Valtiollisen historian museo, osa 2.

No nyt on kaikkivoipa HS-raati päässyt sanomaan sanottavansa. Onneksi nettiversioon on nostettu vähän laajemminkin mielipiteitä. Aloitetaan fantastisemmilla:

Kulttuuri-intellektuelli A. W. Yrjänä väistää kommentoinnin näin:

Eläähän kansakunta monumenttiensakin kautta

Kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen tarjoaa kurkistusikkunan perisuomalaiseen psyykeeseen:

Miksipäs ei, hyvä idea.

Valtiollinen museo on aivan paikallaan juuri Porvoossa jossa Suomen ensimmäiset valtiopäivät kutsuttiin koolle.

Suomen on syytä olla ylpeä omasta olemassaolostaan. On syytä nostaa lippuamme korkealle niin henkisiin kuin fyysisiinkin salkoihin.

Niin.

Kapellimestari Atso Almila haluaa löytää hankkeesta jotain positiivista:

Kaikki uusi kulttuurirakentaminen on tervetullutta

Kiitos muuten Almilalle myös täydellisestä tiedottomuudesta:

Viimeaikaiset, modernit museohankkeet, pienemmät ja isommat, ovat (Kotkan Merimuseon ja Maretariumin tapaan) rikastuttaneet kulttuurimme kuvaa, antaen matkailullekin uusia näköaloja.

Merikeskus Vellamo Kotkassa, missä Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo, Atso.

Osa on selvästi ottanut asian huumorin kannalta:

Professori Kari Uusikylä ehdottaa ikiomaa Etelä-Suomen Mt. Rushmorea:

...ehdottaa vaihtoehtona museolle, että aikamme valtiollisten vaikuttajien kuvat muotoillaan Turku–Helsinki-moottoritien kallioseiniin.

Professori Laura Kolbe lähtee ajamaan ihan uudenlaista päänavausta, joka toteutuessaan toisi meidät historiantutkijat takaisin tämän maan keskiöön:

Kysymys rakennuksesta ja sen sijainnista on olennainen. Pääkaupunki ilman muuta.

Nykyisen näyttelytekniikan kehittymisen myötä museoiden ei tarvitse enää kiertyä esinehistoriallisten kokoelmien esittelylle. Mediatekniikka vaikuttaa – miksei tehdä Suomen historian museota Heureka-henkisesti ja vuorovaikutteisesti?

Nykymuseon ei tarvitse olla kansakunnan mahtipontinen monumentti, vaan moderni ja toimiva informaatiokeskus. Siis: Hotelli ulos Katajanokan rannalta, ja tälle paraatipaikalle tilaan sopiva Suomen historiakeskus multimedianäyttelyineen, tieto- ja kirjastopisteineen.

Osa raadista näkee taustalla politiikan peikon. Suomentaja Jukka Malinen suomii byrokraatteja:

Suomalaiset kulttuuribyrokraatit ovat innokkaita rakentamaan komeita seiniä – ja nostamaan siten omaa häntäänsä

Kirjailija Antti Tuurille tällaiset museaaliset vastuukysymykset ovat jo selviä:

Tehtävä kuuluu Kansallismuseolle.

Professori Juha Sihvola suomii erityisesti aluepolitiikkaa:

Hölmöyden huippu sen sijaan olisi tehdä museohankkeesta osa muutenkin järjetöntä aluepolitiikkaa eli maakuntien ja syrjäseutujen tekohengitystä

Sihvola tosin myös ennakoi ja kyseenalaistaa hienovaraisesti myös kansallismielisen hohkaamisen asiallisesti ja (keskustelun tässä maassa yleensä) perustellusti:

Olennaista olisi keskustella museon sisällöistä. Koko museo epäonnistuu, jos siitä tulee virallista valtiollista historiaa tukevien myyttien rakentamisen ja ylläpitämisen väline.

Valtiollisen historian museon pitäisi tarjota kansalaisille välineitä kriittisen historiannäkemyksen muodostamiseen ja historiaa koskevan vuoropuhelun vahvistamiseen. Suomen valtiollisessa historiassa on monta teemaa, alkaen Ruotsin vallan ajasta, autonomian ja venäläistämispolitiikan kautta itsenäistymiseen ja sisällissotaan, edelleen toisesta maailmansodasta vaaran vuosien kautta kylmään sotaan ja aina eurointegraatioon ja globalisaatioon saakka, joita koskevaa kriittistä kansalaiskeskustelua tarvittaisiin pölyttyneitä ennakkoluuloja ravistamaan.

En tiedä, onko museolaitoksella valmiutta tarttua näihin haasteisiin, mutta toivottavasti on.

Kokemukseni perusteella, Juha, on. Valitettavasti niin monet ihmiset eivät vain halua kuunnella meitä.

Professori Yrjö Renvall pelkää, hyvästä syystä, hankkeen uskottavuusongelmia ja puolustaa Mansea:

100-vuotisjuhla tässä hakee monumentaalista ohjelmaa, joka on viritetty niin, että siitä ei isänmaallisuuttaan voi kieltäytyä kukaan. Laman pitkittyessä tästä ehtii tulla eturivin hanke myös siihen keskusteluun, jossa elvytetään rakentamalla. Pelottava visio on vihkiäisjuhla tyhjässä tilassa, jossa muoto ja manööveri ovat ohittaneet asiallisen sisällön.

Tullakseen kohdelluksi historia ansaitsee enemmän. Kyky ylläpitää nykyisiä museoita ja kehittää niitä, on varmistettava ensin. Joitakin päiviä sitten esitelty ajatus arkkitehtuurin ja designin suunnitelmista Kaartin kaupunginosassa kannattaisi katsoa myös tässä saumassa.

Aineistoa pitää tietenkin kerätä, vaikka tämän vähäisen valtiollisen matkan muistaa vielä jokseenkin jokaisen mummo tai isomummo. Mutta jos aluepolitiikka on tässä se juttu, tamperelaisena sanon tietenkin, että Tampereelle.

Politiikan tutkija Iivi Anna Masso on diplomaattinen, vastaten kysymykseen, mutta välttäen aitosuomalaiseen (vai oliko se suomettuneeseen) tapaan vastaamasta ongelmaan:

Historian kartoittaminen ja muistaminen ei koskaan ole turhaa, ja ottaen huomioon, että tiettyjen tahojen pyrkimykset historian vääristelyyn eivät ole kadonneet mihinkään, museon merkitys korostuu edelleen.

Mutta tämähän se ongelma juuri on, Iivi. Tuolla nimellä museo on juurikin osa tätä tiettyjen tahojen toimintaa.

Sitten täyslaidallinen vastustusta:

Kirjailija Anja Snellman:

Kakola on juuri oikeapaikka (sic.) Valtiollisen historian museolle.

Museon eteen patsaat Suomen hevoselle ja Suomen naiselle.

Kustannuspuolen voisi ottaa hoitaakseen Renny "Marsalkka" Harlin.

EI

Professori Matti Wiberg iskee tyylilleen uskollisesti suoraan asian ytimeen:

Kunhan muistetaan, että museon pitää palvella ensisijaisesti totuutta eikä valtiota.

Rahat ehdotan juustohöylättäviksi kirkoille ja urheiluun osoitetuista valtion varoista (eli opetusministeriön pääluokista 29:51 ja 29:90).

Tylytyksestään tunnetulta Antti Nyléniltä ei heru myötätuntoa nykyisillekään museoille:

Museo tuskin on oikea keino esitellä filosofisia, abstrakteja asioita, kuten "valtiota". Sitä varten on kirjallisuus.

Mitä museoon muka tuotaisiin? Mannerheimin pyssyt ja Kekkosen mustekynät tietääkseni jo pölyttyvät jossakin muualla.

Ja jos tarkoituksena on rakentaa jonkinlainen muistelukeskus 1900-luvun sodille, kannatan ajatusta vielä vähemmän.

Kerrankin Jaakko Hämeen-Anttila antaa laulaa kuin muhajediin konsanaan:

Hanke haiskahtaa eläkkeelle jääneiden poliitikkojen ja poliittisten virkamiesten halulta luoda itselleen monumentti, mahdollisesti alueellisesti "sopivasti" sijoitettuna.

Kuvataiteilija Silja Rantaselta hanke ei saa sympatiaa:

Hänestä museohanke kuulostaa siltä, että halutaan rakentaa virallinen kertomus propagandan tapaan.

Sitähän se juuri onkin. Tutkija Annamari Vänskä osoittaa siihen liittyvät ilmeiset ongelmat:

Jo nimenä "valtiollisen historian museo" assosioituu ikävästi totalitarismiin

Erityisesti ongelmallista on keskustelu erilaisten näkökulmien ja arvojen välillä, mihin Vänskä puuttuu toteamalla:

Pääsisivätkö museossa esille epämieluisat historialliset muistot, entä virallisen historiankirjoituksen ulkopuolelle jäävien ryhmien, esimerkiksi naisten ja lasten ääni? Olisiko museossa tilaa homo-Mannerheimille?

Kulttuuriyrittäjä Raoul Grünstein näkee tällaisen museohankkeen selvät ongelmat:

Suomen tuhatkunta museota takaavat, että maamme on asukaslukuun nähden museoiduin maa planeetallamme. "Valtiollisen historian museo" kuulostaa juuri sellaiselta kauhistukselta, joka kerää kymmenkunta ihmistä päivässä kuulemaan valtiovallan kansalaisille lähettämää valtiollista tervehdystä, joka kertoo... valtiovallasta.

Se mistä halutaan tiedottaa, ei välttämättä ole sama kuin se, mihin yleisöt nykyään haluavat vapaa-aikansa käyttää.

Juuri näin, vaikka alalla olenkin.

Historioitsija Mirkka Lappalainen "vierastaa ajatusta museosta, joka esittelisi yhden, virallis-nationalistisen totuuden Suomen historiasta." Kuulostaa tutulta:

Kuka määräisi, mitä esimerkiksi sisällissodasta kerrotaan? Tutkijatko?

Poliittisesta ja valtiollisesta historiasta on sitä paitsi vaikea saada kiinnostavaa museota. Sodat ovat toinen asia, mutta meillähän on jo sotamuseo. Eikö sitä kannattaisi kehittää?

Kyllä, kannattaisi, ja lisäksi ottaa pois MPKK:n alaisuudesta.

Lopuksi paras; ohjaaja Erik Söderblom tiivistää koko keskustelun hankkeesta tavalla, johon voin vain yhtyä:

On se humoristinenkin, kuin aprillipila.

Täydet vastaukset laajemmin: HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitääkö Suomeen perustaa valtiollisen historian museo?