR:n National Recovery Actista, jonka tunnuksena oli vihainen kotka. Toivottavasti pojat tekevät osansa!

Steelersit lienevät tässä vaiheessa suosikkeja, mutta kotiottelussa saattaa käydä ihan miten vaan, niin tiukkaa on Pittsburghin ja Baltimoren vääntö männävuosina ollut. Kardinaalien ja Kotkien edellinen kohtaaminen päättyi jälkimmäisten selvään 48-20 voittoon, joten jos Kotkat pysyvät nälkäisinä käy kardinaaleille kuten vain petolinnulta odottaa saattaa.

On siis varsin mahdollista, että finaalissa nähdään kaksi lintuparvea. Heitän tässä arvauksena, että Super Bowl XLIII:ssä kohtaavat Ravens ja Eagles. Katsotaan (tai siis ei) miten käy. Tosin Steelersillä olisi nyt mahdollisuus nousta suurimmaksi ja kauneimmaksi ohi 49ersien ja Cowboysien voittamalla kuudes SB. Ravensien edellinen voitto on kuitenkin vuodelta 2000, mutta Eagles ja Cardinals metsästävät yhä ensimmäistään, olisikohan nyt viimeinkin jomman kumman aika?

Noh, onneksi sentään SB näkyy suorana täällä Fågelissakin.

Ei kommentteja: