Tuo Pohjolan Parthenon

Helsingin olympiastadion oli Suomen portti maailmaan. Siellä vuonna 1952 maamme astui vapaiden kansakuntien joukkoon maailman tärkeimmän urheilusymposiumin järjestäjänä. Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin funkkistyylinen rakennus on nyky-Suomessakin yhä tuulahdus mennen maailman tulevaisuudenuskosta paremmalta ajalta, kun Karjalakin oli vielä Karjala.

Tai sitten ei.

Stadion on jäänyt pieneksi. Merkittävien urheilu- tai viihdetapahtumien järjestämisessä on ollut huomattavia haasteita. Sisään ei saada tarpeeksi porukkaa. Tai jotain...

Kansanedustaja Kari Uotila (vas.) ehdottaa tämän päivän Helsingin sanomissa, että stadion on pelastettava, koska:

Helsingin olympiastadion on määritelty ylivoimaisesti merkittävimmäksi urheilupaikaksi maailmassa.

Syynä on stadionin urheiluhistoriallinen ja arkkitehtoninen merkitys.

Vähän tautologiaa: on määritelty ylivoimaisesti merkittävimmäksi urheilupaikaksi maailmassa.

Ensinnäkin, hyvä Kari, kuka on määritellyt? Kansainvälinen olympiakomitea, UNESCO? Ei, eivät ole. Toiseksi, ylivoimaisesti merkittävin, oikeasti? Minun mieleeni kun juolahtavat mm. Olympia, Circus Maximus antiikista, Circuit de la Sarthe ja Indianpolis Motor Speedway autourheilun puolelta, sekä ihan stadionien joukosta ainakin Wembley, nämä kaikki muuten legendaarisia urheilukeskuksia aikojen saatosta.

Olympiastadion on suomalaisittain poikkeuksellinen ja erittäin merkittävä urheilu- ja viihdepaikka (ei pidä nimittäin unohtaa sen toista tärkeää tarkoitusta, keikkoja), ja kaikki vähänkään merkittävät funkkistalot on syytä säästää jälkipolville, sillä liian moni on jo laitettu matalaksi.

Kun Kari toteat:

Nykysukupolvella ei mielestäni ole mitään oikeutta stadionin purkamiseen, mutta ei myöskään sen vähittäisen tuhoutumisen sallimiseen tai jättämiseen toimimattomaksi muinaisjäänteeksi.

On tämä vain sinun mielipiteesi. Elämme (käsittääkseni kuitenkin) jonkinlaisessa demokratiassa, jossa pitää myös sietää muiden mielipiteitä, vaikka ne kuinka vääräpäisiä olisivatkin. Yltiökansallismielisyys ja oman historian glorifiointi ei ole universaali arvo. Kun olympiastadionin suojelua ja mahdollista kehittämistä lähestytään näin fantastisilla argumenteilla, tehdään helposti enemmän pahaa omille tavoitteille.

Mitäs jos keskustelisimme suoraan Helsingin olympiastadionin merkityksestä suomalaiselle yhteiskunnalle ja toimivan "fasiliteeteiltään" nykyaikaisen urheilukeskuksen tarpeesta pääkaupunkiseudulla. Jätetään kansalliskiihko vähemmällä?